”Kun asiaan liittyy ulkomaalaisia, keskustelu muuttuu kuin taikaiskusta” – HS kysyi tutkijoilta, miten media on hoitanut Oulun seksuaalirikoksista uutisoinnin
Tutkijat Anu Koivunen, Johanna Vuorelma ja Matti Näsi vastaavat HS:n kysymyksiin, miten media on suoriutunut seksuaalirikosvyyhdistä. On ongelma, jos media ja poliitikot ryhtyvät yhtä aikaa panikoimaan.
Jukka Huusko HS
Julkaistu: 15.1. 12:48
MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN ja turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäillyt seksuaalirikokset ovat hallinneet otsikoita jo muutaman päivän ajan. Seksuaalirikokset järkyttävät, mutta mielipiteet ovat myös jakautuneet voimakkaasti.
Osa keskustelijoista on helpottuneita, että nimenomaan turvapaikanhakijoiden seksuaalirikokset on viimein nostettu keskusteluun. Toiset ovat turhautuneita siitä, että naisiin ja tyttöihin kohdistuvat seksuaalirikokset aiheuttavat keskustelua vain silloin, jos epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia.
ILMIÖ ei ole uusi. Keskusteluilmapiiri kiristyi Suomessa jo 2015, kun Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita enimmäkseen Irakista. Lähestyvät eduskuntavaalit sähköistävät ilmapiiriä myös mediassa.
Mikä on median rooli keskustelussa? HS kysyi kolmelta tutkijalta, miten valtavirtamedia on hoitanut tonttinsa, ja mitä virheitä on tehty.
1. Varsinkin vuonna 2015 koetun turvapaikanhakijoiden piikin jälkeen ihmiset ovat jakautuneet voimakkaasti vastakkaisiin leireihin. Mikä on ollut median rooli vastakkainasettelun synnyttämisessä? Onko hyssytelty vai lietsottu pelkoja?
Anu Koivunen, media- ja sukupuolentutkija, Tampereen yliopisto:
”Tutkimusten mukaan huolipuhe korostuu maahanmuuttouutisoinnissa, mutta vaikutelmani mukaan media on kokonaisuudessaan pyrkinyt tasapainottelemaan huoli- ja riskijuttujen sekä positiivisempien juttujen välillä. Media on varmaankin samassa tilanteessa kuin yhteiskunta laajemmin. Keskusteluun liittyy niin monta juonnetta, joista yksi on se, että media on itsekin joutunut keskustelun osapuoleksi, ja tämän aiheuttama jännittyneisyys näkyy. En kuitenkaan tunnista mitään yhtä agendaa mediassa.”
”Kiinnostavaa on nähdä, tapahtuuko Oulun tapausten jälkeen eriytymistä ja lähteekö osa valtavirtamediasta agendajournalismin tielle. Nyt ainakin näyttäisi siltä, että kaikki mediat antavat erittäin paljon tilaa rikosuutisoinnille.”
Matti Näsi, kriminologian yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
”Ihmiset tietenkin hakeutuvat sellaisen tiedon ääreen, mikä tukee heidän omia aiempia näkökantojaan. Tämä itsessään luo jakolinjoja. Laajemmassa kuvassa rikollisuus on medialle hyvä myyntivaltti, ja tästä johtuen ihmisille saattaa syntyä vääränlainen kuva rikollisuudesta ja sen yleisyydestä. Vaikka rikollisuus ja väkivalta olisivat olleet laskussa pidemmän aikaa, osa ihmisistä saattaa luulla, että rikollisuus on nyt lisääntynyt. Medialla on paljon valtaa ihmisten pelkoihin, varsinkin hieman yleisemmällä tasolla.”
Johanna Vuorelma, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto:
”Suomalaisessa mediassa on yleisesti ottaen tuotu moniulotteisesti erilaisia eri kysymyksiä esille. Jonkun verran on ollut sellaista kielikuvien ja puhetapojen käyttöä, joka lietsonut pelkoa – on puhuttu hallitsemattomuudesta, pakolaisvirroista ja käytetty luonnonkatastrofeista tuttuja kielikuvia. Se on ollut omiaan lietsomaan pelkoa.”
”Keskeisin kysymys on median ansaintalogiikka. Sensaatiomaiset ja pelkoa lisäävät ilmiöt lisäävät klikkauksia, niinpä mediassa on välillä keskitytty pahimpiin skenaarioihin. Tässä suhteessa mediakenttä ei ole ollut symmetrinen, vaan eri lehdillä on ollut eri strategia.”
2. Onko medialla tapana korostaa yhteisön ulkopuolelta koetuksi tulevaa uhkaa verrattuna yhteisön sisäiseksi käsitettyihin uhkiin? Uutisoiko media hanakammin ulkomaalaisten tekemät rikokset kuin kantaväestön?
Anu Koivunen:
”Seksuaalirikollisuuden moninainen kenttä, joka vaihtelee sanallisesta hyvin vakavaan rikollisuuteen, on ollut jotenkin oikeusvaltion katveessa oleva asia, joka ei helposti kanavoidu politiikan tai median agendalle. Metoo-kampanja toi tähän hetkellistä muutosta. Muutoin pätee sääntö, että kun asiaan liittyy ulkomaalaisia, keskustelu muuttuu kuin taikaiskusta. Jos nyt uutisoiduista kauheista rikosepäilyistä jotakin hyvää voi seurata niin se, että seksuaalirikokset otetaan vakavasti.”
”Nyt monet kommentaattorit pääministeriä myöten ovat muistaneet mainita, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on laajaa, mutta sytykkeenä tällekin keskustelulle ovat turvapaikanhakijat. Koen itse, samoin kuin monet tuttavani, syvää voimattomuutta siitä, että seksuaalirikollisuus nousee poliittiselle agendalle vain silloin, kun halutaan voittaa poliittisia pisteitä maahanmuuttoa koskevassa keskustelussa.”
Matti Näsi:
”Olisi aika erikoista, jos media korostaisi nimenomaan ulkoa tulevaa uhkaa. Toki tietynlainen vieraan pelko on ihmisissä jossain määrin sisään rakennettu, ja silloin eritaustaiset ihmiset voidaan helposti nähdä uhkana.”
”Alaikäisiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa pitäisi osata katsoa syvemmälle. Kyseessä ei ole maahanmuuttajien synnyttämä ilmiö. Siksi on hieman erikoista, että vasta maahanmuuttajien tekemänä se tuntuu korostuvan. Lapsiin kohdistuvissa vakavissa rikoksissa on tärkeää, että asiaan puututaan laaja-alaisesti.”
Johanna Vuorelma:
”Yhteisön ulkopuolelta tulevaa uhkaa korostetaan enemmän, ja tämän ympärille rakennetaan uhkakuvia. Esimerkiksi maahanmuuttajat ja seksuaalirikokset on nivottu yhteen, vaikka todellisuudessa kysymys on paljon laajempi. Tämä on universaali ilmiö – on aina vaikeampi tarttua yhteisön sisällä oleviin ongelmiin. Ulkoa tulevaa on helpompi kehystää, kun ei tarvitse katsoa sisäänpäin.”
”Tässä nimenomaisessa seksuaalirikoskysymyksessä vaalien läheisyys on aivan ilmeinen asia. Se sähköistää ilmapiiriä myös mediassa. Pääkritiikkini kohdistuu siihen, että media pyrkii nyt oikeuttamaan olemassaoloaan. Mediasta on tehty ongelman osapuoli, koska sitä on syytetty hyssyttelystä. Niinpä media pyrkii nyt sekä vastaamaan kritiikkiin että palauttamaan uskottavuuttaan. Siksi uutisointi seksuaalirikoksista on nyt niin laajaa. ”
”Monissa tiedotusvälineissä on nyt sanottu, että on tulossa maahanmuuttovaalit eikä ilmastovaalit. Mutta mikään ei automaattisesti nouse vaaliteemaksi, vaan se nostetaan sinne. Media käyttää tässä merkittävää agendavaltaa.”
3. Mihin suuntaan median kannattaisi keskustelua viedä, että vältetään turha pelon lietsonta, mutta ei myöskään vähäteltäisi ongelmia?
Anu Koivunen:
”Kaikkein tärkeintä olisi saada varmistettua tietoa siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Kun faktat ovat ohuita, syntyy keskustelu kuvitelluista tilanteista. Ne saattavat olla totta, mutta sitä ei vielä tiedetä. Journalistisen median tehtävä ei ole ruokkia fantasiointia vaan kertoa se, mikä tiedetään ja asettaa se johonkin kehykseen. Myöskään epäillyt rikokset eivät saisi lipsahtaa todetuiksi rikoksiksi.”
”Ihmettelen mediassa syntynyttä kolumnigenreä, jonka mukaan tulevat vaalit eivät ole ilmastovaalit vaan maahanmuuttovaalit. Mitä se oikein tarkoittaa, jos uutistoimitukset tekevät tällaisen arvion? Nämä arviot esitetään ikään kuin väitteinä maailmasta, vaikka media tietysti itse päättää, millaisia kysymyksiä vaalijulkisuudessa käsitellään. Ovatko arviot siis viestejä siitä, mitä media aikoo tehdä?”
Matti Näsi:
”Medialla voisi olla tärkeä rooli ennaltaehkäisyssä ja valistuksessa, siinä miten ongelmaan voitaisiin puuttua. Kaikilla vanhemmilla ei välttämättä ole tietoa siitä, mitä nuoret tekevät netissä ja minkälaisten ihmisten kanssa he ovat tekemisissä.”
”Olisi myös hyvä, jos media osaisi katsoa ilmiötä pidemmällä aikavälillä ja tilastojen valossa. Esimerkiksi vuoden 2013 Lapsiuhritutkimuksesta käy ilmi, että 1980-luvulla aikuisten ja lasten välisiä seksuaalisia suhteita oli selvästi enemmän kuin nykyään.”
Johanna Vuorelma:
”Seksuaalirikoksista pitäisi puhua enemmän ja ilmiöstä koko laajuudessaan. Esimerkiksi grooming-ilmiö ei liity pelkästään maahanmuuttajiin. Naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa on yritetty aiemminkin nostaa, mutta se ei ole samalla tavalla noussut keskiöön. Millä tavalla suomalaisessa yhteiskunnassa laajemmin suhtaudutaan seksuaaliseen väkivaltaan? Ovatko resurssit ennaltaehkäisyyn ja oikeusprosessiin oikealla tasolla?
Jos taas puhutaan turvapaikanhakijoista, niin media voisi monipuolisemmin tarkastella turvapaikkaprosessia ja sitä, minkälaisia kokemuksia turvapaikanhakijoilla on. Siellä on paljon resurssivähyyttä ja rakenteellisia ongelmia, jotka eivät varmasti ainakaan vähennä rikollisuutta. Kriittinen katse pitäisi kohdistaa moneen suuntaan eikä vain rikollisuuteen.”
4. Mitä kysymyksiä median pitäisi kysyä viranomaisilta ja poliitikoilta, tai mitä se ei ole mielestäsi tähän mennessä osannut kysyä?
Anu Koivunen:
”Nythän jo keskeiset puoluejohtajat ovat päässeet kertomaan, miten he aikovat puuttua seksuaalirikosten problematiikkaan. Toivottavasti kaikki jo ymmärtävät, miten paljon seksuaalirikoksia kaikkiaan ilmoitetaan päivittäin tai vuodessa.”
”Ongelmallista on, jos media ja poliitikot ryhtyvät panikoimaan samalla tavalla. Että yhtäkkiä synnytetään poikkeustilan tunne, vaikka seksuaalirikoksiin liittyvät ongelmat ja kysymykset ovat vanhoja tuttuja. Toivottavasti ei jatketa sitä vanhaa ”onko puhuttu vai eikö ole puhuttu” -keskustelua, jota on nyt jatkettu jo kymmenen vuotta.”
”Median pitäisi myös avata lukijoille enemmän sitä, millä perusteilla ja säännöillä rikosuutisia tehdään, mitkä rikokset nousevat uutisiin ja miksi. Tämä olisi tärkeää kertoa niille, jotka moittivat mediaa vaikenemisesta ja niille, jotka näkevät ylireagointia.”
Matti Näsi:
”Median pitäisi ymmärtää, että rikollisuus on teema, jolla on helppo voittaa vaaleja. Esimerkiksi vaatimalla rangaistusten kiristämistä on helppo saada kannatusta.”
”Toivoisin, että media nostaisi esille enemmän sitä, mitkä asiat tutkimusten valossa toimivat, ja miten ongelmia voitaisiin ehkäistä. Esimerkiksi nuorten osalta ruohonjuuritason työhön tarvitaan tukea. Koulutus on hyvin voimakkaasti rikollisuutta ehkäisevä tekijä. Siihen pitäisi panostaa enemmän. Poliitikoilta pitäisi vaatia muutakin kuin pikavoittoja - pidempiaikaista systemaattista työskentelyä, eikä vain rangaistusten kiristämistä laajalla rintamalla.”
Johanna Vuorelma:
”Pitäisi kysyä, millaisia ratkaisuja poliitikoilla ja viranomaisilla on seksuaalirikoksiin. Miten he suhtautuvat esimerkiksi raiskauksen suostumusmääritelmään, ja millaisia resursseja he vaativat ensi- ja turvakoteihin. Suomi on saanut huomautuksia siitä, että meillä ei torjutatarpeeksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Millaisia ratkaisuja poliitikoilla on siihen? Ulkomaalaisten tekemät rikokset sisältyvät tähän.”
”Jos kysytään vain, mitä tehdään turvapaikanhakijoiden tekemille rikoksille, ei saada vastauksia kokonaisuuteen. Lähtökohdan ei pitäisi myöskään olla se, että asetetaan perussuomalaiset asianomistajiksi ja muilta puolueilta vaaditaan vastausta, koska lähtötilanne on silloin jo politisoitunut.”
”Todellinen ratkaisu seksuaalirikoksiin löytyy politiikan monilta eri alueilta.
Vaikka maahanmuuttajat lähtisivät Suomesta, valtaosa seksuaalirikoksista jäisi tänne.”
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005966189.html
Tutkijat Anu Koivunen, Johanna Vuorelma ja Matti Näsi vastaavat HS:n kysymyksiin, miten media on suoriutunut seksuaalirikosvyyhdistä. On ongelma, jos media ja poliitikot ryhtyvät yhtä aikaa panikoimaan.
Jukka Huusko HS
Julkaistu: 15.1. 12:48
MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN ja turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäillyt seksuaalirikokset ovat hallinneet otsikoita jo muutaman päivän ajan. Seksuaalirikokset järkyttävät, mutta mielipiteet ovat myös jakautuneet voimakkaasti.
Osa keskustelijoista on helpottuneita, että nimenomaan turvapaikanhakijoiden seksuaalirikokset on viimein nostettu keskusteluun. Toiset ovat turhautuneita siitä, että naisiin ja tyttöihin kohdistuvat seksuaalirikokset aiheuttavat keskustelua vain silloin, jos epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia.
ILMIÖ ei ole uusi. Keskusteluilmapiiri kiristyi Suomessa jo 2015, kun Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita enimmäkseen Irakista. Lähestyvät eduskuntavaalit sähköistävät ilmapiiriä myös mediassa.
Mikä on median rooli keskustelussa? HS kysyi kolmelta tutkijalta, miten valtavirtamedia on hoitanut tonttinsa, ja mitä virheitä on tehty.
1. Varsinkin vuonna 2015 koetun turvapaikanhakijoiden piikin jälkeen ihmiset ovat jakautuneet voimakkaasti vastakkaisiin leireihin. Mikä on ollut median rooli vastakkainasettelun synnyttämisessä? Onko hyssytelty vai lietsottu pelkoja?
Anu Koivunen, media- ja sukupuolentutkija, Tampereen yliopisto:
”Tutkimusten mukaan huolipuhe korostuu maahanmuuttouutisoinnissa, mutta vaikutelmani mukaan media on kokonaisuudessaan pyrkinyt tasapainottelemaan huoli- ja riskijuttujen sekä positiivisempien juttujen välillä. Media on varmaankin samassa tilanteessa kuin yhteiskunta laajemmin. Keskusteluun liittyy niin monta juonnetta, joista yksi on se, että media on itsekin joutunut keskustelun osapuoleksi, ja tämän aiheuttama jännittyneisyys näkyy. En kuitenkaan tunnista mitään yhtä agendaa mediassa.”
”Kiinnostavaa on nähdä, tapahtuuko Oulun tapausten jälkeen eriytymistä ja lähteekö osa valtavirtamediasta agendajournalismin tielle. Nyt ainakin näyttäisi siltä, että kaikki mediat antavat erittäin paljon tilaa rikosuutisoinnille.”
Matti Näsi, kriminologian yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
”Ihmiset tietenkin hakeutuvat sellaisen tiedon ääreen, mikä tukee heidän omia aiempia näkökantojaan. Tämä itsessään luo jakolinjoja. Laajemmassa kuvassa rikollisuus on medialle hyvä myyntivaltti, ja tästä johtuen ihmisille saattaa syntyä vääränlainen kuva rikollisuudesta ja sen yleisyydestä. Vaikka rikollisuus ja väkivalta olisivat olleet laskussa pidemmän aikaa, osa ihmisistä saattaa luulla, että rikollisuus on nyt lisääntynyt. Medialla on paljon valtaa ihmisten pelkoihin, varsinkin hieman yleisemmällä tasolla.”
Johanna Vuorelma, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto:
”Suomalaisessa mediassa on yleisesti ottaen tuotu moniulotteisesti erilaisia eri kysymyksiä esille. Jonkun verran on ollut sellaista kielikuvien ja puhetapojen käyttöä, joka lietsonut pelkoa – on puhuttu hallitsemattomuudesta, pakolaisvirroista ja käytetty luonnonkatastrofeista tuttuja kielikuvia. Se on ollut omiaan lietsomaan pelkoa.”
”Keskeisin kysymys on median ansaintalogiikka. Sensaatiomaiset ja pelkoa lisäävät ilmiöt lisäävät klikkauksia, niinpä mediassa on välillä keskitytty pahimpiin skenaarioihin. Tässä suhteessa mediakenttä ei ole ollut symmetrinen, vaan eri lehdillä on ollut eri strategia.”
2. Onko medialla tapana korostaa yhteisön ulkopuolelta koetuksi tulevaa uhkaa verrattuna yhteisön sisäiseksi käsitettyihin uhkiin? Uutisoiko media hanakammin ulkomaalaisten tekemät rikokset kuin kantaväestön?
Anu Koivunen:
”Seksuaalirikollisuuden moninainen kenttä, joka vaihtelee sanallisesta hyvin vakavaan rikollisuuteen, on ollut jotenkin oikeusvaltion katveessa oleva asia, joka ei helposti kanavoidu politiikan tai median agendalle. Metoo-kampanja toi tähän hetkellistä muutosta. Muutoin pätee sääntö, että kun asiaan liittyy ulkomaalaisia, keskustelu muuttuu kuin taikaiskusta. Jos nyt uutisoiduista kauheista rikosepäilyistä jotakin hyvää voi seurata niin se, että seksuaalirikokset otetaan vakavasti.”
”Nyt monet kommentaattorit pääministeriä myöten ovat muistaneet mainita, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on laajaa, mutta sytykkeenä tällekin keskustelulle ovat turvapaikanhakijat. Koen itse, samoin kuin monet tuttavani, syvää voimattomuutta siitä, että seksuaalirikollisuus nousee poliittiselle agendalle vain silloin, kun halutaan voittaa poliittisia pisteitä maahanmuuttoa koskevassa keskustelussa.”
Matti Näsi:
”Olisi aika erikoista, jos media korostaisi nimenomaan ulkoa tulevaa uhkaa. Toki tietynlainen vieraan pelko on ihmisissä jossain määrin sisään rakennettu, ja silloin eritaustaiset ihmiset voidaan helposti nähdä uhkana.”
”Alaikäisiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa pitäisi osata katsoa syvemmälle. Kyseessä ei ole maahanmuuttajien synnyttämä ilmiö. Siksi on hieman erikoista, että vasta maahanmuuttajien tekemänä se tuntuu korostuvan. Lapsiin kohdistuvissa vakavissa rikoksissa on tärkeää, että asiaan puututaan laaja-alaisesti.”
Johanna Vuorelma:
”Yhteisön ulkopuolelta tulevaa uhkaa korostetaan enemmän, ja tämän ympärille rakennetaan uhkakuvia. Esimerkiksi maahanmuuttajat ja seksuaalirikokset on nivottu yhteen, vaikka todellisuudessa kysymys on paljon laajempi. Tämä on universaali ilmiö – on aina vaikeampi tarttua yhteisön sisällä oleviin ongelmiin. Ulkoa tulevaa on helpompi kehystää, kun ei tarvitse katsoa sisäänpäin.”
”Tässä nimenomaisessa seksuaalirikoskysymyksessä vaalien läheisyys on aivan ilmeinen asia. Se sähköistää ilmapiiriä myös mediassa. Pääkritiikkini kohdistuu siihen, että media pyrkii nyt oikeuttamaan olemassaoloaan. Mediasta on tehty ongelman osapuoli, koska sitä on syytetty hyssyttelystä. Niinpä media pyrkii nyt sekä vastaamaan kritiikkiin että palauttamaan uskottavuuttaan. Siksi uutisointi seksuaalirikoksista on nyt niin laajaa. ”
”Monissa tiedotusvälineissä on nyt sanottu, että on tulossa maahanmuuttovaalit eikä ilmastovaalit. Mutta mikään ei automaattisesti nouse vaaliteemaksi, vaan se nostetaan sinne. Media käyttää tässä merkittävää agendavaltaa.”
3. Mihin suuntaan median kannattaisi keskustelua viedä, että vältetään turha pelon lietsonta, mutta ei myöskään vähäteltäisi ongelmia?
Anu Koivunen:
”Kaikkein tärkeintä olisi saada varmistettua tietoa siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Kun faktat ovat ohuita, syntyy keskustelu kuvitelluista tilanteista. Ne saattavat olla totta, mutta sitä ei vielä tiedetä. Journalistisen median tehtävä ei ole ruokkia fantasiointia vaan kertoa se, mikä tiedetään ja asettaa se johonkin kehykseen. Myöskään epäillyt rikokset eivät saisi lipsahtaa todetuiksi rikoksiksi.”
”Ihmettelen mediassa syntynyttä kolumnigenreä, jonka mukaan tulevat vaalit eivät ole ilmastovaalit vaan maahanmuuttovaalit. Mitä se oikein tarkoittaa, jos uutistoimitukset tekevät tällaisen arvion? Nämä arviot esitetään ikään kuin väitteinä maailmasta, vaikka media tietysti itse päättää, millaisia kysymyksiä vaalijulkisuudessa käsitellään. Ovatko arviot siis viestejä siitä, mitä media aikoo tehdä?”
Matti Näsi:
”Medialla voisi olla tärkeä rooli ennaltaehkäisyssä ja valistuksessa, siinä miten ongelmaan voitaisiin puuttua. Kaikilla vanhemmilla ei välttämättä ole tietoa siitä, mitä nuoret tekevät netissä ja minkälaisten ihmisten kanssa he ovat tekemisissä.”
”Olisi myös hyvä, jos media osaisi katsoa ilmiötä pidemmällä aikavälillä ja tilastojen valossa. Esimerkiksi vuoden 2013 Lapsiuhritutkimuksesta käy ilmi, että 1980-luvulla aikuisten ja lasten välisiä seksuaalisia suhteita oli selvästi enemmän kuin nykyään.”
Johanna Vuorelma:
”Seksuaalirikoksista pitäisi puhua enemmän ja ilmiöstä koko laajuudessaan. Esimerkiksi grooming-ilmiö ei liity pelkästään maahanmuuttajiin. Naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa on yritetty aiemminkin nostaa, mutta se ei ole samalla tavalla noussut keskiöön. Millä tavalla suomalaisessa yhteiskunnassa laajemmin suhtaudutaan seksuaaliseen väkivaltaan? Ovatko resurssit ennaltaehkäisyyn ja oikeusprosessiin oikealla tasolla?
Jos taas puhutaan turvapaikanhakijoista, niin media voisi monipuolisemmin tarkastella turvapaikkaprosessia ja sitä, minkälaisia kokemuksia turvapaikanhakijoilla on. Siellä on paljon resurssivähyyttä ja rakenteellisia ongelmia, jotka eivät varmasti ainakaan vähennä rikollisuutta. Kriittinen katse pitäisi kohdistaa moneen suuntaan eikä vain rikollisuuteen.”
4. Mitä kysymyksiä median pitäisi kysyä viranomaisilta ja poliitikoilta, tai mitä se ei ole mielestäsi tähän mennessä osannut kysyä?
Anu Koivunen:
”Nythän jo keskeiset puoluejohtajat ovat päässeet kertomaan, miten he aikovat puuttua seksuaalirikosten problematiikkaan. Toivottavasti kaikki jo ymmärtävät, miten paljon seksuaalirikoksia kaikkiaan ilmoitetaan päivittäin tai vuodessa.”
”Ongelmallista on, jos media ja poliitikot ryhtyvät panikoimaan samalla tavalla. Että yhtäkkiä synnytetään poikkeustilan tunne, vaikka seksuaalirikoksiin liittyvät ongelmat ja kysymykset ovat vanhoja tuttuja. Toivottavasti ei jatketa sitä vanhaa ”onko puhuttu vai eikö ole puhuttu” -keskustelua, jota on nyt jatkettu jo kymmenen vuotta.”
”Median pitäisi myös avata lukijoille enemmän sitä, millä perusteilla ja säännöillä rikosuutisia tehdään, mitkä rikokset nousevat uutisiin ja miksi. Tämä olisi tärkeää kertoa niille, jotka moittivat mediaa vaikenemisesta ja niille, jotka näkevät ylireagointia.”
Matti Näsi:
”Median pitäisi ymmärtää, että rikollisuus on teema, jolla on helppo voittaa vaaleja. Esimerkiksi vaatimalla rangaistusten kiristämistä on helppo saada kannatusta.”
”Toivoisin, että media nostaisi esille enemmän sitä, mitkä asiat tutkimusten valossa toimivat, ja miten ongelmia voitaisiin ehkäistä. Esimerkiksi nuorten osalta ruohonjuuritason työhön tarvitaan tukea. Koulutus on hyvin voimakkaasti rikollisuutta ehkäisevä tekijä. Siihen pitäisi panostaa enemmän. Poliitikoilta pitäisi vaatia muutakin kuin pikavoittoja - pidempiaikaista systemaattista työskentelyä, eikä vain rangaistusten kiristämistä laajalla rintamalla.”
Johanna Vuorelma:
”Pitäisi kysyä, millaisia ratkaisuja poliitikoilla ja viranomaisilla on seksuaalirikoksiin. Miten he suhtautuvat esimerkiksi raiskauksen suostumusmääritelmään, ja millaisia resursseja he vaativat ensi- ja turvakoteihin. Suomi on saanut huomautuksia siitä, että meillä ei torjutatarpeeksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Millaisia ratkaisuja poliitikoilla on siihen? Ulkomaalaisten tekemät rikokset sisältyvät tähän.”
”Jos kysytään vain, mitä tehdään turvapaikanhakijoiden tekemille rikoksille, ei saada vastauksia kokonaisuuteen. Lähtökohdan ei pitäisi myöskään olla se, että asetetaan perussuomalaiset asianomistajiksi ja muilta puolueilta vaaditaan vastausta, koska lähtötilanne on silloin jo politisoitunut.”
”Todellinen ratkaisu seksuaalirikoksiin löytyy politiikan monilta eri alueilta.
Vaikka maahanmuuttajat lähtisivät Suomesta, valtaosa seksuaalirikoksista jäisi tänne.”
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005966189.html
Viimeksi muokattu:
