Kulttuuri|Kirja-arvio
”En voi varauksetta suositella yhdellekään ajattelevalle ihmiselle”, kirjoittaa Ilmari Käihkö kirjassaan varusmiespalveluksesta
”En voi varauksetta suositella saamaani koulutusta yhdellekään ajattelevalle ihmiselle, josta oikeasti välitän”, Käihkö kirjoittaa.
Tilaajille
Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö Kultaranta-keskusteluissa Presidentinlinnassa viime kesänä. KUVA: ALEKSI JALAVA / IS
Unto Hämäläinen
11:35 | Päivitetty 13:22
Tietokirja
Ilmari Käihkö. Sotilaan päiväkirja – kuinka rauhanturvaaminen muuttui kriisinhallinnaksi. Gaudeamus. 386 s.
SOTATIETEEN tutkija, dosentti
Ilmari Käihkö on tullut suomalaisille tutuksi mediakommentaattorina Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Hänen esiintymistyylinsä on analyyttinen.
Viileällä tyylillä hän on kirjoittanut myös uuden kirjansa Sotilaan päiväkirja – kuinka rauhanturvaaminen muuttui kriisinhallinnaksi, jonka Yleisradio esitteli torstaina 7. maaliskuuta kaikilla kanavilla, kun Ilmari Käihkö keskusteli Ylen toimittajan
Tuomas Rimpiläisen kanssa.
Käihkö ja Rimpiläinen palvelivat kriisinhallintajoukossa Tšadissa heinäkuusta marraskuuhun vuonna 2009. Rimpiläisen sotilasarvo Tšadissa oli sotilasvirkamies, joka vastaa yliluutnantin arvoa. Reservissä hän on aliupseeri. Hän toimi suomalaisten tiedotusupseerina.
Käihkö oli tavallinen rivimies. Hän oli tullut rauhanturvaajaksi suoraan varusmiespalveluksesta.
Rimpiläinen oli rauhanturvaajien media-asiantuntija. ”Käytännössä se tarkoitti joukon julkisuuskuvasta huolehtimista”, Rimpiläinen kirjoittaa Ylen nettisivulla ja arvioi:
”Tehtävässäni onnistuin ilmeisesti hyvin, sillä Käihkön kuvaamista epäkohdista yksikään ei aikanaan tullut julki.”
Rimpiläinen myöntää myös epäonnistumisensa, josta Käihkö kirjoittaa kirjassa: ”Tšadissa upseeristo epäonnistui kitkemään tehtävälle haitallista käyttäytymistä ja osaltaan jopa vahvisti sitä.”
ILMARI KÄIHKÖ nostaa esiin ikäviä ilmiöitä: rasismia, seksismiä ja paikallisen väestön, jopa lasten, kaltoin kohtelua.
Rasismista tuli ”arkipäiväinen käytäntö” osalle joukkoa ja Käihkö tunnustaa, että siihen vaikutti myös ”meidän muiden passiivisuus”.
”Meillä muilla” Käihkö tarkoittaa ennen muuta itseään.
Hänellä olisi ollut mahdollisuus puuttua asioihin. Käihkö oli tovereitaan muutaman vuoden vanhempi , ”kääkkä”, kuten nuoremmat häntä kutsuivat.
Käihköllä oli akateeminen tutkinto ja hänellä oli ainoana kokemusta Afrikasta, koska hän oli opiskellut Tansaniassa.
PAREMPI myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt ikävät asiat tulevat esille vieläpä dokumentoidusti. Käihkö kirjoitti 170 liuskan päiväkirjan neljän kuukauden palveluksesta. Päiväkirja muodostaa kirjan rungon, jota Käihkö on täydentänyt mittavalla määrällä sotatieteen materiaalia.
Akateemiselta puolelta käytetyin lähdeteos on
Knut Pippingin klassikkokirja Komppania pienoisyhteiskuntana ja ei-akateemiselta puolelta
Väinö Linnan niin ikään klassikkoteos Tuntematon sotilas.
Käihkö on ottanut tapahtumiin myös riittävästi ajallista etäisyyttä, neljätoista vuotta. Keski-ikäinen tohtori arvioi matkan päästä nuoren miehen kokemuksia ja päiväkirjamerkintöjä. Kirja syvenee rauhanturvatoiminnan arviosta koko varusmieskoulutuksen arvioinniksi.
VARUSMIESKOULUTUKSEN alusta Käihkö kirjoittaa: ”Väitän valtaosan, ellei kaikkien, palvelustovereiden aloittaneen palveluksensa hyvällä motivaatiolla ja sykkeellä.”
Koulutuksen saldoa Käihkö arvioi: ”En voi varauksetta suositella saamaani koulutusta yhdellekään ajattelevalle ihmiselle, josta oikeasti välitän.”
Lyhyessä kirja-arviossa ei voi mennä yksityiskohtaisesti niihin syihin, jotka ovat johtaneet Ilmari Käihkön tekemään kriittisen arvion. Käihkö antaa aika lohduttoman kuvan vuosina 2008–2009 saamastaan varusmieskoulutuksesta Porin prikaatin jääkärikomppaniassa, jossa koulutettiin kansainvälistä valmiusjoukkoa.
Vaikka vuosituhat oli jo aikoja vaihtunut, miehistön kohtelu oli jämähtänyt viime vuosituhannen puolelle. Alkeellinen johtamistyyli jatkui myös Tšadissa.
PIDÄN KÄIHKÖN puheenvuoroa merkittävänä ennen kaikkea kahdesta syystä. Tavalliseen miehistöön kuulunut sotilas pääsee ääneen ani harvoin, ja on hyvin poikkeuksellista, että rivisotilas viitsii esittää kritiikkinsä julkisesti ja kykenee tekemään sen yhtä perustellusti ja harkitusti kuin Käihkö.
Epäisänmaallisuudesta tai maanpuolustusnihilismistä Käihköä on turha syyttää. Hän on armeijan asialla kirjoittaessaan: ”Epäkohtien käsittely on tärkeää, koska pienellä maalla ei ole varaa piilotella ongelmia.”
Kirjan julkaisuajankohta on oivallinen. Puolustusvoimien ylipäällikkö on juuri vaihtunut ja uusi komentaja aloittaa huhtikuussa. Toivottavasti presidentti
Alexander Stubb ja kenraali
Janne Jaakkola tarttuvat kirjaan.