MV-lehti

Iljaa kuultiin tänään hovissa. Kovasti on huonomuistinen mies. Samalla toteaa olevansa sangen heikosti perillä mm. tekijänoikeusasioista.

Hovioikeudessa ensimmäistä kertaa kuultu Ilja Janitskin kertoi muistavansa kehnosti asioita ajalta, jolloin MV-julkaisu oli vielä Janitskinin omistuksessa.

Kun syyttäjä kysyi Janitskinin selitystä vuosien takaiselle kirjoitukselle, jossa tämä sanoo kostavansa Ylen toimittajalle Jessikka Arolle aina kuolemaan asti, kieltäytyi Janitskin kommentoimasta. Kirjoituksessa todetaan syyttäjän mukaan: "Miksi minä kostan sen hänelle? Kostan hänelle siksi, että Jessikka teki minusta jonkun Venäjä-trollin."

– Mistä tässä kirjoituksessa kuvaillussa kostossa oli kyse? Miksi Jessikka Aron jahdin piti kestää hänen koko loppuelämänsä?
– En kommentoi, totesi Janitskin ykskantaan.

Yksi MV-kunnianloukkausjutun asianomistajista eli taannoinen sosialidemokraattisen opiskelijajärjestön puheenjohtaja Hanna Huumonen oli aikoinaan masinoimassa kampanjaa, joka lopulta tyrehdytti MV:n mainosrahat.

Rahahanojen sulkemisen vuoksi Huumonen oli Janitskinin mukaan syytä "ottaa lähempään tarkasteluun".

– Oli syytä tarkastella, mitkä hänen motiivinsa olivat. Hän edusti täysin vastakkaisia mielipiteitä. Olimme poliittisesti eri kannoilla, kertoi Janitskin oikeudessa. Myös toisen MV-julkaisun lokakampanjan kohteeksi joutuneen eli Jessikka Aron toimintaa Janitskin kertoi "tarkastellun hiukan lähemmin".

– Ei ollut tarkoitus maalittaa Aroa. Ei ollut mitään suunniteltua.

Janitskin ei muistanut oikeudessa, oliko hän saanut Jessikka Aron vanhan, MV-lehdessä häpäisytarkoituksessa julkaistun tuomion jutun toiselta syytetyltä, Johan Bäckmanilta.
 
Pää"trolli" on Venäjän TV, yksi hysterisin trolleista on sellainen henkilö kun Vladimir Solovjov, joka huutaa ja pelleilee vihalietsonnassa viime aikana kun mikäkin mielipuoli. Joskus aikoinaan mies puhui ihan järkeviä, kuulosti ihan oppositiolya, kritisoinut tsekisteja, sitten putte tarjosi rahaa ja mies mutti äkkiä suuntansa - hänestä tuli Kremlin äänekkäin torvi. Joskus miestä nähty hölkämässä NYC:n puistossa, nyt hänellä muistaakseni pääsy USA:n evätty.

Mutta sen sijan mies vierairailee vapaasti Italiassa, hänellä on nyt huvila Como järven rannalla. Siellä kerätty 200 tuhannen petetion, jossa kyseenalaistaan tämän yhden Venäjän myrkyllisimmän ja röyhkeän propagandistin oleskelua siellä, hän ei tee muuta kun roskaa Tv:sta ihmisten aivoja miten Länsi mätänee, halveeraa kaikkia länsimäisiä arvoja yms propagandaa. Mutta sitten tulee Como järvelle lepäämään, ja muutenkin tykkää olla siellä.

Propaganda mennyt siellä niin pitkälle että jopa nuoriso kaipaa komsomolin aikoja. Sen vielä ymmärrän että joku seniili mummo kaipailee kommareiden aikojen "nostalgia" muistaen nuoruuteensa, mutta että nuoriso..
 
Oli se tuo Huumonenkin, vaalien alla neukkutyylisen punatähden kanssa twitterissä meuhkaamassa, ellen nyt sotke henkilöitä :D

Siis tosiaan, se "valvova sosiaalidemokraatti". Siinä huomaa ett kahdella laidalla on aika sakeaa sakkia (ja kyllä, edelleen sympatiani ovat Aron puolella mutta ei se tarkoita että tykkäisi kaikista twitter-riekkujista)
 
Viimeksi muokattu:
Tässä on hurjia väitteitä...
Enkä epäile hetkeäkään että väitteet eivät olisi totisinta totta.

Enpä epäile minäkään, ja niitä myyriä on YLE:n lisäksi mitä todennäköisimmin myös muutamassa isossa lehtitalossa. Tokipa mitä niille voi, jos kyseisten firmojen hallituksessa, eräässäkin, on oligarkkeja jotka ovat Pietarissa opiskelleet.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on tuossa se järkyttävin kohta...

– Sain myös kuulla luotettavasta lähteestä, että (XX) ei pitänyt siitä Neuvostoliiton lipusta olohuoneessaan… Hän epäilee asunnossaan käydyn kaksi kertaa… Niin makaa kuin petaa, lukee henkilön Bäckmanille lähettämissä viesteissä.

Kotiin tunkeutuminen on ihan helvetin tehokasta pelottelua. Vanha KGB-kikka, mutta se on jokseenkin tuore ilmiö että tuota tapahtuu myös Suomessa suomalaisille. Ei tämä tosin ainoa tapaus lajissaan ole. Olisi mukava tietää onko nuo operaatiot venäläisten vai suomalaisten suorittamia...ainakin Bäckman ja kumppanit ovat niistä näköjään hyvinkin perillä.
 
Suomen kansa ensin -puolue kertoo erottaneensa puolueen perustajiin kuuluneen Marco de Witin. Puolue kertoi asiasta tiedotteessaan torstaina.

Puolueen kertoman mukaan Wit on häiriköinyt, ollut väkivaltainen, ottanut yhteen poliisien kanssa ja herättänyt pahennusta.

Puolueen puheenjohtajaksi valittiin huhtikuussa jyväskyläläinen Riikka Salmi.

Suomen kansa ensin korostaa tiedotteessaan, ettei se ole poliisi- tai virkamiesvastainen puolue.

Hah, Marcolla on oikea Midaksen kosketus. Kaikki mihin koskee, muuttuu se paskaksi. Tulee niin mieleen edesmennyt Pekka Siitoin. Perusteli aina vaan uusia natsiyhteisöjä sen jälkeen kun oli riitautunut aiemman porukkansa kanssa.
 
Tässä on hurjia väitteitä...

Enkä epäile hetkeäkään että väitteet eivät olisi totisinta totta.

Ajatella, että YLE:ssä olisi Venäjän myyrä? Sillä toverikonsentraatiolla ja historiallisella painolastilla....

1572544430457.png
 
Viimeksi muokattu:
Vastuu on lukijalla median kanssa läträtessä,

Journalistin ohjeissa
ei ensinnäkään luvata, että journalismi on ”tasapuolista”. Media on mosaiikki, jossa uutistapahtuminen seuraaminen ja soten tai Jäämeren radan kaltaisten asiakokonaisuuksien käsitteleminen rakentuu lukuisista jutuista, joissa on eri näkökulmia ja eri haastateltavia.

”Objektiivisuudesta” ohjeissa ei sanota mitään. Mitä se edes tarkoittaa?

Niissä ei myöskään luvata, että mediat ovat ”puolueettomia”. E-hei, tiedotusvälineillä on oikeus valita juttujensa näkökulmat, kunhan faktat ja mielipiteet on mahdollista erottaa toisistaan. Medioilla on myös oikeus määritellä toimituspoliittinen linjansa. Yle pyrkii puolueettomuuteen, Keskisuomalainen haluaa edistää Keski-Suomen asiaa, ja puoluelehdillä on lupa valita aiheensa puolueellisesti.

Tasapuolisuus ei ole mikään yleinen ihanne. Neutraalien uutismedioiden lisäksi kansakunta tarvitsee myös luotettavasti ja läpinäkyvästi toimitettua viihdemediaa, erikoislehtiä ja poliittista journalismia.
 
Vastuu on lukijalla median kanssa läträtessä,
Tietenkin on. Meillähän on lehdistö lähtenyt mielipidelehdistöstä, jossa eri ideologioita ja intressejä on ajettu mitenkään niitä pitämättä vakan alla, pl. mitä nyt tsaarin sensuuri ja kommunistien kieltäminen myöhemmin aiheuttivat ettei kaikkea voitu kirjoittaa auki.

Parempi olisi että isommat media selkeästi ilmoittaisivat mitä kannattavat. Some-puolella ei ole epäselvää mitä toisaalta öyhöttäjät ja toisaalta anarkistit ja hengenheimolaisensa ajavat. Tällä hetkellä ei oikein löydy oikeistolaista politiikkaa ajaavaa puoluetta maasta kun kaikki eduskuntapuolueet ovat demaripuolueita talouspolitiikan puolella.
 
Niissä ei myöskään luvata, että mediat ovat ”puolueettomia”. E-hei, tiedotusvälineillä on oikeus valita juttujensa näkökulmat, kunhan faktat ja mielipiteet on mahdollista erottaa toisistaan blaa blaa.....

Näin siis yltä Elinalta.

Eli metioiten tehtävä on tuottaa kamaa, jota loppukäyttäjät ostavat. Jokaisella metialla on oma segmenttinsä. Tämä on juuri johtanut kuplanluontitalkoisiin, jokainen saa vahvistuksen maailmankuvalleen ostamalla -oikeaksi katsomaansa materiaalia-.

Jos mitä, niin ainakin Elina yllä onnistui vahvistamaan käsitystäni siitä, että mitään tarvetta ei ole jatkossakaan käyttää mediasta d-muotoa vaan t-muoto välttää eli metia. Se on sama kuin tutkimus tai tutqimus. Ilmastonmuutos savoksi ilimanpilluu jne.

Eli mitään ei ole odotettavissa. Rahantekokoneiden tarpeet edellä mennä porskutellaan ja etsitään asiakasryhmiä, joille tuotetaan materiaalia, joka parhaiten vahvistaa heidän omia käsityksiään....eli annetaan kansalle, mitä se haluaa ja mistä se haluaa maksaa.

Aika kaukana seilataan -avoimen tietonvälityksen ihanteesta-, tosin johan Elina uskaltautuu paljastamaan, että mitään ihannetta ei edes ole.

Hyvin menee.
 
Toisaalta ei tässä mitään uutta ole, ainahan media on edustanut erityisesti taustaryhmiensä asiaa. Kuplautumista ei voine välttää, olihan meillä takavuosina jopa presidentti, joka oikein ylpeili sillä, ettei lue muita lehtiä kuin Kansan Uutista ja Sosiaalidemokraattia.

Verovaroilla maksetuilta medioilta toivoisi tasapuolisuutta ja objektiivisuutta, mutta tämä saattaa (edelleen) jäädä toiveeksi. Muu media saisi selkeämmin liputtaa, kenen joukoissa seisovat. Tällöin ei tarvitsisi lukijan/kuulijan arpoa taustavaikuttimia.
 
Niissä ei myöskään luvata, että mediat ovat ”puolueettomia”. E-hei, tiedotusvälineillä on oikeus valita juttujensa näkökulmat, kunhan faktat ja mielipiteet on mahdollista erottaa toisistaan blaa blaa.....

Näin siis yltä Elinalta.

Eli metioiten tehtävä on tuottaa kamaa, jota loppukäyttäjät ostavat. Jokaisella metialla on oma segmenttinsä. Tämä on juuri johtanut kuplanluontitalkoisiin, jokainen saa vahvistuksen maailmankuvalleen ostamalla -oikeaksi katsomaansa materiaalia-.

Jos mitä, niin ainakin Elina yllä onnistui vahvistamaan käsitystäni siitä, että mitään tarvetta ei ole jatkossakaan käyttää mediasta d-muotoa vaan t-muoto välttää eli metia. Se on sama kuin tutkimus tai tutqimus. Ilmastonmuutos savoksi ilimanpilluu jne.

Eli mitään ei ole odotettavissa. Rahantekokoneiden tarpeet edellä mennä porskutellaan ja etsitään asiakasryhmiä, joille tuotetaan materiaalia, joka parhaiten vahvistaa heidän omia käsityksiään....eli annetaan kansalle, mitä se haluaa ja mistä se haluaa maksaa.

Aika kaukana seilataan -avoimen tietonvälityksen ihanteesta-, tosin johan Elina uskaltautuu paljastamaan, että mitään ihannetta ei edes ole.

Hyvin menee.

Saahan ainakin YLE "tukea" sen verran, että voivat kyllä ajaa omia agendoja ilman suurempia pelkoja. Ja poliittisestikkin varmaan ihan suotavaakin ja hyväksyttääväkin ainakin tällä hallituskaudella.
 
Niissä ei myöskään luvata, että mediat ovat ”puolueettomia”. E-hei, tiedotusvälineillä on oikeus valita juttujensa näkökulmat, kunhan faktat ja mielipiteet on mahdollista erottaa toisistaan blaa blaa.....

Näin siis yltä Elinalta.

Eli metioiten tehtävä on tuottaa kamaa, jota loppukäyttäjät ostavat. Jokaisella metialla on oma segmenttinsä. Tämä on juuri johtanut kuplanluontitalkoisiin, jokainen saa vahvistuksen maailmankuvalleen ostamalla -oikeaksi katsomaansa materiaalia-.

Jos mitä, niin ainakin Elina yllä onnistui vahvistamaan käsitystäni siitä, että mitään tarvetta ei ole jatkossakaan käyttää mediasta d-muotoa vaan t-muoto välttää eli metia. Se on sama kuin tutkimus tai tutqimus. Ilmastonmuutos savoksi ilimanpilluu jne.

Eli mitään ei ole odotettavissa. Rahantekokoneiden tarpeet edellä mennä porskutellaan ja etsitään asiakasryhmiä, joille tuotetaan materiaalia, joka parhaiten vahvistaa heidän omia käsityksiään....eli annetaan kansalle, mitä se haluaa ja mistä se haluaa maksaa.

Aika kaukana seilataan -avoimen tietonvälityksen ihanteesta-, tosin johan Elina uskaltautuu paljastamaan, että mitään ihannetta ei edes ole.alusi isompaa

Hyvin menee.
Niin, tuo kehitys mielipidelehdistöstä mukamas objektiiviseksi lehdistöksi lähti siitä, että avoimesti jonkun suunnan äänenkannattajaa ei voinut markkinoida kaikille, jolloin suurin osa lehdistöstä karsi avoimen suuntansa ja muuttui "sitoutumattomaksi", ts. halusi isompaa markkinaosuutta. Onko tämä markkinataloudessa väärin? Ei tietenkään ja osalla tämä oli välttämättömyys, jotta lehteä voi julkaista.

Silti "objektiivisuuden" voi yhteiskunnallisessa toiminnassa unohtaa. Aina toimitaan jonkunlaisen vinkkelin perusteella. Tuo että faktat ja mielipiteet pitää voida erottaa on aika soopaa, koska sopivien faktojen ottamisella juttuun saadaan juttu vinkkelöityä mihin suuntaan tahansa, jonka näki jopa sokea Reetta.

Mutta turha demonisoida toimittajakuntaa. He ovat ihmisiä kuten mekin, ja enimmäkseen luulevat tekevänsä hyvää. Siellä on monenlaisia mieleipiteitä, vaikka nyt enemmistö olisikin tiettyyn asiaan kallellaan.

Ja jos asiaan palataan, niin MV-paskan nousun aiheuttivat nimenomaan toimittajat kun ikäviä asiaoita piti laittaa pumpuliin ja piiloon. Ikävistä asioista on voitava kirjoittaa, ilman että syyllistetään ryhmiä, ts. enimmäkseen tiettyjä ulkomaalaisryhmiä. Ei se ryhmä rikoksiin syyllist vaan yksilöt. Ja vain kun havaitaan jossakin ryhmässä, olipa se mannet, irakilaiset tai joensuulaiset tai joku muu ryhmä, kohonneita ongelmalukuja, voidaan ryhtyä toimiin niitä vastaan. Ei meidän tarvitse vihata joensuulaisia, vaikka siellä olisi kohonneita rikoslukuja.

PS. tässä "joensuulaiset" on kuvitusryhmä. En oikeasti väitä että joensuulaiset olisivat sen rikollisempia kuin muut.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top