Naissotilaita evakuoidaan 3 kertaa yhtä usein kuin miehiä

Itse kiristäisin jalkaväen kriteereitä Suomessakin, palvelusaika tulisi olla 9-12kk miehistölläkin ja kuntoisuus kiitettävä alokasajan päättyessä.
 
Naisilla on kaksi muuta isoa ongelmaa taisteluyksiköissä(ja osin raskaammissa huollon tehtävissä), pieni ylävartalon lihasmassa sekä loukkaantumisherkkyys.
Edellinen aiheuttaa sen että ryhmän muut jäsenet joutuvat venymään ja tekemään naistenkin osan lihasmassaa vaativista tehtävistä.
Jälkimmäinen aiheuttaa rasitusvammojen vuoksi vajausta yksikköön.
 
Naisilla on kaksi muuta isoa ongelmaa taisteluyksiköissä(ja osin raskaammissa huollon tehtävissä), pieni ylävartalon lihasmassa sekä loukkaantumisherkkyys.
Edellinen aiheuttaa sen että ryhmän muut jäsenet joutuvat venymään ja tekemään naistenkin osan lihasmassaa vaativista tehtävistä.
Jälkimmäinen aiheuttaa rasitusvammojen vuoksi vajausta yksikköön.

Juurikin näin.

Monet naiset joutuvat luovuttamaan rasitusvammojen takia, mikä puoltaisi tehtäviä, jotka eivät ole fyysisesti niin rasittavia.

Kevyemmissä (vaikkakaan ei todellakaan vähäisimmissä) tehtävissä naiset pärjäävät loistavasti. Etenkin tarkkuutta ja huomiokykyä vaativissa.
 
Jep. Esimerkiksi Battle of Britainin aikaan suurin osa brittien ilmavalvontahenkilökunnasta oli naisia. Tekivät kyllä uskomattoman duunin, kunnia heille.

Minä luulen naisten suoriutuvan miehiä paremmin valvontatehtävissä. Linkitän tätä puoltavan uutisen jahka löydän sen.
 
Minä luulen naisten suoriutuvan miehiä paremmin valvontatehtävissä. Linkitän tätä puoltavan uutisen jahka löydän sen.
Varmasti suoriutuvat. Kuten @Sardaukar tuossa edellä totesi, niin naisethan suoriutuvat etenkin tarkkuutta ja huomiokykyä vaativisissa tehtävissä keskimäärin paremmin kuin miehet.
 
veli @AJJV Israelissa on etulinjan naispataljoona (Caracal) ,joista kaikki ovat saaneet compat soldier koulutuksen. Tarkkaa lukua en muista miten jakautuu, mutta muistikuvani olisi, että pataljoonassa palvelevista olisi 2/3 naisia.
Pataljoona on saanut jo ihan mukavasti mainetta ja kunniaa toimistaan. Tosin varmaan heiltä unohdettiin kysyä ovatko raskaana, tai mites olisi hygienian laita, kun Egyptistä terroristit hyökkäsivät heidän kimppuunsa.

Noh, mitäpä tässä sen enempää, suomi on iso ja hiano maa, jossa on varaa valita läski 20v ukko sotimaan, koska osaa ampua counter strikeä, kuin vaan yksinkertaisesti henkilö joka sopii hommaan...
arvelinkin että iipoista löytyy yksikkö.

Ei kyllä itellä mee myöskään läpi että hygienia olis validi syy karsia naisia pois ja raskauteenkin auttaa ehkäisy kuulemma.

Munntyössä näkee silloin tällöin naisten ja miesten hyviä ja huonoja puolia. Mutta sodassa ja rauhassa otan rinnalkeni millointahansa tst-pariksi ennemmin pienehkön sitkeän naisen joja roijaa itsensä helvettiin ja takaisin ja pystyy sen jälkeen vielä toimimaan, kuin 130-kiloisen mätisäkki miehen joka pääsee puuskutaen perille ja kokoilee itseään hetken.

Kuntotestien jälkeen sama kuka vieressä kulkee :)

Ja kyllähän vm palveluksen yksi tarkoitus kuitenkin onbaina vähän seulia kenestä on SA-joukkoon..
 
Minä luulen naisten suoriutuvan miehiä paremmin valvontatehtävissä. Linkitän tätä puoltavan uutisen jahka löydän sen.

Jokainen parisuhteessa ollut mies pystyy vahvistamaan tuon ilman linkityksiäkin.
Muistan katsoneeni jonkun suomalaisen tarkka-ampuja dokumentin, missä mainittiin että Neuvostoliitossa koulutettiin naisiakin tarkka-ampujiksi (toisen maailmansodan aikana) ja siellä huomattiin, että naiset soveltuvat hyvin "sitkeyttä vaativiin kyttäystehtäviin". :D
 
Olipa itselle aivan uusi juttu, että hygienia olikin se ero. Onneksi ilmeisesti kaikki suomen sotilaat ovat ympärileikattuja, ettei tule hiivaa, taikka muita tulehduksia.
Pienenä vinkkinä, miehet kärsivät sellaisista omituisista asioista,kuin koti-ikävä, ja yleensäkin huoli kotona olijoista. Raskaus taitaa olla koomisimpia mitä olen kuullut syyksi, ettei naisia voi laittaa sotatoimiin. Noh, ehkä paremmaksi menee Israelissa kun eräs rabbi totesi, että naiset eivät voi palvella armeijassa, koska tanssivat.

Kuinka moni suomessakin (mies) keskeyttää 6kk palveluksen? Monelleko tulee mitä ihmeellisempiä vammoja intissä?
Koska alamme poistamaan silmälaseilla varustetut? Ihosairauksista kärsivät? Lista on oikeasti pitkä jos tosissamme alamme jo hygienian kautta katsomaan kuka kelpaa ja kuka ei.
Finnithän koetaan epähygieenisiksi, miten ne vaikuttavat?

veli @AJJV Israelissa on etulinjan naispataljoona (Caracal) ,joista kaikki ovat saaneet compat soldier koulutuksen. Tarkkaa lukua en muista miten jakautuu, mutta muistikuvani olisi, että pataljoonassa palvelevista olisi 2/3 naisia.
Pataljoona on saanut jo ihan mukavasti mainetta ja kunniaa toimistaan. Tosin varmaan heiltä unohdettiin kysyä ovatko raskaana, tai mites olisi hygienian laita, kun Egyptistä terroristit hyökkäsivät heidän kimppuunsa.

Noh, mitäpä tässä sen enempää, suomi on iso ja hiano maa, jossa on varaa valita läski 20v ukko sotimaan, koska osaa ampua counter strikeä, kuin vaan yksinkertaisesti henkilö joka sopii hommaan...

Mikä on tämä raikas tuulahdus, olisiko ihan Järjen Ääni tähän "Setämiesten" parranpäristelyn ummehtamaan lankaan...

Tähän mennessä keskustelussa ei ole käytännössä esitetty mitään tieteellisesti todistettuun faktaan nojaavaa perustetta naisten palveluksen rajoittamiseksi. Sitä enemmän kylläkin mutua, hihalyysiä ja yksittäisten negatiivisten kokemusten perusteella tehtyjä yleistyksiä on ilmoille ammuttu! Näitä oikeita perusteita voi hyvinkin olla, mutta en ole valmis hyväksymään mutuilua totuudeksi pelkästään muiden todisteiden puutteessa.

Naisten kanssa on tullut palveltua ja joukossa on ollut niin mätisäkkejä, perussuorittajia kuin valkyyrioitakin. Naisilla on hyvin moninaisia motiiveja hakeutua palvelukseen, eikä suurella osalla heistä varmaankaan ole päätöksensä tukena sen kummempia järkisyitä, vaan ainoastaan vakaa päätös suorittaa varusmiespalvelus kunnialla läpi, näyttääkseen itselleen ja/tai muille että siihen kykenee, joko yksilönä tai naisena.
Saattaa tulla järkytyksenä isolle osalle naavapartoja, että keskivertovarusMIEHEN motiivit palveluksen suorittamiseen eivät välttämättä ole MP-juhlien ylevien puheiden tasoa, vaan ryhmäpaine vertaistensa ja yhteiskunnan puolelta, sekä se että asepalvelus on mahdollisesti sivaria huomattavasti lyhyempikestoisempi ja mielekkäämpi saattavat olla pohjimmaiset eteenpäin vievät voimat. Lainkuuliaisena itseään pitävät perusjampat harvemmin rupevat totaalia miettimään.
(Disclaimer: kannatan yleistä asevelvollisuutta! Mutta tosiasioilta ei pidä ummistaa silmiään.)

Tätä asiaa voidaan alkaa miettimään jo ihan naisten kasvatuksellisista lähtökohdista, kun omien havaintojen mukaan ala-asteen liikuntatunneista lähtien, jotka tyttöjen osalta ovat perinteisesti olleet lähinnä hienvälttelyn ja prinsessailun oppitunteja sisällöltään, aletaan lähes säännönmukaisesti koulimaan toista sukupuolta siihen, että heikkous ei ole vain hyväksyttävää, vaan jopa sukupuolellesi tyypillistä ja jollain tavalla tavoiteltavaa... Ja tällä ei ole mitään tekoa fysiologian kanssa, vaan se on yhteiskunnan tuotosta.

En ole mihinkään LGBTXYZÅÄÖ-agendaan vihkiytynyt fundamentalisti, joten älkööt kukaan lukeko mielipidettäni sellaisen suotimen läpi. Uskon, että fyysiset ja henkiset voimavarat, sekä motivaatio mitataan yksilökohtaisesti ilman, että annetaan tasoitusta sukupuolen tms. perusteella. Eli mennään tehtävän määrittämät suorituskykyvaatimukset edellä.

Ihan oma asiansa sitten ovat kaikki semmoiset pienet detailit, kuten että jakovarustus on väärän kokoista ja mallista suurelle osalle naisista ja pienikokoisemmista miehistä ja sen muodostaessa kehon massaan suhteutettuna suuremman prosentuaalisen taakan, haittaa se heidän suorituskykyään suhteessa enemmän sopivammilla varusteilla painiviin nähden. Tämä ei toki poista fysikaalisia faktoja, kuten että 50-kiloisen taistelijan on aika turha haaveilla evakuoivansa 100-kiloista taistelutoveria palomiesotteella yhtään mihinkään tyylipuhtaasti. Näihin ei taas tarvitse sotkea sukupuolikysymyksiä alkuunkaan, jos pidetään tehtäväkohtaiset vaatimukset samoina kaikille, eikä niistä luisteta.
 
Viimeksi muokattu:
Mikä on tämä raikas tuulahdus, olisiko ihan Järjen Ääni tähän "Setämiesten" parranpäristelyn ummehtamaan lankaan...

Tuli tuosta mieleen...pitäisköhän minun vaihtaa jo profiilikuva...tulee ehkä tiettyjä mielle-yhtymiä kun Archie heittää läppää sukupuolikymysyksistä :D

Minähän laitoin sen osoituksena konservatiivisista perhearvoistani kun joku Pietarin trolli jaaritteli jotain skeidaa Venäjän "perhearvoista". Käänsin sitten pöytiä sen päälle argumentoimalla että Suomessa perhearvot ovat konkretian tasolla aivan h-tin paljon pidemmällä kuin Venäjällä (vaikkapa Pelastakaa Lapset -järjestön vertailu...Suomi aina kärkikolmikossa, Venäjä keskinkertainen).
 
Nuoremmassa saapumiserässä ruskean vyön karateka ei pystynyt osallistumaan polkupyörämarssiin suunnitellusti, koska ei hintelyytensä vuoksi saanut repulla varustettua polkupyörää kuriin (liikaa painoa takana suhteessa etupään painoon).
Pari telamiina-atrappia etutankoon roikkumaan olisi tuonkin korjannut.

Sillä (pakotetulla) reseptillä (ei hintelyyden takia) kaaduin polkupyörällä 19 kertaa (laskin ne) kun pyöräiltiin alijäähtyneellä sadekelillä Drakasta Syndalenin pikkuteitä käyttäen. Pyöräilin perille saakaa ;)
 
Näin vanhempana (ja toivottavasti siksi viisaampakin ) naisena sallinette muutaman kommentin lähinnä hygieniasta. Kirjoitus ei ota laisinkaan huomioon realiteetteja seuraavasta: kun naisen keho altistuu fyysiselle rasitukselle ja stressille (mitä sotakin aiheuttaa), kuukautiset jäävät usein automaattisesti pois tai ovat hyvin niukat. Nainen tulee silloin myös harvemmin raskaaksi ja jos tulee niin todennäköisyys synnyttää miespuolinen jälkeläinen on suurempi. Monilla urheilijanaisilla kuukautiset ovat jääneet kokonaan pois. Naiset ovat vuosituhansia selviytyneet huonoissa hygieniaolosuhteissa, miettikääpä keskiaikaa, synnyttäen, usein verenhukasta kärsien toipuneet. Lisääntymisen onnistumiseksi ei voinut nyrpistää nenää hajuille tai karvoille kummankaan sukupuolen taholta, nykyään jo naisen normaali karvoitus voi aiheuttaa nuoremmassa miessukupolvessa jonkin sortin impotenssia. Kun olen ollut tilanteissa jossa ei ole mahdollisuutta peseytymiseen, ovat miehet osoittaneet ensin joutuneensa epämukavuusalueelle. Uskon että naisen 'likaisuus' on lähinnä jonkin sortin tabu kuin ongelma tositoimissa. Naisten alttius virtsatietulehduksiin johtuu valitettavasti juuri nykyajan korostuneesta hygieniesta (ei pelkästään lyhyemmästä virtsaputkesta kuin miehellä).
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta, armeijaan menevillä naisilla - ja siellä johtajiksi nousevilla - saattaa hyvinkin olla pääkopan puolella ominaisuuksia jotka ehkä edesauttavat toimintaa sotilaallisessa organisaatiossa. Ainakin tuntemissani inttinaisissa tämä tieteelliseltä nimeltään ns. työpaikkakiusaavan, laiskan päättömän kanan syndrooma on ollut vahvasti aliedustettuna.
Totta, meillä oli lyhyen aikaa duunissa eräs naispuolinen res luutnantti ja se tavanmukainen juonittelu ja paskanpuhuminen muista naisista puuttui täysin. Lähti sitten hommiin joissa oli enemmän haastetta hänelle.
 
Kapiaiset tuskin valittaisi vaikka kaikki koulutettavat olisi parikymppisiä motivoituneita ja vapaaehtoisia naisia.
 
Näin vanhempana (ja toivottavasti siksi viisaampakin ) naisena sallinette muutaman kommentin lähinnä hygieniasta. Kirjoitus ei ota laisinkaa huomioon realiteettaja että kun naisen keho altistuu fyysiselle rasitukselle ja stressille (mitä sotakin aiheuttaa), kuukautiset jäävät usein automaattisesti pois tai ovat hyvin niukat. Nainen tulee silloin myös harvemmin raskaaksi ja jos tulee niin todennäköisyys synnyttää miespuolinen jälkeläinen on suurempi. Naiset ovat vuosituhansia selviytyneet huonoissa hygieniaolosuhteissa, miettikääpä keskiaikaa, synnyttäen, usein verenhukasta kärsien toipuneet. Lisääntymisen onnistumiseksi ei voinut nyrpistää nenää hajuille tai karvoille kummankaan sukupuolen taholta, nykyään jo naisen normaali karvoitus voi aiheuttaa nuoremmassa miessukupuolessa jonkin sortin impotenssia. Kun olen ollut tilanteissa jossa ei ole mahdollisuutta peseytymiseen, ovat miehet osoittaneet ensin joutuneensa epämukavuusalueelle. Uskon että naisen 'likaisuus' on lähinnä jonkin sortin tabu kuin ongelma tositoimissa.
Toki synnytys olikin yleisin kuolinsyy ennen muinoin.
Entä esim. seksuaalisen väkivallan käyttäminen aseena?
Tätähän käytetään siviileihin, nimenomaan naisiin, juurikin seurausten takia.
 
Toki synnytys olikin yleisin kuolinsyy ennen muinoin.
Entä esim. seksuaalisen väkivallan käyttäminen aseena?
Tätähän käytetään siviileihin, nimenomaan naisiin, juurikin seurausten takia.
Parempi olisi että myös siviilit opetettaisiin puolustamaan itseään aseellisesti ja muutenkin poikkeustilanteiden syntyessä. Yhtälailla miehet ovat seksuaalisen väkivallan kohteena sotien tiimoilla, erityisesti muinaiskreikassa se oli suosittua puuhaa. Maailmassa on sairaita yksilöitä sekä miehissä että naisissa. Yksilöllisiä ovat muutkin kyvyt ja niiden käyttökapasiteetti.
 
Viimeksi muokattu:
Parempi olisi että myös siviilit opetettaisiin puolustamaan itseään myös aseellisesti ja muutenkin poikkeustilanteiden syntyessä. Yhtälailla miehet ovat seksuaalisen väkivallan kohteena sotien tiimoilla, erityisesti muinaiskreikassa se oli suosittua puuhaa. Maailmassa on sairaita yksilöitä sekä miehissä että naisissa. Yksilöllisiä ovat muutkin kyvyt ja niiden käyttökapasiteetti.
Seuraukset eivät kuitenkaan pahimmillaan ole yhtälaiset. Muutoin olen samaa mieltä.
 
Back
Top