Oulun seksuaalirikokset ja raiskaukset

”Kun asiaan liittyy ulkomaalaisia, keskustelu muuttuu kuin taikaiskusta” – HS kysyi tutkijoilta, miten media on hoitanut Oulun seksuaalirikoksista uutisoinnin
Tutkijat Anu Koivunen, Johanna Vuorelma ja Matti Näsi vastaavat HS:n kysymyksiin, miten media on suoriutunut seksuaalirikosvyyhdistä. On ongelma, jos media ja poliitikot ryhtyvät yhtä aikaa panikoimaan.


Jukka Huusko HS
Julkaistu: 15.1. 12:48


MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN ja turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäillyt seksuaalirikokset ovat hallinneet otsikoita jo muutaman päivän ajan. Seksuaalirikokset järkyttävät, mutta mielipiteet ovat myös jakautuneet voimakkaasti.

Osa keskustelijoista on helpottuneita, että nimenomaan turvapaikanhakijoiden seksuaalirikokset on viimein nostettu keskusteluun. Toiset ovat turhautuneita siitä, että naisiin ja tyttöihin kohdistuvat seksuaalirikokset aiheuttavat keskustelua vain silloin, jos epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia.

ILMIÖ ei ole uusi. Keskusteluilmapiiri kiristyi Suomessa jo 2015, kun Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita enimmäkseen Irakista. Lähestyvät eduskuntavaalit sähköistävät ilmapiiriä myös mediassa.

Mikä on median rooli keskustelussa? HS kysyi kolmelta tutkijalta, miten valtavirtamedia on hoitanut tonttinsa, ja mitä virheitä on tehty.

1. Varsinkin vuonna 2015 koetun turvapaikanhakijoiden piikin jälkeen ihmiset ovat jakautuneet voimakkaasti vastakkaisiin leireihin. Mikä on ollut median rooli vastakkainasettelun synnyttämisessä? Onko hyssytelty vai lietsottu pelkoja?
Anu Koivunen, media- ja sukupuolentutkija, Tampereen yliopisto:

”Tutkimusten mukaan huolipuhe korostuu maahanmuuttouutisoinnissa, mutta vaikutelmani mukaan media on kokonaisuudessaan pyrkinyt tasapainottelemaan huoli- ja riskijuttujen sekä positiivisempien juttujen välillä. Media on varmaankin samassa tilanteessa kuin yhteiskunta laajemmin. Keskusteluun liittyy niin monta juonnetta, joista yksi on se, että media on itsekin joutunut keskustelun osapuoleksi, ja tämän aiheuttama jännittyneisyys näkyy. En kuitenkaan tunnista mitään yhtä agendaa mediassa.”

”Kiinnostavaa on nähdä, tapahtuuko Oulun tapausten jälkeen eriytymistä ja lähteekö osa valtavirtamediasta agendajournalismin tielle. Nyt ainakin näyttäisi siltä, että kaikki mediat antavat erittäin paljon tilaa rikosuutisoinnille.”

Matti Näsi, kriminologian yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto

Ihmiset tietenkin hakeutuvat sellaisen tiedon ääreen, mikä tukee heidän omia aiempia näkökantojaan. Tämä itsessään luo jakolinjoja. Laajemmassa kuvassa rikollisuus on medialle hyvä myyntivaltti, ja tästä johtuen ihmisille saattaa syntyä vääränlainen kuva rikollisuudesta ja sen yleisyydestä. Vaikka rikollisuus ja väkivalta olisivat olleet laskussa pidemmän aikaa, osa ihmisistä saattaa luulla, että rikollisuus on nyt lisääntynyt. Medialla on paljon valtaa ihmisten pelkoihin, varsinkin hieman yleisemmällä tasolla.”

Johanna Vuorelma, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto:

Suomalaisessa mediassa on yleisesti ottaen tuotu moniulotteisesti erilaisia eri kysymyksiä esille. Jonkun verran on ollut sellaista kielikuvien ja puhetapojen käyttöä, joka lietsonut pelkoa – on puhuttu hallitsemattomuudesta, pakolaisvirroista ja käytetty luonnonkatastrofeista tuttuja kielikuvia. Se on ollut omiaan lietsomaan pelkoa.”

”Keskeisin kysymys on median ansaintalogiikka. Sensaatiomaiset ja pelkoa lisäävät ilmiöt lisäävät klikkauksia, niinpä mediassa on välillä keskitytty pahimpiin skenaarioihin. Tässä suhteessa mediakenttä ei ole ollut symmetrinen, vaan eri lehdillä on ollut eri strategia.”

2. Onko medialla tapana korostaa yhteisön ulkopuolelta koetuksi tulevaa uhkaa verrattuna yhteisön sisäiseksi käsitettyihin uhkiin? Uutisoiko media hanakammin ulkomaalaisten tekemät rikokset kuin kantaväestön?
Anu Koivunen:

”Seksuaalirikollisuuden moninainen kenttä, joka vaihtelee sanallisesta hyvin vakavaan rikollisuuteen, on ollut jotenkin oikeusvaltion katveessa oleva asia, joka ei helposti kanavoidu politiikan tai median agendalle. Metoo-kampanja toi tähän hetkellistä muutosta. Muutoin pätee sääntö, että kun asiaan liittyy ulkomaalaisia, keskustelu muuttuu kuin taikaiskusta. Jos nyt uutisoiduista kauheista rikosepäilyistä jotakin hyvää voi seurata niin se, että seksuaalirikokset otetaan vakavasti.”

”Nyt monet kommentaattorit pääministeriä myöten ovat muistaneet mainita, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on laajaa, mutta sytykkeenä tällekin keskustelulle ovat turvapaikanhakijat. Koen itse, samoin kuin monet tuttavani, syvää voimattomuutta siitä, että seksuaalirikollisuus nousee poliittiselle agendalle vain silloin, kun halutaan voittaa poliittisia pisteitä maahanmuuttoa koskevassa keskustelussa.”

Matti Näsi:

”Olisi aika erikoista, jos media korostaisi nimenomaan ulkoa tulevaa uhkaa. Toki tietynlainen vieraan pelko on ihmisissä jossain määrin sisään rakennettu, ja silloin eritaustaiset ihmiset voidaan helposti nähdä uhkana.”

”Alaikäisiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa pitäisi osata katsoa syvemmälle. Kyseessä ei ole maahanmuuttajien synnyttämä ilmiö. Siksi on hieman erikoista, että vasta maahanmuuttajien tekemänä se tuntuu korostuvan. Lapsiin kohdistuvissa vakavissa rikoksissa on tärkeää, että asiaan puututaan laaja-alaisesti.”

Johanna Vuorelma:

”Yhteisön ulkopuolelta tulevaa uhkaa korostetaan enemmän, ja tämän ympärille rakennetaan uhkakuvia. Esimerkiksi maahanmuuttajat ja seksuaalirikokset on nivottu yhteen, vaikka todellisuudessa kysymys on paljon laajempi. Tämä on universaali ilmiö – on aina vaikeampi tarttua yhteisön sisällä oleviin ongelmiin. Ulkoa tulevaa on helpompi kehystää, kun ei tarvitse katsoa sisäänpäin.”

Tässä nimenomaisessa seksuaalirikoskysymyksessä vaalien läheisyys on aivan ilmeinen asia. Se sähköistää ilmapiiriä myös mediassa. Pääkritiikkini kohdistuu siihen, että media pyrkii nyt oikeuttamaan olemassaoloaan. Mediasta on tehty ongelman osapuoli, koska sitä on syytetty hyssyttelystä. Niinpä media pyrkii nyt sekä vastaamaan kritiikkiin että palauttamaan uskottavuuttaan. Siksi uutisointi seksuaalirikoksista on nyt niin laajaa. ”

Monissa tiedotusvälineissä on nyt sanottu, että on tulossa maahanmuuttovaalit eikä ilmastovaalit. Mutta mikään ei automaattisesti nouse vaaliteemaksi, vaan se nostetaan sinne. Media käyttää tässä merkittävää agendavaltaa.”

3. Mihin suuntaan median kannattaisi keskustelua viedä, että vältetään turha pelon lietsonta, mutta ei myöskään vähäteltäisi ongelmia?
Anu Koivunen:

Kaikkein tärkeintä olisi saada varmistettua tietoa siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Kun faktat ovat ohuita, syntyy keskustelu kuvitelluista tilanteista. Ne saattavat olla totta, mutta sitä ei vielä tiedetä. Journalistisen median tehtävä ei ole ruokkia fantasiointia vaan kertoa se, mikä tiedetään ja asettaa se johonkin kehykseen. Myöskään epäillyt rikokset eivät saisi lipsahtaa todetuiksi rikoksiksi.”

Ihmettelen mediassa syntynyttä kolumnigenreä, jonka mukaan tulevat vaalit eivät ole ilmastovaalit vaan maahanmuuttovaalit. Mitä se oikein tarkoittaa, jos uutistoimitukset tekevät tällaisen arvion? Nämä arviot esitetään ikään kuin väitteinä maailmasta, vaikka media tietysti itse päättää, millaisia kysymyksiä vaalijulkisuudessa käsitellään. Ovatko arviot siis viestejä siitä, mitä media aikoo tehdä?”

Matti Näsi:

”Medialla voisi olla tärkeä rooli ennaltaehkäisyssä ja valistuksessa, siinä miten ongelmaan voitaisiin puuttua. Kaikilla vanhemmilla ei välttämättä ole tietoa siitä, mitä nuoret tekevät netissä ja minkälaisten ihmisten kanssa he ovat tekemisissä.”

”Olisi myös hyvä, jos media osaisi katsoa ilmiötä pidemmällä aikavälillä ja tilastojen valossa. Esimerkiksi vuoden 2013 Lapsiuhritutkimuksesta käy ilmi, että 1980-luvulla aikuisten ja lasten välisiä seksuaalisia suhteita oli selvästi enemmän kuin nykyään.”

Johanna Vuorelma:

”Seksuaalirikoksista pitäisi puhua enemmän ja ilmiöstä koko laajuudessaan. Esimerkiksi grooming-ilmiö ei liity pelkästään maahanmuuttajiin. Naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa on yritetty aiemminkin nostaa, mutta se ei ole samalla tavalla noussut keskiöön. Millä tavalla suomalaisessa yhteiskunnassa laajemmin suhtaudutaan seksuaaliseen väkivaltaan? Ovatko resurssit ennaltaehkäisyyn ja oikeusprosessiin oikealla tasolla?

Jos taas puhutaan turvapaikanhakijoista, niin media voisi monipuolisemmin tarkastella turvapaikkaprosessia ja sitä, minkälaisia kokemuksia turvapaikanhakijoilla on. Siellä on paljon resurssivähyyttä ja rakenteellisia ongelmia, jotka eivät varmasti ainakaan vähennä rikollisuutta. Kriittinen katse pitäisi kohdistaa moneen suuntaan eikä vain rikollisuuteen.”

4. Mitä kysymyksiä median pitäisi kysyä viranomaisilta ja poliitikoilta, tai mitä se ei ole mielestäsi tähän mennessä osannut kysyä?
Anu Koivunen:

”Nythän jo keskeiset puoluejohtajat ovat päässeet kertomaan, miten he aikovat puuttua seksuaalirikosten problematiikkaan. Toivottavasti kaikki jo ymmärtävät, miten paljon seksuaalirikoksia kaikkiaan ilmoitetaan päivittäin tai vuodessa.”

Ongelmallista on, jos media ja poliitikot ryhtyvät panikoimaan samalla tavalla. Että yhtäkkiä synnytetään poikkeustilan tunne, vaikka seksuaalirikoksiin liittyvät ongelmat ja kysymykset ovat vanhoja tuttuja. Toivottavasti ei jatketa sitä vanhaa ”onko puhuttu vai eikö ole puhuttu” -keskustelua, jota on nyt jatkettu jo kymmenen vuotta.”

Median pitäisi myös avata lukijoille enemmän sitä, millä perusteilla ja säännöillä rikosuutisia tehdään, mitkä rikokset nousevat uutisiin ja miksi. Tämä olisi tärkeää kertoa niille, jotka moittivat mediaa vaikenemisesta ja niille, jotka näkevät ylireagointia.”

Matti Näsi:

”Median pitäisi ymmärtää, että rikollisuus on teema, jolla on helppo voittaa vaaleja. Esimerkiksi vaatimalla rangaistusten kiristämistä on helppo saada kannatusta.”

Toivoisin, että media nostaisi esille enemmän sitä, mitkä asiat tutkimusten valossa toimivat, ja miten ongelmia voitaisiin ehkäistä. Esimerkiksi nuorten osalta ruohonjuuritason työhön tarvitaan tukea. Koulutus on hyvin voimakkaasti rikollisuutta ehkäisevä tekijä. Siihen pitäisi panostaa enemmän. Poliitikoilta pitäisi vaatia muutakin kuin pikavoittoja - pidempiaikaista systemaattista työskentelyä, eikä vain rangaistusten kiristämistä laajalla rintamalla.”

Johanna Vuorelma:

”Pitäisi kysyä, millaisia ratkaisuja poliitikoilla ja viranomaisilla on seksuaalirikoksiin. Miten he suhtautuvat esimerkiksi raiskauksen suostumusmääritelmään, ja millaisia resursseja he vaativat ensi- ja turvakoteihin. Suomi on saanut huomautuksia siitä, että meillä ei torjutatarpeeksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Millaisia ratkaisuja poliitikoilla on siihen? Ulkomaalaisten tekemät rikokset sisältyvät tähän.”

”Jos kysytään vain, mitä tehdään turvapaikanhakijoiden tekemille rikoksille, ei saada vastauksia kokonaisuuteen. Lähtökohdan ei pitäisi myöskään olla se, että asetetaan perussuomalaiset asianomistajiksi ja muilta puolueilta vaaditaan vastausta, koska lähtötilanne on silloin jo politisoitunut.”

”Todellinen ratkaisu seksuaalirikoksiin löytyy politiikan monilta eri alueilta.
Vaikka maahanmuuttajat lähtisivät Suomesta, valtaosa seksuaalirikoksista jäisi tänne.”

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005966189.html
 
Viimeksi muokattu:
”Todellinen ratkaisu seksuaalirikoksiin löytyy politiikan monilta eri alueilta.
Vaikka maahanmuuttajat lähtisivät Suomesta, valtaosa seksuaalirikoksista jäisi tänne.”

Jeesus ja diibadaaba. Tuotetaan sitten sitä porukkaa tänne Kataisen kaavailemat puolimiljoonaa ja oletetaan, ettei seksuaalirikokset moninkertaistu? Nää näiden argumentit on niin ohuita, puolivillaisia ja suorastaan lapsellisia että miten näitä kukaan voi oikeesti ottaa tosissaan.

Eikä tuota ilmiötä politiikalla korjata kuin sukupolvien viiveellä ja se tarkoittaa yksinkertaisesti aivan karmeaa hintaa ja inhimillisen kärsimyksen määrää.

Oikeesti tuntuu, että näille puolustelijoille tärkeintä ei ole ihmisten hyvinvointi vaan oikeassa oleminen vaikka valheen keinoin. On siinä arwoa kerrakseen.
 
Irakilaistaustaisilta naisilta suoraa puhetta kulttuurieroista – ”Sinisilmäinen ei saa olla”

Valtiotieteiden maisteriopiskelija Seida Sohrabi näkee, että vuoden 2015 siirtolaiskriisi ja Suomen maahanmuuttopolitiikka heijastuvat osaltaan Suomessa tapahtuneisiin ulkomaalaisten tekemiin seksuaalirikoksiin.(KUVA: Bo Stranden)
Julkaistu: 15.1. 6:10

Kaksi irakilaistaustaista naista avaa Ilta-Sanomille isoja kulttuurieroja Suomen ja Irakin välillä.
Ilta-Sanomat kertoi joulukuussa, että ulkomaalaisista irakilaiset ovat yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa Suomessa. Ilta-Sanomat pyysi kahta irakilaistaustaista naista avaamaan Suomen ja Irakin kulttuurieroja.

Kansalaisaktivisti, valtiotieteiden maisteriopiskelija Seida Sohrabinäkee, että vuoden 2015 siirtolaiskriisi ja Suomen maahanmuuttopolitiikka heijastuvat osaltaan Suomessa tapahtuneisiin ulkomaalaisten tekemiin seksuaalirikoksiin.

Sohrabi kokee, että pohjoismainen tasa-arvo ja vapaus ovat tehneet suomalaisista sinisilmäisiä.

– Eurooppa on edistynyt ihmisoikeuksissa ja tasa-arvossa niin pitkälle, että täällä on sokaistuttu sille, millainen tilanne muualla maailmassa on. Olemme sinisilmäisiä ajatellessamme, että iso määrä nuoria miehiä voidaan tuoda vieraasta kulttuurista ja istuttaa heihin heti länsimaisia arvoja. Hyvään pitää pyrkiä, mutta sinisilmäinen ei saa olla.

KURDITAUSTAINEN Sohrabi saapui pakolaisena perheineen Suomeen Irakista 5-vuotiaana. Islamia opiskellut Sohrabi on tätä nykyä islam-kriitikko.



Hän muistuttaa, että on paljon irakilaismiehiä, jotka eivät kohtele naisia huonosti. Hän korostaa, että seksuaalirikokset tuomitaan Suomessa laajalti eri maahanmuuttajayhteisöissä ja myös turvapaikanhakijoiden joukossa.

Sohrabi lisää, että seksuaalirikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaistaustaisten järkyttäviä tekoja ei voi millään selittää. Hän pohtii kuitenkin, että irakilaisten Suomessa tekemien seksuaalirikosten taustalla vaikuttaa Irakissa ja monissa muissa Lähi-Idän maissa vallitseva osin islaminuskoon perustuva patriarkaalinen kulttuuri, jossa naiset elävät isien, veljien ja aviomiesten vallan alla. Ja jossa heitä pitää suojella kunniansa vuoksi.

– Joissain yhteisöissä nainen on kuin aasin jälkeen tuleva henkilö, jolla ei ole mitään arvoa. Jos he eivät pysty naista suojelemaan, ja hän kulkee kaupungilla ilman huivia, niin on ajatus, että naiset ovat vapaata riistaa, ja heille voi tehdä mitä haluaa.

SOHRABIN mukaan miesten ja naisten välinen kanssakäyminen on Irakissa vähäistä, tai lähes olematonta. Seksuaalisuus ja seksiin liittyvät asiat on täysin tukahdutettu.

– Omassa maassa ei voinut ehkä edes jutella naisen kanssa, ja tulet yhteiskuntaan, missä naiset ovat vapaita, ja sinulla on kieroutunut käsitys siitä, että nainen on kuin joku eläin. Näinhän seksuaalirikoksiin syyllistyvien on pakko ajatella. Ei kukaan järkevä ihminen rupea toiseen kajoamaan, erityisesti lapseen.

Sohrabi näkee, että Lähi-Idästä kotoisin olevat seksuaalirikokseen syyllistyvät miehet saattavat pitää kantasuomalaisia tyttöjä helpompina uhreina kuin oman kulttuurinsa tyttöjä, koska vastaavaa pelkoa ja häpeää ei ole kuin samantaustaiseen tyttöön kajoamisessa.

– Jos mies tekee omasta kulttuurista tulevalle tytölle jotain, niin hän on todella suurissa vaikeuksissa, koska perheet ja isät ovat niin vihaisia, että asiaa saatetaan ratkoa oman käden kautta.

SOHRABI toivoo, että Suomessa kovennettaisiin seksuaalirikoksista annettavia rangaistuksia.

– Yksi syy miksi näitä tapauksia on ollut, on se, että Suomessa rangaistusasteikko seksuaalirikoksista on niin matala. Suomalaiset rangaistukset ovat irakilaistaustaisille vitsi siihen nähden, mitä he voisivat saada rangaistukseksi omassa maassa.

Hän kokee myös, että turvapaikkaprosessissa pitäisi tehdä nopeampia päätöksiä, jotta turvapaikan saavat henkilöt kotoutettaisiin osaksi yhteiskuntaa mahdollisimman pian.

– Olisi myös hyvä palkata pitkään maassa olleita omantaustaisia naisia ja miehiä, jotka toimisivat turvapaikanhakijoiden kanssa, jotta heille tulee selväksi, miten täällä Suomessa ollaan ja toimitaan.

MYÖS Irakin Naisten Yhdistyksen jäsen, sairaanhoitajana työskentelevä Samira Fathullahmuistuttaa, että irakilaisten joukkoon mahtuu paljon erilaisia ihmisiä ja näkemyksiä.

– Mutta näkisin, että uskonnolla on todella iso valta siinä, miten miehet käyttävät naisia hyväkseen ja saavat epätasa-arvoisen aseman miesten ja naisten välille.

Fathullah tuli Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 1996 miehensä ja tuolloin 1-vuotiaan lapsen kanssa. Suomessa hän sai vielä toisen lapsen.

Hän näkee, että monelle irakilaismiehelle arabiyhteisöstä Suomeen tulo voi olla kulttuurishokki. Irakissa avioliitot ovat usein vanhempien järjestämiä.

– Jotkut eivät ehkä tiedä, että alaikäisen kanssa oleminen on rikos, koska monet menevät Irakissa naimisiin alaikäisinä. Suomessa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, ja naiset päättävät itse naimisiinmenostaan ja yksityiselämästään.

Fathullahin mukaan Irakissa raiskausta voidaan pitää naisen syynä, jos nainen on esimerkiksi pukeutunut liian paljastavasti.

– Se on väärin. Ja Suomeen tulevat turvapaikanhakijat pitää saada heti Suomeen saapuessa ymmärtämään, että Suomessa näin ei ole. Heidän pitää tajuta, että siitä tulee seuraukseksi rangaistus.

FATHULLAH kuvailee yhteiskunnan olevan Irakissa aika suljettu. Ei saa puhua seksistä, ei saa pukeutua vapaasti. Monet pojat eivät ole koskaan puhuneet muiden naisten kuin äitinsä tai siskonsa kanssa.

Hän sanoo, että Irakissa perhe voi menettää kasvonsa, jos lapsi tekee jotain väärin. Hän uskoo, että perheen kontrolli saa monet nuoret miehet pysymään ruodussa.

– Kun perhe ei ole Suomessa mukana, niin perhe ei kärsi siitä mitä poika tekee. Jotkut saattavat ajatella, että Suomessa kukaan ei tunne, voin tehdä melkein mitä tahansa. Vähän kuin lapsi, joka saa yhtäkkiä kaikki lelut ja riehua vapaasti.

FATHULLAHILLA on 23- ja 25-vuotiaat pojat. Hän sanoo, että perhe on seurannut järkyttyneenä uutisia Oulun seksuaalirikoksista, joissa epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia miehiä.

– Häpeän irakilaisena, jos irakilaiset tekevät seksuaalirikoksia. Se harmittaa todella paljon. Olen antanut pojilleni sellaista kasvatusta, että pitää kohdella kaikkia tasavertaisesti. Toisella pojallani on suomalainen tyttöystävä, ja hän kohtelee tyttöystävää tasa-arvoisesti.

Irakilaiset yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa
Viime viikkoina Suomea ovat järkyttäneet Oulun poliisin tutkimat epäillyt alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset, joissa epäiltyinä on useita ulkomaalaistaustaisia miehiä.

IS kirjoitti joulukuussa, että ulkomaiden kansalaisista etenkin irakilaiset ja afganistanilaiset ovat seksuaalirikostilastoissa yliedustettuina.

Vuonna 2017 afganistanilaisia ja irakilaisia epäiltiin lukumääräänsä nähden seksuaalirikoksesta 40 kertaa niin usein kuin suomalaisia. Tämä voidaan laskea poliisin ja Tilastokeskuksen tilastoista.

Jos tarkastellaan absoluuttisia seksuaalirikosmääriä, rikostilaston kärjessä ovat ulkomaalaisista olleet viime vuosina irakilaiset.

Esimerkiksi vuoden 2018 aikana (tammikuu–marraskuu) 157 poliisin tietoon tulleessa seksuaalirikoksessa on ollut irakilainen epäilty.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005965769.html

 
Dw8gelyWoAAGCGO.jpg


( )
 
En ollut koskaan aikaisemmin lukenut tai kuullut sekunttiakaan tätä Putinin kaupparatsuksi tituleeratua naista, joka Oulussa vierailli.
YLEn toimittaja haastattelee häntä sivullisen nauhalla.
 
Viimeksi muokattu:
Vuonna 2000 syntynyt mies vangittu Oulussa – epäillään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kuolleen tytön tapauksessa

Vuonna 2000 syntynyt mies vangittiin Oulussa todennäköisin syin epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttöstä.

JULKAISTU 6 MINUUTTIA SITTEN

Oulun käräjäoikeus on vanginnut nuonna 2000 syntyneen mieshenkilön epäiltynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä rikosnimikkeellä törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Oikeudenkäynnissä käytettiin arabiankielistä tulkkia.
Epäillyt teot tapahtuivat viime vuoden heinäkuussa Oulussa.

Epäilty rikos liittyy tapaukseen, jonka alle 15-vuotias uhri on kuollut. Kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Vangitsemisoikeudenkäynti käytiin suljettujen ovien takana. Epäilty vastasi syytteisiin Haukiputaalta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...uolleen-tyton-tapauksessa/7241774#gs.u9pMFDUW
 
screen_shot_2019-01-15_at_16.56.26.png


https://www.poliisi.fi/instancedata...kset_ja_lapsen_seksuaaliset_hyvaksikaytot.pdf

Oulun poliisi julkaisi tilaston seksuaalirikosilmoituksista – perustelee poikkeuksellista tiedottamista


Oulun poliisi kokoaa tiedotteessaan yhteen tämänhetkistä tilannetta Oulun seksuaalirikostapausten tutkinnassa. Lisäksi poliisi julkaisi samassa yhteydessä tilaston viime vuosilta koskien poliisille ilmoitettujen raiskausten ja lapsen seksuaalisten hyväksikäyttöjen määriä Oulun poliisin alueella. Tilasto koskee poliisille tulleita ilmoituksia, ei ratkaistuja tapauksia.


Poliisi toteaa tiedotteessaan, ettei yleensä tiedota tutkinnassa olevista seksuaalirikoksesta muun muassa rikoksen uhrin yksityisyyden suojelemiseksi.

”Näistä tapauksista poliisi päätti tiedottaa, koska lyhyellä aikavälillä poliisin tietoon on tullut useita samantyyppisiä tapauksia. Nuorten ja vanhempien valistaminen ja varoittaminen nähtiin tarpeelliseksi uusien rikosten ennalta estämiseksi”, poliisi perustelee.




”Vaikka puheena olevissa rikoksissa ei näyttäisi olevan liittymiä keskenään toisiinsa, on tämän kaltaisten rikosten viimeaikainen määrä sekä niiden samankaltaiset piirteet erittäin huolestuttava asia”, poliisi myös toteaa.

Tämän hetken tilanteesta poliisi toteaa näin:

”Oulun poliisilaitos on tiedottanut yhteensä yhdeksästä tällä hetkellä tutkinnassa olevasta alaikäisiin 10 - 15 vuotiaisiin tyttöihin kohdistuneesta epäillystä seksuaalirikoksesta Oulussa. Teot ajoittuvat kesään ja syksyyn 2018. Kaikissa teoissa epäillyt henkilöt ovat ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä. Suurimpaan osaan on liittynyt yhteydenottaminen sosiaalisessa mediassa. Rikoksiin liittyen poliisilla on tällä hetkellä kymmenen henkilöä tutkintavankeudessa.”

Juttukokonaisuudet ovat poliisin mukaan seuraavat:

- Yhdessä tapauksessa tutkitaan laajempaa kokonaisuutta. Rikoksista vangittuna on kahdeksan miestä. Epäillyt teot ovat kohdistuneet yhteen henkilöön. Rikosnimikkeinä ovat törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä raiskaus.

- Toisessa tapauksessa tutkitaan kahta Tuiran kaupunginosassa tapahtunutta seksuaalirikosta. Tekoja tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Epäillyt teot ovat kohdistuneet kahteen henkilöön. Tekoihin liittyen on vangittuna yksi henkilö.

- Neljännessä tapauksessa tutkitaan marraskuussa yksityisasunnossa tapahtunutta epäiltyä törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Epäillyt teot ovat kohdistuneet yhteen henkilöön. Tekoihin liittyen on vangittuna yksi henkilö.

- Viidennessä tapauksessa tutkitaan lokakuussa tapahtunutta törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

- Tuoreimpana tutkintaan on tullut rikoskokonaisuus, jossa tutkitaan neljää seksuaalirikosepäilyä (tapaukset 6 - 9). Rikosnimikkeinä ovat raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Epäillyt teot ovat kohdistuneet neljään henkilöön. Teoista on otettu kiinni kolme miestä. Tähän juttukokonaisuuteen liittyen poliisi vahvisti yhden uhrin menehtyneen syksyn aikana. Hänen kuolemaansa ei epäillä liittyvän rikosta. Koska kyse on kuolemansyyn selvittämisestä, poliisi ei kerro asiasta enempää. Kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiat ovat lain mukaan kokonaan salassa pidettäviä.

Poliisi kehottaa edelleen erityisesti nuoria tyttöjä ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen sosiaalisessa mediassa.

Poliisi myös rohkaisee tekemään rikosilmoituksen, jos epäilee itsensä tai läheisen joutuneen rikoksen uhriksi sekä rohkaisee lapsia ja nuoria kertomaan aikuiselle epäilyttävistä yhteydenotoista ja henkilöistä.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/26...ksuaalirikoksista-perustelee-poikkeuksellista
 
Naisnäkökulmaa. Loppukaneetti kertoo paljon.

http://susannahelovuori-santos.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267662-oulun-jalkeen


Toinen (kiistelty) näkökulma lähtee islamista ja sen tulkinnasta niissä maissa, mistä raiskauksiin syyllistyneet maahanmuuttajamiehet ovat kotoisin. Niin Oulun, Helsingin kuin Ruotsin ja Saksankin raiskaustilastojen piikkejä on hallinnut maahanmuuttajataustaiset miehet vakaan islaminuskoisista maista kuten Irak ja Afganistan. Ne ovat maita, joissa naisten oikeuksia poljetaan sharia lain nimeen räikeästi ja joissa hijabiin pukeutuneet naiset koraanin ohjeiden mukaan pitävät katseensa visusti alaviistossa kadulla kulkiessaan. Nainen ei ole mieheen nähden yhdenvertainen. Nainen ei näytä paljasta pintaa, sillä muuten hän on kunniaton. Aidosti ja puhtain mielin nyt mietinkin, miten tällaisesta kulttuurista tuleva mies voi ongelmitta sopeutua maahan jonka uskonto, etiikka ja tasa-arvokäsitys poikkeaa omasta niin radikaalisti? Lisätään tähän vielä matala koulutusaste, sosiaalisesti rajoittunut ympäristö ja katkeroituminen omaan tilanteeseen. Soppa on valmis.

Tuliko siis ensin muna vai kana? Katkeroituiko Suomeen tullut muslimimies kun integraatio ei alkuunkaan toiminut? Työttömyys, antisosiaalisuus ja kykenemättömyys tutustua paikallisiin (naisiin) heidän arvojaan mukailevalla tavalla synnyttivät cocktailin, jonka seurauksena mies päätyi raiskaamaan alaikäisen? Vai oliko fundamentaalinen islam ja koraaninopit niin syvällä miehen mielessä, ettei integroituminen tasa-arvoiseen länsimaiseen etiikkaan nojaavaan yhteiskuntaan yksinkertaisesti ollut edes mahdollista? Ja alaikäinenkö on yhtä kuin naimaikäinen?

Arvelen, että Oulun raiskausten taustalla olevat syyt ovat yhdistelmä molempia edellä kuvattuja tilanteita. Jälkimmäisen tilanteen kriittistä tarkastelua vain pelätään liikaa julkisessa keskustelussa. Poliittiinen korrektius vallitsee. Ja niin kauan kun pelätään, tuskin löydämme myöskään järkeviä ratkaisuja.
 
Naisnäkökulmaa. Loppukaneetti kertoo paljon.

http://susannahelovuori-santos.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267662-oulun-jalkeen


Toinen (kiistelty) näkökulma lähtee islamista ja sen tulkinnasta niissä maissa, mistä raiskauksiin syyllistyneet maahanmuuttajamiehet ovat kotoisin. Niin Oulun, Helsingin kuin Ruotsin ja Saksankin raiskaustilastojen piikkejä on hallinnut maahanmuuttajataustaiset miehet vakaan islaminuskoisista maista kuten Irak ja Afganistan. Ne ovat maita, joissa naisten oikeuksia poljetaan sharia lain nimeen räikeästi ja joissa hijabiin pukeutuneet naiset koraanin ohjeiden mukaan pitävät katseensa visusti alaviistossa kadulla kulkiessaan. Nainen ei ole mieheen nähden yhdenvertainen. Nainen ei näytä paljasta pintaa, sillä muuten hän on kunniaton. Aidosti ja puhtain mielin nyt mietinkin, miten tällaisesta kulttuurista tuleva mies voi ongelmitta sopeutua maahan jonka uskonto, etiikka ja tasa-arvokäsitys poikkeaa omasta niin radikaalisti? Lisätään tähän vielä matala koulutusaste, sosiaalisesti rajoittunut ympäristö ja katkeroituminen omaan tilanteeseen. Soppa on valmis.

Tuliko siis ensin muna vai kana? Katkeroituiko Suomeen tullut muslimimies kun integraatio ei alkuunkaan toiminut? Työttömyys, antisosiaalisuus ja kykenemättömyys tutustua paikallisiin (naisiin) heidän arvojaan mukailevalla tavalla synnyttivät cocktailin, jonka seurauksena mies päätyi raiskaamaan alaikäisen? Vai oliko fundamentaalinen islam ja koraaninopit niin syvällä miehen mielessä, ettei integroituminen tasa-arvoiseen länsimaiseen etiikkaan nojaavaan yhteiskuntaan yksinkertaisesti ollut edes mahdollista? Ja alaikäinenkö on yhtä kuin naimaikäinen?

Arvelen, että Oulun raiskausten taustalla olevat syyt ovat yhdistelmä molempia edellä kuvattuja tilanteita. Jälkimmäisen tilanteen kriittistä tarkastelua vain pelätään liikaa julkisessa keskustelussa. Poliittiinen korrektius vallitsee. Ja niin kauan kun pelätään, tuskin löydämme myöskään järkeviä ratkaisuja.
Kommenteissa:

Harri Laatikainen15.1.2019 17:52
Jos iso joukko nuoria miehiä päätyy täysin vieraaseen kulttuuriin, niin kyllähän se on selvä asia että pahoja asioita tapahtuu. Laitetaan 30tuhatta länsimaalaista nuorta miestä arabimaahan niin siellä tapahtuisi pian jotain vastaavaa. Joten väitän että ongelma on enemmän tulijoiden sukupuoli kuin kulttuuritausta.
Joten jonkinlainen sukupuolikiintiö
olisi paikallaan.
 
Vaikka rikollisuus ja väkivalta olisivat olleet laskussa pidemmän aikaa, osa ihmisistä saattaa luulla, että rikollisuus on nyt lisääntynyt. Medialla on paljon valtaa ihmisten pelkoihin, varsinkin hieman yleisemmällä tasolla.

Jaa? Findikaattorista:

vakivaltarikollisuus.png

Trendi taitaa olla sama useimmissa länsimaissa: henkirikollisuus laskee yhä, mutta muu väkivaltarikollisuus per capita kasvaa hiljalleen tai junnaa paikallaan.
 
Pari ajankuvaa suomesta..

Oulu, 11.1.2016

Toivon, etteivät puurot ja vellit mene sekaisin, ja ettei puhuttaisi seksuaalisesta lähestymisestä, jos kyse on ulkomaalaisten erilaisesta kommunikointitavasta.

Arto Autio, Oulun poliisi

https://yle.fi/uutiset/3-8585264

Lahti, 8.3.2017
– Nuoret ovat aina tutustuneet toisiinsa. Nyt tänne lintukotoomme on tullut myös muualta ihmisiä, mikä aiheuttaa sen, että myös toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus.

Jari Kiiskinen, Lahden poliisi
https://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/art2353013
 
Mitä tässä poliisin tilastossa tarkoittaa "ulkomaalainen"?
Kansalaisuus? Syntymämaa? Vai joku muu.


Joskus jossain yhteydessä käytetään sanaa "ulkomaalaistaustainen"


Tutkinnassa on satoja alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikosepäilyjä – noin neljänneksessä tapauksista epäiltynä ulkomaalaistaustainen
https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/...sista-epailtyna-ulkomaalaistaustainen/813501/




Tilastokeskuksen käyttämä määritelmä sanalle.

"Ulkomaalaistaustaisia ovat ne henkilöt, joiden molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. Ulkomaalaistaustaisia ovat myös ulkomailla syntyneet henkilöt, joiden kummastakaan vanhemmasta ei ole tietoa väestötietojärjestelmässä."

https://www.stat.fi/meta/kas/ulkomaalaistaus.html


Kun joku tilasto annetaan niin olisi kiva tietää mitä sillä tarkoitetaan.
 
Kommenteissa:

Harri Laatikainen15.1.2019 17:52
Jos iso joukko nuoria miehiä päätyy täysin vieraaseen kulttuuriin, niin kyllähän se on selvä asia että pahoja asioita tapahtuu. Laitetaan 30tuhatta länsimaalaista nuorta miestä arabimaahan niin siellä tapahtuisi pian jotain vastaavaa. Joten väitän että ongelma on enemmän tulijoiden sukupuoli kuin kulttuuritausta.
Joten jonkinlainen sukupuolikiintiö
olisi paikallaan.

Nyt ei logiikka ihan uppoa. Kyllähän Dubaistakin löytyy vastaava määrä länsimaalaisia nuoria miehiä. Ja kulttuureissa on eroja, ihan sivistyksen ja moraalin mittareillakin.
 
MTV Uutiset
2 tuntia ·
Oletko Ivanin kanssa samaa mieltä?

MTVUUTISET.FI

Ivan Puopolon kolumni: Raiskaustilastot eivät kotouttamalla pienene
....

Maryam Abouelnasr
Tyttöjä mitenkään sen enempää syyllistämättä, mutta pukeutuminen ja käyttäytyminen vaikuttaa siihen miten ihminen nähdään - nähdäänkö "seksuaalisena olentona, joka nuoren ikänsä vuoksi on helppo saalis", koska suomalaiseen tyyliin suomalaiset on totutettu siihen, että saa tehdä ja olla miten vaan haluaa. Saa olla provokatiivinen kaikessa rauhassa, koska sen toisen osapuolen on osattava pitää itsensä kurissa. Laitetaan siihen yhtälöön se miespuolinen ihminen, joka tulee kulttuurista, missä vastakkaista sukupuolta olevaa ei saa nähdä, eikä sen kanssa saa keskustella. Laitetaan siihen yhtälöön "Suomi on vapaa maa". Laitetaan siihen yhtälöön se näiltä ulkomaalaisilta miehiltä puuttuva suvun pitämä kuri ja sen tuoma "vapaus tehdä niinkuin haluaa". Ihmetellään sitten miten tässä nyt taas näin kävi. Hei haloo ihmiset. Ei se vika yksinomaan ole niissä maahantulijoissa. Se selviää ihan ympärille katsomalla - provokatiivisuus on päivän sana ja sitä tulee joka tuutista, bussipysäkin mainoksista lähtien. Paljastavia vaatteita myydään jo päiväkoti-ikäisille ja ihastellaan siihen päälle, miten suloisia "pikku aikuisia" ne meidän lapset sitten on. Ihmetellään oikein yhdessä, miten Suomen kulttuuri mahdollistaa tapahtuneen. Mutta syytetään siitä niiden muiden kulttuuria, koska Suomessa, suomalaisissa ja Suomen kulttuurissa ei ole vikaa.
 
Siten tullaankin sisäministeriöön.

Niin, sinne juurikin. Sisäministeriön trolli Kalle Kekomäki kohta pari vuotta sitten, silloin kun olisi voinut vielä toimia ja pysyä totuudessa (tai edes pysyä poissa twiitteristä):
@kekomäki
Suomessa menossa käsittämätön #disinformaatio-kampanja, joka imee mukaansa hyväntahtoisia ihmisiä hallituksen
#pakolaispolitiikkaa vastaan 17.14 - 23. huhtik. 2017

KÄSITTÄMÄTÖN disinformaatio? Kenen disinformaatio? Sisäministeriön päällikkö kertoo että:

Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka
tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään
niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä
meille tulee. - Päivi Nerg

Nähtiin ja annettiin tapahtua? Miten se oli, a) sisäministeriön pomo puhui paskaa eikä tiedetty yhtikäs itään, b) ei puhunut paskaa ja kaikkien taustat tiedettiin, sekin että maahan tuli paskaa?

SPR:n Salama-tiimi:
https://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/salama-tiimi-kiertaa-oulun-kouluissa/9493/
Oulu 4.3.2016 06:22
18 KUVAA
SPR:n kokoama Salama-tiimi kiertää Oulun kouluissa tekemässä ysiluokkalaisille
tutuksi vieraita kulttuureja.

Miten tuollainen voi kuulua SPR:n toimenkuvaan? Ei SPR kuitenkaan kouluja ja päiväkoteja omista?

Kyseiselle järjestölle pitäisi laittaa porttikielto kouluihin kunnes asia on selvitetty.
 
Viimeksi muokattu:
Vaalirahaa jaossa :oops:

Oulu odottaa valtiolta miljoona-avustusta seksuaalirikosten ehkäisemiseen ja kaupungin turvallisuuden lisäämiseen
kp24.fi

Orpo MTV:lle: Oululle yhdestä kahteen miljoonaa euroa turvallisuuden parantamiseen



https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...vallisuuden-parantamiseen/7240516#gs.0LJa2FpC
Vaalirahaa hyvinkin. Valitettavasti ongelmat eivät rajaudu ouluun tai millekään yhdellä maantieteelliselle alueelle. Poliisien resurssien nostaminen ei myöskään poista itse rikoksia vaan todennäköisesti helpottaa niiden tutkimista. Siis siinä vaiheessa kun rikos on jo tapahtunut. Tuota rahaa pitäisi kyllä monestakin syystä, ei yksin tuosta syystä jakaa koko Suomeen. Ei välttämättä isoihin asutuskeskuksiin joissa poliisi on jo nykyisellään hyvin tavoitettavissa vaan niin pieniin ja keskikokoisiin kaupunkeihin.
 
Back
Top