Oulun seksuaalirikokset ja raiskaukset

Ei liity nimenomaan Ouluun, vaan erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuviin seksuaalirikoksiin:
Jutussa ei mainita sanallakaan sitä, että viimeisen neljän vuoden aikana on luotu ilmapiiria tälläisille tapauksille. Nuoria on kehoitettu "tutustumaan" ja poliisi oikein painokkaasti vielä julistaen oikeutti neitoihin tutustumaan. Kaikki oli fantsuu ja hienoo...

Jännä, kun jutussa mainitaan sattumusten keskittyvän pääkaupunkiseudulle...siellähän oli viimeisessä tilastoss 54% piikki...

Tämän tarkoitus ei ole unohtaa kalevalalaisia perseilijöitä.
 
Kohta ei tarvitse kiistellä kenenkään siitä, oliko raiskaaja maahanmuuttaja vai vaalea suomalainen. Jatkossa he ovat HENKILÖT A, B ja C.
Kun jo nyt joillakin tahoilla on suuri halu unohtaa seksuaalirikosten kasvuprosentit ja eräiden tekijöiden tulijamaat, niin kohta tietoja voi olla hyvin vaikea kaivaa esille. Kun Oulunkin tapausten esilletulo oli vain parin henkilön aktiivisuudesta kiinni.
Kyllä minä näen tässä hankkeessa tiettyjä elementtejä, joita on hyvin helppo tulevaisuudessa käyttää pikemminkin asioiden siloitteluun kuin oikeusjärjestelmän läpinäkyvyyden edistämiseen. Nyt pitäisi asiasta nostaa julkinen keskustelu. Aikaa sovelluksien koekäytön aloittamiseen kun on vain muutama kuukausi!

EU-asiantuntijaseminaari pohtii tuomioistuinten asiakirjojen anonymisointia
Henkilötietojen sähköinen käsittely sekä anonymisointi ja pseudonymisointi tuomioistuinratkaisuissa on teemana oikeusministeriön järjestämässä seminaarissa 5. syyskuuta Helsingissä.
Suomen EU-puheenjohtajakauteen kuuluvaan asiantuntijaseminaariin osallistuu noin 70 asiantuntijaa EU-maista.
Tilaisuuden tarkoituksena on lisätä tietoa ja kokemusta tavoista peittää henkilötietoja asiakirjoista erilaisilla verkkosovelluksilla ja ohjelmilla, jotta niitä voidaan julkaista eri tarkoituksiin. Tarkoituksena on tuoda esiin myös tekoälyn käyttötapoja henkilötietojen peittämisessä.
Tilaisuuden teema liittyy läheisesti oikeusministeriön johtamaan Anoppi-hankkeeseen. Siinä tuotetaan sähköisiä työkaluja tuomioistuinratkaisujen henkilötietojen käsittelyyn ja peittämiseen. Suomi esittelee tilaisuudessa sovelluksia, joiden koekäyttö tuomioistuimissa alkaa vuoden 2020 alkupuoliskolla.
Ranska ja Itävalta esittelevät tilaisuudessa kansallisia hankkeitaan asiakirjatiedon anonymisoinnissa ja pseudonymisoinnissa. EU-toimielinten osalta käsitellään EU:n virallisen lehden, EU-tuomioistuimen ratkaisujen ja muiden virallisjulkaisujen sisältämien henkilötietojen anonymisointia ja pseudonymisointia.
Lisäksi selvitellään yhteistyön tiivistämistä ja mahdollisia yhteistyöhankkeita EU:n jäsenvaltioiden kesken.
https://oikeusministerio.fi/artikke...i-tuomioistuinten-asiakirjojen-anonymisointia

https://oikeusministerio.fi/hanke?tunnus=OM042:00/2018
Hallinnon päätösten ja oikeustapausten avoin saatavuus parantaisi olennaisesti koko hallinnon ja oikeusjärjestelmän läpinäkyvyyttä.
Henkilötietojen suojaamiseen ja yksityisyyden suojaan liittyvät ongelmat voidaan ratkaista pseudonymisoimalla tai anonymisoimalla avoimesti julkaistavaa dataa. Tällöin esimerkiksi henkilöiden nimet korvataan systemaattisesti neutraaleilla nimillä, kuten ”Henkilö A”.
 
No, kun on näköjään pakko ja tarve synnyttää parodioita, niin mikäs siinä.

Mietin vaan sitä, että onkohan tässä nyt ajatuksena -suojata- pelkästään maahanmuuttajataustaisten tekijöiden anonymiteettia??? Jalosti kai voidaan todeta, että tämähän sopii myös meidän perusvalkkareiden tekoihin.....vai eikö?
 
Tässähän on täysin kyse siitä miten tekoäly opetetaan...

Tavoitteet ja tuotokset
Hankkeessa toteutettava oppiva anonymisointityökalu (ANOPPI) kykenee automaattisesti tunnistamaan ja merkitsemään dokumentissa anonymisoinnin kannalta keskeiset ilmaukset ja näiden väliset yhteydet, esimerkiksi eri tavoin tehdyt viittaukset samaan henkilöön. Analyysin perusteella työkalu tarjoaa anonymisoijalle valmiin ehdotuksen anonymisoidusta dokumentista sekä joustavat välineet mahdollisesti vielä tarvittavien muutosten tekemiseksi. Tässä työssä tarvittava kieli- ja semanttisen laskennan teknologia tunnistaa tekstidokumentissa olevia käsitteellisiä viittauksia henkilöihin, organisaatioihin, paikkoihin ja muihin tietoihin.
 
No, kun on näköjään pakko ja tarve synnyttää parodioita, niin mikäs siinä.

Mietin vaan sitä, että onkohan tässä nyt ajatuksena -suojata- pelkästään maahanmuuttajataustaisten tekijöiden anonymiteettia??? Jalosti kai voidaan todeta, että tämähän sopii myös meidän perusvalkkareiden tekoihin.....vai eikö?
Toki toki, varmasti ylivoimainen enemmistö anonymiteeteistä suojaa Rauno Rattijuoppoa ja Niilo Nakkikioskiriehujaa. Tarkoitukseni ei ollut väittää, että tämä on maahanmuuton kannattajien itselleen luoma työkalu, tämä on ihan selvää. Mietinkin, että olisiko se pitänyt selventää viestiin.

Mietin vain sitä oheisvaikutusta, joka tällaisella kategorisella salauksella olisi. Jos tavallisella kansalaisella ei olisi jatkossa mitään keinoa saada tiettyjä asioita selville, niin sillä on myös käänteisiä seurauksia.
Oulun raiskaajien kansallisuudet ja taustat eivät olleet oikeusvaltion mielestä, ensi alkuun, ollenkaan tavalliselle sukankuluttajille kuuluvia asioita. Ei nähty ongelmaa pitää anonymiteettiä tässä. Tapausten julkitulo taisi olla pitkälti yksityisten kansalaisten ansiota. Ja juuri nimet ja kansallisuudet olivat sitten yhtenä todisteena, että homma haisee nyt ja pahasti.

Mikä pakotti viranomaiset tiedottamaan. Mikä johti laajaan kansalaiskeskusteluun maahanmuuton ongelmista, tuomioiden pituudesta ja kriteereistä, uhrin asemasta, kotouttamisen ongelmista, groomingista, ohjeita ja huomiota netissä piilevien pahojen seksisetien varalta jne jne. Yllättäen tapauksia on tuotu julki muistakin kaupungeista jne.
Olemme varmasti kaikki sitä mieltä, että yllämainittujen ongelmien esilletuominen on lähtökohtaisesti johtanut ainakin askeleen verran parempaan suuntaan. Kaikki tämä jäi Ruotsissa esille ottamatta 70-luvulla...
Yhteiskunta on meillä periaatteessa avoin, mutta tietyistä asioista vaietaan mielellään. En tietenkään tunne millään lailla tätä salaustyökalua, mutta jos se olisi ollut viime vuonna käytössä, olisivatko Oulun kaltaiset tapaukset jääneet paljastumatta, ja siitä liikkeelle lähteneet asiat tapahtumatta? Mielestäni aiheellinen kysymys.

En haluaisi tätä kirjoittaa, mutta tämähän on koko Euroopan laajuinen hanke. Eihän vain vallanpitäjät olisi huolissaan siitä, että tiettyjen puolueiden asema alkaa järkkyä, ja yksi merkittävä valtasuhteita ravisteleva tekijä on maahanmuuttoaallon mukanaan tuoma rikollisuus. En tiedä alkuunkaan muiden maiden järjestelmää, mutta jos esim. seksuaalista ahdistelua oikeuden pöytäkirjoissa jatkossa tekevät HENKILÖT A, B ja C, niin hei, se on vain ilmoituskynnys madaltunut. Kun jo nyt on tendenssi tälle ajattelulle.

Minä en kevein mielin näitä rivejä kirjoittanut. Joka asiassa on maahanmuuttoa, se tunkee jo korvistani ulos.
Mutta onko tällä hankkeella kuvaamani vaikutukset vai ei, niin se olisi syytä alistaa tarkan läpivalaisun ja kansalaiskeskustelun alle. Sillä toivon tosiaan olevani väärässä.
Pelkällä virkamiespäätöksellä tuota ei saa ajaa lävitse. Sekin on laajemman keskustelun paikka, että miksi tietoja ylipäänsä on tuomioissa. Ei minusta ihmisten uteliaisuuden vuoksi.
 
Ymmärsin prismalleen tarkoituksesi. Aika hävitöntä, jos tämä pelkällä virkamiestoteamuksella menee läpi, aika pitkällä ollaan, jos näin käy.
 
Kohta ei tarvitse kiistellä kenenkään siitä, oliko raiskaaja maahanmuuttaja vai vaalea suomalainen. Jatkossa he ovat HENKILÖT A, B ja C.
Kun jo nyt joillakin tahoilla on suuri halu unohtaa seksuaalirikosten kasvuprosentit ja eräiden tekijöiden tulijamaat, niin kohta tietoja voi olla hyvin vaikea kaivaa esille. Kun Oulunkin tapausten esilletulo oli vain parin henkilön aktiivisuudesta kiinni.
Kyllä minä näen tässä hankkeessa tiettyjä elementtejä, joita on hyvin helppo tulevaisuudessa käyttää pikemminkin asioiden siloitteluun kuin oikeusjärjestelmän läpinäkyvyyden edistämiseen. Nyt pitäisi asiasta nostaa julkinen keskustelu. Aikaa sovelluksien koekäytön aloittamiseen kun on vain muutama kuukausi!

EU-asiantuntijaseminaari pohtii tuomioistuinten asiakirjojen anonymisointia
Henkilötietojen sähköinen käsittely sekä anonymisointi ja pseudonymisointi tuomioistuinratkaisuissa on teemana oikeusministeriön järjestämässä seminaarissa 5. syyskuuta Helsingissä.
Suomen EU-puheenjohtajakauteen kuuluvaan asiantuntijaseminaariin osallistuu noin 70 asiantuntijaa EU-maista.
Tilaisuuden tarkoituksena on lisätä tietoa ja kokemusta tavoista peittää henkilötietoja asiakirjoista erilaisilla verkkosovelluksilla ja ohjelmilla, jotta niitä voidaan julkaista eri tarkoituksiin. Tarkoituksena on tuoda esiin myös tekoälyn käyttötapoja henkilötietojen peittämisessä.
Tilaisuuden teema liittyy läheisesti oikeusministeriön johtamaan Anoppi-hankkeeseen. Siinä tuotetaan sähköisiä työkaluja tuomioistuinratkaisujen henkilötietojen käsittelyyn ja peittämiseen. Suomi esittelee tilaisuudessa sovelluksia, joiden koekäyttö tuomioistuimissa alkaa vuoden 2020 alkupuoliskolla.
Ranska ja Itävalta esittelevät tilaisuudessa kansallisia hankkeitaan asiakirjatiedon anonymisoinnissa ja pseudonymisoinnissa. EU-toimielinten osalta käsitellään EU:n virallisen lehden, EU-tuomioistuimen ratkaisujen ja muiden virallisjulkaisujen sisältämien henkilötietojen anonymisointia ja pseudonymisointia.
Lisäksi selvitellään yhteistyön tiivistämistä ja mahdollisia yhteistyöhankkeita EU:n jäsenvaltioiden kesken.
https://oikeusministerio.fi/artikke...i-tuomioistuinten-asiakirjojen-anonymisointia

https://oikeusministerio.fi/hanke?tunnus=OM042:00/2018
Hallinnon päätösten ja oikeustapausten avoin saatavuus parantaisi olennaisesti koko hallinnon ja oikeusjärjestelmän läpinäkyvyyttä.
Henkilötietojen suojaamiseen ja yksityisyyden suojaan liittyvät ongelmat voidaan ratkaista pseudonymisoimalla tai anonymisoimalla avoimesti julkaistavaa dataa. Tällöin esimerkiksi henkilöiden nimet korvataan systemaattisesti neutraaleilla nimillä, kuten ”Henkilö A”.
Kyllä nyt sai koltiainen sellaisen opetuksen että muistaa sen pitkään!!1!

Maikkari toimii vastuullisesti:

Mutta Lokka mokoma ei piittaa mistään:

Katso liite: 32475

@YliKoo, pöllin postauksesi tähän ketjuun. Voisi olla myös Sisäisen turvallisuuden -vitjassa.
Mutta minusta hyvä esimerkki siitä, mitä lähitulevaisuudessa ajettava hanke oikeuden asiakirjojen anonymiteetistä käytännössä tarkoittaa.
Eipä saa jatkossa sellaisia asiakirjoja, joista pahantekijöiden nimet selviävät. Tämähän on tietysti täysin väärin. Kun media ei kerro, viranomaiset eivät kerro, niin kuka sitten kertoo? Ei kukaan. Jos ei sitten uhri/omaiset itse.
Kenen mielestä on hyvä ajatus, ettemme saisi tietää mitä petoja keskuudessamme liikkuu.

Edit: eli jatkossa tuossa lukisi HENKILÖ A. Ei Jussuf, Ari, Matti, Stefan tai Marjo.
 
Tyhjennetääs sitten pajatso kerralla. Taisi foorumilla mennä ohi Mikko Salmen valinta Oulun viestintäjohtajaksi jokin aika sitten.
Hän on entinen Demokraatin päätoimittaja, ja muistin heti hänet tästä tärinäjutusta. No, Salmen mielestä Oulun julkisuuskuva on tahriutunut seksuaalisuusrikosten vuoksi, ja asialle on aika tehdä jotain.
Kohta sitten epäilemättä tulee paljon myönteisempää uutisointia, monestakin asiasta.

Oulun kaupunki aikoo perustaa oman median: vertaaminen journalismiin on asiantuntijoille liikaa, kaupunkilaisia risoo esiintyminen S-ryhmän kanssa
Kaupungin viestintäjohtaja katsoo, että paikallinen uutisointi ei riitä.
https://yle.fi/uutiset/3-10951808

Tässä Demokraatin ajoilta:
Tärisen vieläkin. Vihan vimma vyöryi päälleni sillä voimalla, että oksennusta on vaikea pidätellä.

https://demokraatti.fi/perkele-ne-jatteet-on-ajettava-suomesta

Kumma muuten, että hänelläkin on uskonnollinen tausta. Kuten ilmeisesti Eero Mäntymaakin, joka on aloittanut jostain uskonnollisesta lehdestä.
 
Hovioikeus kovensi 22-vuotiaan miehen tuomiota: Oulun Tuirassa tapahtunut raiskaus katsottiin törkeäksi

Vaihteeksi näinkin päin... Mikäs se olikaan se Hovioikeus jossa muistaakseni sai miltei järjestään tuomion lyhennystä?
 
"Edward Dutton on uskontotieteen tohtori ja Oulun yliopiston uskontoantropologian ja suomalaisen kulttuurin dosentti, joka on teoksissaan käsitellyt muun muassa älykkyyttä evoluution näkökulmasta."

"Dutton kertoo kirjassaan eläinkokeesta, jossa liian helpoissa olosuhteissa elänyt hiiripopulaatio lakkasi lisääntymästä ja tuhoutui. Naaraat muuttuivat käytökseltään maskuliinisemmiksi ja urokset feminiinisemmiksi. Uroksista tuli toistensa turkkia sukivia aseksuaaleja, joita naaraat eivät saaneet millään kiinnostumaan parittelusta."

:LOL:
 
Taitaa olla kyseinen Dutton tieteentekijänä samaa sarjaa kuin Gradu-Laurakin. Ainakin Wikin artikkelin mukaan Duttonia tutkittiin plagioinnista. Keissi ei edennyt lähinnä siksi että Duttonin työtoveri otti plagiointisyytökset tiliinsä.

Johtuuko epäilys julkaisualustasta?

Suhtaudun lähtökohtaisesti kaikkiin poliittisluontoisiin julkaisuihin varauksella, myös persujen sellaisiin. Wikisitaatti Duttonista:

In September 2016, Oulu University started an investigation on Dutton's and Lynn's article A negative Flynn effect in Finland, 1997-2009 published in Intelligence in 2013. In an announcement made by the university in June 2017, Dutton was found to have conducted scientific misconduct due to plagiarism. The article discussed IQ tests done on Finnish conscripts, and a table of the IQ test results had been compiled by a student for a master's thesis which was not attributed. Dutton stated in his response that the master's thesis was attributed in his original version but Lynn had removed it. Lynn took responsibility for the incident, however, the university did not investigate Lynn's part because he has never been associated with the institution.
 
Tarkoitin lähinnä sitä, että mikäli alusta tai aihe olisi ollut toinen, olisiko tutka yhtä tiukalla?

Pikaisella kaivamisella hieman epämääräisen kokonaiskuvan hemmosta saa.
 
En tiedä mitenkä muut mediat ovat tätä uutisjuttua käsitelleet. Ovatko lie mitenkään, en viitsinyt lähteä tarkistelemaan kun juttu itsessään ei itseäni sen ihmeemmin jaksa kiinnostaa. Tässä persujen aviisissa tosin ei mainita sanaakaan kyseisen tutkijan kyseenalaisesta puolesta. Ja miksi mainittaisikaan kun tämä tukee mainiosti puolueen omaa narratiivia ja agendaa. Juuri tästä syystä johtuen suhtaudun varauksella oikeastaan kaikkiin selkeästi poliittisiin puoluejulkaisuihin, oli kyseessä sitten vaikka Vihreä lanka taikka Suomen Uutiset.

Poliisi epäilee: Pyykkituvassa asioinut vanhus raiskattiin teräaseella uhaten Oulussa – nuori mies otettu kiinni
 
Back
Top