Oikeudenkäyttö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja YJT
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Tämä on todella hassu päätös käräjäoikeudelta. Väistämisvelvollinen valuu puskan takaa pikkutieltä eteen. Nopeusrajoitusta noudattava tai jopa allekin sen ajava motoristi törmää. Henki pois. Perusteluissa on jotenkin sellainen henki, että autoilevalle nuorella rouvalla ovat olleet hyvät pyrkimykset. Kunhan tuli rumaa jälkeä.

"Käräjäoikeus katsoi, että nainen pyrki huomioimaan väistämisvelvollisuutensa pysähtymällä, katsomalla molempiin suuntiin ja ajamalla risteyksen yli rauhallisesti.

Oikeus hylkäsi naisen syytteet liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta."

Olisiko sukupuoli ja silmien räpsyttely tehonnut tuomariin ja lautamiehiin?
Vähän epäilen, että hyvät pyrkimykset eivät olisi kelvanneet syyksi jos Pekka 48v olisi ollut tilalla.
 
Miehen kannattaa vaihtaa sukupuolta oikeudenkäynnin ajaksi :cool:
Ehdottomasti: Voi sitten valittaa transfobiasta, saa loputtomasti median sympatiaa, pääsee YLE:lle töihin DEI-kiintiössä, horisee jotain tyhjänpäiväistä toksisesta maskuliinisuudesta ja saa feministipiparia yli tarpeen, kun ei ne transoikeuksia voi polkea pihtaamalla:)
 
Bangladeshilaisen maisteriohjelmaan valitun opiskelijan alempaa tutkintotodistusta epäiltiin väärennökseksi. Asiaa kysyttiinkin todistuksen myöntäjältä. Väärennös, ilmoittivat.

Dekaani eväsi opinto-oikeuden.

Opiskelija valitti ja kertoi punahilkkasatuja, joille ei löytynyt mitään pohjaa.

Vaan mitäpä hallinto-oikeus:

Hallinto-oikeus piti epäluotettavana sitä, että Bangladeshin yliopisto oli ilmoittanut todistuksen olevan väärennys sen kummemmin asiaa perustelematta. Suurlähetystöltä saadun selvityksen perusteella ei voinut yksiselitteisesti todeta, että tutkintotodistus olisi väärennös.

Hallinto-oikeus katsoi, että opiskeluoikeuden peruuttamiseen liittyviä seikkoja oli pidettävä jossain määrin tulkinnanvaraisina, ja siksi opiskeluoikeuden peruuttaminen lain nojalla ei ollut mahdollista. Näin ollen dekaanin päätös hyväksyä opiskelija maisteriohjelmaan jäi voimaan.

Hyvä esimerkki siitä miksi harva puuttuu yleisessä järjestyksessä tapahtuviin rikoksiin. Kun voi ehkä mahdollisesti itse saada syytteen jostain. Tässäkin lehti oikein erityisesti nostaa esille tuolla lopputekstissä että ei vielä ole selvää epäileekö poliisi ilkivallan tekoon puuttunutta kansalaista jostain. Ei jumalauta....tyyppi ansaitsisi mitalin siitä että pistää vapaan kasvatuksen peukuttajat nippuun ja lopettaa ilkivallan.

# Suomen hallinnon kyky ampua omaan jalkaan

.
 
Hmm, "nuori" mies, kännissä, töhrimässä... Arhinmäki? :p
 
Hyvä esimerkki siitä miksi harva puuttuu yleisessä järjestyksessä tapahtuviin rikoksiin. Kun voi ehkä mahdollisesti itse saada syytteen jostain. Tässäkin lehti oikein erityisesti nostaa esille tuolla lopputekstissä että ei vielä ole selvää epäileekö poliisi ilkivallan tekoon puuttunutta kansalaista jostain. Ei jumalauta....tyyppi ansaitsisi mitalin siitä että pistää vapaan kasvatuksen peukuttajat nippuun ja lopettaa ilkivallan.

# Suomen hallinnon kyky ampua omaan jalkaan

.
Tuossa on käytetty yleistä kiinniotto-oikeutta. Ei ongelmaa. Yleinen kiinniotto-oikeus tarkoittaa, että jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn.

Kiinniottaja saa käyttää kiinniottamisen toimittamiseksi välttämättömiä voimakeinoja ilman, että kiinniottaja olisi voimakeinojen käytön vuoksi rikosoikeudellisessa vastuussa. Voimakeinojen tulee kuitenkin olla sellaisia, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvostellen puolustettavina.
 
Tuossa on käytetty yleistä kiinniotto-oikeutta. Ei ongelmaa. Yleinen kiinniotto-oikeus tarkoittaa, että jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn.

Kiinniottaja saa käyttää kiinniottamisen toimittamiseksi välttämättömiä voimakeinoja ilman, että kiinniottaja olisi voimakeinojen käytön vuoksi rikosoikeudellisessa vastuussa.

Ei kaikki ajattele niin fiksusti kuin sinä.
Kiinnitäpä huomio siihen miten toimittelija päättää artikkelin. Se on pohdintaa siitä saako kiinniottaja jonkun syytteen, se on mitä lukijat lukevat ja ohjatusti muodostavat mielipiteen. Juuri tästä syystä tilanteita välttelevä kansalainen on näkyvissä oleva ilmiö.

.
 
Tämä oli se ruotsalaiseen Dödspatrulleniin liittyvä huumekeissi, jossa oli mukana Vuosaaressa vaikuttavan RK-98-jengin jäseniä. Käräjät antoi tuomioita. Hovi vapautti kaikista syytteistä ja valtio saa antaa koppikorvauksia.

Tappoi autollaan pyöräilevän palomiehen.

Syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta...

Syyttäjä vaatii vuoden ja 3 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta ja sen ohella vähintään 30 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Tuossa on käytetty yleistä kiinniotto-oikeutta. Ei ongelmaa. Yleinen kiinniotto-oikeus tarkoittaa, että jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn.

Kiinniottaja saa käyttää kiinniottamisen toimittamiseksi välttämättömiä voimakeinoja ilman, että kiinniottaja olisi voimakeinojen käytön vuoksi rikosoikeudellisessa vastuussa. Voimakeinojen tulee kuitenkin olla sellaisia, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvostellen puolustettavina.

Täällä meidänkin selkosella voi tulla aika pitkäksi nakkivarkaan kanssa odotellessa poliisia paikalle. Tai torppaat rattijuopon parkkiksella ja seurustelet puolitoista tuntia hänen kanssaan sinivuokkoja venaillessa. Puutuppa pissisten tekemisiin ja huomaat olevasi pedarisyytösten kohde. Myymälävarkaan pidättely.... Eihän siitä edes rangota.

Voimakeinot. Voiko rosmoa pitää kädestä kii sillee hellästi? Päähallintaotteesta on tullut käräjiltä tuomioita. Taakse väännetty käsivarsi ja maksumies olet.

Laki, oikeus ja järjestys takaa vain sen, että lähtökohtaisesti valmiiksi kiltit kansalaiset pysyvät kiltteinä.
 
Laki, oikeus ja järjestys takaa vain sen, että lähtökohtaisesti valmiiksi kiltit kansalaiset pysyvät kiltteinä.
En ole kiltti. Ajatustapani on hyvin epäsovinnainen. Silti olen ollut aina harkitseva voimankäytön suhteen. Enkä nyt vanhana pappana ihan nakkien vuoksi kävisi painimaan.

Oikeus ja laki ovat jotenkin eri asioita. Mitähän miettisin, jos oikeuden toteutumisesta joutuisin maksamaan. Varmaan ajattelisin, että käyttäväthän immeiset rahaa turhuuteenkin...
 
Back
Top