Ilmatilaloukkaukset olivat muuten buumi myös Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikaan. Silloin suunnistustaito parannettiin poliittisella tasolla. Oletan että niin nytkin, tosin sopija on Sauli Niinistö eikä Matti Vanhanen, joka Halosen sijasta hoiti eräässä rutiinitapaamisessa asian kuntoon.
Tuolloin näistä ei iltapäivälehdissä meuhuttu eli kukaan ei pelännyt, että kolmas maailmansota alkaa just eikä melkein, apuuva...
Venäjän ja Suomen suhteiden barometrissa EU:n ja Venäjän suhteiden tila on aina se nimittäjä. Muistellaanpa aikaa kauan sitten sitten. Nuori Esko Aho on historiallisesti ensimmäinen suomalainen sitten vuoden 1945, joka otti kielteisen kannan suoraan vasten Venäjän presidentin kasvoja johonkin Venäjän aspektiin. Kyseessä oli Tshetsenian sota ja vuosi oli 1995. Saman teki Martti Ahtisaari ja sai muuten Jeltsinin poistumaan ovia paukutellen huoneesta. No, asiat asioina, ja hyvin sitten Borisin kanssa kaveerattiin. Ahtisaari ei ärsyttänyt ellei ollut ihan pakko. Itse asiassa Halonen oli kriittisempi monissa asioissa.
Suomen suhteet Venäjään olivat paremmat kuin koskaan ennen aivan vuosituhannen vaihteessa eli Ahtisaaren kauden lopussa ja Halosen aloittaessa. Putin sanoi kontaktien Suomen kanssa auttavan Venäjää rakentamaan suhteita Euroopan kanssa. Hän puhui Suomesta erityisyhteistyökumppanina, jopa malliyhteistyökumppanina. Suhde oli kuitenkin tasaveroinen, ei sitä vanhaa YYA:ta.
Vuonna 2002 alkoi käänne. EU:n ja Venäjän suhteita rasitti viisumikiista Kaliningradista. Tuolloin laajentumiskomissaari Günter Verheugen kääntyi Halosen puoleen ennen tämän Pietarin matkaa toivoen Halosen vierailullaan edistävän kiistan ratkaisua. En tiedä, mitä Halonen teki tai jätti tekemättä mutta sen jälkeen suhteet muuttuivat.
Kadetti Christoffer Blomqvist kirjoitti pro gradussaan maaliskuussa 2007:
Syksyllä 2004 sekä suomalaisilta, että venäläisiltä asiantuntija- ja virkamiestahoilta kuultiin kritiikkiä suhteiden tilasta. Suomessa väitettiin mm maan linnoittautuvan EU:n yhteisen Venäjäpolitiikan taakse ja ihmeteltiin oman Venäjäpolitiikan puuttumista. Putinin EU-avustaja Sergei Jastrzhemski – eli sama mies joka melkein seitsemän vuotta aiemmin piti Suomen ja Venäjän suhteita esikuvana Baltian maille – sanoi Suomen tukevan EU:n uusia jäsenmaita, joiden väitettiin kammoavan Venäjää. Venäjän suurlähetystön kakkosmies väitti Suomen ja Venäjän välillä olevan lukuisia ratkaisemattomia asioita ja kiisti Suomen olevan hyvä neuvottelija EU:n ja Venäjän välillä.
Venäjän suunnalta tähän aikaan tullutta kritiikkiä on nähtävä EU:n ja Venäjän suhteiden ongelmien valossa. Suhteita oli rasittanut mm Kaliningrad-kiista ja EU:n lausunto Beslanin koulukaappauksesta, jossa haluttiin Venäjän kertovan, miten murhenäytelmä saattoi tapahtua. Suhteiden pulmakohtia olivat myös Viron ja Latvian rajakysymykset, suhtautuminen Kioton ilmastosopimukseen sekä Tshetshenian tilanne. Lisäksi Putinin vallankeskittämishanke koulukaappauksen jälkeen aiheutti kritiikkiä sekä EU:n, että Yhdysvaltain suunnalta. Ongelmien takana oli EU:n Venäjän-politiikan haaksirikko. Koko kylmän sodan jälkeisen ajan EU oli perustanut Venäjän-politiikkansa siihen oletukseen, tai toiveeseen, että Venäjä olisi peruuttamattomasti matkalla kohti länsimaista liberaalia demokratiaa. EU:n kaikki tavoitteet ja sen käytössä olevat instrumentit viritettiin tämän päämäärän saavuttamiseksi. Missään vaiheessa EU ei luonnostellut B-suunnitelmaa negatiivisten kehityskulkujen varalle.
- - Venäjällä oltiin turhautuneita EU-suhteiden ongelmien takia, ja pettymys purkautui osittain Suomen niskaan. Nähtiin, että Suomesta ei ehkä ollutkaan hyötyä itänaapurinsa EU-suhteille. Halonen ei kyennytkään auttamaan Venäjää esimerkiksi Kaliningrad-kysymyksessä.
Toisin sanoen jännitys EU:n ja Venäjän välillä ja jännitys Itämerellä vaikuttaa meihin oleellisesti.
