Onko Suomi lähellä seuraavaa sotaa?

Periaatteessa halusin postauksellani rinnastaa Batian harjoituksen (NATO-kumppanuus) ja Venäjän Kannaksen rataverkon parannustyöt keskenään osoittaakseni, miten helppoa on nähdä kaikki toimet uhkaavina puolin ja toisin, jos ajattelu on ylikorostuneen turvallisuushakuista. Kummassakaan nimittäin ei ole kyse toisen valtion asioihin puuttumisesta.

Epäluulo on turvallisuusriski, sotavaihde ajatuksissa hengenvaarallista. Vastuullisesti ja jämäkästi asiat pitää hoitaa silti. Kilpavarusteluun emme Venäjän kanssa pysty, ja se on aina meille riittävän vahva, heikkona tai vahvana, se on liikaa pitemmän päälle.

Venäjä ei vahvista Suomen vastaisella rajalla mitään pienen Suomen vuoksi a priori. Me olemme pala suurvaltojen pokkapöytää. Baltia, Norja ja Itämeri ovat oleellisia ja me nyt vain satuimme tulemaan tälle niemelle saunoja lämmittämään.

Mikä maailma. Olivat tulevaisuuden valinnat mitä tahansa, parasta olisi saada Venäjälle hyvä kurssi ja kansainväliset pelisäännöt ja yhteistyö kunniaan. Suomesta on tässä prosessissa hyötyä. Olen aika varma, että Suomen mukanaolo NATO:ssa hyödyttäisi Venäjääkin. Se olisi maailman rauhallisin ja selkeäsääntöisin raja, jos niin halutaan. Venäjä on aina meille hvyin tärkeä maa.
 
Viimeksi muokattu:
Jos sodan pilvet alkavat nousta idästä päin niin toivelista voisi olla vaikka tämmöinen:
  • Laivaston valvonta- ja tulivoimaa Suomenlahden suulle ja blokkaamaan Kaliningrad
  • Patriot -ohjuspatteristo tai pari suojaamaan lentokenttiä ja vastaavia kohteita ohjuksilta
  • Laivalastillinen olalata ammuttavia ilmatorjuntaohjuksia
  • Lainaan Leopardeja sekä M270 raketinheittimiä ja niihin paljon ampumatarvikkeita, reserviläiset operoi
  • Tiedustelutiedot realiaikaisesti
  • Lisäksi lentotukialuksen johtama laivasto-osasto Norjanmerelle olisi kiva.
 
Kiitoksia korjauksista Naton vaikutuksen suhteen. En kuitenkaan vieläkään ole muuttanut mielipidettäni siitä, että Venäjä tulee aseellisesti pyrkimään ottamaan haltuun Baltian maiden ja Suomen maa-alueet. Se selkkaus on väistämättä edessä tulevaisuudessa, perusteluina ne syyt mitä aiemmin mainitsin.

Naton suhteen en itse osaa oikein sanoa juuta enkä jaata - vieläkään, vaikka sitä kuinka on tullut pohdittua. Toisaalta olen Natoon liittymisen puolesta, mutten haluaisi Suomen kuuluvaan sotilasliittoon joka on suoraan tai epäsuorasti yhdysvaltain komennon alla (en ala erittelemään syitä). Jossain uutisissa oli eläkkeellä olevan kenraalin artikkeli siitä, kuinka Natoon voitaisiin luoda kaksi yhtä vaikutusvaltaista komentoketjua: Yksi Euroopan jäsemaille ja yksi Amerikan maille. Näin saataisiin enemmän Eurooppalainen puolustusliitto.
 
Naton suhteen en itse osaa oikein sanoa juuta enkä jaata - vieläkään, vaikka sitä kuinka on tullut pohdittua. Toisaalta olen Natoon liittymisen puolesta, mutten haluaisi Suomen kuuluvaan sotilasliittoon joka on suoraan tai epäsuorasti yhdysvaltain komennon alla (en ala erittelemään syitä).

NATO ei ole yhtä kuin Yhdysvallat, kuuluuhan NATOon kaikki läntiset demokratiat. Eivät ne ole valtaansa jenkkikenraaleille luovuttaneet. Suomi on siis jo nyt länsiliittolaisten veneessä. Myös venäläisten propagandassa ja tosiallisessa toiminnassakin meidät luetaan 100 %:sti länsiblokkiin kuuluvaksi, mutta tietysti sillä erotuksella, että Kremlin karttahuoneissa myhäillään Suomelta puuttuville turvatakuille.

Jos tilanne vaatii, niin Kremlin tiedotusvälineet suoltavat täyttä häkää juttuja fascistisesta Suomesta, joka revanssihenkisesti on USA:n kätyri. Toinen tiedotusvaihtoehto on yhteistyön, ystävyyden ja avunannon korostaminen eli kansojemme ikuisen ystävyyden kehuminen ja tämän ystävyyden vahvistamiseksi Venäjän joukot tulevat vapauttamaan Suomea fasistisesta ikeestä. Siinä vaiheessa on parempi olla NATO:ssa kuin selitellä jotain puolueettomuudeen verukkeella..
 
Viimeksi muokattu:
Joo, pidän myös aika vääristyneenä sitä käsitystä, että NATO olisi yhtä kuin USA tai että se olisi USAn komennossa ja jopa USAn politiikan työkalu. Ei se sitä ole - ja taas pitää muistaa, että NATOn jäsenmaista vain kaksi on Euroopan ulkopuolelta (USA ja Kanada). Lisäksi pitää muistaa se, että NATO ei ole osallistunut järjestönä esimerkiksi kumpaankaan Irakin sotaan ja Afganistaninkin operaatioon vasta sen toisessa vaiheessa (ISAF)

Se on totta, että moni NATO-maa on osallistunut erilaisiin USAn kokoamiin koalitioihin - mutta moni NATO-maa ei niihin ole osallistunut ja toisaalta taas moni NATOon kuulumaton maa on ollut mukana.
Pidän virheellisenä olettamuksena sitä, että USA jotenkin erityisesti "käskyttäisi" NATO-maita oman pillinsä mukaan oman politiikkansa työkaluna.
 
Hyvin samoilla linjoilla Kapiaisen kanssa! Tarkasteltaessa Eurooppalaisia maita, on kotoinen Sotavaltiomme sieltä kyvykkäämmästä päästä niin taidollisesti, miesmäärällisesti kuin materiaalisestikin. Tärkeintä on mielestäni NATOn suhteen kehittää yhteensopivuutta ja yhteistoimintakykyä, jotta mahdollinen apu on mahdollisimman helppoa antaa ja vastaanottaa.
Käytännössä kriittisintä on, että NATO ja Eurooppa pitäisivät mahdollisen kriisin aikana omalta osaltaan tonttinsa kunnossa, eli estäisivät Venäjän yritykset eristää Suomi muusta Euroopasta. Kehitysmaalainen mentaliteetti, jossa heitetään jatimatik jorpakkoon heti, kun joku isompi lupaa auttaa ei vaan yksinkertaisesti toimi tai sovi yksilö- ja yhteisötasolla itsenäisyyttä korostavaan Suomalaisuuden henkeen. Me olemme vakavasti otettava, vaikkakin pieni valtio, joten muut länsimaat eivät suhtaudu meihin kuin hiekka- ja rämekansojen kansannousuihin, vaan olettavat meidän hoitavan oman tonttimme ja pääasiassa omien etujensa suojelemisen pohjalta (mm. 5. artiklan validifiointi) pistävät materiaa ja miehiä laivoihin ja suunnaksi Hanko, kun joskus tilanne niin pitkälle perkelöityy.

Useimmat suomalaiset ovat käytännössä aivan ulalla, kun puhutaan "erityisolosuhteistamme", niin itsestäänselvänä otamme kaiken tässä maassa luonnon kuin yhteiskunnankin osalta. Jonkun pitäisi joskus oikeasti halkoa asia auki laajalti ja kansantajuisesti, jotta asia avautuisi riittävän monelle, että tämä termi saisi kansan suussa muutakin, kuin humoristisia merkityksiä. Jo pelkkä ilmasto, jossa jokainen Suomalaissotilas on kuin kotonaan, on useimmille NATO-maille jo miltein erikoiskoulutusta vaativa juttu. Loputtomat suomme ja laajat metsämme ovat pohjoisten piirien vastine viidakolle mekanisoitujen joukkojen meatgrinderiin Mojaven autiomaassa tottuneiden mariinien mielestä. Kansamme on kansainvälisesti katsottuna suorastaan epätavallisen homogeninen kansallisuuskoostumuksiltaan ja tämä osaltaan on se kivipohja, jolta ponnistamme mitalisijoille kansainvälisissä vertailuissa, useimpien muiden kilpailijoiden painiessa aivan eri mittaluokan ongelmien kanssa eri yhteiskunnan osa-alueilla. Suomalainen on paras sotilas tämän maan puolustamiseen ja pienimmät hyödyt saisimme maakomponenttien maahantulosta. Aseista, ammuksista, tarvikkeista, tiedustelutiedoista & tilannekuvasta, ilma- ja merivoimista näkisin ne suurimmat hyödyt saatavan NATOssa.
 
Aikanaan minulla värähti viisari kohti Natoa (kanta silloin hyvin voimakkaasti NATO:n vastainen) kun luin juuri argumentin siitä että ilma-alivoimaiselle tuppaa käymään huonosti ja tuossa NATO:n tarjoama apu ehkä konkreettisimmillaan on. Toki meritoiminta on minulle vielä vieraampaa kuin ilmatoiminta, mutta Pohjoismaat ja erityisesti ruotsi taitaa olla meille tärkein kumppani merellä kuin NATO.

Toisaalta tulee naureskeltua ilmavoimien NATO-kikkailulle, mutta tosiasiassa Suomen puolustamisen kannalta juuri heillä pitäisi olla valmiudet toimia NATO:n jäsenmaiden kanssa. Maavoimat tuskin sotatilanteessa NATO:sta näkisivät mitään muuta kuin märkiä unia (ja ehkä sitä huoltoa), mutta ilmavoimille yhteistoiminta NATO:n koneiden kanssa olisi jopa todennäkösistä. Tai ainakin todennäkösiempää kuin maavoimilla.

EDIT: Eiku eipä tämä ollutkaan NATO-ketju :eek: :);)
 
Minä kanssa ihmettelen tuota olettavaa, että seuraava sota käydään taajamissa. No joku Imatra ja Lappeenranta on tietysti rajalla, mutta sen jälkeen on metsää. Mikä pakko hyökkääjää on päästää kaupunkeihin? Puolustaja se on joka päättää missä taistellaan.

Vai lähteekö olettamus siitä, että hyökkääjä jättää maavoimat kotiin ja tulee vaan vettä ja ilmaa pitkin? Kymmenien tuhansien sotilaiden maihinnousu ja maahanlasku suoraan Raumalle?

Jos vihollinen pääsee päävoimillaan suuriin kaupunkeihin, sota menee huonosti. Mihinkään "operaatio Ihmissuteen" ei suomalainen mies taida korkealla moraalilla lähteä. Tuskin alkaa tapella perheittensä seassa ja akkain hameitten alla kuin joku Gazan mulkosilmä.

On kyse maahyökkäyksestä tai erillisistä maahanlaskuista: vihollinen pitää eristää ja tuhota.

Joku kylä jää jalkoihin, joku ei. On tästä kokemusta Suomessakin, unohtunut vain. Minun isäni kävi Viipurin lyseota ja lähti sieltä sotaan. Käkisalmi ja Sortavala olivat kaupunkeja myös, Koivisto ja Lahdenpohja kauppaloita. 39 pitäjää jäi sodan alle.

Sortavala 1941:

Machine+gun+supporting+attack+to+Sortavala+_Ladoga__s+Karelia_+12th+August+1941
1241-2_.jpg
upload_2014-5-30_16-36-42.jpeg
keskustarauniot.jpg
 
Tarkennan tätä hiukan koska taisin olla ensimmäinen tässä keskustelussa, joka sanoi että seuraava sota käydään Suomen ydinalueilla ja että siitä aiheutuu suurta tuhoa eteläisen Suomen infralle..
Korostan, että en tarkoittanut sitä että sota käydään kaupungeissa - sanoin että sota käydään Suomen asutuimmilla alueilla. Itse taisteluista pääosa käydään silti metsämaastoissa - joita riittää melkoisesti myös Suomen asutuimmillakin alueilla, mutta taisteluiden seurauksena infra kärsii jokatapauksessa valtavasti. Infralla kun tarkoitetaan muutakin kuin kaupunkien rakennuksia..

Mitä sitten tulee NATOon, niin eihän NATOn pelote synny ydinaseista, vaan sen sotilaallisesta voimasta tavanomaisin asein.NATOn ilma-ase on ylivoimainen vastustajaan nähden, mutta myös maavoimat ovat sekä koulutuksellisesti, teknologisesti että myös hyvin koulutettujen sotilaiden määrän osalta ylivoimaiset verrattuna Venäjään. Muistutan taas siitä, että NATOlla on Euroopassa noin 1,5miljoonaa sotilasta - pääosin ammattisotilaita - eikä tässä ole vielä edes Turkki mukana. Venäjällä sopimussotilaita on se 231 000...
Ydinasepelote pitää mielestäni pitää erillään tuosta tavanomaisten aseiden ja asevoimien luomasta pelotteesta ja käsitellä sitä erikseen - tosin siinäkin NATOlla on vähintäänkin riittävä potentiaali. Ydinasevertailussa tilanne on selvästi tasaisempi, mutta sillä ole merkitystä, koska molempien potentiaali on helpostikin riittävä. Tosin teknologiaylivoima tässäkin on NATOn puolella..ehkei sinänsä itse aseiden tehossa, mutta kyvyssä toimittaa asevaikutus kohteisiin on eroa.

Nimenomaan. Jostain tuli asutuskeskus mukaan. Eteläsuomessa on oikea termi. Mutta ei sillä väljä ole,koska vihollinen motitetaan ja tuhotaan viimeiseen mieheen. Tuhoamistaistelun hoitaa keski-ikäiset tai vanhemmat duunarit. Nuorempi polvi on jo uhrannut itsensä torjuntataistelussa huomattuaan ettei tää saatana menekkään kuin Battlefieldissä.
 
[QUOTE="aj77, post: 125450, member: 482] Nuorempi polvi on jo uhrannut itsensä torjuntataistelussa huomattuaan ettei tää saatana menekkään kuin Battlefieldissä.[/QUOTE]
..tai ARMAssa ;) Tuosta tulee legenda kuin strömsjööstäkin :) vaimikäsenytoli..
 
Hyviä kommentteja täällä.

Jos nyt uskallan omia arvailuja heittää mukaan, niin pitäisin täysimittaista sotaa 10 vuoden sisällä varsin epätodennäköisenä. Täällä on esitetty kommentteja, miten naapurin asevoimien kehitys ei ole ollut ihan niin huimaa, kuin suunnitelmissa, ja arvailuja siitä, ettei nykymuodossa voima riittäisi niin isoon operaatioon kuin suomen haltuunotto.

Jos suomi todella kykenisi aiheuttamaan merkittävää vahinkoa hyökkääjälle, niin en keksi miksi lähtisi kokeilemaan onneaan sillä uhalla että valloituksen jälkeen on turhan heikossa kunnossa.

Lisäksi suomi on eu jäsen, ja jotenkin on tullut sellainen vaikutelma, että naton kanssa olisi jotain vähän enemmän tekeillä, kuin pelkkä partnership for peace? No, en tiedä, mutta luulisi näidenkin ainakin jonkinlaisen lisäkynnyksen ja riskin hyökkääjälle aiheuttavan.

Mitä luulette, liittyykö suomi ihan lähitulevaisuudessa natoon?
 
On se ainakin todennäköisempää kuin täysimittaiseen sotaan joutuminen lähiaikoina. Ja hyvä niin.

Kokoomuksen nokkamiehet sanoivat, että se pitä isi hoitaa ensi vaalikaudella. Saa nähdä mitä se tarkoittaa sitten käytännössä. Sodan todennäköisyys lienee vielä pieni, mutta mehän emme sitä loppujen lopuksi ratkaise? Sen asian ratkaisee ihan joku muu.
 
Viidakon laki tuhoaa Etykin hengen
Kirjoitettu 21.5.2014 / Kaleva 23.5.2014
Jukka Tarkka
[email protected]

http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/22-05-14 kaleva.htm

"
Suomen turvallisuuspolitiikan johto suhtautui parinkymmenen vuoden ajan Venäjän presidentteihin kuin he olisivat satukarhu Nalle Puhin sukua. Sellaisen aivopesun jälkeen on vaikea saada kansa uskomaan, että Kremlissä asuukin ihan oikea karhu.
Suomella olisi 1990-luvun alusta alkaen ollut liikkumatilaa uuden tilanteen mukaiselle kylmälle ajattelulle. Turvallisuuspolitiikkaa ei kuitenkaan johdettu reaalipoliittisesti vaan opportunistisesti kansaa mielistellen.

Pahuus ei ole vieläkään kadonnut maailmasta, ja sen aiheuttamiin tilanteisiin täytyy varautua.

Ukrainan kriisin alku pelästytti, mutta vain hetkeksi. Julkisuudessa vilahti poliitikkoja, jotka ennen eivät uskaltaneet tai voineet ajatella ääneen mitään Natosta. Nyt he päästivät ilmoille pahan N-sanan, ja saivat silmilleen samanlaisen paheksunnan ryöpyn kuin aina ennenkin.

Suomessa mikään viisari ei värähdä, vaikka Etykin luoma turvallisrakenne on tuhoutunut ja vallitsee viidakon laki. Satunnaiset pyssymiesjoukkiot syrjäyttävät valtion keskus- ja paikallishallinnon ja siirtelevät valtioiden rajoja tökeröillä mielipidemittauksilla, joita kaiken kukkuraksi kehtaavat sanoa kansanäänestyksiksi.

Kriisi on jo vakiintunut. Venäjä hallitsee Krimiä, ja Ukraina on romahtanut. Ne molemmat ovat mustia aukkoja, jotka nielevät rahaa juuri niin paljon kuin sitä sinne syydetään, eikä mikään muutu. Ilman kansallistunnuksia, arvomerkkejä ja nimikylttejä kuljeksivat vihreät miehet odottavat Venäjän rajojen kummallakin puolella uutta käskyä. Kun se tulee, kukaan ei myönnä käskeneensä, eivätkä kansainväliset sopimukset pidättele pyssymiehiä.

Suomessa ihastellaan, että eihän tässä kuinkaan käynyt. Impivaarassa kaikki hyvin.

Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeinen aika ahdistaa jo nyt. Pystyvätkö presidentti ja ensi vuonna työnsä aloittavat pää- ja ulkoministeri toimimaan todellisen tilanteen pohjalta Suomen edun mukaisesti vai jatkavatko he kansalaismielipiteen aallonharjalla surffailua muusta maailmasta mitään välittämättä?

x x x

Suomen turvallisuuspolitiikka perustuu kehälauseisiin. Rakennelman järein kulmakivi on se hokema, että eihän Suomi voi liittyä Natoon, koska se on sotilaallisesti liittoutumaton. Mikään ei voi muuttua. Toinen järkähtämättömyys on se, että kun uhkaa ei ole, ei tarvitse liittoutua, ja jos on, niin ei voi. Koska mikään ei voi muuttua, mitään ei tarvitse eikä voi tehdä, eikä edes ajatella.

Presidentti Vladimir Putinin Venäjä on koko 2000-luvun ajan osoittanut keisarien ajalta periytyvää imperialistista ylimielisyyttä. Venäjän virallisesti hyväksytty poliittinen konsepti ja sotilasdoktriini ovat 1990-luvun alusta lähtien valtuuttaneet valtionjohdon puuttumaan tarpeen vaatiessa vaikka asein naapurimaiden asioihin jos Venäjän tai ulkomailla asuvien venäläisten edut ovat vaarassa. Putinin on pannut Ukrainassa nämä opit voimaan viimeistä piirtoa myöten.

Putin on murtanut auki toisen suomalaisten Nato-ajattelua salpaavista lukoista. Uhkaa on. Mutta silti Suomen turvallisuusajattelu on edelleen tukevasti jumissa. Nythän on kriisi, ja suomalaisen viisauden mukaan silloin ei saa tehdä mitään.


Suomi on Natolle selvästi hyväksytty ja toivottu jäsen. Jos alkaisimme yllättäen haluta jäseneksi, liittyminen ei olisi ilmoitusasia, vaikka Naton pääsihteeri lupailee pikakäsittelyä.

Jäseneksi hyväksymisen ehtona olevaa MAP-ohjelmaa voidaan ehkä nopeuttaa hallinnollisesti, jos hakijamaa on niin selvästi jäsenkelpoinen ja -kykyinen kuin esimerkiksi Ruotsi ja Suomi.

Sitten Naton täytyy yksimielisellä päätöksellä kutsua hakija jäseneksi. Seuraava siihen pystyvä huippukokous on ensi syksynä. Suomen pitäisi osoittaa sille haluavansa jäseneksi, mutta hallitusohjelma on jo etukäteen tuhonnut sen mahdollisuuden. Seuraava huippukokous on todennäköisesti 2016.

Jäsenyys toteutuu Naton perussopimusta täydentävällä pöytäkirjalla, joka täytyy ratifioida jokaisen jäsenmaan parlamentissa. Tämä on kestänyt yleensä pari vuotta.

Natoon ei mennä ryntäämällä vaan kitkutellen, vaikka mutkia matkan varrella vähän oiottaisiin.

Jos Suomi joskus tarjoutuisi jäseneksi, ja asia hoidettaisiin edes suunnilleen Naton peruskirjan mukaan, jäsenyyden toteutumiseen menisi hyvinkin neljä vuotta, poikkeusmenettelyillä ehkä kolme.

Jos järki voittaa, uusi hallitus voisi ehkä aloittaa turvallisuuden peruskuvion selvittelyn heti keväällä 2015. Jos tulokseksi tulisi Nato-projektin käynnistäminen vuodenvaihteessa, jäsenyys voisi astua voimaan joskus 2018-2019.

Liittoutuminen on historiallinen ratkaisu, jota kohti ei voi suunnistaa tuuliviirien mukaan. Natoon on pitkä matka ja sen edetessä sää vaihtelee, mutta asialliset hommat pitää vaan hoitaa.

x x x

Jos Suomi jäisi edelleen liittoutumattomaksi, miten voidaan varmistaa sen keskeisten asejärjestelmien toimivuus? Suomen puolustus nojaa jo nyt Natoon, vaikka ei ole mitään takeita esimerkiksi Hornetien, Leopardien ja tykistöohjusten teknisen päivityksen ja varaosa- ja ampumatarvikkeiden saatavuudesta kaikissa oloissa.

Kylmän sodan aikana Ruotsi ratkaisi tämän ongelman tekemällä salaisen sopimuksen Yhdysvaltain kanssa. Sen nykyinen, kaiken järjen vastainen puolustusratkaisu on ymmärrettävissä vain jos se on uusinut vanhan salasopimuksensa lännen tuesta. Mutta miksi Nato sitoutuisi salassa jos sitä paljon tehokkaampi julkinen turvatakuu ei kelpaa?

Jos Suomi kieltäytyy Nato-jäsenyydestä, mutta haluaa säilyttää puolustuskykynsä, sen on sitten yritettävä varmista asejärjestelmiensä huoltovarmuus tiskin alta vähin äänin Ruotsin mallin mukaan.

Mutta eipä sekään paljon auttaisi. Todella salaisella sitoumuksella ei ole sitä pelotevaikutusta, joka on Nato-jäsenyyden kaikkein tärkein ominaisuus."
 
Viidakon laki tuhoaa Etykin hengen
Kirjoitettu 21.5.2014 / Kaleva 23.5.2014
Jukka Tarkka
[email protected]

http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/22-05-14 kaleva.htm

"
Suomen turvallisuuspolitiikan johto suhtautui parinkymmenen vuoden ajan Venäjän presidentteihin kuin he olisivat satukarhu Nalle Puhin sukua. Sellaisen aivopesun jälkeen on vaikea saada kansa uskomaan, että Kremlissä asuukin ihan oikea karhu.
Suomella olisi 1990-luvun alusta alkaen ollut liikkumatilaa uuden tilanteen mukaiselle kylmälle ajattelulle. Turvallisuuspolitiikkaa ei kuitenkaan johdettu reaalipoliittisesti vaan opportunistisesti kansaa mielistellen.

Pahuus ei ole vieläkään kadonnut maailmasta, ja sen aiheuttamiin tilanteisiin täytyy varautua.

Ukrainan kriisin alku pelästytti, mutta vain hetkeksi. Julkisuudessa vilahti poliitikkoja, jotka ennen eivät uskaltaneet tai voineet ajatella ääneen mitään Natosta. Nyt he päästivät ilmoille pahan N-sanan, ja saivat silmilleen samanlaisen paheksunnan ryöpyn kuin aina ennenkin.

Suomessa mikään viisari ei värähdä, vaikka Etykin luoma turvallisrakenne on tuhoutunut ja vallitsee viidakon laki. Satunnaiset pyssymiesjoukkiot syrjäyttävät valtion keskus- ja paikallishallinnon ja siirtelevät valtioiden rajoja tökeröillä mielipidemittauksilla, joita kaiken kukkuraksi kehtaavat sanoa kansanäänestyksiksi.

Kriisi on jo vakiintunut. Venäjä hallitsee Krimiä, ja Ukraina on romahtanut. Ne molemmat ovat mustia aukkoja, jotka nielevät rahaa juuri niin paljon kuin sitä sinne syydetään, eikä mikään muutu. Ilman kansallistunnuksia, arvomerkkejä ja nimikylttejä kuljeksivat vihreät miehet odottavat Venäjän rajojen kummallakin puolella uutta käskyä. Kun se tulee, kukaan ei myönnä käskeneensä, eivätkä kansainväliset sopimukset pidättele pyssymiehiä.

Suomessa ihastellaan, että eihän tässä kuinkaan käynyt. Impivaarassa kaikki hyvin.

Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeinen aika ahdistaa jo nyt. Pystyvätkö presidentti ja ensi vuonna työnsä aloittavat pää- ja ulkoministeri toimimaan todellisen tilanteen pohjalta Suomen edun mukaisesti vai jatkavatko he kansalaismielipiteen aallonharjalla surffailua muusta maailmasta mitään välittämättä?

x x x

Suomen turvallisuuspolitiikka perustuu kehälauseisiin. Rakennelman järein kulmakivi on se hokema, että eihän Suomi voi liittyä Natoon, koska se on sotilaallisesti liittoutumaton. Mikään ei voi muuttua. Toinen järkähtämättömyys on se, että kun uhkaa ei ole, ei tarvitse liittoutua, ja jos on, niin ei voi. Koska mikään ei voi muuttua, mitään ei tarvitse eikä voi tehdä, eikä edes ajatella.

Presidentti Vladimir Putinin Venäjä on koko 2000-luvun ajan osoittanut keisarien ajalta periytyvää imperialistista ylimielisyyttä. Venäjän virallisesti hyväksytty poliittinen konsepti ja sotilasdoktriini ovat 1990-luvun alusta lähtien valtuuttaneet valtionjohdon puuttumaan tarpeen vaatiessa vaikka asein naapurimaiden asioihin jos Venäjän tai ulkomailla asuvien venäläisten edut ovat vaarassa. Putinin on pannut Ukrainassa nämä opit voimaan viimeistä piirtoa myöten.

Putin on murtanut auki toisen suomalaisten Nato-ajattelua salpaavista lukoista. Uhkaa on. Mutta silti Suomen turvallisuusajattelu on edelleen tukevasti jumissa. Nythän on kriisi, ja suomalaisen viisauden mukaan silloin ei saa tehdä mitään.


Suomi on Natolle selvästi hyväksytty ja toivottu jäsen. Jos alkaisimme yllättäen haluta jäseneksi, liittyminen ei olisi ilmoitusasia, vaikka Naton pääsihteeri lupailee pikakäsittelyä.

Jäseneksi hyväksymisen ehtona olevaa MAP-ohjelmaa voidaan ehkä nopeuttaa hallinnollisesti, jos hakijamaa on niin selvästi jäsenkelpoinen ja -kykyinen kuin esimerkiksi Ruotsi ja Suomi.

Sitten Naton täytyy yksimielisellä päätöksellä kutsua hakija jäseneksi. Seuraava siihen pystyvä huippukokous on ensi syksynä. Suomen pitäisi osoittaa sille haluavansa jäseneksi, mutta hallitusohjelma on jo etukäteen tuhonnut sen mahdollisuuden. Seuraava huippukokous on todennäköisesti 2016.

Jäsenyys toteutuu Naton perussopimusta täydentävällä pöytäkirjalla, joka täytyy ratifioida jokaisen jäsenmaan parlamentissa. Tämä on kestänyt yleensä pari vuotta.

Natoon ei mennä ryntäämällä vaan kitkutellen, vaikka mutkia matkan varrella vähän oiottaisiin.

Jos Suomi joskus tarjoutuisi jäseneksi, ja asia hoidettaisiin edes suunnilleen Naton peruskirjan mukaan, jäsenyyden toteutumiseen menisi hyvinkin neljä vuotta, poikkeusmenettelyillä ehkä kolme.

Jos järki voittaa, uusi hallitus voisi ehkä aloittaa turvallisuuden peruskuvion selvittelyn heti keväällä 2015. Jos tulokseksi tulisi Nato-projektin käynnistäminen vuodenvaihteessa, jäsenyys voisi astua voimaan joskus 2018-2019.

Liittoutuminen on historiallinen ratkaisu, jota kohti ei voi suunnistaa tuuliviirien mukaan. Natoon on pitkä matka ja sen edetessä sää vaihtelee, mutta asialliset hommat pitää vaan hoitaa.

x x x

Jos Suomi jäisi edelleen liittoutumattomaksi, miten voidaan varmistaa sen keskeisten asejärjestelmien toimivuus? Suomen puolustus nojaa jo nyt Natoon, vaikka ei ole mitään takeita esimerkiksi Hornetien, Leopardien ja tykistöohjusten teknisen päivityksen ja varaosa- ja ampumatarvikkeiden saatavuudesta kaikissa oloissa.

Kylmän sodan aikana Ruotsi ratkaisi tämän ongelman tekemällä salaisen sopimuksen Yhdysvaltain kanssa. Sen nykyinen, kaiken järjen vastainen puolustusratkaisu on ymmärrettävissä vain jos se on uusinut vanhan salasopimuksensa lännen tuesta. Mutta miksi Nato sitoutuisi salassa jos sitä paljon tehokkaampi julkinen turvatakuu ei kelpaa?

Jos Suomi kieltäytyy Nato-jäsenyydestä, mutta haluaa säilyttää puolustuskykynsä, sen on sitten yritettävä varmista asejärjestelmiensä huoltovarmuus tiskin alta vähin äänin Ruotsin mallin mukaan.

Mutta eipä sekään paljon auttaisi. Todella salaisella sitoumuksella ei ole sitä pelotevaikutusta, joka on Nato-jäsenyyden kaikkein tärkein ominaisuus."


Kaikki tuleva on meille idiooteille ihan oikein.
 
Eikä enää tunnustettu millään lailla sen arvovaltaa.

Tunnustettiin ehkä hieman liikaakin, koska harhaluuloja selvästikin jäi jäljelle. Venäjän olisi pitänyt saada täsmälleen sama tunnustus, kuin toimitusjohtajalle annetaan pankissa konkurssin jälkeen. Valitettavasti poliitikot taisivat nössöillä, koskapa ryssillä nyt vain oli yhä ydinaseita hallussaan.
 
Jos nyt uskallan omia arvailuja heittää mukaan, niin pitäisin täysimittaista sotaa 10 vuoden sisällä varsin epätodennäköisenä. Täällä on esitetty kommentteja, miten naapurin asevoimien kehitys ei ole ollut ihan niin huimaa, kuin suunnitelmissa, ja arvailuja siitä, ettei nykymuodossa voima riittäisi niin isoon operaatioon kuin suomen haltuunotto.

Jos suomi todella kykenisi aiheuttamaan merkittävää vahinkoa hyökkääjälle, niin en keksi miksi lähtisi kokeilemaan onneaan sillä uhalla että valloituksen jälkeen on turhan heikossa kunnossa.

Lisäksi suomi on eu jäsen, ja jotenkin on tullut sellainen vaikutelma, että naton kanssa olisi jotain vähän enemmän tekeillä, kuin pelkkä partnership for peace? No, en tiedä, mutta luulisi näidenkin ainakin jonkinlaisen lisäkynnyksen ja riskin hyökkääjälle aiheuttavan.

Mitä luulette, liittyykö suomi ihan lähitulevaisuudessa natoon?

Suomi liittyy NATOon lähitulevaisuudessa, en epäile sitä lainkaan.

Mitä sitten tulee Venäjän asevoimiin, niin vaikka kehitys laahaa reilusti suunnitelmien perässä lähes kaikilla mahdollisilla osa-alueilla ja sen seurauksena he ovat alakynnessä länteen verrattuna. Heillä on kuitenkin eräs etu ja vahvuus - joka länneltä puuttuu. Venäläisillä nimittäin on sekä rohkeus käyttää hyvin röyhkeästi ja häikäilemättömästi asevoimiaan. Sota ikävä kyllä on sellaista puuhaa, että monesti siinä pääsee pitkälle juuri sillä että on rohkeus ja röyhkeys toimia häikäilemättömästi.
Kun heillä Putin käskee, ei tarvita "satoja" neuvottelukierroksia, esittelyjä ja hyväksymisiä vähän joka suunnasta ennenkuin alkaa tapahtumaan - siinä yksi syy, miksi esim Krimillä Venäjä yllätti kaikki läntiset tiedusteluelimet aikalailla täysin.
 
Ukrainan hidas reagointi sai minutkin miettimään, ihmeteltäisiinkö suomessakin päivätolkulla kuopion kaupungintalon valtausta, ennen kuin mitään tehdään. Puhumattakaan jostain vielä isommasta...

NATO jäsenyys sai mielestäni tänä aamuna kylmän suihkun presidentiltämme, kun asiaa pohdittaessa pääkohta oli että pitäisi miettiä miten venäjä asian näkee, ja lopuksi vielä kansanäänestystä kehiin. Kuinka vastuullista on laittaa tällaiset kysymykset kansan päätettäväksi? Vähän kuin kirurgi kysyisi potilaalta ennen leikkausta "mitenkäs sun mielestä tää leikkaus pitäisi toteuttaa"

Ei tuollaisten puheiden jälkeen ole mitenkään mahdollista, että vuoden parin sisään valtionjohto esittäisi naton täysjäsenyyttä. Tuskin koko presidenttikauden aikana, jos koskaan...
 
No, enpä tiedä..Niinistö on ollut pitkään ihan avoimesti NATOn kannalla. Prseidenttiä kannanotot ovat muuttuneet varovaisemmiksi, mutta vielä pressanvaalikampanjan aikana Niinistö oli avoimesti NATOn kannalla. On sieltä tosin tullut NATO-myönteistä kantaa tässä viime aikoinakin ja tämänkin päivän tärkein sanoma minusta oli se, että keskustelu on syytä avoimesti avata..ei niinkään se, että ei voida liittyä kun Venäjä ei tykkää..
Kansanäänestykset eivät minusta ylipäätään kuulu edustukselliseen demokratiaan - jo senkin vuoksi en kannata kansanäänestyksiä yhtään missään asiassa - tai sitten jos niihin lähdetään, on meidän syytä muuttaa järjestelmä toiseksi kuin mikä se nyt on. Edustuksellisessa demokratiassa kansalaisten tehtävä on valita mieleisensä edustajat ja se on samalla valituksi tulleille velvoite ottaa asioista selvää riittävällä tarkuudella ja valtuutus tehdä tarvittavat päätökset sen perusteella - siinä kohtaa meidän äänestäjien tehtävä on pitää lärvit kiinni ja antaa edustajiemme hoitaa hommansa.
 
Back
Top