Navy Seal

baikal kirjoitti:
Touhottaja kirjoitti:
Jos olosuhteet pakottavat jonkin valtion laittomaan operaatioon, luulisin, että homma hoidetaan nykyään täysin salassa ja pimennossa, eikä valtion virallisia resursseja hyödyntäen. Haluaisin kuitenkin ehkä lapsenuskoisestikin ajatella, etteivät valtiot tee laittomia operaatioita. Mene tiedä.

Miksi minun pitäisi rikkoa sinun lapsenuskosi? Rikon sen silti. Valtiot tekevät laittomia operaatioita, ihan taatusti, kuta karmeimpia ja välillä vähemmän. Pirukaan ei ota niistä selvää, kun ne kätkeytyvät jos minkälaisten vyyhtien taakse. Rikollisjärjestöt, terrorijärjestöt, puolisotilaalliset ryhmät jne. mitä muuta ne ovat kuin käsikassaroita, kun niin halutaan?

Kyllä minä Teille nuorukaiset vaan sanon, että älkää lähtekö hörhöilemään mihinkään "ulukomuan fantsuun joukkioon". Saatte vain rupia persieen. Kotimaisissa erikoisjoukoissa löytyy haastetta ihan tarpeeksi eikä tarvi osallistua kuin pahimmillaan hyvin selkeään valtionvihollisten kanssa nokitteluun.

Muistaakseni toisen mailmansodan jälkeen suomalaisia entisiä kaukopartio miehiä purjehti kuumailmapallolla Muurmanskin seuduille... :)
 
Ei ne tämmösiä persjalkaisia astmaatikkoja ota edes Sotilaskotiyhdistysten erikoisjoukkoihin. :a-grin:

Haluaisin ajatella paljon muutakin, mutta halun tasolle jää. Eri asia sitten, miten oikeasti ajattelen. Mutta pitää mulla ideaalikuva utopiasta olla.
 
Urho kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Touhottaja kirjoitti:
Jos olosuhteet pakottavat jonkin valtion laittomaan operaatioon, luulisin, että homma hoidetaan nykyään täysin salassa ja pimennossa, eikä valtion virallisia resursseja hyödyntäen. Haluaisin kuitenkin ehkä lapsenuskoisestikin ajatella, etteivät valtiot tee laittomia operaatioita. Mene tiedä.

Miksi minun pitäisi rikkoa sinun lapsenuskosi? Rikon sen silti. Valtiot tekevät laittomia operaatioita, ihan taatusti, kuta karmeimpia ja välillä vähemmän. Pirukaan ei ota niistä selvää, kun ne kätkeytyvät jos minkälaisten vyyhtien taakse. Rikollisjärjestöt, terrorijärjestöt, puolisotilaalliset ryhmät jne. mitä muuta ne ovat kuin käsikassaroita, kun niin halutaan?

Kyllä minä Teille nuorukaiset vaan sanon, että älkää lähtekö hörhöilemään mihinkään "ulukomuan fantsuun joukkioon". Saatte vain rupia persieen. Kotimaisissa erikoisjoukoissa löytyy haastetta ihan tarpeeksi eikä tarvi osallistua kuin pahimmillaan hyvin selkeään valtionvihollisten kanssa nokitteluun.

Muistaakseni toisen mailmansodan jälkeen suomalaisia entisiä kaukopartio miehiä purjehti kuumailmapallolla Muurmanskin seuduille... :)

Se on eri juttu. Näillä kaukopartiolaisilla oli monen vuoden sotakokemus ja - taakka niskoillaan. Moni heistä ei tainnut enää edes osata palata normaalina pidettävään elämään. Vuosien sotakokemukset ilman muuta vaikuttavat henkilön jäljellä olevan elämän laatuun....eikä se vaikutus ole positiivinen. Minusta saamme kiittää nykyistä elämäämme Suomessa, kenenkään ei ole pakko lähteä tappelemaan ties mihin sotiin. Ja kuluttaa itseään romuksi. Jos joudumme puolustautumaan niin se on eri asia. Sitten on vain koitettava panna kampoihin tuli mi tuli.
 
Ei koeteta kun laitetaan. Asennetta! :camo:
(Joo, vakava paikka oikeasti. En halua joutua edes lähelle sen kokemista)
 
Urho kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Touhottaja kirjoitti:
Jos olosuhteet pakottavat jonkin valtion laittomaan operaatioon, luulisin, että homma hoidetaan nykyään täysin salassa ja pimennossa, eikä valtion virallisia resursseja hyödyntäen. Haluaisin kuitenkin ehkä lapsenuskoisestikin ajatella, etteivät valtiot tee laittomia operaatioita. Mene tiedä.

Miksi minun pitäisi rikkoa sinun lapsenuskosi? Rikon sen silti. Valtiot tekevät laittomia operaatioita, ihan taatusti, kuta karmeimpia ja välillä vähemmän. Pirukaan ei ota niistä selvää, kun ne kätkeytyvät jos minkälaisten vyyhtien taakse. Rikollisjärjestöt, terrorijärjestöt, puolisotilaalliset ryhmät jne. mitä muuta ne ovat kuin käsikassaroita, kun niin halutaan?

Kyllä minä Teille nuorukaiset vaan sanon, että älkää lähtekö hörhöilemään mihinkään "ulukomuan fantsuun joukkioon". Saatte vain rupia persieen. Kotimaisissa erikoisjoukoissa löytyy haastetta ihan tarpeeksi eikä tarvi osallistua kuin pahimmillaan hyvin selkeään valtionvihollisten kanssa nokitteluun.

Muistaakseni toisen mailmansodan jälkeen suomalaisia entisiä kaukopartio miehiä purjehti kuumailmapallolla Muurmanskin seuduille... :)

En löytänyt nopeasti tietoja ainakaan kuumailmapalloilua pohjoisessa, mutta törmäsin mielenkiintoiseen dipptyöhön pohjoisen tiedustelutoiminnasta (ja muutenkin):

"1.2. Tiedustelutiedot pohjoisessa ennustavat sotaa"

http://joypub.joensuu.fi/publications/masters_thesis/tahja_tiedustelua/tahja.pdf
 
Haa, joskus tuli yöllä päivystettäessä luettua Osasto Marttinan seikkailuja..

.. mutta taideaan olla aika kaukana laivaston hylkeistä. Sori.
 
Touhottaja kirjoitti:
Haa, joskus tuli yöllä päivystettäessä luettua Osasto Marttinan seikkailuja..

.. mutta taideaan olla aika kaukana laivaston hylkeistä. Sori.

Tämmönen löyty jossa maininta ilmapalloista; mitä sitten tarkoittivatkaan, ei selviä seuraavasta linkista:

"Solehmainen ei ollut asialla yksin, sillä Norjasta uskotaan Neuvostoliiton puolella käyneen myös muita suomalaisia. Vakoiluun perehtynyt Itä-Suomen yliopiston dosentti Juha Pohjonen on toiminnan laajuudesta yllättynyt.

- En aikaisemmin uskonut, että siinä olisi käytetty ilmapalloja tai laivoja. Myös Norjan osuus rajan yli tapahtuneesta toiminnasta yllätti, hän tunnustaa.
"

http://yle.fi/alueet/savo/2011/12/kaukopartiomiehet_vakoilivat_myos_naton_laskuun_3087900.html
 
Touhottaja kirjoitti:
Jos olosuhteet pakottavat jonkin valtion laittomaan operaatioon, luulisin, että homma hoidetaan nykyään täysin salassa ja pimennossa, eikä valtion virallisia resursseja hyödyntäen. Haluaisin kuitenkin ehkä lapsenuskoisestikin ajatella, etteivät valtiot tee laittomia operaatioita. Mene tiedä.

Ai ei?!

Historia, lähiohistoriakin on täynnä esimerkkejä laittomista, valtoiden toimeenpanemista operaatioista!
Muistunee helposti mieleen kuinka USA rahoitti Nicaraguan antikommunisteja tai miten Israel hoiti esim eräissä Olympialaisissa tehdyn iskun kostotoimet jne jne jne jne jne.
Samoin voitaisiin pohtia sitä, miten laillinen loppujenlopuksi oli USA:n masinoima sota Irakia vastaan...sen perustehan oli Irakin joukkotuhoaseet - joista ei nyt sitten löytynytkään koskaan mitään todisteita...
Useimpien muiden valtioiden suorittamana samanlainen tempaus olisi ollut laiton..
 
veffeade kirjoitti:
..
"Solehmainen ei ollut asialla yksin, sillä Norjasta uskotaan Neuvostoliiton puolella käyneen myös muita suomalaisia. Vakoiluun perehtynyt Itä-Suomen yliopiston dosentti Juha Pohjonen on toiminnan laajuudesta yllättynyt.

- En aikaisemmin uskonut, että siinä olisi käytetty ilmapalloja tai laivoja. Myös Norjan osuus rajan yli tapahtuneesta toiminnasta yllätti, hän tunnustaa.
"

http://yle.fi/alueet/savo/2011/12/kaukopartiomiehet_vakoilivat_myos_naton_laskuun_3087900.html
No justiinsa joo.. Vähän ihmetyttä tuon "vakoiluun perehtyneen dosentin yllättyminen". Ihan hyvää työtä kuitenkin nuot Joensuun tutkijat tekee, en minä sitä kritisoi. Mutta... Jos/kun vakoilua suoritetaan ammattimaisesti, "yllätykset" tulee vuosikymmenten kuluttua. Vakoiluhan kuuluukin salata, oli toiminta sitten suurta tai pientä. Minä mistään mittään tiijä.. mutta tämän ajankin vakoilutoiminta on erittäin todennäköisesti "laajaa". Samoin sen, ketkä vakoilua suorittaa, tietää vasta kymmenien vuosien kuluttua. Mikä merkitys on sillä, jos vaan "vähän vakoilee"? ..tai yksittäisten henkilöiden pienimuotoisella "reppuritouhulla";) Kyllä kyse on hieman laajemmasta ja monimuotoisemmasta touhusta -AINA-
 
dosentti Juha Pohjonen ei sitten ole kovin hyvin perehtynyt aihepiiriinsä kun mm. Esa Anttala julkaisi aiheesta kirjan Yli rautaesiripun jo vuonna 1977!
 
KorpiSISSI kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
..
"Solehmainen ei ollut asialla yksin, sillä Norjasta uskotaan Neuvostoliiton puolella käyneen myös muita suomalaisia. Vakoiluun perehtynyt Itä-Suomen yliopiston dosentti Juha Pohjonen on toiminnan laajuudesta yllättynyt.

- En aikaisemmin uskonut, että siinä olisi käytetty ilmapalloja tai laivoja. Myös Norjan osuus rajan yli tapahtuneesta toiminnasta yllätti, hän tunnustaa.
"

http://yle.fi/alueet/savo/2011/12/kaukopartiomiehet_vakoilivat_myos_naton_laskuun_3087900.html
No justiinsa joo.. Vähän ihmetyttä tuon "vakoiluun perehtyneen dosentin yllättyminen". Ihan hyvää työtä kuitenkin nuot Joensuun tutkijat tekee, en minä sitä kritisoi. Mutta... Jos/kun vakoilua suoritetaan ammattimaisesti, "yllätykset" tulee vuosikymmenten kuluttua. Vakoiluhan kuuluukin salata, oli toiminta sitten suurta tai pientä. Minä mistään mittään tiijä.. mutta tämän ajankin vakoilutoiminta on erittäin todennäköisesti "laajaa". Samoin sen, ketkä vakoilua suorittaa, tietää vasta kymmenien vuosien kuluttua. Mikä merkitys on sillä, jos vaan "vähän vakoilee"? ..tai yksittäisten henkilöiden pienimuotoisella "reppuritouhulla";) Kyllä kyse on hieman laajemmasta ja monimuotoisemmasta touhusta -AINA-

Niinhän tuo tuppaa olemaan; vasta jälkikäteen tai sitten ei silloinkaan saamme lukea lööpeistä moisten temppujen tekemisestä.

Tiedustelun pitää olla hiljaista tiedonmurusten keruuta esimiehille; esimiesten ja tiedustelijoiden pitää pysyä piilossa :a-smiley:.
 
Touhottaja kirjoitti:
Haa, joskus tuli yöllä päivystettäessä luettua Osasto Marttinan seikkailuja..

.. mutta taideaan olla aika kaukana laivaston hylkeistä. Sori.

Mitä ne laivaston hylyt ovat Saimaan norpan rinnalla?
 
Back
Top