Noh, itse sinnittelin juuri kaksi kuukautta flunssassa, joka ei nostanut kuumetta ja parani melkein kokonaan aina vkloppuisin kun sai levätä. Työviikon alkaessa alkoi taas oireet pahenemaan kunnes noin torstaihin mennessä piti jäädä etätöihin tai pahimmassa tapauksessa saikulle. Ei kuitenkaan perustetta pitkäaikaiselle sairaslomalle, kun levon kautta oireet pienenivät sen verran, että oli työkuntoinen.
Flunssa parani kuitenkin vasta kun pääsin kesälomalle (jonka otin heti kuin oli mahdollista) ja sain levätä yli viikon.
Tuossa tilanteessa sitten olisin ottanut persnettoa aika lailla, kun yksittäisiä päiviä joutui olemaan ihan puhtaasti saikulla, kun limaneritys, päänsärky ja pärskiminen oli niin vahvaa ettei kerrassaan pystynyt tekemään edes etänä (hands-on asiakastyöstä puhumattakaan, kun puhelimessa puhuminenkin oli vaikeaa). Siitä sitten yhden päivän levolla pystyi tekemään seuraavana päivänä jo etänä jne.
Näin sain sinniteltyä pari kuukautta kesälomalle asti ja vastuullani olevien 3 kunnan sosiaalialan tietty sektori (= minä eikä kukaan muu) ei pysähtynyt kokonaan, kuten se olisi saattanut jos olisin päämäärätietoisesti antanut sairauteni vain kehittyä.
Meillä ongelmana on lähinnä että sosiaalityöntekijät tekevät kohtuuttomia määriä ylitunteja (ilman ylityökorvausta) koittaessaan estää hommaa romahtamasta, kuin se että jäädään krapuloissaan kotia. Mutta sitten noita kollegoita on jäänytkin pitkille yli kk:n saikuille, eikä ollut itsellänikään kaukana tuossa edellä olevassa esimerkissä.
En kiellä ollenkaan motivaatiosaikkujen olemassaoloa, meidän työyhteisössä niitä ei kuitenkaan ole maisteritasolla (YTM/VTM) tullut vastaan - hoitoalasta en osaa sanoa mitään joten kyllä uskon sinua.
www.hs.fi
