Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Kuka kyykyttäisi tulevia reserviläisiä?
Pistoolikyykky varusmiesten lihaskuntoliikkeeksi?
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kehottaa puuttumaan nuorten rapautuvaan fyysiseen kuntoon.
Ylen mukaan osa 10–16-vuotiasta nuorista ei enää pääse kyykkyyn. Tuki- ja liikuntaelinsairauksiin erikoistunut naprapaatti Petteri Koski arvioi ongelman yleiseksi 2000-luvulla syntyneillä peruskoululaisilla. Ilmiö ei johdu vain liikunnan määrän muutoksista.
– Kyykkyliikkeitä ei enää arjessa tule. Alle 7-vuotiaana esimerkiksi hiekkalaatikkoleikeissä kyykkyyn päästään vaikka mistä asennosta. Sen ikäisenä kyykkytoistoja todella paljon päivittäin, Koski sanoo Ylelle.
Viime vuonna toteutetun valtakunnallisen Move-mittauksen mukaan kyykistysliike ei onnistu 16 prosentilla viidesluokkalaisista pojista. UKK-instituutti arvioi tilanteen johtuvan siitä, ettei lapsen liikkuvuuteen ole kiinnitetty huomiota nopean kasvun vaiheessa eli 12–14 vuoden iässä.
– Arki on tehty nykyihmiselle niin helpoksi, että syväkyykkyyn ei juurikaan tarvitse mennä, UKK-instituutin tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mari Leppänen toteaa Ylelle.
https://www.verkkouutiset.fi/tuleeko-kuntoutuksesta-oppiaine-nuoret-eivat-paase-kyykkyyn/
Pistoolikyykky varusmiesten lihaskuntoliikkeeksi?