MV-lehti

Kuten sanottu. En pysty kauheasti sympatisoimaan ihmistä, jonka koko työ ja bisnes perustuu toisten ihmisten mielipiteiden leimaamiseen ja kritisoimiseen ilman mitään faktoja.

Ota huomioon, että nyt minä en kirjoita sympatiseeraamisesta mitään. En ole mikään Jessikka-fani, en pätkääkään, eikä minusta sellaista tule. Ja jollain tapaa tunnen hänen tapansa -viestiä- asioista.

Mekanismi jolla häntä on käsitelty somessa jne. on sellainen, että sillä voidaan haluttaessa vaikuttaa kehen tai mihin tahansa. Mekanismilla voidaan ottaa valtaa ja se on pitkän päälle yhteiskunnalle kestämätön juttu.
 
Pätmäni on sumuverho. Hänet jokainen bongaa mielellään Venäjän agentiksi ja on tyytyväinen. Samaan aikaan verkon läpi kulkee paljon kaloja, mm. poliitikoista osa on tosi lähellä Venäjää, muistettakoon viimeisistä vaikka putkimies ja pankkimies. Entä bisnesmiehistä, tieteilijöistä, toimittajista jne...

Juuri näin.

Venäjä käyttää varsinaisen toiminnan peitteenä klowneriaosastoa. Klownerian tehtävänä on olla näkyvä, kuuluva, helposti havaittava ja tunnistettava, vähemmän vakavasti otettava....

Klownin tehtävä on kiinnittää huomio sekä itseensä että joihinkin asioihin. Samalla huomio kiinnittyy pois arkaluontoisemmista ja tärkeämmistä asioista.
 
Onko tämä oikea tili vai jokin hupailu? Kokeilin @adam7 hakua..
 
Näkemys se on tämäkin. Vai että Oula Silvennoinen ja Jessika aro masinoivat yhdessä tämän kansallismielisiä (MV-uskovaisia) kohtaan suunnatun operaation ? :unsure:

Kyseisellä Rautiolla on itsellään takanaan värikäs menneisyys. Edustanee aika tyypillistä äärioikeistolaista salaliittouskovaista.

Ota huomioon, että nyt minä en kirjoita sympatiseeraamisesta mitään. En ole mikään Jessikka-fani, en pätkääkään, eikä minusta sellaista tule. Ja jollain tapaa tunnen hänen tapansa -viestiä- asioista.

Mekanismi jolla häntä on käsitelty somessa jne. on sellainen, että sillä voidaan haluttaessa vaikuttaa kehen tai mihin tahansa. Mekanismilla voidaan ottaa valtaa ja se on pitkän päälle yhteiskunnalle kestämätön juttu.
Juurikin näin. On ollut epäilemättä yhtä helvettiä Arolle. Kun hänet saisivat hiljaiseksi, niin sitten seuraavan kimppuun. Aikamoisia raukkoja.

  • Tykkää
Reactions: PSS
Itselläni saattaisi hermot mennä ja Huuhtasen kännykkä lentää vittuun

Ja saisit YouTubenäkyvyyttä ja sakkoja pahoinpitelystä. Ei vaikuta kovin chimpouttia fiksummalta reaktiolta? Ja huuhtaset tietäisivät jatkossa, kenen iholle kannattaa mennä striimaamaan. jotta saa jotain äksöniä jaettavaan materiaaliin, joka on 99%tiltaan yhtä kiinnostavaa, kuin maalin kuivumisen katseleminen. Seuraavan kamera naamalle ja chimpoutit tarjoilisit käräjäoikeuden aulassa, jossa edellistä chimpouttia käsiteltäisiin? Pääsisit noiden peelojen vakiohahmoksi. Voisit aloittaa oman striimikanavan, jossa vastastriimaisit striimikaksintaistelujanne?

Jotenkin noin kai tuo genre kuppikuntineen on kehittynyt. Ne, jotka eivät reagoi kameralla osoitteluun, jäävät rauhaan. Ketä kiinnostaa katsoa jonkun pärstän zoomailua?
 
Ihon alle tuolla käytöksellä on tavoite mennä, halutaan saada reaktioa kohteesta - joka nyt jonkinasteisesti saatiikin. Olisivat antaneet kuvata ja kun kirjaa ei olisi löytynyt niin kohteliaasti "monoa".

Jep. Se olisi ollut se oikea normaali reaktio. Kuvailkoon ja striimailkoon, kirjojen allekirjoittamista, jos se tuntuu omasta mielestä fiksulta. Ja jos ei ole omaa kirjaa jonottaessa allekirjoitusta kirjaan, koko touhu vaikuttaa uunolta..
 
MV:n entinen pääjehu Juha Korhonen on näemmä perustanut uuden oman sosiaalisen mediansa. Voisin kuvitella että aitoa Facebookia voisi asia kiinnostaa ainakin tekijänoikeusmielessä.

Elokuun lopulla avattuun AD-yhteisöön täytyy kirjautua. Se pyytää käyttäjää kertomaan nimensä, syntymäaikansa ja sukupuolensa. Kirjautumissivua koristaa maailmankartta, jolle on sijoiteltu ihmisen päätä esittäviä grafiikoita. Facebook käytti ennen tismalleen samaa kuvaa sisäänkirjautumissivullaan.

Palvelu on monin tavoin Facebookin näköinen ja sen ominaisuudet näyttävät olevan pitkälti samanlaiset kuin Facebookissa. AD-yhteisössä voi julkaista julkisesti tai vain kavereille, lähettää yksityisviestejä, jakaa linkkejä ja kommentoida, perustaa ryhmiä ja niin edelleen. Taustaväri on sininen, kuten Facebookissa. Kirjautumissivun alalaidassa lukee “COPYRIGHT AD YHTEISÖ”.

Kansanliike pakolaispolitiikkaa vastaan -niminen Facebook-ryhmä suosittelee jäsenilleen AD-yhteisöön liittymistä näin: “AD-yhteisö on nyt auki! Ei turhia banneja, facen meno on menny aivan älyttömäksi. Tässä vaihtoehto sille, ulkoasukin on kohtuullisen tuttu kaikille ketä tämän viestin näkee. ;-)”
 
Onko tämä oikea tili vai jokin hupailu? Kokeilin @adam7 hakua..
Tuo on näköjään blokannut minut. Katsoin muilla tavoin mistä. Ei ollut kovin monta interaktiota.
 
MV:n entinen pääjehu Juha Korhonen on näemmä perustanut uuden oman sosiaalisen mediansa. Voisin kuvitella että aitoa Facebookia voisi asia kiinnostaa ainakin tekijänoikeusmielessä.

Palvelu on monin tavoin Facebookin näköinen ja sen ominaisuudet näyttävät olevan pitkälti samanlaiset kuin Facebookissa.

Nää heput ei ihan ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. Jos MV sai noottia tekijänoikeuksista niin mitäpä tekeekään entinen pääjehu, pistää pystyyn Naamakirja look-a-liken... mikä muka voisi mennä vikaan...
 
Zuckerbergilla voi olla hieman enemmän hilloa jahdata copycatteja... :p :D
 
MV:n entinen pääjehu Juha Korhonen on näemmä perustanut uuden oman sosiaalisen mediansa. Voisin kuvitella että aitoa Facebookia voisi asia kiinnostaa ainakin tekijänoikeusmielessä.

Elokuun lopulla avattuun AD-yhteisöön täytyy kirjautua. Se pyytää käyttäjää kertomaan nimensä, syntymäaikansa ja sukupuolensa. Kirjautumissivua koristaa maailmankartta, jolle on sijoiteltu ihmisen päätä esittäviä grafiikoita. Facebook käytti ennen tismalleen samaa kuvaa sisäänkirjautumissivullaan.

Palvelu on monin tavoin Facebookin näköinen ja sen ominaisuudet näyttävät olevan pitkälti samanlaiset kuin Facebookissa. AD-yhteisössä voi julkaista julkisesti tai vain kavereille, lähettää yksityisviestejä, jakaa linkkejä ja kommentoida, perustaa ryhmiä ja niin edelleen. Taustaväri on sininen, kuten Facebookissa. Kirjautumissivun alalaidassa lukee “COPYRIGHT AD YHTEISÖ”.

Kansanliike pakolaispolitiikkaa vastaan -niminen Facebook-ryhmä suosittelee jäsenilleen AD-yhteisöön liittymistä näin: “AD-yhteisö on nyt auki! Ei turhia banneja, facen meno on menny aivan älyttömäksi. Tässä vaihtoehto sille, ulkoasukin on kohtuullisen tuttu kaikille ketä tämän viestin näkee. ;-)”
Korjataan, käyttää opensource socialnetwork alustaa fake-book teemalla. Ei luonut mitään itse... jos ei domain rekisteröintiä ja mahdollisesti alustan asennusta lasketa ;) Toki tuo alustakin voi tulla palikkana suoraan domainhotelli palvelusta.
 
Nää heput ei ihan ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. Jos MV sai noottia tekijänoikeuksista niin mitäpä tekeekään entinen pääjehu, pistää pystyyn Naamakirja look-a-liken... mikä muka voisi mennä vikaan...

Tuskin mikään, jos pyörittää sitä Donetskissa? Eipä FB ole pystynyt mitään Kremlin lähipiirin nykyisin omistamalle VK-kopiollekaan. Vaatimukset alasajosta ja korvauksista Moskovaan, eivät yllättäen menesty... :(
 
Back
Top