Pääministeri Sanna Marin

Lepukki

Majuri
Pohdintaa Marinista:

@Pihatonttu on kuvaillut häntä, milestäni varsin osuvasti, älykkääksi.

Äly on hyvä, jos motiivit ovat pyytettömät ja on kykyä ajatella itsenäisesti. Kahva viimeistä ominaisuutta tullaan nyt seuraavien vuosien aikan koettelemaan.

Vihervasemmisto tuntuu olevan täynnä älykkäitäkin ihmisiä, joilta juurikin tuo kyky itsenäiseen ajatteluun puuttuu. Modernin feminismin ja vasemmiston agendassa on monia asioita, joita on hankala perustella loogisesti ja fakoihin nojaten. Mikäli Marin kykene tarkastelemaan päätettävien asioiden järkevyyttä itsenäisesti, vailla vasemmistolaisen tai feministisen ideologian sinisilmäisät seuraamista, on meillä vielä toivoa. Jossain mainittiin hänen olevan pragmaattinen, ehkä se kertoo siitä, että toivoa on (ehkä...)?

Motiiveiden suhteen homma on tietysti selvä: mikäli Marinia ajaa halu tehdä yhteiskunnasta parempi paikka, niin toivoa on, mikäli häntä motivoi valta, etuoikeudet, niin se johtaa vain korruptioon.
 
baikal

Supreme Leader
Poliitikkona Marin on osoittautunut pragmaatikoksi. Tampereen kunnallispolitiikassa hän on tukenut yhdessä kokoomuslaisten kanssa miljardiluokkaan nousevia investointeja, joiden ansiosta Tampere on voittanut Turun kilpailussa valtakunnan kakkosmetropolin asemasta.

Suomen uusi pääministeri ymmärtää talouskasvun osatekijöiden päälle enemmän kuin on tähän asti antanut poliittisella retoriikallaan ymmärtää.
Tätä minä pohdin, kun olen kuullut hänen suustaan: toverit! Missä määrin hän on omaksunut suht -vahvan retoriikan- omassa viitekehyksessään ja missä määrin hän -löytää päätöksenteossa kokoomuksen-?

Ei ole tullut seurattua muuta kuin esiintymistä. Sanna ei välttämättä ole niin pullantuoksuinen kuin äkkiä voisi luulla ja retoriikka voi olla vasiten ja vain äänestäjäkuntaa, sitä ikiomaa, varten.
 
Raveni

Respected Leader
Sivuhuomautuksena, ei mene poliisihallinnollakaan hyvin. Joskus Kontrolli-lehden forumilla Taapero oli vain tuttavallisesti Spaadero, mutta alkaa olla jo luokkaa Aarnio ryvettymisessä. Meni itsellä tapaus hieman ohi; mikä tuossa jupakassa ja luottamuksen menetyksessä oli aiheena? Näin vain lööpeissä ja niistä ei paljoa asia selkene...

E: En jaksanut edes kvg voiko olla kaksi saman sukunimistä yht'aikaa valtion palveluksessa.
Poliisihallituksen Paatero on jo eläkkeellä ja nyt on kovasti jutut muuttuneetä. Tämä ministeri Paateri on eri henkilö.
 
Pihatonttu

Respected Leader
Pohdintaa Marinista:

@Pihatonttu on kuvaillut häntä, milestäni varsin osuvasti, älykkääksi.

Äly on hyvä, jos motiivit ovat pyytettömät ja on kykyä ajatella itsenäisesti..

..Mikäli Marin kykene tarkastelemaan päätettävien asioiden järkevyyttä itsenäisesti, vailla vasemmistolaisen tai feministisen ideologian sinisilmäisät seuraamista, on meillä vielä toivoa.

...mikäli Marinia ajaa halu tehdä yhteiskunnasta parempi paikka, niin toivoa on, mikäli häntä motivoi valta, etuoikeudet, niin se johtaa vain korruptioon.
Muistutan paikkansa pitävästä sanonnasta: "Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla."

Motiivit ja aikomukset voivat oikeasti olla hyviä. Jos samalla ei oteta huomioon kokonaisuuksia, välittyviä ja seurausvaikutuksia, oman ymmärryksen rajallisuutta ja muiden toimijoiden toimintaa, niin edessä on katastrofi.

Esimerkkinä hyvien aikomusten helvetistä voisi mainita vaikka toimittaja Jenna Lempisen artikkeliksi naamioidun tuulivoimalobbauksen Iltalehdessä.

Jos oletettaisiin että kyse on vain tyhmyydestä (ei käsitä tutkaamisen merkitystä turvallisuudelle) eikä pahuudesta (yrityksestä tuottaa Venäjälle tutkakatve) niin aikeet olisivat hyvät: talous, työllisyys, ympäristö...

Mutta kun yleissivistys ja kokonaisuuden vaatiman ymmärryksen puute yhdistyvät siihen, miten asia muuttaisi muiden osapuoltenn toimintaa ohjaavia seikkoja, niin toteutuessaan tuo Lempisen sekoilu olisi askel kohti helvettiä. Se olisi vain pätkä kivetystä, mutta silti kohti helvettiä eikä ihanaa utopiaa.

Tuskin Lempinen hölmöyksiään raapustellessaan on miettinyt että "kuinka voisin lisätä turvallisuuspoliittista epävarmuutta ja hyökkäyssodan todennäköisyyttä koko Itämeren alueella edes vähän". On todennäköisempää, että hänellä on hyviä aikomuksia muttei älyllistä eikä tiedollista kapasiteettia hahmottaa kokonaisuuksia ja seurausvaikutuksia.

Samantyyppistä typeryyttä oletan Marinin ajattelun ja toiminnan olevan pullollaan. Ollaan älyllisesti laiskoja sillä alueella joka on ristiriidassa omien arvojen ja tavoitteiden kanssa. Sen jälkeen arvioidaan muiden argumentteja aivan kuin ne eivät edes voisi pohjautua mihinkään tärkeään ja älykkääseen. Sen jälkeen mennään hyvien aikomusten pussukan kanssa perse edellä puuhun, ripotellaan ne aikomukdet puun latvasta polun kivetykseksi ja pullistutaan oman ihmeellisyyden ja aikaansaamisen johdosta.

Esimerkkinä käytetty Lempisen artikkeli osoittaa miten tämä tehdään älykäs ajattelu sivuuttaen. Uskon, että Marin tulee osoittamaan moneen kertaan kuinka dynamiikaltaan sama prosessi voidaan toistaa älykkäästi - ja sen seurauksena vielä vahingollisemmin.

Usein sanotaan, että tyhmä ja ahkera on se pahin katastrofi. Ei ole. Älykäs, mutta typerä ja superahkera on paljon pahempi.

Sanna ei välttämättä ole niin pullantuoksuinen kuin äkkiä voisi luulla...
Juuri tästähän mäkin koitan koko ajan varoitella, mutta luultavasti vähän eri näkökulmasta kuin sinä.
 
Viimeksi muokattu:

hansai

Kuin jatkoa jutulle...

Salaiset suunnitelmat paljastavat: näin Suomen puolustusvoimat varautui Neuvostoliiton yllätysiskuun

Pihatonttu

Respected Leader
Kuin jatkoa jutulle...

Salaiset suunnitelmat paljastavat: näin Suomen puolustusvoimat varautui Neuvostoliiton yllätysiskuun

Luin nuo molemmat artikkelit aika peräkkäin ja kyllähän se Jenna Lempisen hourailu oli kuin suoraan Jaakko Laakson kynästä.

"Nyt on silleen ikävästi, että Suomi pystyy vielä seuraamaan lähialueillaan tapahtuvaa venäjän ilmavoimien harjoittelua ja operatiivista toimintaa, joten vedetään äkkiä tuulimyllyjä itäraja täyteen niin että veli venäläinen saa valmistautua rauhassa siihen mitä se teki niin menestyksellisesti Georgiassa, Moldovassa, Ukrainassa..."

Päätin toimittajan kuvan nähtyäni kuitenkin olettaa että ehkä kyse on aivan liian yksipuolisen ja todellisuuspakoisen koulutuksen yhdistymisestä yleissivistyksen puutteisiin esim niin että ei ole vielä aikuistunut huomaamaan että ideologisen maailman ulkopuolella on reaalimaailma joka ei tottele sitä ideologista höttömöttöä.

Marinista luulen, että se tajuaa että reaalimaailma on olemassa, mutta myös sen, että reaalitodellisuus on pahasti ideologisuuden tiellä ja pitää sen vuoksi työntää puskuraktorilla sivuun. Ilman puskuraktorointia kun ei saada tätä uutta hienoa kivetystä paikalleen.
 
aj77

Respected Leader
Eiköhän tämä,ole juurikin se riski, kun kyse on tiukasta vasemmistolaisesta. Varsinkin, kun hallitus on väärällään aatesisaria ja yksi, joka ei kykene kuin mielistelemään.
Odotan innolla alkaako vuonna 2020 Suomessa taloudellinen rautaesirippu. Aivan psykedeelistä menoa ja vähintään sieniä olisinkin syyttänyt ellei ajatus olisi totta. Se on noilla äärilaidan punaisilla joku ihme hinku aina alkaa rajoittamaan ja rankaisemaan vapauden kaipuusta. Tästä maasta ei lähdetä ilman rangaistusta joka näin ensiksi on suunnitteilla kovien rangaistusverojen muodossa.
Myös kansalaisuuden menetys on ollut ehdolla.
 
Ei tule ei. Isän Ladalla ajaessa 80-luvulla; kun painoi kaasun pohjaan ei tapahtunut mitään, hyvä ettei sammunut. Sen aikaisella Eskortilla (kaverin auto jota joskus pääsin ajamaan) kun painoi kaasun pohjaan niiin se kiihtyi melko ripeästi.
No isäsi Ladassa oli kiihdytyspumppu bashana kaasarista.
 
  • Surullinen
Reactions: TT

Lapinukko

Kenraali
Maahan on tulossa tai jo tullut kaksoiskansalaisia jotka mitä todennäköisimmin ovat syyllistyneet rikoksiin ja olleet jäseninä terroristijärjestössä. Ovat käytännössä sotineet ja tehneet rikoksia myös EU:ta ja sitä kautta Suomea vastaan. Matkat on maksanut Suomen valtio ja toteutus on tehty salassa. Tulevat mitä todennäköisimmin myös jatkamaan samaa toimintaa sekä Suomessa että EU-alueella. Hallitus ei ole edes pohdiskellut voisiko kyseisiltä henkilöiltä poistaa Suomen kansalaisuuden koska heillähän on jo toisen maan kansalaisuus.

Mutta Suomen kansalaisilta joilla on vain tämä yksi kansalaisuus ja jotka ovat tehneet työnsä Suomessa kustantaen tuon tyyppisen vehkeilyn ja salailunkin kustannuksia jotkut vasemmistolaiset ottaisivat kansalaisuuden pois?
 
Viimeksi muokattu:

TT

Eversti
Jos olet Marxia itse asiassa lukenut, niin Marx piti mm. maaorjuutta parempana järjestelmänä kuin porvariston (eli liberaalien; tässä siis klassisessa merkityksessä) johtamaa järjestelmää (koska, kuten Marx määritteli, maaorjalla oli tuotannon välineet eli viljeltävä maa itsellään ja hänelle jäävä osuus tuotannosta riippui suoraan oman työn määrästä). Myös absoluuttiset monarkiat olivat Marxin teoriassa parempia kuin porvariston valta, koska näissä monarkin intresseissä oli kampittaa porvareiden valtapyrkimyksiä, mikä katsottiin työväestön eduksi. Tämä jo itsessään kertoo marxilaisen työväenliikkeen linjoista, ja myös selittää sitä, miksi ei-kommunistiset lähestymistavat sosialismiin (siten kuin Marx sen määrittelee) toimivat työväestön pitämiseksi rauhallisena, kuten esimerkiksi ei-kommunistinen sosiaalidemokratia ja saksalainen Bismarckin malli (tai vaikkapa kansallissosialismi).

Marxhan määritteli sosialismin kolmeen luokkaan: reaktionääriseen (eli feodaaliherrojen, pienporvariston eli vapaiden talonpoikien ja käsityöläisten ym. pientuottajien ja saksalaiseen pienporvariston) sosialismiin, porvarisosialismiin/konservatiivisosialismiin ja utopiasosialismiin/kommunismiin. Näistä kahteen ensimmäiseen Marx toki suhtautui halveksien, tosin käytäntö on osoittanut, että Marxin määritelmien mukainen pienporvarillinen tai porvarillinen sosialismi toimii paljon paremmin kuin kommunismi... Marxhan halveksui siis porvarisosialismissa sen perustelua sillä, että porvariston kehitys ja vaurastuminen ja olemassaolevan yhteiskunnan säilyttäminen on myös työläisten etu - minkä ironista kyllä, historia on myös todistanut, verrattuna kommunismiin...

Käytännössä siis nykyinen vasemmisto kamppailee jossain porvarisosialismin ja kommunismin rajamailla ideaaleina, ja SDP:ssä tämä näkyy tosiaan puolueen sisäisinä linjaeroina. Vasemmistoliittohan pitää kommunismia selvästi ideaaliyhteiskuntana, mutta SDP:ssä suuntaukset ovat vaihdelleet: esimerkiksi Tannerit, Koivisto, Lipponen ja Ahtisaari olivat selviä porvarisosialisteja, kun taas AY-liikettä lähellä olevat kuten Heinäluoma, ovat flirttaileet kommunismin kanssa ideaalina (vaikka eivät todellisuudessa tätä tavoittelekaan, vaan käyttävät sen retoriikkaa vain demagogiaan ja ovat kuitenkin porvarisosialisteja) ja sitten on oikeasti kommunistista utopiaa ihaileva siipi, kuten Halonen ja ikävä kyllä ilmeisesti myös Marin.

Kyse ei siis syvimmillään ole mitään muuta kuin siitä, että nämä "kulttuurimarxisteiksi" kutsutut henkilöt oikeasti ovat kommunismia (=utopiasosialismia) kannattavia, mutta tavoittelevat sitä muilla keinoin kuin Marxin oppien mukaisella vallankumouksella. En ole niin perehtynyt asiaan (siis kommunismin aatteelliseen kehitykseen), että osaisin sanoa, kenen oppeja he noudattavat, mutta todennäköisesti tämän "uuden kommunismin" taustalla ovat jotkut tietyt henkilöt, jotka ovat kiteyttäneet ajatuksen vallankumouksesta demokraattisia elimiä ja mediaa käyttämällä. Vaikeaa tämän vastustamisesta tekee se, että yleisesti opetetussa käsityksessä kommunismi rajautuu tiukasti Marxin vallankumoukselliseen linjaan.

Paras keino tällaisen linjan vastustamiseen olisi mielestäni nimenomaan se, että SDP:ssä syntyisi uudelleen vahvan ideologinen porvarisosialistinen siipi, ja että oikeisto olisi myös valmis yhteistyöhön sen kanssa - tällähän kommunismi kerran jo kampitettiin Suomessa. Ongelmana on tässä kuitenkin se, että oikeistokin on hajaantunut niin paljon kannatusta etsiessään, että SDP on päässyt lipsumaan vasemmalle.

Oikeiston puolelta taas vahvinta työtä kommunismin vastustamiseksi on se, että on perinteisen mallisia ja kestäviä perheitä, koska ne sitovat tietynlaiseen jatkuvuuteen ja tavoitteellisuuteen asioiden säilyttämiseksi ja kestävien asioiden rakentamiseksi jälkipolville ihan itse. Kommunismissahan tämä on estetty perheen tasolla tapahtumasta, ja siksi se on niin punainen vaate hyvissä oloissa kasvaneille. Tähän perheiden hyvinvointiin jos johonkin pitäisi oikeiston kiinnittää huomiota, sillä konservatismi ja oikeistolaisuushan kumpuaa hyvinvoivista perheistä. Tämä näkyy aivan puhtaasti myös Marinista, joka on kasvanut aivan rikkinäisessä perheessä ja perhetausta on muutenkin täysin osaton.
Hemmetin tiukka laitto. Täytyy sanoa että täällä ämpärinetissä löytyy kyllä niin hyvää settiä kun äijät oikein vaivautuu näppiksen ääreen... Tuohon lisäisin enää sen että suomalaiseen (poliitikkojen) ajatteluun on varmasti vaikuttanut se, että kommunismin "hyvä huono esimerkki" naapurista kosahti pois pelistä. Nyt on eri tavalla vapautta ja liikkumavaraa taas leikkiä ideologioilla. (Vaikka turpo-mielessä ollaan ehkä kasaria ysäriä liukkaammalla jäällä nykyisen oligarkkilan kyljessä.)
 
TT

Eversti
Kuin jatkoa jutulle...

Salaiset suunnitelmat paljastavat: näin Suomen puolustusvoimat varautui Neuvostoliiton yllätysiskuun

Samaa näkee muista lähteistä (myös jenkkiläisten lähetystöhenkilökunnan muistelmissa) mutta pirun hyvä laitto. Ja on omalla tavallaan hauskaa että tämä on kansallisessa keskustelussa mukana, oli sitten iltsika tai muu tabloidi mikä laittaa. Pari vuosikymmentä sitten ei näitä nähnyt ärkkärin tai alepan jonossa.

EdT: Hieman koominen tuossa ettei Migeistä puhuta mitään kun Drakuja ihastellaan. Oli kuitenkin ihan täräyttävä lentopeli, kuten hyvin tiedetään. Ohjuksista oma lukunsa.
 
Viimeksi muokattu:
Top