Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Metsästäjille ja muille ampuma-aseita tarvitseville on myös hyviä asioita tiedossa. Merimetsoja ja valkoposkihanhien siirtäminen metsästyslain piiriin, suurpetojen kannahoidollisen metsästyksen turvaamisen lisäksi helpotuksia ampumaratojen ympäristölupiin ja kielteinen kanta EU:n pyrkimykselle kieltää lyijyn käyttäminen luodeissa ja muutenkin lyijyrajoituksiin. Tuollahan on iso merkitys myös maanpuolustuksen kannalta.
 
"Hallitus sitoutuu pitämään puolustusmenot Naton tavoitteen mukaisella vähintään
kahden prosentin tasolla
suhteessa bruttokansantuotteeseen hallituskauden aikana. Halli-
tuksen tavoitteena on, että Suomi sitoutuu tähän tavoitteeseen myös ylivaalikautisesti.
Hallitus toimii puolustusteollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi ja kapasiteetin
kasvattamiseksi. Näille linjauksille hallitus hakee tukea laajan parlamentaarisen yhteistyön
kautta."
Tämä on hyvä linjaus - tosin osin pisteiden keruuta, koska Marinin hallituksen tekemä F-35 -kauppa pitää puolustusmenot yli 2% joka tapuksessa tämän vaalikauden yli.
 
Tämä on hyvä linjaus - tosin osin pisteiden keruuta, koska Marinin hallituksen tekemä F-35 -kauppa pitää puolustusmenot yli 2% joka tapuksessa tämän vaalikauden yli.
Pisteiden keruu tältä osin on kyllä enemmänkin Marinin heiniä. F-35 -kauppaan laitettiin nimi alle, mutta rahoitus jäi lähes kokonaan tuleville hallituksille. Vuoden 2022 budjetissa oli 1,5 miljardin maksuerä hävittäjähankintaan, mutta sekin leikattiin pois lisätalousarviossa.
 
On naiivia ajatella, ettei ay-liikkeellä olisi poliittista valtaa ja etteikö se myös käyttäisi sitä, jos hallitus yrittää sitoa kaikki sopimukset vientialaan.

Pian näemme. Sipilän hallituksen ajamien pakkolakien pysäyttäminen on hyvin muistissani. Toisaalta järjestöt suostuivat sen jälkeen kädenojennuksena kilpailukykysopimukseen.

Hallitus aikoo tehdä koko sopimusneuvotteluinstituution tarpeettomaksi, enkä oikein jaksa uskoa, että mikään palkansaajaliitto katselee sitä kädet ristissä.

Hallitusohjelmassa on niin paljon hyvää, että on suorastaan harmi, että kokoomuksen ideologia sokaisee ja peittää alleen poliittisen viisauden. Toisaalta niinhän Rinteen / Marinin hallituksissakin ideologia vei järjen hivenetkin mutta eri asioissa.
SAK lienee tottunut olemaan se kolmas päättävä elin, mutta jäi nyt rannalle.

Ovat sitten perinteitä ja punakapinan muistoa vaalien aina heti vastarinnassa kun eivät ole SDP:n ja muun vasemmiston kautta päässeet itse vaikuttamaan hallitusohjelmaan.

Oikeastihan on niin että jos hommat tehdään puolin ja toisin kunnolla, niin työnantajien ja työntekijöiden tavoitteilla ei ole mitään eroa. Tämä tietenkin vaatii molemmilta puolilta saman näkemyksen, mutta punakapinan aikaisella vastakkainasettelulla sitä ei löydy koskaan.

Tässä on nyt minun näkemykseni mukaan ensimmäinen hallitusohjelma, jossa hyysääminen on pienemmällä painoarvolla.

Mm. perjantai/maanantai saikutus vähenee työelämästä… siellä on varmaan katsottu tilastoja ja tehty johtopäätöksiä👍
 
Helppo sitoutua, koska vaalikauden aikana maksetaan miljardikaupalla HX ja LV2020 -hankkeita, mikä pitää puolustusmenot väkisinkin korkealla. Ellei sitten lähdettäisi irtautumaan diileistä ja riitelemään välimiesoikeuteen, missä nyt ei olisi mitään järkeä.

Ylivaalikautista tavoitetta ja sen toteutumista kannattaakin sitten seurata tarkasti. Vähemmän maksajia, enemmän ottajia, velkaa riittämiin ja polvillaan oleva Venäjä (Kunnia Ukrainalle!)... En edelleenkään odottaisi liikoja 30-luvun puolustusbudjetilta.
Minusta tuon 2% määrän pitäisi olla jo nyt se perus puolustusbudjetti ilman noita erillisrahoitteisia F-35 ja korvetti hankintoja jotka tulisivat sitten päälle. Eli erillisrahoituksella hankittavat jutut olisivat sitten sen päälle.
 
Tässä vielä ministerisalkkujen jaot eri puolueisiin

Katso liite: 79461
Minusta tuossa on ainakin pari/kolme ministeriä liikaa. Maa- ja metsätalousministeri sekä ilmasto- ja ympäristöministeri voisi yhdistää. Samoin liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri sekä opetusministeri voisi yhdistää. Ehkä myös elinkeinoministeri seka kunta- ja alueministerin voisi yhdistää. Kun noiden ministeriöiden virkamiehet yhdistetään ja joutavat pihalle niin säästyy paljon rahaa + ministerien palkat ja tulevat eläkkeet.
 
Itsekin näkisin, että kun puhutaan 2% puolustusbudjetista niin puhutaan budjetistä jolla hoidetaan perustoimintaa sen päälle tulee lisähankinnat ja mm. nämä Ukrainalle lähetettävän kaluston korvaavat hankinnat.

Muutoin hallitusohjelma vaikuttaa oikein hyvältä. Ei varmasti niiden mielestä jotka ovat tottuneet elämään sosiaaliturvan varassa mutta siihen ei enää ole varaa. Joskus ihmisiä on vähän "potkittava" liikkeelle ja vaihtoehtoja kuitenkin on lähteä opiskelemaan uutta ammattia, lähteä yrittäjä polulle tai sitten vain tekemään töitä joita kyllä on tarjolla ollut. Ei kaikki ole aina kivaa ja joskus voi joutua tekemään sellaistakin työtä joka ei niin nappaa mutta ei se kotonakaan makaaminen mikään vaihtoehto voi olla tylsälle työlle.

Kyllä tuosta hallitus ohjelmasta varmasti kitinää vielä tulee ja ammattiliittojahan siinä potkitaan aika kovaa mutta toisaalta. Eipähän ole tainnut yksikään hallituksessa oleva puolua olla missään vaiheessa ammattiliittojen rahanjaon kohteenakin. Ehkä ammattiliittojen ei kannattaisi sitoutua niin paljon vihervasemmistoon vaan olla enemmänkin kokonaisvaltaisessa politiikassa vaikuttamassa. Aika on muutoinkin jo ajannut jäykkien työmarkkinoiden ohitse. Irtisanominen voi mm. olla helppoa mutta toki silloin näkisin, että karenssia ei kyllä pitäisi tulla.
 
Minusta tuon 2% määrän pitäisi olla jo nyt se perus puolustusbudjetti ilman noita erillisrahoitteisia F-35 ja korvetti hankintoja jotka tulisivat sitten päälle. Eli erillisrahoituksella hankittavat jutut olisivat sitten sen päälle.
Olen erimieltä. Kyseiset hankkinnat kuitenkin puolustuksellisia, eivätkä vaikka aluepolitiikkaa. " In 2006, NATO Defence Ministers agreed to commit a minimum of 2% of their Gross Domestic Product (GDP) to defence spending" eli ei ainakaan Nato erittele budjettia ja erillisrahoitusta. Toki oma puolustus pitää pitää tiptop kunnossa, mutta rahaa ei ole kaikkeen, vaikka haluaisinkin nähdä Suomen Pohjolan Israelina. Sotekin tulee imemään hillittömästi rahaa yhdistettynä eläkeläisten suhteelliseen kasvuun.

Mielestäni olisi parempi saada sitoutettua NATO(etenkin britit, jenkit, Benelux) & Ruotsi meidän puolustukseemme ja mieluusti tavalla joka olisi reaalimaailmassa poliittisen tahdon lisäksi, eli edes pienin joukoin/tukikohdin.

Hallitusohjelmassa ei tainnut olla mainintaa tukikohdista tai niiden tavoittelusta, jos sellaiset edes sinne kuuluvat?
 
"Hallitus sitoutuu pitämään puolustusmenot Naton tavoitteen mukaisella vähintään
kahden prosentin tasolla
suhteessa bruttokansantuotteeseen hallituskauden aikana. Halli-
tuksen tavoitteena on, että Suomi sitoutuu tähän tavoitteeseen myös ylivaalikautisesti.
Hallitus toimii puolustusteollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi ja kapasiteetin
kasvattamiseksi. Näille linjauksille hallitus hakee tukea laajan parlamentaarisen yhteistyön
kautta."
"Hallitus toimii puolustusteollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi ja kapasiteetin kasvattamiseksi."



Kapasiteetin kasvattamisen voisi nähdä kotimaisten hankintojen lisäämisenä, jotta saadaan useampi linjasto laulamaan panoksia, mutta mitä mahdollisesti tarkoittaa toimintaedellytysten parantaminen?
 
Verotusta pitäisi muuttaa niin että kaikesta siitä liikevoitosta/ tuloksesta (tai mikä onkaan oikea termi) pitäisi maksaa verot siihen maahan missä ne ovat syntyneet. Riippumatta missä pääkonttori tai se pöytälaatikkofirma sijaitseen, ei voisi kiertää veroja halvemmasta maassa.
 
Laitetaanpas ministerilotto vetämään PS:n osalta:

  • valtiovarainministeri - Riikka Purra
  • sisäministeri - Mari Rantanen/Jussi Halla-Aho
  • oikeusministeri - Leena Meri
  • ulkomaankauppa- ja kehitysministeri - Sakari Puisto
  • sosiaali- ja terveysministeri - Arja Juvonen/Sanna Antikainen
  • elinkeinoministeri - Ville Tavio
  • liikenne- ja viestintäministeri - Lulu Ranne/Sami Savio
EDIT. poistettu vapaata tajunnanvirtaa
Vähämäkeäkin on uumoiltu. Laittaisin elinkeinoministerin tai ulkomaankauppa- ja kehitysministerin kohdalle.
 
Kenenköhän ajatus oli antaa Eurooppa ja omistajaohjauksen salkku RKP:lle? Persujen, jotta voidaan selitellä, että eihän me niitä maahanmuuttajia haluttu? Kokkarien, jotta voidaan selitellä, että eihän me niitä tukipaketteja olisi maksettu?
Kukaan ei varmaan halua omistajaohjausministeriksi? Siitä hommasta ei voi selvitä kuivin jaloin, kun ministeri ei voi lakienkaan takia juurikaan vaikuttaa mihinkään, mutta saa kuitenkin syyt kaikesta.

Anna-Maja meinaa varmaan antaa salkun pj-paikkaansa kärkkyvälle Adlercreutzille.
 
Itsekin näkisin, että kun puhutaan 2% puolustusbudjetista niin puhutaan budjetistä jolla hoidetaan perustoimintaa sen päälle tulee lisähankinnat ja mm. nämä Ukrainalle lähetettävän kaluston korvaavat hankinnat.
Ei varmaankaan tule menemään ihan noin. Todennäköisemmin laskutapaa muutetaan ja jatkossa huomioidaan myös sotilaseläkkeet, rajavartiolaitoksen kustannuksia, vm-palveluksen vaihtoehtokustannuksia jne. On ihan perusteltuakin yhtenäistää laskutapa muiden jäsenmaiden kanssa.
 
Verotusta pitäisi muuttaa niin että kaikesta siitä liikevoitosta/ tuloksesta (tai mikä onkaan oikea termi) pitäisi maksaa verot siihen maahan missä ne ovat syntyneet. Riippumatta missä pääkonttori tai se pöytälaatikkofirma sijaitseen, ei voisi kiertää veroja halvemmasta maassa.
Joo, mutta kansainväliset sopimukset. Ei tuota voi täällä yksin päättää. Vaatisi rajat ylittävän konsensuksen, eikä se onnistu, koska Luxemburg. Ja sen jälkeen Sveitsi. Ajatuksesi sinänsä validi.
 
Ei varmaankaan tule menemään ihan noin. Todennäköisemmin laskutapaa muutetaan ja jatkossa huomioidaan myös sotilaseläkkeet, rajavartiolaitoksen kustannuksia, vm-palveluksen vaihtoehtokustannuksia jne. On ihan perusteltuakin yhtenäistää laskutapa muiden jäsenmaiden kanssa.
Varmasti on syytä yhtenäistää. Toisaalta tuon prosentin pitäisi olla oikeasti lähempänä neljää kuin kahta. Tosiasia on että jos venäjä olisi hyökännyt tänne eikä Ukrainaan niin kipeää olisi vienyt myös täällä. Jos maa on valmis satojen tuhansien mies tappioihin niin me emme voi lähteä tavoittelemaan mitään torjunta voittoa vaan tavoitteena tulee olla voitto.
 
Back
Top