NLAW

Muistelen kuulleeni joistakin supernopeista ohjuksista joiden läpäisy perustuu kineettiseen energiaan, siis nimenomaan PST-käyttöön. Eli käytännössä ohjautuva alikaliberiammus, nopeudet saattoi osuma hetkellä olla jopa yli alikaliberin.

Joo. Tuo ohjelma tuntuu heräävän henkiin aina säännöllisin väliajoin. 1980-luvulla ajatuksena oli laittaa ilmakuljetteisille joukoille Hummerin alustalle ase, joka puree taisteluvaunuun varmasti ja nopeasti. Muistaakseni katolla oli lavetissa neljä puikkoa kerralla. Tulenavaus jopa 8000 metristä sopivan maastonkohdan suojista, putket tyhjäksi ja toivon mukaan pakoon. Itse ymmärsin, että taustalla oli vahvasti ajatuksena taistelu Lähi-Idässä, esim. Saudi-Arabian öljykenttien suojana.

80-luvun puikko oli muistaakseni isompi ja sillä oli jossain vaiheessa lentorataa enemmän energiaa kuin 120-millisellä alikalilla. Tuossa on 1,5-metrinen, 45 kiloa painava tikku, jolla on vähän vähemmän (10 vs 12 MJ).

Ohjelma taitaa myös kuolla aika samoista syistä kuin ennenkin: ei edelleenkään tarvetta kevyelle ja nopeasti kuolevalle PST-aseelle, joka kuitenkin vaatii ajoneuvoalustan ja toimii lähinnä seuduilla, joissa maasto ei suuremmin rajoita näkyväisyyttä.

Brittien Starstreak-it-pötkössä on muuten taistelukärkenä kolme panssarinläpäisevää tikkaa. Pitäisi mennä bemarin kyljestä läpi.
 
Itse ymmärsin, että taustalla oli vahvasti ajatuksena taistelu Lähi-Idässä, esim. Saudi-Arabian öljykenttien suojana.

Juu. US Army ei tuossa vaiheessa harjoitellut enää Vietnamia varten, joka minulle tuli vähän yllätyksenä :cool:, vaan mm James Keenanin (Toolin solisti) suulla olen kuullut että aavikkosodankäynti oli hänen palvelusaikanaan 80-luvun alkupuolella erityisen huomion kohteena.
 
Joo. Tuo ohjelma tuntuu heräävän henkiin aina säännöllisin väliajoin. 1980-luvulla ajatuksena oli laittaa ilmakuljetteisille joukoille Hummerin alustalle ase, joka puree taisteluvaunuun varmasti ja nopeasti. Muistaakseni katolla oli lavetissa neljä puikkoa kerralla. Tulenavaus jopa 8000 metristä sopivan maastonkohdan suojista, putket tyhjäksi ja toivon mukaan pakoon. Itse ymmärsin, että taustalla oli vahvasti ajatuksena taistelu Lähi-Idässä, esim. Saudi-Arabian öljykenttien suojana.

80-luvun puikko oli muistaakseni isompi ja sillä oli jossain vaiheessa lentorataa enemmän energiaa kuin 120-millisellä alikalilla. Tuossa on 1,5-metrinen, 45 kiloa painava tikku, jolla on vähän vähemmän (10 vs 12 MJ).

Ohjelma taitaa myös kuolla aika samoista syistä kuin ennenkin: ei edelleenkään tarvetta kevyelle ja nopeasti kuolevalle PST-aseelle, joka kuitenkin vaatii ajoneuvoalustan ja toimii lähinnä seuduilla, joissa maasto ei suuremmin rajoita näkyväisyyttä.

Brittien Starstreak-it-pötkössä on muuten taistelukärkenä kolme panssarinläpäisevää tikkaa. Pitäisi mennä bemarin kyljestä läpi.

Tuossa LOSAT:Issa oli myös se ongelma, muistaakseni, että tuon ohjuksen lähtö aiheutti hetkellisen tähtäysjärjestelmän sokeutumisen, mistä seurasi omat ongelmansa.
 
Tuossa LOSAT:Issa oli myös se ongelma, muistaakseni, että tuon ohjuksen lähtö aiheutti hetkellisen tähtäysjärjestelmän sokeutumisen, mistä seurasi omat ongelmansa.

Ei tuo mitenkään uusi ongelma ole. Oikeastaan kaikissa TOW:n tyyppisissä näkymät häviää hetkeksi kun matkamoottori polttaa itsensä loppuun kiihdytyksen alkuvaiheilla ja lentorata on kuitenkin tähtäyslinjalla. Tämä pitää vaan ampujan tietää eikä panikoida kun se tapahtuu.

Sikäli tuossa tämän ongelman ei pitäisi olla sen kummempi koska paloaika on toki pidempi mutta ohjus on sekunnin murto-osassa jo niin kaukana että matkamoottorin lämpimät kaasut välttämättä haittaisi tähytystä... Toki jos tuo liitää/lentää kuten TOW eli pysytellen enemmillään noin 0.5 metrin päässä tähtäyslinjasta niin sitä lämmintä palokaasua voi kertyä tähtäyslinjalle aika paljon. TOW:n vauhti nopeimmillaan on rontti 300m/s, josta se hiipii aika pian 200m/s ja sitten 100m/s. Saavuttaen maksimikantamansa 3750m noin 22 sekunnissa, eli hidas on... Tuon pitää saavuttaa reilu 1000m/s ja vielä säilyttää se... Eli sitä palokaasua kertyy ihan "aavistuksen" verran enemmän.

Mutta kun ei speksejä tunne se paremmin niin hankala kommentoida sen enempää.
 
Tässä olisi jotain näistä kutakuinkin viimeisimmistä tankkienkin käyttämistä itsepuolustusjärjestelmistä. Ovat kumpikin lähestyvän projektiilin tuhoavaa tyyppiä.
Trophy ainakin taitaa olla täysautomaattinen mutta muistelen Arenan aiempien versioiden olleen vaunun komentajan aktivoitava (joka ehkä itsessään on torjunta-
ketjun heikko lenkki.)

Noin äkkiseltään ja teoreettiselta tasolta varsin tehokkaan oloisia värkkejä mutta ainahan reaalimaailma on "hieman" haasteellisempi. Sensoreiden ja muiden kilkkeiden
toimivuus reaaliolosuhteissa on oletettavasti aina jonkin verran alle sen mitä labra- tai testiympäristöissä. Markkinamiehet on markkinamiehiä ja arkitotuus on
harvoin samalla tasalla mainospuheiden kanssa.

http://defense-update.com/20130925_a-new-arena-aps-debut-at-rae-2013.html#.U8TcSPPyXIW

http://defense-update.com/20131023_...ve-fire-tests-of-trophy-aps.html#.U8Td0vPyXIU
 
Trophy ainakin taitaa olla täysautomaattinen mutta muistelen Arenan aiempien versioiden olleen vaunun komentajan aktivoitava (joka ehkä itsessään on torjunta-ketjun heikko lenkki.)

...

http://defense-update.com/20130925_a-new-arena-aps-debut-at-rae-2013.html#.U8TcSPPyXIW

Totta kai sen pitää olla aktivoitavissa. Paska juttu jos torjuntapanos pyyhkäisee samalla suojaavan puoliryhmän torjuessaan sinogon kranaattia. Eli tuon pitää olla kytkettävissä pois päältä jos oman jalkaväen läheisyydessä toimitaan. Kyllä se automaattisesti torjui sitten kun se on päälle kytketty. Toki voi olla että muistan teknisen datan väärin mutta vähän epäilen. Se esiversion Drozt, tai muu sellainen, on voinut ollakin tuommoinen.

Sthorassa oli/on enemmän sitten valinnanvaraa, esim laservastaanottimen saadessa säde se voidaan saada kääntämään torni automaattisesti kohteeseen ja saattoi olla että suojasavutkin saadaan automaattisesti laukaistua. Tai sitten nuo voidaan tehdä komentajan päätöksen mukaan. Esim tästä Sthoran ominaisuudesta on esitetty sitä taktista vaihtoehtoa että harhautus ryhmä mittailee vaunun vasemmalta puolelta LEM:llä ja vaunu kääntää tornin automaattisesti. Oikealta puolelta ammutaan ohjus. Jos oikein muistan.

Mutta onpas Arena järjestelmänä muuttunut! Sen ison tutka-pötikän hävittäneet katolta. Tosin ei vieläkään suoraa ylöspäin torjuntaan mahdollisuutta? Mielenkiintoista.
 
Jep. Tosin lähinnä muistelin sitä että jokaisessa torjuntatilanteessakin itse laukaisu aktivoitiin manuaalisesti ja sen jälkeen systeemi vasta otti ohjat. Oli toki vanhemmassa systeemissä (taisi olla Shtoran alkupäässä) enkä nyt mene kättäni tästä vetoa lyömään. En toki siis tarkoittanutkaan että värkki olisi päällä aina ja iankaiken, se tarkennuksena.
Siitä "tutkatornista" luopumisen syyksi on mainittu ainakin se, ettei ollut kovin suosittu käyttäjien keskuudessa, lienevät olleet huollolliset kysymykset vaikuttamassa ja vaurioherkkyys verrattuna paremmin koteloituun malliin kuten tuo uudempi. Se onkin jo aika "virtaviivaisesti" asennettu mutta omat rajoitteensa siinäkin tosiaan on. Aika yllättävää sinänsä kun ottaa huomioon top-down aseiden yleisyyden. Josta päästäänkin sujuvasti takaisin ketjun aiheeseen.
 
Tuossa Arena-3 linkissä on mainittu, että torjuntasektori on korkeussuunnassa -6....+20 astetta. Wikipedian kuvan mukaan Javelinin Top Attack -moodissa ohjus aloittaa 1650 metrissä olevaan maaliin ammuttaessa sukelluksen 160 metrin korkeudesta 900 metrin kohdalla. Syöksykulmaksi tulee arctan(160/750) = 12 astetta. Aika loivasti siis. Vaakasuoraan yli lentäviä torjuttaessa taas esim. 10 metrin etäisyydellä torjunta ulottuu 10tan20 = 3,6 metriä ylöspäin.

1-27_Top_attack_flight_path..PNG
 
Se on sitten aika loiva syöksy. Oletin, että siinä olisi suunnilleen yhtä jyrkkä kulma, kuin Spikessä, mutta toisaalta en ole varma, että antaako ne videot oikean kuvan, vai onko syöksykulma loivempi, kuin miltä se näyttää?
 
Mietin nlawia ja tuota arena 3:sta tuo torjuu 12 asteen kulmassa ja aina 50m päähän... Eli yli lentävät jäävät tuon haaviin myös...
 
Mietin nlawia ja tuota arena 3:sta tuo torjuu 12 asteen kulmassa ja aina 50m päähän... Eli yli lentävät jäävät tuon haaviin myös...

Sinällään harmillista jos toimii. Kysymys kuuluu, että kuinka paljon naapurilla on varaa hankkia noita vaunuihinsa. Jos noita on vain komppanian komentajan vaunussa, niin muut vaunut saadaan hoideltua ilmankin ja tuo komentovaunu toivottavasti muilla keinoilla.

Voisi olla hyvä, jos sissit pystyisivät pitämään yhteyttä partioiden välillä ja kertomaan, jos joku tunnistaa komentovaunun. Sitten vain asetetaan pohjamiinan yliajolaskuri sopivasti.
 
Se on sitten aika loiva syöksy. Oletin, että siinä olisi suunnilleen yhtä jyrkkä kulma, kuin Spikessä, mutta toisaalta en ole varma, että antaako ne videot oikean kuvan, vai onko syöksykulma loivempi, kuin miltä se näyttää?

Ihan heti en usko tuohon taulukkoon, siis kirjaimellisesti. Se voi hyvinkin tulla kaarevassa kulmassa, eli alkuun liki vaakasuorassa ja sitten sukeltaa.

Ne videot joita minä olen nähnyt niin se tulee välillä lähdes kohtisuoraa alas.

EDIT: ai niin:

puppy-wink_1-jpg.jpg
 
Sinällään harmillista jos toimii. Kysymys kuuluu, että kuinka paljon naapurilla on varaa hankkia noita vaunuihinsa. Jos noita on vain komppanian komentajan vaunussa, niin muut vaunut saadaan hoideltua ilmankin ja tuo komentovaunu toivottavasti muilla keinoilla.

Voisi olla hyvä, jos sissit pystyisivät pitämään yhteyttä partioiden välillä ja kertomaan, jos joku tunnistaa komentovaunun. Sitten vain asetetaan pohjamiinan yliajolaskuri sopivasti.
Kuinkahan hankala tuon järjestelmän tutkaa on häiritä? Mietin vain, että olisko mahdollista laittaa "NLAW Block 2":n ohjukseen joku tutkaa häiritsevä laite. Tai ylipäätään voiko tutkia torjua isommalla alalla jollain erillisellä järjestelmällä tässä tapauksessa?
 
En tiedä onko se mahdollista noin läheltä. Jos se olisi mahdollista, niin voisi koettaa antaa tutkalle valemaaleja torjuttavaksi.
 
KES:llä kertaa kaksi, tai kolme ja perään sitten NLAW.
KES on halpa ja niitä on paljon. Heikkouksia ovat ampumaetäisyyden ja osumatarkkuuden puute. Kaupunkijäärärit voisivat yrittää myös kranaattipistoolilla hämätä Arenaa.

Lisäksi pidän aktiivisia järjestelmiä haavoittuvaisina epäsuorantulen vaikutuksille. Eli heittimillä vaan päällä.
 
Mahdollisesti jossain määrin selvityksen arvoinen juttu voisi olla se, miten Arenan käyttämän tutkan havaitseminen onnistuisi matkan päästä. Parhaimmillaan voisi olla mahdollista paikantaa aktiivisia järjestelmiä käyttävä vaunu matkan päästä ja tervehtiä sitä sitten tykkitulella, Bonuksilla ja vastaavilla.
 
Tuo tulen lisääminen on tietysti yksi vaihtoehto mutta vaunut taitaa naapurissa harvemmin olla yksin tai muutaman vaunun kokonaisuuksissa eli tulta tulee vastaan itsellekin.. En tiedä kuinka monta kohdetta tuo kykenee torjumaan mutta jos se kykenee specsien mukaiseen toimintaan eli kakdessa eri suunnassa samaan aikaan ja yhteen suuntaan lähtee uusi torjunta 0.1sekunnin päästä edellisestä niin siinä on kyllä omat ongelmansa kyllästämisessäkin... Toki eihän tuon torjunta panos varasto ehtymätön ole... Mutta eiköhän tuohon joku järkevä torjunta keino jossain vaiheessa löydy... Se on varmaa että noita rupeaa uudempiin vaunuihin tulemaan koska ei se naapurissakaan ilmaista hommaa ole ja koulutettu vaunu miehistö on arvokas.
 
Tämä vaan vahvistaa ennestään sitä vanhaa totuutta, että kaikella käytettävissä olevalla epäsuoralla kannattaa aina ampua. Vaikkei se 81-millinen vaunua riko, se rikkoo kyllä kaikkea vaunun päälle asennettua, vaikkapa näitä aktiivisen torjunnan härpäkkeitä. Ja sitten on NLAW:lla tai muulla purkinavaajalla paremmat menestyksen mahdollisuudet.
 
Back
Top