Tuli taas näistä jutuista mieleen, että hallittu kaatuminen eli ukemi on Suomen olosuhteissa lähes välttämätön kansalaistaito. Kaatuessahan ei yleensä ehdi tekemään mitään tietoisia liikkeitä ja harjoittamattomalla ihmisellä refleksi voi olla suorastaan haitallinen, esimerkiksi kaatumista yritetään pehmentää ojentamalla käsi täysin suoraksi.
Kaatumisen johdosta kuolee useita ihmisiä joka päivä.
Pitkällisen tunturissa ja kairassa tarpomisen jälkeen, ja nyt kun asun vähän 'urbaanimmalla' alueella, tulin siihen tulokseen että vanhat kunnon
minarit olisivat oiva ratkaisu lähes kaikkeen liikkumiseen: kulkevat helposti ja kevyesti mukana, nopeat ja helpot kiinnittää ainakin Salomonin GTX:iin, teleskooppisauvat löytyy jo valmiiksi jos vinhoihin laskuihin vähän tasapainoa ja alppihiihtomaisuutta kaivataan.
Edulliset. Laskin näillä lapsena Suomessa koko ajan, miten helvetin vaikeaa se muka voi olla... alamäkeä täällä Norjassa piisaa, minisuksillahan maisema vaihtuu ilman mitään eforttia, näillä mahtuu näppärästi pikku pusikoistakin läpi... alhaalla laaksossa vaan sukset irti ja uuteen nousuun!
Kaikki vääriä olettamuksia.
Ensimmäiset kunnon ketarat otin kun sain yhden suksen ähellettyä jalkaan, ilman hanskoja lumikinoksessa, ja nousin seisomaan kurottaakseni seuraavaa. Virhe. Älä koskaan yritä nousta seisomaan yksi suksi jalassa. Älä koskaan kurottele mitään nämä jalassa. Hangessa nöyrästi istualtaan on vara parempi...
Seuraava varsinainen huomio kun molemmat koivenjatkeet on sidottu paikalleen, että nämä ovat tehdasuusina aika vikkelät alla,
SIIS AIVAN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN LIUKKAAT! En voi korostaa tätä riittävästi - 25 vuoden tauon jälkeen minisuksilla on suorastaan häkellyttävän vaikea pysyä pystyssä, edes paikallaan mesoessa...
Noh, lähtöolettamuksena sentään oli että varsinainen laskeminen on pakostakin astetta helpompaa, se tulee ihan lihasmuistista kun muistaa minari-säännön: aina toinen jalka 5-15 senttiä toisen edellä (josta automaattisesti sopiva polvijousto), ja jalat riittävän lähellä toisiaan että ei toivotun sprigaatin tai spagaatin (väistämätöntä jossain vaiheessa, rykäisee muuten takareisistä ja jolmaisee nivusista jotenkin hengästyttävän pahasti) vakavuus-aste minimoituu...
Well, eipä nyt ihan niinkään -
KAIKKI odottamattomat epäjatkuvuuskohdat lumihangessa johtavat täydessä vauhdissa tehtyihin full-on hallitsemattomiin
face pläntteihin. Ja reppu jysähtää niskaan. "Jalkavoimalla ylös, painovoimalla alas" -filosofia johti siihen että ensimmäisen (ja ainoan) laskun jälkeen (korkeuseroa noin 150-170 metriä) laaksossa huohotti rääkätyin palkein irtolumen kyllästämä, läpimärkä, hätääntynyt, tärisevä keski-ikäinen miesraunio, jolla pipo väärinpäin päässä ja toinen (nyt entinen teleskooppi-)sauva vääntynyt mutkalle, todennäköisesti omien kylkiluiden iskun voimasta... punottavien silmien vauhko katse pomppii vuoroin äskeisen, harjanteen suuntaan nousevan kiirastulen, vuoroin minisuksien, ja vuoroin laaksoon aukeavan loppulaskun suuntaan...
kokemus on lähes traumaattinen:
nuoruus on miehestä poissa.
ps. Suomessa näemmä EUR8,90 Tokmannilta. Suosittelen lämpimästi jos reserviläinen tuntee olevansa jotain tasapainottelu-harjoitetta vailla, tahi pitää muuten rohkeutta testata...
näillä meinaan onnistuu molemmat; paljon on pienessä paketissa.