Operatiivisten joukkojen tulevat hankinnat

PR05 kuuluu 12 PSTOHJ2000M ja 6 PSTO83M.

Siis koko prikaatiin kuuluu 18 ampumalaitetta? 9 + 3*3 ?

Vaikka kaikki nuo olisivat nykyään Spikeja, niin missä loput Spiket sitten ovat? Vai onko ampumalaitteiden määrä paljonkin pienempi kuin Wikipediassa mainittu sata?
 
Mihin asti? Miltä vuodelta tieto on? Vuonna 2005 TOW on varmaankin vielä ollut valmiusprikaatien kalustoa, mutta kuulostaa oudolta, jos TOW keikkuisi valmiusprikaatien listoilla yhä edelleen vuonna 2015 (pl. ehkä pohjoisen telakuorma-autoihin asennetut). Spike-hankinnat ovat olleet niin suuret, että niiden pitäisi hyvin täyttää valmiusprikaatien tarpeet.

Suattaapi hyvin olla että tietoni on vanhentunut, mutta ainakin 2005 jälkeen on vielä kuulunut. PR05 ohjuslaukaisimet taisivat olla 16 Spike ja 3 TOW.
 
Hankintailmoitus on oletettavasti vanhempi kuin lehdistötiedote, ja eihän hankintailmoitus vielä tarkoita, että jotakin olisi hankittu (vrt. ATACMS). Kenties hankintailmoituksen hankinnat hajautettiin: ampumalaitteet Hollannista, loput Saksasta.

Kaikki on mahdollista
 
Tupla
 
Viimeksi muokattu:
Ei voi olla totta. Siis se hankintailmoitus oli ilmoitus jo tehdystä hankinnasta toimittajineen ja hintoineen!!!

PR05 kuuluu 12 PSTOHJ2000M ja 6 PSTO83M. Toki voi olla että nykyään pelkkiä SPIKEjä. TOWeilla ammuttiin tämän vuoden MVHssa. MVH 15 etusivulla muuten kuva TOW-Bankusta.

Olen ymmärtänyt ( tai siis täältä lukenut ) että osa TOWeista olisi jo aiemmin korvattu Spikella ja tuo valmiusprikaatin kokonaismäärä olisi ollut 16+3 ( vai 4 ? ). Tuon lisäksi Spikeja on varmaan joillain ylijohdon joukoilla. Ihan niin kuin TOWejakin.
 
@Rannari @PJ85 12+6 se on mielestäni ollut. Nykyisistä luvuista en tiedä.

Järkevintähän olisi korvata tuo TOW Spikellä koska TOWi on kyllä melko rajoittunut laite tuliasema/ampuma-ala vaatimusten osalta.
 
Eli valmiusprikaatien TOWien korvaaminen olisi vaatinut kuuden pst-ohjusjoukkueen kaluston mikä tekee 24 ampumalaitetta ohjuksineen. Siinä on kyllä todella hyvä ehdokas 25 miljoonan euron hankinnalle vaikka joitamia rannikko-ohjuksiakin olisi hankittu samalla kertaa.

Edit.. ainakin kuuden ohjusjoukkueen
 
@peelo Se linkki Hilma-ilmoitukseen?
 
Voi että, olette hukassa noiden ampumalaitteiden määrästä per prikaati, mutta en kehtaa rikkoa illuusiota määrästä ja laadusta, koska ST IV. Ette hirveän kaukana kyllä ole, mutta kukaan ei ole saanut oikein.
 
Totta puhut, Leo2a4+jyrä lienee ylivoimaisesti kustannustehokkain ratkaisu ja ihmettelen jos niin ei tulla tekemään. Mikä olisi paras ratkaisu MOOTSTOS;n pioneerikalustoksi kun nykyisestä 55-alustaisesta väistämättä aika jättää melko lähitulevaisuudessa?

Ei kai ne muuta voi olla kuin muilla kokoonpanoilla? Leo2-alustaa vaan peliin. Siinä hommassa saa valitettavasti kaivaa kuvetta oikein huolella.
 
Voi että, olette hukassa noiden ampumalaitteiden määrästä per prikaati, mutta en kehtaa rikkoa illuusiota määrästä ja laadusta, koska ST IV. Ette hirveän kaukana kyllä ole, mutta kukaan ei ole saanut oikein.

Voihan se olla että joku yrittää vaan harhauttaa. Kaikkea ei aina kannata ihan suoraan kertoa.
 
Voi että, olette hukassa noiden ampumalaitteiden määrästä per prikaati, mutta en kehtaa rikkoa illuusiota määrästä ja laadusta, koska ST IV. Ette hirveän kaukana kyllä ole, mutta kukaan ei ole saanut oikein.

Pyöristyseron piikkiin.... :D

Mutta mutta, netissähän on yksi paikka mistä saa Valmiusprikaatin kokoonpanon joukkueen tarkkuudella. Siitä voi tehdä laskutoimituksia. Enempää en voi kertoa, koska Venäläiset vakoilijat.
 
z
Spike (ja mahdolliset TOW) -hankinnat ovat mielestäni kehittäneet alueellisten joukkojen panssarintorjuntakykyä merkittävästi, etenkin yhdistettynä kevyen kertasingon uusimman laitoksen hankintoihin. Sikäli olen kyllä samaa mieltä, että NLAWeja tarvitaan lisää, mutta muuten homma lienee kohtalaisesti paketissa.
"Nammo Talley Defense, Inc. in Mesa, AZ received a $15.5 million firm-fixed-price contract for 7,750 LAW M72A7 portable rockets from Marine Corps Systems Command in Quantico, VA, in order to replenish stockpiles." http://www.thefirearmblog.com/blog/2008/11/25/m72-law-making-a-comeback/ eli siis tämän laitteen hinta on noin 2000 USD/kpl
 
Määrä voisi olla isompikin, mutta vanhoja aseita lienee yhä varastoissa. Se huomioiden pienemmälläkin määrällä päästään alkuun.
 
Mutta mutta, netissähän on yksi paikka mistä saa Valmiusprikaatin kokoonpanon joukkueen tarkkuudella. Siitä voi tehdä laskutoimituksia. Enempää en voi kertoa, koska Venäläiset vakoilijat.

Moodle?
 
Back
Top