Yksilönvapaudet ja vihreä tasa-arvo ovat kovin muodikkaita juttuja ja aseistakieltäytyjät ovat oma lukunsa, mutta aseellisen maanpuolustuksen suunnittelun jättäisin sellaisten instanssien käsiin, jotka sitä maata myös puolustavat asein tarvittaessa. Ensisijaisesti Puolustusvoimien suunnittelun varaan.
Näinpä. Lisäksi mielestäni nykyihmisellä on hyvinkin vääristynyt käsitys vapaudesta. Varsinkin hyvin liberaalejen ihmisten kohdalla usein tapaa sellaista, että vapaus määritellään sen mukaan mitä itse kukin haluaa tehdä. Jokainen meistä elää auktoriteetin alla. Olkoon se sitten vaikkapa Suomen perustuslaki. Auktoriteeteilla on tapana rajoittaa yksilön toimintaa, mutta onko se vapauden rajoittamista? Kun yhteiskunta sitten yhtäkkiä rajoittaakin (tai velvoittaa) yksilön toimintaa jollakin tapaa niin tätä hänen vapauttaan rajoitetaan. Kuullostaa hyvin yksinkertaiselta, mutta onko se?
Aitoa idealistista "vapautta" on mielestäni ylipäätään mahdotonta saada. Jokaista ihmistä viime kädessä rajoittaa yhteisönsä lait, normit ja määräykset. Jos mennään vielä filosofisemmaksi, niin jokaista ihmistä rajoittavat oman kehonsa ominaisuudet, ympäristö ja aika. Kukaan ei koskaan edes pysty tekemään kaikkea mitä haluaisi. Kun elämme yhdessä muiden ihmisten kanssa, luomme toisillemme
välttämättä näitä rajoitteita ja normeja, jotta välttyisimme suuremmilta konflikteilta. Siihen koko yhteiskunnan ja lain idea perustuukin.
Itseäni onkin paljon mietityttnyt, että kun nyky ihminen puhuu yksilönvapaudesta ja vapaudesta ylipäätään, niin mitä sillä edes oikein tarkoitetaan? Rajoitamme toisiamme koko ajan,
missä menee se raja, että nyt yksilönvapautta rajoitetaan ja nyt rikotaan? Onko vaikkapa asevelvollisuus siis oikeasti vapauden rajoittamista? Miten vapaus nykyään määritellään? Joskus ihmisille riitti vapaudeksi se, että saivat esimerkiksi itse päättää mitä ammattia harjoittivat (elinkeinonvapaus), eivätkä olleet sidottuina syntyperänsä ammattiin tai vaikkapa maa-alueeseen (maaorjuus). Edelleen oli velvoitteita yhteiskuntaa, mutta se nähtiin normaalina, ei niinkään vaputta rajoittavina. Lisäksi oli itsestäänselvyys, että esim. yhteiskunnalle haitallinen toiminta oli asia, mistä seuraa rangaistus. Taas rajoitettiin yksilön toimintaa.
Ihmettelenkin joskus, että missä kohtaa yksilönvapauden yltiöpäisestä koroittamisesta tulee oikeasti ihmiskunnan pahin vihollinen? Entä jos meitä ei olisi sitomassa mitkään lait ja velvoitteet ja anarkia ottaisi vallan? Olisiko se sitten oikeaa vapautta?
Minulle vapautta on se, että saan elää ilman pelon tunnetta, saan uskoa mihin haluan ja harjoittaa sitä elinkeinoa (tietyin rajoituksin) mitä haluan. Hyväksyn sen, että jotta voisin saavuttaa nämä asiat, minun tulee täyttää tiettyjä velvoitteita ja näin ollen rajoittaa omaa vapauttani. Annan osan "vapaudestani" yhteiskunnalle, jotta voisin saada paljon enemmän. Eikö se ole aika hyvä diili? Ehkä osa ihmisistä on vain niin
ylpeitä, että eivät suostu elämään minkään auktoriteetin alla. Siitäkö se ikuinen kapinointi kenties johtuu? Ylpeydestä.
