Mielipide|Kolumni
Uskonrauha suojelee Suomea horjuttajilta
Suomi on onnekas, kun poliisi voi kieltää Koraanin polttamiset. Kristittyjen tunteita suojelemaan säädetty laki suojelee nyt Suomea provokaattorien hybridivaikuttamiselta.
Saska Saarikoski HS
17.8. 2:00
Ruotsi on liemessä. Toistuvat Koraanin häpäisemiset ovat raivostuttaneet muslimeita ja vahingoittaneet Ruotsin välejä islamilaiseen maailmaan. Terroristijärjestö al-Qaida on juuri kannustanut kostoiskuihin ”kahden pienen, halveksittavan maan” eli Ruotsin ja Tanskan kansalaisia vastaan. Muslimimaiden raivo uhkaa myös viivyttää entisestään Ruotsin Nato-jäsenyyttä, joka on yhä Turkin presidentin peukalon alla.
RUOTSIN tuomioistuimet ovat todenneet, että Koraanin häpäiseminen on maan lakien mukaan laillista. Ruotsissa ei ole samanlaista lakia uskonrauhan suojelemisesta kuin Suomessa, eikä uskonnon loukkaamista voida tuomioistuimien mukaan pitää kiihottamisena kansanryhmää vastaan.
Ruotsin valtiojohto on menettänyt tilanteen hallinnan ja joutunut poliittisten fanaatikkojen tai ulkovaltojen ohjailemien provokaattorien armoille. Yksi horjuttajista on Ruotsin parlamentin lakivaliokuntaa johtava ruotsidemokraattien Richard Jomshof, joka on muun muassa
nimitellyt profeetta Muhammedia joukkomurhaajaksi.
Tässä hän on samoilla linjoilla kuin puhemies Jussi Halla-aho (ps), joka on kutsunut islamia pedofiiliuskonnoksi, mutta erona on se, että Halla-aho sai puheistaan tuomion. Ruotsin oppositio on vaatinut Jomshofin erottamista valiokunnan johdosta, mutta se on vaikeaa, koska Ulf Kristerssonin porvarihallitus toimii ruotsidemokraattien tuella. Ruotsi on umpikujassa.
SUOMESSA uskonrauhapykälä korvasi vuonna 1998 entisen jumalanpilkkalain. Suomi on saanut vuosien mittaan YK:n ihmisoikeuskomitealta useita huomautuksia pykälästä, jonka katsotaan loukkaavan sananvapautta. Vastaava laki on aktiivikäytössä Euroopassa vain Puolassa, Italiassa, Saksassa ja Kreikassa.
Myös useat lainoppineet ovat
puhuneet lakia vastaan. Heidän mukaansa laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan riittää suojelemaan myös uskovien tunteita, mutta ainakaan Ruotsissa niin ei ole käynyt. Ilman uskonrauhalakia Koraanit palaisivat luultavasti Suomessakin.
Tällä kertaa varovaisuus osoittautui viisaudeksi.
Enkä nyt puhu viisaan suulla. Olen itsekin pitänyt uskonrauhapykälää aikansa eläneenä. Mutta ajat muuttuvat.
Suomen uskonrauhalakia säädettäessä ajateltiin suomalaiskristittyjen tunteita, ei globaalia hybridivaikuttamista. Lakeja muutettiin varovasti, koska se on maan tapa. Tällä kertaa varovaisuus osoittautui viisaudeksi vai pitäisikö sanoa: siunaukseksi.
Kirjoittaja on pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilö.