Viidakon laki tuhoaa Etykin hengen
Kirjoitettu 21.5.2014 / Kaleva 23.5.2014
Jukka Tarkka
[email protected]
http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/22-05-14 kaleva.htm
"
Suomen turvallisuuspolitiikan johto suhtautui parinkymmenen vuoden ajan Venäjän presidentteihin kuin he olisivat satukarhu Nalle Puhin sukua. Sellaisen aivopesun jälkeen on vaikea saada kansa uskomaan, että Kremlissä asuukin ihan oikea karhu.
Suomella olisi 1990-luvun alusta alkaen ollut liikkumatilaa uuden tilanteen mukaiselle kylmälle ajattelulle. Turvallisuuspolitiikkaa ei kuitenkaan johdettu reaalipoliittisesti vaan opportunistisesti kansaa mielistellen.
Pahuus ei ole vieläkään kadonnut maailmasta, ja sen aiheuttamiin tilanteisiin täytyy varautua.
Ukrainan kriisin alku pelästytti, mutta vain hetkeksi. Julkisuudessa vilahti poliitikkoja, jotka ennen eivät uskaltaneet tai voineet ajatella ääneen mitään Natosta. Nyt he päästivät ilmoille pahan N-sanan, ja saivat silmilleen samanlaisen paheksunnan ryöpyn kuin aina ennenkin.
Suomessa mikään viisari ei värähdä, vaikka Etykin luoma turvallisrakenne on tuhoutunut ja vallitsee viidakon laki. Satunnaiset pyssymiesjoukkiot syrjäyttävät valtion keskus- ja paikallishallinnon ja siirtelevät valtioiden rajoja tökeröillä mielipidemittauksilla, joita kaiken kukkuraksi kehtaavat sanoa kansanäänestyksiksi.
Kriisi on jo vakiintunut. Venäjä hallitsee Krimiä, ja Ukraina on romahtanut. Ne molemmat ovat mustia aukkoja, jotka nielevät rahaa juuri niin paljon kuin sitä sinne syydetään, eikä mikään muutu. Ilman kansallistunnuksia, arvomerkkejä ja nimikylttejä kuljeksivat vihreät miehet odottavat Venäjän rajojen kummallakin puolella uutta käskyä. Kun se tulee, kukaan ei myönnä käskeneensä, eivätkä kansainväliset sopimukset pidättele pyssymiehiä.
Suomessa ihastellaan, että eihän tässä kuinkaan käynyt. Impivaarassa kaikki hyvin.
Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeinen aika ahdistaa jo nyt. Pystyvätkö presidentti ja ensi vuonna työnsä aloittavat pää- ja ulkoministeri toimimaan todellisen tilanteen pohjalta Suomen edun mukaisesti vai jatkavatko he kansalaismielipiteen aallonharjalla surffailua muusta maailmasta mitään välittämättä?
x x x
Suomen turvallisuuspolitiikka perustuu kehälauseisiin. Rakennelman järein kulmakivi on se hokema, että eihän Suomi voi liittyä Natoon, koska se on sotilaallisesti liittoutumaton. Mikään ei voi muuttua. Toinen järkähtämättömyys on se, että kun uhkaa ei ole, ei tarvitse liittoutua, ja jos on, niin ei voi. Koska mikään ei voi muuttua, mitään ei tarvitse eikä voi tehdä, eikä edes ajatella.
Presidentti Vladimir Putinin Venäjä on koko 2000-luvun ajan osoittanut keisarien ajalta periytyvää imperialistista ylimielisyyttä. Venäjän virallisesti hyväksytty poliittinen konsepti ja sotilasdoktriini ovat 1990-luvun alusta lähtien valtuuttaneet valtionjohdon puuttumaan tarpeen vaatiessa vaikka asein naapurimaiden asioihin jos Venäjän tai ulkomailla asuvien venäläisten edut ovat vaarassa. Putinin on pannut Ukrainassa nämä opit voimaan viimeistä piirtoa myöten.
Putin on murtanut auki toisen suomalaisten Nato-ajattelua salpaavista lukoista. Uhkaa on. Mutta silti Suomen turvallisuusajattelu on edelleen tukevasti jumissa. Nythän on kriisi, ja suomalaisen viisauden mukaan silloin ei saa tehdä mitään.
Suomi on Natolle selvästi hyväksytty ja toivottu jäsen. Jos alkaisimme yllättäen haluta jäseneksi, liittyminen ei olisi ilmoitusasia, vaikka Naton pääsihteeri lupailee pikakäsittelyä.
Jäseneksi hyväksymisen ehtona olevaa MAP-ohjelmaa voidaan ehkä nopeuttaa hallinnollisesti, jos hakijamaa on niin selvästi jäsenkelpoinen ja -kykyinen kuin esimerkiksi Ruotsi ja Suomi.
Sitten Naton täytyy yksimielisellä päätöksellä kutsua hakija jäseneksi. Seuraava siihen pystyvä huippukokous on ensi syksynä. Suomen pitäisi osoittaa sille haluavansa jäseneksi, mutta hallitusohjelma on jo etukäteen tuhonnut sen mahdollisuuden. Seuraava huippukokous on todennäköisesti 2016.
Jäsenyys toteutuu Naton perussopimusta täydentävällä pöytäkirjalla, joka täytyy ratifioida jokaisen jäsenmaan parlamentissa. Tämä on kestänyt yleensä pari vuotta.
Natoon ei mennä ryntäämällä vaan kitkutellen, vaikka mutkia matkan varrella vähän oiottaisiin.
Jos Suomi joskus tarjoutuisi jäseneksi, ja asia hoidettaisiin edes suunnilleen Naton peruskirjan mukaan, jäsenyyden toteutumiseen menisi hyvinkin neljä vuotta, poikkeusmenettelyillä ehkä kolme.
Jos järki voittaa, uusi hallitus voisi ehkä aloittaa turvallisuuden peruskuvion selvittelyn heti keväällä 2015. Jos tulokseksi tulisi Nato-projektin käynnistäminen vuodenvaihteessa, jäsenyys voisi astua voimaan joskus 2018-2019.
Liittoutuminen on historiallinen ratkaisu, jota kohti ei voi suunnistaa tuuliviirien mukaan. Natoon on pitkä matka ja sen edetessä sää vaihtelee, mutta asialliset hommat pitää vaan hoitaa.
x x x
Jos Suomi jäisi edelleen liittoutumattomaksi, miten voidaan varmistaa sen keskeisten asejärjestelmien toimivuus? Suomen puolustus nojaa jo nyt Natoon, vaikka ei ole mitään takeita esimerkiksi Hornetien, Leopardien ja tykistöohjusten teknisen päivityksen ja varaosa- ja ampumatarvikkeiden saatavuudesta kaikissa oloissa.
Kylmän sodan aikana Ruotsi ratkaisi tämän ongelman tekemällä salaisen sopimuksen Yhdysvaltain kanssa. Sen nykyinen, kaiken järjen vastainen puolustusratkaisu on ymmärrettävissä vain jos se on uusinut vanhan salasopimuksensa lännen tuesta. Mutta miksi Nato sitoutuisi salassa jos sitä paljon tehokkaampi julkinen turvatakuu ei kelpaa?
Jos Suomi kieltäytyy Nato-jäsenyydestä, mutta haluaa säilyttää puolustuskykynsä, sen on sitten yritettävä varmista asejärjestelmiensä huoltovarmuus tiskin alta vähin äänin Ruotsin mallin mukaan.
Mutta eipä sekään paljon auttaisi. Todella salaisella sitoumuksella ei ole sitä pelotevaikutusta, joka on Nato-jäsenyyden kaikkein tärkein ominaisuus."
