Onko varusmiespalvelu tullut löysempi?

juhapar

Kenraali
Trolli kirjoitti:
Oppilas kirjoitti:
Lopuksi: Varusmiespalvelus useimmille on nykyään kuitenkin vaativampaa, mielekkäämpää ja mielenkiintoisempaa kuin 20 vuotta sitten palvelleilla keskimäärin. MUTTA nykyään palvelus on värittömämpää ja mauttomampaa; lähes kaikki "hauskat" jutut, daltoneista rättisulkesiin yms. mielletään asiattomaksi toiminnaksi ja esimiesaseman väärinkäyttämiseksi. Kuitenkin tästä epävirallisesta palveluksesta jäi ainakin minulle paljon hauskojakin muistoja.

"Rättisulkeiset" eli järjestymisharjoitukset ovat ihan normaalia koulutusta ja kuuluvat kyllä edelleen ohjelmistoon. Erittäin hyvä harjoitus aika-ajoin järjestettynä.

Mites muuten nykyään? Voiko "ylimääräisiä" rättäreitä järjestää, ellei ne ole viikko-ohjelmassa? Toisaalta, tuli tuossa mieleen, jotta jos sitä viikko-ohjelmaa ei olisi varusveijareilla tiedossa, eivät olisi Ei Nappaa -aamuna otilla. Vai olisivatko varulta joka aamu?
 

Trolli

Kersantti
juhapar kirjoitti:
Mites muuten nykyään? Voiko "ylimääräisiä" rättäreitä järjestää, ellei ne ole viikko-ohjelmassa? Toisaalta, tuli tuossa mieleen, jotta jos sitä viikko-ohjelmaa ei olisi varusveijareilla tiedossa, eivät olisi Ei Nappaa -aamuna otilla. Vai olisivatko varulta joka aamu?

Mitään ei järjestetä ilman, että se ohjelmassa lukee aiheesta riippumatta. Kuitenkin jos "yllättävä" tarve lisäharjoittelulle ilmenee, niin tehdään kuluvalle viikolle uusi päiväohjelma tai päiväohjelman muutos. Muuten selvitään uudella viikko-ohjelmalla. Ei siinä sen kummempaa.

Teoriassahan näin on aina ollut, nykyään tuo teoria vaan on lähempänä myös käytäntöä.
 

Oppilas

Korpraali
juhapar kirjoitti:
Trolli kirjoitti:
Oppilas kirjoitti:
Lopuksi: Varusmiespalvelus useimmille on nykyään kuitenkin vaativampaa, mielekkäämpää ja mielenkiintoisempaa kuin 20 vuotta sitten palvelleilla keskimäärin. MUTTA nykyään palvelus on värittömämpää ja mauttomampaa; lähes kaikki "hauskat" jutut, daltoneista rättisulkesiin yms. mielletään asiattomaksi toiminnaksi ja esimiesaseman väärinkäyttämiseksi. Kuitenkin tästä epävirallisesta palveluksesta jäi ainakin minulle paljon hauskojakin muistoja.

"Rättisulkeiset" eli järjestymisharjoitukset ovat ihan normaalia koulutusta ja kuuluvat kyllä edelleen ohjelmistoon. Erittäin hyvä harjoitus aika-ajoin järjestettynä.

Mites muuten nykyään? Voiko "ylimääräisiä" rättäreitä järjestää, ellei ne ole viikko-ohjelmassa? Toisaalta, tuli tuossa mieleen, jotta jos sitä viikko-ohjelmaa ei olisi varusveijareilla tiedossa, eivät olisi Ei Nappaa -aamuna otilla. Vai olisivatko varulta joka aamu?
Trolli puhuu totuuden sanoja. Itse sorruin hieman kärjistämään asioita... On totta, että järjestymisharjoituksia järjestetään edelleen aina silloin tällöin, kunhan viikko-ohjelmassa on asia mainittu. Nykyään niistä kyllä puuttuu sellainen höykyttämisen pohjavire, kuin oli 20 vuotta sitten... Samoin VM-johtajissa on selvästi havaittavissa nykyisen johtamiskoulutuksen myötä parantuneet vuorovaikutustaidot (tai ainakin pyrkimys kohdella alaisiaan kuin ihmistä).

Kolikon kääntöpuoli nykyisessä johtajakoulutuksessa on edellisessä viestissä mainitsemieni lampaiden lisäksi se, että nykyään harvemmin törmää todella vaativaan ja alaistensa suhteen tinkimättömään varusmiesjohtajaan. Miehillä tuntuu puuttuvan rohkeus tehdä itsenäisiä päätöksiä, kun on jatkuvasti puhuttu esimiesaseman väärinkäyttämisestä. Kovaa sotilaskoulutusta saa ja pitää antaa, mutta kun ylilyöntejä on lähdetty karsimaan, otettiin korjausliike liian löysään. Viime vuosina tuota puolta on käsittääkseni taas kurottu kohti vanhaa hyvää aikaa.

Viikko-ohjelmista vielä sen verran, että ne ovat pohja palvelukselle perusyksikössä. Päiväohjelman lisäyksellä tai muutoksella voidaan tarvittaessa järjestää palvelus aivan uusiksi viidessä minuutissa. Kyse on vain siitä, että paikalla on päällikkö tai hänen sijaisensa, joka hyväksyy muutoksen allekirjoituksellaan ja leimalla. Näin on toimittu ennenkin kun esimerkiksi on ollut tarvetta pitää ylimääräiset sulkeiset tai järjestymisharjoitus yms.
Viikko-ohjelman ulkopuolelta ei koulutusta/palvelusta järjestetä.

Viime aikoina tehtyjen tutkimustenkin mukaan (ainakin muistaisin jostakin lukeneeni) Puolustusvoimista puuttuu nykyään simputtamisen kulttuuri. Tämä on helppo uskoa, sillä nykyään aihe mediaseksikäs, ja kaikki epäilyksetkin päätyvät mediaan. Niitä ei kuitenkaan juurikaan mediassa ole näkynyt. Asiallinen linja pitää olla johtamisen kaikilla tasoilla, mutta jossakin menee raja, jonka jälkeen johtaminen muuttuu virkamiesmäiseksi suorittamiseksi, josta puuttuu tietty tulisieluisuus. Tällainen johtaminen ei mielestäni sovi ryhmyreille. Ryhmyreissä ja kokelaissa pitäisi olla hieman sitä särmää ja tekemisen meininkiä niin sanoissa kuin teoissakin. :a-wink:
 

Kapiainen

Respected Leader
Oppilas kirjoitti:
mutta jossakin menee raja, jonka jälkeen johtaminen muuttuu virkamiesmäiseksi suorittamiseksi, josta puuttuu tietty tulisieluisuus. Tällainen johtaminen ei mielestäni sovi ryhmyreille.
Mielestäni se ei sovi kenellekään. Virkamiesmäisessä suorittamisessa tärkein asia tuntuu usein olevan oman perseen pitäminen turvattuna hinnalla millä hyvänsä. Se johtaa hyvin nopeasti siihen, että kaikki missä on edes häviävän pieni mahdollisuus siihen että napsahtaa omille näpeille, jätetään tekemättä/ sanomatta. Suomeksi sanottuna tuo on kuitenkin lähinnä lähes pelkurimaista vastuun välttämistä..ja sitä on tänä päivänä ihan liikaa. Kun ei tee mitään, ei todennäköisesti satukaan mitään on sellaine periaate joka ei toimi sen enempää sotilaskoulutuksessa, sotilasjohtamisessa kuin missään muussakaan.
 

baikal

Supreme Leader
Kapiainen kirjoitti:
Oppilas kirjoitti:
mutta jossakin menee raja, jonka jälkeen johtaminen muuttuu virkamiesmäiseksi suorittamiseksi, josta puuttuu tietty tulisieluisuus. Tällainen johtaminen ei mielestäni sovi ryhmyreille.
Mielestäni se ei sovi kenellekään. Virkamiesmäisessä suorittamisessa tärkein asia tuntuu usein olevan oman perseen pitäminen turvattuna hinnalla millä hyvänsä. Se johtaa hyvin nopeasti siihen, että kaikki missä on edes häviävän pieni mahdollisuus siihen että napsahtaa omille näpeille, jätetään tekemättä/ sanomatta. Suomeksi sanottuna tuo on kuitenkin lähinnä lähes pelkurimaista vastuun välttämistä..ja sitä on tänä päivänä ihan liikaa. Kun ei tee mitään, ei todennäköisesti satukaan mitään on sellaine periaate joka ei toimi sen enempää sotilaskoulutuksessa, sotilasjohtamisessa kuin missään muussakaan.

Ja kysymys kuuluukin: mitä tällaisilla henkilöillä tekee silloin, kun pitäisi asettaa oma terveys ja henki vaaraan.... jos särmää ja rohkeutta ei löydy rauhan aikana, on vaikea kuvitella kuinka nämä ominaisuudet RYÖPSÄHTÄVÄT sodan oloissa esille?
 

Trolli

Kersantti
baikal kirjoitti:
Ja kysymys kuuluukin: mitä tällaisilla henkilöillä tekee silloin, kun pitäisi asettaa oma terveys ja henki vaaraan.... jos särmää ja rohkeutta ei löydy rauhan aikana, on vaikea kuvitella kuinka nämä ominaisuudet RYÖPSÄHTÄVÄT sodan oloissa esille?

Vastaus: Ei tee mitään. Ei nyt eikä sitten. Ei sieltä mitkään ominaisuudet myöhemminkään noin vaan ryöpsähdä, jos vuosikausia on oltu pelkureita. Säälittävää, että tällaisia löytyy. Darwinismin varaan jää tämäkin ratkaisu.
 

Oppilas

Korpraali
Kapiainen kirjoitti:
Oppilas kirjoitti:
mutta jossakin menee raja, jonka jälkeen johtaminen muuttuu virkamiesmäiseksi suorittamiseksi, josta puuttuu tietty tulisieluisuus. Tällainen johtaminen ei mielestäni sovi ryhmyreille.
Mielestäni se ei sovi kenellekään. Virkamiesmäisessä suorittamisessa tärkein asia tuntuu usein olevan oman perseen pitäminen turvattuna hinnalla millä hyvänsä. Se johtaa hyvin nopeasti siihen, että kaikki missä on edes häviävän pieni mahdollisuus siihen että napsahtaa omille näpeille, jätetään tekemättä/ sanomatta. Suomeksi sanottuna tuo on kuitenkin lähinnä lähes pelkurimaista vastuun välttämistä..ja sitä on tänä päivänä ihan liikaa. Kun ei tee mitään, ei todennäköisesti satukaan mitään on sellaine periaate joka ei toimi sen enempää sotilaskoulutuksessa, sotilasjohtamisessa kuin missään muussakaan.

Olen samaa mieltä. Rajasin tarkastelun varusmiesjohtajiin tuon otsikon takia. Värittömyys, mauttomuus, persoonattomuus ja ylivarovaisuus leimaa aika monia virkamiehiä nykyään. PV:n sotilaat ovat valtion virkamiehiä ja etenkin vanhemmissa upseereissa joskus näkee edellä mainittuja piirteitä. Tällaisissa tapauksissa virkauralla eteneminen tuntuu olevan ensisijainen tavoite. Tavoitteen saavuttamiseksi kiillotetaan omaa kilpeä kaikissa tilanteissa ja vältetään pienimmänkin tahran tarttumista siihen.
 

Kapiainen

Respected Leader
Oppilas kirjoitti:
PV:n sotilaat ovat valtion virkamiehiä ja etenkin vanhemmissa upseereissa joskus näkee edellä mainittuja piirteitä. Tällaisissa tapauksissa virkauralla eteneminen tuntuu olevan ensisijainen tavoite. Tavoitteen saavuttamiseksi kiillotetaan omaa kilpeä kaikissa tilanteissa ja vältetään pienimmänkin tahran tarttumista siihen.

Nyt kun tuli puheeksi niin.....Voi Hel..tti että vihaan tuota piirrettä monissa kollegoissa ja koko järjestelmässä! Oma perse on kaikkein tärkein ja mieluummin jätetään kokonaan tekemättä kuin otetaan pienikin riski, että jotain voi sattua..koska ei satu mitään, jos ei tee mitään..paitsi että tosiasiassa koulutuksen laatu kärsii tuosta asenteesta!
Esimerkkejä voisin luetella vaikka kuinka paljon. Yksi yleisimmistä on suoranainen "hysteria" paukkupatruunoiden käytön kanssa! Paukkupatruunoista tehdään niin iso numero ettei ole tosikaan! Ihan liian moni kouluttaja jakaa paukkupatruunat vasta juuri ennenkuin niitä tarvitaan ja kerää ne pois välittömästi kun tilanne on ohi.."ettei satu mitään vahinkoja.."
Mihinkäs tämä toimintatapa sitten nopeasti johtaa? Se johtaa siihen, että paukkupatruuna tuntuu yhtä vaaralliselta kuin taktinen ydinpommi..ja vastaavasti kova patruuna onkin sitten jo vaarallisuudeltaan mannertenvälisen ydinohjuksen luokkaa. Taisteluammunnoissa kun joukolle jaetaan kovat, tärisee kädet niin helvetisti joka jannulla, eikä mistään tule enää mitään..
Monesti kun olen esim. alokkaiden ollessa kyseessä käskenyt jakaa yksikön harjoituksissa paukkupatruunat AINA kun aseiden kanssa lähdetään harjoittelemaan jotain ja aseet on myös ladattu HETI kun patruunat on jaettu. Ladatuin asein on sitten menty harjoitukset alusta loppuun...ja kollegoiden kauhistelu on lähes rajatonta: "ei noin voi tehdä..." Kysynpä vaan, että miksei muka? Ei sitä mikään kiellä tai estä..ainoa mikä sen kieltää tai estää, on oma kyvyttömyys kouluttaa alaisilleen aseenkäsittelyä siten, että se sujuu + pelko siitä, että kun ei ole kouluttanut asioita oikein, sattuu jonkun ase laukeamaan "vahingossa", tulee kuulovaurio ja joukko-osaston komentaja on vihainen..
Paitsi, että esimerkiksi RK ei laukea "vahingossa"!!! Jos asetta käsitellään oikein, se laukeaa vain ja ainoastaan silloin kun ampuja haluaa aseen laukeavan. Jos taas koulutuksessa on laiminlyöty aseenkäsittelykoulutus ja harrastettu "paukkupatruunahysteriaa" niin "vahingonlaukauksia" tulee kuin liukuhihnalta silloin kun niitä on joukolla jaossa. Se johtuu siitä, että asetta on totuttu käsittelemään ihan miten sattuu, ikäänkuin se olísi jokin vaaraton lelu jota voi rämpyttää ihan miten tahansa..
Sitäpaitsi..paukkupatruuna ei ole mikään taktinen ydinlataus! Se on HARJOITUSVÄLINE ja sellaiseksi suunniteltu nimenomaan aseenkäsittelyn opettamiseen. Jos se laukeaa, siitä ei aiheudu merkittävää vaaraa..eikä nykyisellä sysäyksenvahvistimella edes merkittävää kuulovaurion riskiä, varsinkaan silloin kun aseen haltija osaa aseenkäsittelyn perusteet. Kun ase on harjoituksissa aina ladattu, kaverit oppivat nopeasti käsittelemään sitä oikein. Esim alokkailla, joiden kohdalla on toimittu edellä kuvaamallani tavalla, ei "vahingonlaukauksia" ole sattunut. Jätkät tietää, että ase on ladattu ja jos ladatun aseen liipaisimesta vetää, se laukeaa..ja sitten tottakai jokainen normaali ihminen käsittelee asetta, kuten ladattua asetta käsitellään.

Taisteluammunnat ovat toinen esimerkki. Tosiasiassa varomääräykset mahdollistavat hyvinkin totuudenmukaiset taisteluammunnat. Silti ihan liian usein ne ovat jotain ihan muuta kuin totuudenmukaisia. Miksi näin on? Siksi, että taas ihan liian moni ajattelee "kun ei tehdä mitään, ei satukaan mitään..otanpa varman päälle niin ainakin oma perse on turvassa"
Kenenkään turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä, sitä en tällä tarkoita että hommia pitäisi tehdä niin, ettei esimerkiksi varomääräyksistä välitetä tuon taivaallista..mutta ylenmääräinen oman perseen turvaaminen on asia, josta pitäisi päästä eroon. Me olemme mielestämme jokainen hyviä ja osaavia johtajia..ja johtaja kantaa aina vastuunsa.. Minusta vaan joskus vähän liian moni karttaa sitä vastuunkantamista omista tekemisistään kuin ruttoa.
 

Leppis

Luutnantti
Ei voi olla muuta kuin samaa mieltä.
Kouluttaminen on avain oikeaan aseen käsittelyyn ja kun siinä on namu piipussa, niin asennoituminen lasersääntöön, sormivarmistukseen, vaihtimeen ja sen räpläämiseen on aivan eri tasolla.
 

Kapiainen

Respected Leader
Leppis kirjoitti:
Ei voi olla muuta kuin samaa mieltä.
Kouluttaminen on avain oikeaan aseen käsittelyyn ja kun siinä on namu piipussa, niin asennoituminen lasersääntöön, sormivarmistukseen, vaihtimeen ja sen räpläämiseen on aivan eri tasolla.
Nimenomaan..koska ase laukeaa ja lauetessaan virheen merkiksi paukahtaa, jos asetta erehtyy räpläämään väärällä tavalla. Ja koska siellä piipussa on harjoitusväline nimeltään paukkupatruuna, kaikki tapahtuu suhteellisen vaarattomasti. Juuri sitä vartenhan se harjoitusväline nimeltään paukkupatruuna on olemassa: voidaan harjoitella aseenkäsittelyä ilman että siitä aiheutuu virhetilanteissa vaaraa, kuten kovista patruunoista aiheutuisi.
Vaan auta armias kun se harjoituväline nimeltään paukkupatruuna sattuu paukahtamaan joskus aseenkäsittelyvirheen merkiksi: kaikkia lähimailla olevat kouluttajat aloittavat välittämästi hillittömän ja lähes hysteerisen panikoinnin hääräten päättömästi ympäriinsä ja lietsoen varusmiehet samaan paniikkiin.
Asian voisi hoitaa toisinkin. Paukahdus väärään aikaan, väärässä paikassa ja väärässä tilanteessa on merkki siitä, että joku teki aseen kanssa virheen. Todennäköisesti virheen tekijä ei tule toistamaan virhettään enää koskaan. Tapahtuma ei kuitenkaan anna aiheutta minkäänlaiseen hysteriaan tai panikointiin yhtään kenenkään taholta. Kouluttaja en välttämättä ole reagoinut näihin tapahtumiin mitenkään..virheen tehnyt kyllä tietää tehneensä virheen..ja oppii siitä hyvin todennäköisesti sen mitä opittavissa on. Jossain vaiheessa tsekkaan vaivihkaa niitänäitä kysellen lähelläolleilta jos nyt jollekin joku kuulovaurion esiaste olisi saattanut syntyä. Äärimmäisen harvoin on.. mutta jos joskus on, niin sitten tottakai asianmukaiset toimet hänen hoitoon saamiseksi.
Asian vaan voi hoitaa joko hysteerisesti panikoiden tai rauhallisesti, ikäänkuin ohimennen..paitsi, että jälkimmäisessä tavassa lopputulos on jokaisen osapuolen kannalta parempi.
 

Peiper

Majuri
Kapiainen kirjoitti:
Jossain vaiheessa tsekkaan vaivihkaa niitänäitä kysellen lähelläolleilta jos nyt jollekin joku kuulovaurion esiaste olisi saattanut syntyä. Äärimmäisen harvoin on.. mutta jos joskus on, niin sitten tottakai asianmukaiset toimet hänen hoitoon saamiseksi.

Minusta tuntui omana inttiaikanani 96-97 että tuota riskiä liioiteltiin aika paljon, jos jollain vähän korvissa soi niin oltiin lähes varmoja että kuulo on suunnilleen iäksi mennyttä, voi sitä itkua ja parkua.
 

Rajasissi

Kersantti
Kapiainen kirjoitti:
Nyt kun tuli puheeksi niin.....Voi Hel..tti että vihaan tuota piirrettä monissa kollegoissa ja koko järjestelmässä! Oma perse on kaikkein tärkein ja mieluummin jätetään kokonaan tekemättä kuin otetaan pienikin riski, että jotain voi sattua..koska ei satu mitään, jos ei tee mitään..paitsi että tosiasiassa koulutuksen laatu kärsii tuosta asenteesta!
Esimerkkejä voisin luetella vaikka kuinka paljon. Yksi yleisimmistä on suoranainen "hysteria" paukkupatruunoiden käytön kanssa! Paukkupatruunoista tehdään niin iso numero ettei ole tosikaan! Ihan liian moni kouluttaja jakaa paukkupatruunat vasta juuri ennenkuin niitä tarvitaan ja kerää ne pois välittömästi kun tilanne on ohi.."ettei satu mitään vahinkoja.."
Mihinkäs tämä toimintatapa sitten nopeasti johtaa? Se johtaa siihen, että paukkupatruuna tuntuu yhtä vaaralliselta kuin taktinen ydinpommi..ja vastaavasti kova patruuna onkin sitten jo vaarallisuudeltaan mannertenvälisen ydinohjuksen luokkaa. Taisteluammunnoissa kun joukolle jaetaan kovat, tärisee kädet niin helvetisti joka jannulla, eikä mistään tule enää mitään..
Monesti kun olen esim. alokkaiden ollessa kyseessä käskenyt jakaa yksikön harjoituksissa paukkupatruunat AINA kun aseiden kanssa lähdetään harjoittelemaan jotain ja aseet on myös ladattu HETI kun patruunat on jaettu. Ladatuin asein on sitten menty harjoitukset alusta loppuun...ja kollegoiden kauhistelu on lähes rajatonta: "ei noin voi tehdä..." Kysynpä vaan, että miksei muka? Ei sitä mikään kiellä tai estä..ainoa mikä sen kieltää tai estää, on oma kyvyttömyys kouluttaa alaisilleen aseenkäsittelyä siten, että se sujuu + pelko siitä, että kun ei ole kouluttanut asioita oikein, sattuu jonkun ase laukeamaan "vahingossa", tulee kuulovaurio ja joukko-osaston komentaja on vihainen..
Paitsi, että esimerkiksi RK ei laukea "vahingossa"!!! Jos asetta käsitellään oikein, se laukeaa vain ja ainoastaan silloin kun ampuja haluaa aseen laukeavan. Jos taas koulutuksessa on laiminlyöty aseenkäsittelykoulutus ja harrastettu "paukkupatruunahysteriaa" niin "vahingonlaukauksia" tulee kuin liukuhihnalta silloin kun niitä on joukolla jaossa. Se johtuu siitä, että asetta on totuttu käsittelemään ihan miten sattuu, ikäänkuin se olísi jokin vaaraton lelu jota voi rämpyttää ihan miten tahansa..
Sitäpaitsi..paukkupatruuna ei ole mikään taktinen ydinlataus! Se on HARJOITUSVÄLINE ja sellaiseksi suunniteltu nimenomaan aseenkäsittelyn opettamiseen. Jos se laukeaa, siitä ei aiheudu merkittävää vaaraa..eikä nykyisellä sysäyksenvahvistimella edes merkittävää kuulovaurion riskiä, varsinkaan silloin kun aseen haltija osaa aseenkäsittelyn perusteet. Kun ase on harjoituksissa aina ladattu, kaverit oppivat nopeasti käsittelemään sitä oikein. Esim alokkailla, joiden kohdalla on toimittu edellä kuvaamallani tavalla, ei "vahingonlaukauksia" ole sattunut. Jätkät tietää, että ase on ladattu ja jos ladatun aseen liipaisimesta vetää, se laukeaa..ja sitten tottakai jokainen normaali ihminen käsittelee asetta, kuten ladattua asetta käsitellään.

Taisteluammunnat ovat toinen esimerkki. Tosiasiassa varomääräykset mahdollistavat hyvinkin totuudenmukaiset taisteluammunnat. Silti ihan liian usein ne ovat jotain ihan muuta kuin totuudenmukaisia. Miksi näin on? Siksi, että taas ihan liian moni ajattelee "kun ei tehdä mitään, ei satukaan mitään..otanpa varman päälle niin ainakin oma perse on turvassa"
Kenenkään turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä, sitä en tällä tarkoita että hommia pitäisi tehdä niin, ettei esimerkiksi varomääräyksistä välitetä tuon taivaallista..mutta ylenmääräinen oman perseen turvaaminen on asia, josta pitäisi päästä eroon. Me olemme mielestämme jokainen hyviä ja osaavia johtajia..ja johtaja kantaa aina vastuunsa.. Minusta vaan joskus vähän liian moni karttaa sitä vastuunkantamista omista tekemisistään kuin ruttoa.

TODELLA ASIAA!

Kyllä sotilaiden pitäisi aina treenata "kuumilla" aseilla heti kun perusteet on hallussa. Myöskin harjoittelun pitäisi olla mahdollisimman todenmukaista.

Tässä pari sanontaa Lontoon kiellellä, jotka pitävät paikkansa:
" You will fight as you train", "Train as you fight, Fight as you train."
 

CarlH

Korpraali
Oppilas kirjoitti:
Asiallinen linja pitää olla johtamisen kaikilla tasoilla, mutta jossakin menee raja, jonka jälkeen johtaminen muuttuu virkamiesmäiseksi suorittamiseksi, josta puuttuu tietty tulisieluisuus. Tällainen johtaminen ei mielestäni sovi ryhmyreille. Ryhmyreissä ja kokelaissa pitäisi olla hieman sitä särmää ja tekemisen meininkiä niin sanoissa kuin teoissakin. :a-wink:

Liiasta varovaisuudesta olen täysin samaa mieltä mutta palataanpa rättäriaiheisiin...

Lähtökohtaisesti esimiehen tulee kuitenkin kyetä olemaan esiMIES, ei esiNEITI tai esiPOIKA. Lapsellisuuksien teettäminen ei ole miesten vaan lasten touhua eikä 19-20 vuotias joka käyttäytyy lapsellisesti tule koskaan kykenemään mihinkään vastuulliseen toimintaan vaan saa ns. löysät housut kovassa tilanteessa.

Kovat kouluttajat eivät koskaan turvaudu asiattomuuksiin. Kovuus vaatii tarvittaessa myös vertaispaineen sietoa joka pyrkii vetämään homman lapsellisuuksien suuntaan. Särmikkyys ja kovuus ovat keskittymistä. Mikäli nämä piirteet eivät ole havaittavissa kaverissa 19-20 -vuotiaana eivät ne valitettavasti tule koskaan kehittymäänkään. Kehitysoptimismi kuuluu syystä päiväkotiin ja koulumaailmaan.


Just my 50 euro cents...
 

Museo

Eversti
CarlH kirjoitti:
Kehitysoptimismi kuuluu syystä päiväkotiin ja koulumaailmaan.

CarlH on nyt sitten niin ammattilaista että. :D Varusmiespalveluksessa nyt koko touhu vaikuttaa usein ruohonjuuritasolta sen verran lapselliselta etten suoraan sanoen ihmettele miksi ylilyöntejä tapahtuu. Vanhana humanistina kyllä sanoisin että kehitysoptimismi on paikallaan aina kun kyse ei ole suurista rahoista tai kenenkään turvallisuudesta. Yhdestä virheestä kohtuuttomasti sakottaminen ei kyllä palvele koulutuksellisia tavoitteita pätkääkään. Pahimmillaan kaverit alkavat sitten vältellä virheitä ja lusmuilla sen sijaan että keskittyisivät saamaan jotain aikaan. Nykyisen kaltaisen yleisen asevelvollisuuden ansiosta PV voi tehdä kokeiluja vaikka kuinka paljon; jos homma ei toimi kaverilta vain sijoitus pois. Kyse on kuitenkin tällä hetkellä varusmieskoulutuksesta ja monella silkasta ajan tappamisesta...

Pointti tässä oli että varusmiespalvelusta ei ole oikein reilua arvioida työelämästä tutuilla standardeilla, koska kyse ei kuitenkaan ole ammattilaisista eikä edes vapaaehtoisista. Sen sijaan pitäisi huomioida yleinen yhteiskunnallinen kehitys. Viime vuosikymmeninä työelämässäkin fyysiset työt ovat vähentyneet mutta tahti muuten kiristynyt. Tarkoittaako tämä että työelämä on tullut löysemmäksi?
 

Hejsan

Alokas
BAN
Museo
On kai se fyysisesti tullut löysempä (työ) mutta ei stressi tai psyykinen puole.
 

CarlH

Korpraali
Museo kirjoitti:
CarlH on nyt sitten niin ammattilaista että. :D

Myönnän kirjoittaneeni osin kieli poskessa. :angel: En vaan koskaan ole ymmärtänyt jossain piireissä vallitsevaa perseilyn ihannointia. Jos pälli ei kestä normaalia varuskuntatoimintaa (eli niin hankalia juttuja että omaa esimiesasemaa ei saa väärinkäyttää eikä alaisia nöyryyttää - siitähän simputtamisessa on aina, joskus tiedostamattakin, kyse) niin miten se kestäisi kriisitilanteessa?

Koulutuksessa tapahtuvaa innovatiivisuutta ja innostavuutta ei sen sijaan suinkaan tule suitsia.
 

koponen

Kenraali
Asevelvollisuusarmeijan hyvä puoli on se että suhteellisen puhdasoppinen karsiva menettely on mahdollinen. Kehitysoptimismin tarpeen voi (isossa kuvassa, siis) suhteuttaa tähän käytännössä vallitsevaan menettelyyn.

Voi myös miettiä palkatun henkilöstön urakehityksen rakennetta suhteessa yllä kirjoitettuun, vaikka heitä palkkalistoilla varsin pitkään pidetäänkin junan mentyä.

Varusmiespalveluksen epäonnistumiset ovat tietenkin siitä ikäviä että vaikutus maanpuolustushenkeen / -tahtoon on henkilötasolla rikki vuosikymmeniä ja heijastelee siviiliauringon alta ajoin perin kummallisia välkkeitä.

Ehkä suppilo pitäisi tehdä jo varusmiesaikana vielä näkyvämmäksi, sen sijaan että sitä piilotellaan ettei aaropetterille tule paha mieli? Reilu peli molemmin puolin on yleensä toimivampi perusratkaisu. Huomioitakoon etten puhu tässä johtajakoulutettavista, pelkästään. Rakenne isosti uusiksi ja väkeä Keski-Euroopan yliopistojärjestelmän hengessä pois määräajoin.

Varusmiespalveluksen "löysyyden", "kovuuden" tai minkä muun tahansa attribuutin sijaan olisin paljon kiinnostuneempi siitä miten taistelevaan reserviin sijoitettujen henkilöiden osaamisesta ja kenttäkelpoisuudesta saataisiin kertaluokkia paremmin ote ja tarjottaisiin tuki.
 

Hejsan

Alokas
BAN
Tuota nämä selvetysharjoitukset, eikö te oppi mitä luonnosta voi syödä?
(kasvit, juuret, marjat, sienet ym) ja göra fällor, spåra djur.

Ja ei mennä K-kaupan ja ostaa lohta ja poroa:D
 

baikal

Supreme Leader
koponen kirjoitti:
Asevelvollisuusarmeijan hyvä puoli on se että suhteellisen puhdasoppinen karsiva menettely on mahdollinen. Kehitysoptimismin tarpeen voi (isossa kuvassa, siis) suhteuttaa tähän käytännössä vallitsevaan menettelyyn.

Voi myös miettiä palkatun henkilöstön urakehityksen rakennetta suhteessa yllä kirjoitettuun, vaikka heitä palkkalistoilla varsin pitkään pidetäänkin junan mentyä.

Varusmiespalveluksen epäonnistumiset ovat tietenkin siitä ikäviä että vaikutus maanpuolustushenkeen / -tahtoon on henkilötasolla rikki vuosikymmeniä ja heijastelee siviiliauringon alta ajoin perin kummallisia välkkeitä.

Ehkä suppilo pitäisi tehdä jo varusmiesaikana vielä näkyvämmäksi, sen sijaan että sitä piilotellaan ettei aaropetterille tule paha mieli? Reilu peli molemmin puolin on yleensä toimivampi perusratkaisu. Huomioitakoon etten puhu tässä johtajakoulutettavista, pelkästään. Rakenne isosti uusiksi ja väkeä Keski-Euroopan yliopistojärjestelmän hengessä pois määräajoin.

Varusmiespalveluksen "löysyyden", "kovuuden" tai minkä muun tahansa attribuutin sijaan olisin paljon kiinnostuneempi siitä miten taistelevaan reserviin sijoitettujen henkilöiden osaamisesta ja kenttäkelpoisuudesta saataisiin kertaluokkia paremmin ote ja tarjottaisiin tuki.


Viimeiseen lauseeseen tartun: miten taistelevan reservin henkilöiden osaaminen ja kenttäkelpoisuus hyödynnetään, ja huom: mitä on TAISTELEVAN RESERVIN OSAAMINEN? Tarkoitatko, että OKL:sta valmistuu helvetin osaavia res.ups. nimenomaan taistelevaan reserviin tai ostarin stevari on fitan hyvä spolle? Vai ambomaan kaivonvahtikeissin jälkeen on valmiita ... mitä?

koponen on selvästi paneutunut aiheeseen. Voisitko määritellä nimenomaan TAISTELEVAN RESERVIN OSAAMISEN? Ja mitä on tuo mainitsemasi TUKI? Miten tuetaan osaavaa reserviä? Mikä on mielestäsi TODELLINEN TAHTOTILA tuon tuen "antamiseen"? Tärkeimmät joukot kyllä kertautetaan....blaablaa....joo, mutta se lkm:n TAISTELEVA RESERVI kiinnostaa. Onko niin, että piiiitkääään aikaan tuo lkm suuri taisteleva reservi ei itseasiassa ole kovin suuresti kiinnostanut oikeastaan kuin malliksi puolustuslaitosta?

Siis, mitä on osaava reservi, nimenomaan taistelevat osat? Miten ja kuka sen määrittelee? Se on helppo kategorisesti todeta ITSE LAADITTUJEN sapluunoiden mukaan, kestääkö se OIKEASTI kovan päivän aamuna, kun rokki soi ja Surumarssi kaivetaan Ylen vinyylivarastosta?
 

koponen

Kenraali
No tuota sotatyön valmisteluahan - johon mm. yllä mainitut asiat kuuluvat - tehdään valtion virastossa nimeltä Puolustusvoimat aika paljon. Operatiivisen puolen heppujen kanssa voi keskustelua käydä tarkemmista yksityiskohdista.

Esimerkit baikalilla ovat ehkä vähän kaukaa haettuja, mutta kokeillaan vaikka rakennusmestari-pioneeria tai suunnistaja-tiedustelijaa tai yritysjohtaja-operaatioupseeria jne. Enemmän kuitenkin kiinnostaa reservissä hankitun osaamisen hyödyntämisen yli ja ohi menevänä asiana oman SA-tehtävän osaaminen. Tuki puolestaan tarkoittaa normatiivista ja taloudellista mahdollisuuksien luomista henkilötasolla sekä omaehtoisen harjoittelun laajapohjaista tukea.

Yksityisajatteluna yllä olevasta, jokaisesta joukosta jos 5-10% avainhenkilöitä (siis kaikista henkilöryhmistä) opettelisi, valmistelisi ja harjoittelisi ensimmäistä/tyypillistä tehtäväänsä vaikkapa neljä kertaa vuodessa 3 vrk - viikon verran koko sijoituksen keston ajan, niin koko joukon suorituskyky olisi aivan toista luokkaa neljä viikkoa poliittisesta päätöksestä. Suomessa on kyllä joukkoja jotka harjoittelevat laajemmin ja useammin kuin tuo, ja se kyllä näkyy porukan toimissa. Muu porukka kun pidettäisiin yleisesti ottaen kartalla maanpuolustusasioista tiedottamalla ja antamalla harvahkon kh-kierron lisäksi mahdollisuus lähentyä / liittyä aktiiviseen ytimeen jos omat tilanteet vaihtuvat, niin ovien sulkeminenkaan ei olisi aina lopullista.

Baikalin viimeinen kappale alkaa lähestyä sitten turvallisuuspoliittista kokonaisratkaisua...

Olen itse ollut aina niin maanpuolustushenkinen sisäiseltä rakenteeltani, etten ole tosiasiallisesti joutunut tarkastelemaan aktiivisen toiminnan perimmäistä oikeutusta, en edes varusmiesaikana. Luulen joka tapauksessa että paljon on niitä joille intin jälkeen ei aktivointi juuri nappaisi rakenteesta riippumatta, vaikka passiivinen hyväksyntä sotilaalliselle maanpuolustukselle ja varusmiespalvelukselle pysyy. Tuollainen laajempi ratkaisu sitouttaisi "riittävästi meitä riittävän positiivisia" ja nostaisi sotatyön osaamistasoa ja laajentaisi perustaa niin paljon että käyntiin polkaistu kenttäarmeija toimisi jollain säällisellä aikavälillä kuten pitää. Lisäksi suorituskykyjen käyttö muuttuisi paljon joustavammaksi myös sotaa lievemmissä poikkeusoloissa, jopa häiriötilanteissa.

Kaikki yllä mainittu on tietenkin melko turhaa tai oikeammin väärin kohdennettua jos hiljaiset linjanvedot tiukkaavat paketin kovaksi ja pieneksi lähivuosina.
 
Top