Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Rasismiulina on kovimmillaan aina kun jotain suurta peitellään. Kesällä räjähtänyt hakkaus- ja alistusvideoiden määrä ja laatu on melko tehokkaasti vaimennettu. Ja juuri niiden vuoksi en välitä paskaakaan ulkomaalaisten tunteista ja turvallisuudesta.

Ehkä kesän raiskaussato on tavallistakin tuuheampi, ja niillä vauhdeilla tekohengitetään hallituskriisiä ja luottamusäänestysfarssia jouluun asti.
Tähän todennäköisesti jossakin määrin liittyvänä; mikäli väkivalta erotettavissa olevissa etnisissä ryhmissä, todennäköisyyksistä merkittävästi poiketen erityiseen (etniseen, kantaväestö mukaanlukien) kohteeseen suuntautuu.

Minkäsuuntaisia päätelmiä tästä olisi sallittua esittää.

Tiedon puutteessa esitän reippaan arvauksen; kolonialistista tahoa edustavien henkilöiden sinänsä valitettavasti kokema - joskin laajemmassa katsannossa muita merkityksiä saava - kohdattu väkivalta, seksuaalirikokset mukaanlukien. Juontaa alkunsa mm. epäonnistuneesta kotouttamisen laadullisesta ja määrällisestä vajeesta.

Ylipäätään, suomalainen jurous sekä sisäänpäinkääntyvyys. Selittää monia näennäisesti muihin suuntiin osoittavia syy-seuraussuhteita. Otetaan peiliä esiin, syyllisyyttä katsellen?
 
Näitä kierroksia voisi jatkossa sponsoroida kehyrahoilla.
Mitenköhän täydellistä tulee olemaan se Venäjää symppaavien avustusten rokotus? Visegrad veti jo varmuuden vuoksi yli X:ssä kirjoittaen, että Tavio olisi tarkoittanut kokonaan. Se lienee äärimmäistä toiveajattelua.
 
Jotenkin vaan tuntuu niin typerältä jonkun symbolin kieltäminen. Se on samaa sarjaa, kuin sanojen kieltäminen.
Ideana taitaa nimenomaan olla tuolla "kielletään kommariliput kanssa" se, että väännetään rautalangasta tyhmälle kansalle, että pitää olla yhdenvertainen kohtelu ja tämähän ei vihervassareille käy ja tulee sotkua ja ihmetystä ja kansa ehkä näkee vihervassareiden todellise olemuksen. Ei Ben ole tyhmä, vaan hiton ovela tolla vedollaan.
Mieluummin vaan muutetaan tulkintaa siten, että hakaristilipun heiluttelu mielenosoituksessa on kiihottamista kansanryhmää vastaan (kuten Helsingin poliisi teki).
Nimenomaan ei pidä tulkintaa muuttaa, vaan lakia. Tulkinta voi olla mielivaltainen ja vaihtua aina vallanpitäjän tai viranomaisen halusta. Laki ei. Lakiin vaan muutos kiihottaminen kansanryhmää vastaan pykälään, että sirppi- ja vasaralipun, hakaristilipun ja vastaavien symbolien, jotka ovat vastuussa kansanmurhista, julkinen käyttö on kiellettyä ja siitä tuomitaan, kuten kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomitaan. Näin homma on ns. pihvi ja museoissa jne. voi niitä lippuja silti pitää esillä ja kotona, kun nuo eivät ole julkisia paikkoja.
 
Ideana taitaa nimenomaan olla tuolla "kielletään kommariliput kanssa" se, että väännetään rautalangasta tyhmälle kansalle, että pitää olla yhdenvertainen kohtelu ja tämähän ei vihervassareille käy ja tulee sotkua ja ihmetystä ja kansa ehkä näkee vihervassareiden todellise olemuksen. Ei Ben ole tyhmä, vaan hiton ovela tolla vedollaan.

Nimenomaan ei pidä tulkintaa muuttaa, vaan lakia. Tulkinta voi olla mielivaltainen ja vaihtua aina vallanpitäjän tai viranomaisen halusta. Laki ei. Lakiin vaan muutos kiihottaminen kansanryhmää vastaan pykälään, että sirppi- ja vasaralipun, hakaristilipun ja vastaavien symbolien, jotka ovat vastuussa kansanmurhista, julkinen käyttö on kiellettyä ja siitä tuomitaan, kuten kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomitaan. Näin homma on ns. pihvi ja museoissa jne. voi niitä lippuja silti pitää esillä ja kotona, kun nuo eivät ole julkisia paikkoja.

Samalla saadaankin kiellettyjen symbolien listalle kätevästi lisättyä mm. Venäjän federaation lippu, muine relevantteine härpäkkeineen.
 
Venäläisen tutkijan ajatuksia:

MEZHEVITSH muistutti radio Sputnikille, että Valtosen puhe heijastaa Suomen virallista suhtautumista Venäjään, koska lausunto annettiin ulkoministeriön suurlähettiläspäivillä. Vaikka puhe oli osoitettu ensi sijassa suurlähettiläille, se on Mezhevitshin mukaan syytä noteerata myös Venäjällä.

– Siinä sanottiin, mitä rouva Valtonen ja Suomen hallitus sekä maan poliittinen luokka ajattelevat. Selväksi tuli, että he eivät ajattele meistä mitään hyvää, Mezhevitsh luonnehti.
----
MEZHEVITSH väitti samalla myös, että Valtosen ääneen lausuma politiikka ei saisi kannatusta Suomen yhteiskunnan sisällä. Hänen mukaansa suomalaiset haluavat säilyttää elintasonsa eivätkä tue Suomen johdon Venäjää koskevia lausuntoja, mikäli heidän oma elintasonsa laskee.
----
– Jos taloussuhteiden katkaisu Venäjään ja sotilaallisten menojen kasvu iskee jokaisen suomalaisen kukkaroon, niin vakuutan teille, että hallituksen kannatus ja muun muassa rouva Valtosen kannatus putoavat rajusti.

Mezhevitshin mukaan suomalaisia ei voi hallita pelkillä propagandistisilla iskulauseilla, vaan suomalaiset vaativat vähintään nykyisen elintasonsa säilyttämistä.

– Mutta Suomen valtio ei voi taata (heille) sellaisia mahdollisuuksia, Mezhevitsh sanoi.
 
Yle on ihan selvästi ottanut uutta hallitusta aika voimakkaasti vastustavan kannan. Tähänkin on jostain kaivettu pari "asiantuntijaa" joiden mielestä leikkauksia ei pitäisi tehdä. Vasemmiston mielestä koskaan ei ole hyvä aika leikata mistään. Silloin kun talous on kasvussa ei haluta leikata, koska "kyllähän meillä on varaa". Ja sitten taas kun talous on laskussa, niin "ei saa heikentää huonompiosaisten asemaa".

Siitä en ole varma, että onko nämä hallituksen kaikki leikkausehdotukset kovin järkeviä, mutta ihan varmasti löytyisi tosi paljon löysää josta leikata pois ilman että kaikista huonompiosaisten asema heikkenee. Esimerkiksi yle.

Huvittavaa lukea noita kommentteja tuolla. Ihan kuin koko maa olisi romahtamassa jos tehdään joitain maltillisia leikkauksia. Varmaan yksi nykyajan ongelma, että ihmiset on alkaneet näkemään kaikenlaiset saavutetut verovaroin kustannetut edut perusoikeuksina.

Itse leikkausasiaan sen enempää kantaa ottamatta kysyn, onko sinulla kompetenssia laittaa lainausmerkkejä sanan asiantuntija ympärille, jos puhutaan Pellervon taloustutkimuksen johtajasta KTT Markus Lahtisesta ja työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Heleniuksesta? Minulla ei ole, mutta minulla onkin kansantaloustieteen opinnot jääneet aika vähille.
 
Tarkoitin lähinnä sitä, että näihin juttuihin tunnutaan aina kaivavan jostain sellaiset asiantuntijat jotka tukevat sitä haluttua näkökantaa. Yle tuntuu yleisesti ottaneen aika vasemmistolaisen kannan viime vuosina.
 
Itse leikkausasiaan sen enempää kantaa ottamatta kysyn, onko sinulla kompetenssia laittaa lainausmerkkejä sanan asiantuntija ympärille, jos puhutaan Pellervon taloustutkimuksen johtajasta KTT Markus Lahtisesta ja työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Heleniuksesta? Minulla ei ole, mutta minulla onkin kansantaloustieteen opinnot jääneet aika vähille.

Leikkaukset pitää kohdistaa sinne mikä vaikuttaa vähiten talouskasvuun. Näin amatöörinä ensimmäisenä tulee mieleen Yle, kehitysapu, hankehumppa ja kaikenlainen muu sekava sotku mihin edellinen demarijohtoinen hallitus sitä velkarahaa tunki.
 
Varsinainen Ano show menossa tuolla keskusteluosiossa.

Yllättää kuinka paljon täällä on kuitenkin vielä porukkaa, jonka mielestä olisi vain pitänyt diilata Venäjän kanssa.
Niin tai sitten samat henkilöt kirjoittavat monta viestiä. Asiaan liittyen että uskoisin että yleensä vieläpä ilman niitä paljonpuhuttuja rublia..
 
Yksi asia on varma: oli hallituksessa nyt aivan mikä tahansa kombo niin Suomen lähitulevaisuus ei näytä hyvältä.
 
joo, Pentti Linkolan sanoin: "”Kaikki elämää säilyttävä on äärimmäisen epäpopulääriä. Jos kansan ääntä kuunnellaan, ei toivoa ole. Demokratia on kuoleman uskonto. Vain vahvassa tietoisessa vastuunkantajien hallinnossa on toivon siru.”
Pidän kyllä nykyisen hallituksen toimintaa paljon parempana kuin edellisen.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän todennäköisesti jossakin määrin liittyvänä; mikäli väkivalta erotettavissa olevissa etnisissä ryhmissä, todennäköisyyksistä merkittävästi poiketen erityiseen (etniseen, kantaväestö mukaanlukien) kohteeseen suuntautuu.

Minkäsuuntaisia päätelmiä tästä olisi sallittua esittää.

Tiedon puutteessa esitän reippaan arvauksen; kolonialistista tahoa edustavien henkilöiden sinänsä valitettavasti kokema - joskin laajemmassa katsannossa muita merkityksiä saava - kohdattu väkivalta, seksuaalirikokset mukaanlukien. Juontaa alkunsa mm. epäonnistuneesta kotouttamisen laadullisesta ja määrällisestä vajeesta.

Ylipäätään, suomalainen jurous sekä sisäänpäinkääntyvyys. Selittää monia näennäisesti muihin suuntiin osoittavia syy-seuraussuhteita. Otetaan peiliä esiin, syyllisyyttä katsellen?
Ilmeisesti tämä suomalaisen jurous sekä sisäänpäinkääntyvyys vaikuttaa myös muualla Euroopassa, koska siellä kamppaillaan astetta kovempien ongelmien kanssa. Vai oliko tarkoitus todeta, että Suomessa ei olla sen takia vielä muun Euroopan tilanteessa?
 
Yle on ihan selvästi ottanut uutta hallitusta aika voimakkaasti vastustavan kannan. Tähänkin on jostain kaivettu pari "asiantuntijaa" joiden mielestä leikkauksia ei pitäisi tehdä. Vasemmiston mielestä koskaan ei ole hyvä aika leikata mistään. Silloin kun talous on kasvussa ei haluta leikata, koska "kyllähän meillä on varaa". Ja sitten taas kun talous on laskussa, niin "ei saa heikentää huonompiosaisten asemaa".

Siitä en ole varma, että onko nämä hallituksen kaikki leikkausehdotukset kovin järkeviä, mutta ihan varmasti löytyisi tosi paljon löysää josta leikata pois ilman että kaikista huonompiosaisten asema heikkenee. Esimerkiksi yle.

Huvittavaa lukea noita kommentteja tuolla. Ihan kuin koko maa olisi romahtamassa jos tehdään joitain maltillisia leikkauksia. Varmaan yksi nykyajan ongelma, että ihmiset on alkaneet näkemään kaikenlaiset saavutetut verovaroin kustannetut edut perusoikeuksina.

Niin nähtäväksi jää, että kuinka nuo leikkaukset todellisuudessa saadaan ajettua läpi. Nykyinen tilanne on ehkä kaikista huonoin mahdollinen aika alkaa ajamaan leikkauksia, mutta ei sille nyt oikeasti ole oikein vaihtoehtoja, valitettavasti. Sen takia olisi pitänyt kyetä tekemään jotain jo aikaisemmin. Nyt pitää yrittää väkisin runtata kaikki läpi huonossa suhdannetilanteesta (ei tule suhdannetilanne kenellekään yllätyksenä). Riskinä se, että niitä ei saada toimeenpantua ja vasemmistopuolueiden populismi alkaa puremaan äänestäjiin ja viimeistään ensi kaudella mennäänkin taas talla pohjassa "rahaa on" asenteella entistä huonompaan suuntaan. Oppositiopuolueilta kun kysyy, niin ikinä ei ole oikea hetki leikata ja sopeuttaa, se on varma. Itse leikkauskohteet mielestäni enimmäkseen järkeviä, mutta ajankohta niille huono. Tilanne tulee myös menemään huonommaksi oli sitten minkäänlaisia leikkauksia tai ei. Sille ei voi mitään.

Käytännössä Orpo-Purra on kyllä tiennyt hallitukseen lähtiessään, että heistä tullaan tekemään suuria saatanoita mallia Sipilä kansan edessä. Sille on syynsä miksi sinne hallitukseen ei ollut tunkua.
 
Tämä mennyt 4-5 vuotta tuli tosi kalliiksi. Toki kaikki ei lähellekkään edellisen hallituksen vika, olisi vaan toivonut, että olisi pystytty asioista ajattelemaan pitkäjänteisemmin.
 
Back
Top