Pääministeri Sanna Marin

Marin on älykäs, vallanhimoinen ja mitä ilmeisimmin varsin itsenäisesti ja itsepäiisesti ajatteleva.

Jos Marin kuvitellaan joksikin Rinteen sätkynukeksi, niin tehdään iso virhe. Marin on näistä kahdesta se taitavampi peluri. Rinne on pian Marinin sätkynukke - ellei ole jo.

Lehtijuttujen perusteella olen saanut sen kuvan, että Marin on samaan aikaan aidosti herkkä ja haavoittuva että helkatin kova ja toipumiskykyinen, lapsuudesta lähtien kovissa liemissä keitetty.

Jos asia on näin, niin moni tulee aliarvioimaan Marinia ja sen jälkeen huomaamaan, että todellisuus oli vielä tylympi kuin mikä tuntuu edes painajaisissa mahdolliselta. Tuo on nimittäin sellainen yhdistelmä jolla syntyy ihmisiä, joita ei pysäytä juuri mikään. Vastoinkäymiset, epäonnistumiset, ulos sulkeminen jne. on opittu jo lapsena ihan normaaleiksi ja arkipäiväisiksi osiksi elämää.

(Oman arvioni mukaan esim. Halla-aho menee samaan herkkä + luja -kategoriaan.
Simo Häyhä saattaa ehkä myös mennä, mutta tästä olen epävarmempi koska Häyhän arkipersoonallisuutta koskevaa värittymätöntä tietoa on vähän.Greta Thunberg on ilman muuta.)

Koko poliittista kenttää ajatellen Marinin valinnan ainoa hyvä puoli on se, että Marin syönee tärähtäneistön ääniä Ruotsalaiselta Kaakatuspuolueelta, Virheiltä ja ääriVasemmistoliitolta.

Ja ennustus:

Marin tulee huijaamaan moneen kertaan monia ihmisiä erittäin yksinkertaisella ja idioottivarmalla tekniikalla: olemalla läpeensä rehellinen tilanteessa jossa sitä ei häneltä odoteta. Hän on riittävän älykäs osatakseen tämän tekniikan - toisin kuin esim. Rinne tai Kulmuni.
Mielenkiintoinen pointti. Edellisviikon A-Studiossahan Marin kyllä otti yllättävän kovan startin, Orpo ja Kulmuni jäivät heti altavastaajiksi. Halla-ahokin oli normaalia varovaisempi, varmaan tuntee Marinin eikä ota turhia riskejä.
 
Parasta ladoissa on veivikäynnistys. Ei haittaa vaikka akku tyhjä.

voi hyvää päivää, Muistan kun olin noin 8 ikäinen miniäijä, mutta vahva jo silloin ja Ruotsissa asuessa naapurissa oli joku kuivan kesän Oravan tapainen ukkeli jostain Tohmajärveltä, tms. Ja niillä tottakai lada sl1500 akku tyhjänä ja se äijä sitä yritti vänkäyttää käyntiin veivillä. Eihän siitä mitään tullut ja me siskolikan kanssa seisottiin totisena vieressä esitystä katsellen. Olin papan valmettia vääntynyt veivillä käyntiin kesällä hyvällä menestyksellä ja toki alkoi sitten siskolla vituttaa se ukkelin ähinä ladan edessä ja sisko sanoi sellaisella lapsen määrätietoisuudella sille äijälle, että tuosta ei tule mitään, että mene sisään ja kun on valmista, Näytä merkki, että isoveikka pyöräyttää Tolstoin teille käyntiin.
Ukko hieman naurahti, mutta sitten se antoi sen veivin olla ja meni sisälle ja kohta huusi, että nyt.
Mä otin täysillä veivistä kiinni ja aloin pyörittää ja käyntiinhän se läksi, kun sylkäisi veivin ulos ja me veivi kädessä sitten edestä pois ja mummo ja äijä ajoi pois pihasta. Seisottiin hetki ja Ladan perävalot katosi pensasaidan taakse ja sisko kääntyi katsomaan ja sanoi, että käyvät kaupalla mutkan, vaikkei käynnistyisikään... :D
 
Voi perkele, täällä on toinenkin tamperelainen. (Itse olen unohtanut äirinkielen kun pienenä kaapattiin stadiin.) Jos forumin softa alkaa näitä prosessoimaan se hidastuu niin että oma vastine päivittyy näkyviin kolmen vuoden päästä jos Tappara voitti Ilveksen ja se on optimistinen arvio
Ja mää muutin Jämsästä Tampereelle Kekkosen kuolinpäivänä.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Parasta ladoissa on veivikäynnistys. Ei haittaa vaikka akku tyhjä.

Siperia opettaa. Tulet moottorin alle ja veivistä käyntiin. Lisäksi ne on lämpimiä ja takavetoinenkin oli yllättävän hyvä menemään lumessa. Metsurit tyrkkäsi kanttilatukan aamulla hankeen tien poskeen ajamalla ja illalla peruutti kovettunutta jälkeä pois.

Kauheitahan ne oli ajaa, mutta eipä joku Corolla ihan hirveästi siitä poikennut ja oli lisäbonuksena talvella kylmempi.
 
...nämä "kulttuurimarxisteiksi" kutsutut henkilöt oikeasti ovat kommunismia (=utopiasosialismia) kannattavia, mutta tavoittelevat sitä muilla keinoin kuin Marxin oppien mukaisella vallankumouksella. En ole niin perehtynyt asiaan (siis kommunismin aatteelliseen kehitykseen), että osaisin sanoa, kenen oppeja he noudattavat...

Akateemisen maailman kommunistit odottivat ensimmäisen maailmansodan aikana vesi kielellä että kaikkien maiden proletariaatit kääntäisivät kiväärien piiput omia upseereitaan, porvareitaan yms. kohti.

Kun näin ei käynytkään vaan eri maiden työläiset sotivatkin toisten maiden työläisiä vastaan, niin asialle piti löytää sekä selitys että ratkaisu jolla saataisiin se kommunistien odottama maailmanvallankumous eli kunnon verilöyly aikaan.

Sekä selityksen että ratkaisun löysi ns. Frankfurtin koulukunta.

Tämän koulukunnan teoretisointia tunnetaan myös nimellä kriittinen teoria.

Lyhyesti voisi kuvata vaikka niin, että koulukunta katsoi syyksi kiväärien kääntymättömyyteen sen, että kulttuurilliset sekä ryhmä- että yksilöidentiteetteihin liittyvät tekijät olivat niin voimakkaita, että ne estivät työläisiä ampumasta vihollisten sijaan omia upseereitaan ja porvareitaan.

Ratkaisuksi tuli se, että pitäisi ensin tuhota nämä kulttuurilliset ryhmä- ja yksilöidentiteetteihin liittyvät tekijät. Niiden tuhouduttua ja vasta niiden tuhouduttua väestö olisi valmis hirvittävään kommunistiseen sisällissotaan.

Tuhottavien kulttuurilllisten ryhmä- ja yksilöidentiteetteihin liittyvien tekijöiden joukkoon kuuluivat mm.
- Usko, uskonto, kristinusko, kirkko.
- Ammattiylpeys, pikkuporvareiksi laskettavien käsityöläisten ammatilliset killat.
- Kotiseutuhenki, paikallishenki, maakuntahenki, isänmaallisuus sun muu asuinalueeseen ja sen kulttuuriin liittyvä sitoutuneisuus.
- Perheen ja suvun merkitys, arvo, nämä kaksi kulttuurillisina instituutioina.
- Sukupuoliroolit, perheroolit, sukuihin ja muihin lähi-ihmissuhteisiin liittyvät roolit ja sidonnaisuudet.
- Yhteiskunnan hierarkiset institutiot.
- jne. jne. jne.

Näiden tilalle tarjotaan sitten ihan toisenlaisia, usein näitä vesittäviä identiteettejä ja identiteettikategorioita.

Frankfurtin koulukunnan isoja nimiä muutti maailmansotien välillä paljon Yhdysvaltoihin. Siellä he rupesivat mädättämään monien yliopistojen yhteiskuntatieteellisistä tiedekunnista yhteiskuntataiteellisia tiedekuntia.

Aikanaan koulukunnan perinteestä nousi virtaus jota voi pitää sen perillisenä: sosiaalinen konstruktionismi.

Se oli siirtymä arvo- ja uskomusdogmaattisuudesta arvo- ja uskomusrelativismiin päin. Sen mukaan "todellisuus on sosiaalinen konstruktio". Karrikoiden voisi sanoa, että konstruktionismin mukaan galaksit ovat olemassa koska me ollaan sitä mieltä että ne ovat olemassa - konstruoimme eli rakennamme tämän näkemyksen sosiaalisesti.

Suomessa konstruktionismi on ollut vuosikymmeniä yhteiskuntataiteellisissa tiedekunnissa paradigmaattisessa asemassa. Juuri sen vuoksi siitä ympäristöstä on lähes mahdotonta löytää laadulliselta puolelta täysipäisiä. (Kvantitatiivisen tutkimuksen puolelta kyllä löytyy.)

Erityisesti sosiaaliantropologia, sukupuolentutkimus jne. ovat täysin kulttuurimarxilaisen ideologisen perinteen ja konstruktionistisen metodologian mädättämiä.

Kun tekee moraalisia arvioita näistä, niin kannattaa huomioida niiden tavoitteet:
- Kulttuurimarxilaisuus pyrkii jättiläismäisen teurastuksen eli sisällissodan kautta kommunistiseen totalitärismiin. Kyse on siis totaalisesta pahuudesta.
- Konstruktionismi pyrkii poistamaan totuuden ja todellisuuden käsitteellisen olemassaolon ja sitä kautta tarpeen huomioida niitä. Kyse on siis totaalisesta epärehellisyydestä.

Osuvin tieteellinen tai tekninen kulttuurimarxilaisuutta ja/tai konstruktionismia kuvaava termi taitaa olla tämä:

Hulluja koko orkesteri.

Konstruktionismista on pakko myöntää, että sen parissa on muutama käyttökelpoinen työkalu, jolla voidaan osoittaa esim. se, että jostain säännöstä on poikkeuksia. "Hulluja koko orkesteri" -logiikalla näitä työkaluja käytetään lähinnä niiden käyttökelpoisuusalueen ulkopuolella eli osoittamaan että poikkeus on sääntö tai ainakin siitä muka pitäisi tehdä sellainen. Tätä hulluutta/typeryyttä löytää eniten sukupuolen- ja rasismitutkimuksen kukkuu-porukasta.

Toivottavasti tämä lyhyt lätinä avasi jotain tuosta viimeisen sadan vuoden aikaisesta kehityskaaresta.
 
Viimeksi muokattu:
Samalla Paatero on luottamuksen menetyksen jälkeen palaamassa sairauslomalta ministeriksi. Demarit kusevat tosissaan äänestäjien niskaan. Marin saattaa jopa nostaa demareiden kannatusta. Se millainen vaikutus sillä on vihreiden kannatukseen tulee olemaan mielenkiintoinen. Samoista äänestäjistä kuitenkin taistelevat.

Sivuhuomautuksena, ei mene poliisihallinnollakaan hyvin. Joskus Kontrolli-lehden forumilla Taapero oli vain tuttavallisesti Spaadero, mutta alkaa olla jo luokkaa Aarnio ryvettymisessä. Meni itsellä tapaus hieman ohi; mikä tuossa jupakassa ja luottamuksen menetyksessä oli aiheena? Näin vain lööpeissä ja niistä ei paljoa asia selkene...

E: En jaksanut edes kvg voiko olla kaksi saman sukunimistä yht'aikaa valtion palveluksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Eri Taaperosta kysymys, ryvettyminen yhdistää. Toinen ex- ja tuleva ministeri, toinen miliisieversti...
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Mielestäni kevyen ilmatorjuntatykin kaliiberin kannattaisi olla esimerkiksi 23x152B. Sille voisi löytyä jo nyt käytössä olevia edullisia ulkomaisia toteutuksia. Ajatuksia?
 
Katsotaan nyt.
Sipilä kuitenkin jätti riman aika matalalle.
 
Poliitikkona Marin on osoittautunut pragmaatikoksi. Tampereen kunnallispolitiikassa hän on tukenut yhdessä kokoomuslaisten kanssa miljardiluokkaan nousevia investointeja, joiden ansiosta Tampere on voittanut Turun kilpailussa valtakunnan kakkosmetropolin asemasta.

Suomen uusi pääministeri ymmärtää talouskasvun osatekijöiden päälle enemmän kuin on tähän asti antanut poliittisella retoriikallaan ymmärtää.

Marin on älykäs, vallanhimoinen ja mitä ilmeisimmin varsin itsenäisesti ja itsepäiisesti ajatteleva.

Jos Marin kuvitellaan joksikin Rinteen sätkynukeksi, niin tehdään iso virhe. Marin on näistä kahdesta se taitavampi peluri. Rinne on pian Marinin sätkynukke - ellei ole jo.

Lehtijuttujen perusteella olen saanut sen kuvan, että Marin on samaan aikaan aidosti herkkä ja haavoittuva että helkatin kova ja toipumiskykyinen, lapsuudesta lähtien kovissa liemissä keitetty.

Jos asia on näin, niin moni tulee aliarvioimaan Marinia ja sen jälkeen huomaamaan, että todellisuus oli vielä tylympi kuin mikä tuntuu edes painajaisissa mahdolliselta. Tuo on nimittäin sellainen yhdistelmä jolla syntyy ihmisiä, joita ei pysäytä juuri mikään. Vastoinkäymiset, epäonnistumiset, ulos sulkeminen jne. on opittu jo lapsena ihan normaaleiksi ja arkipäiväisiksi osiksi elämää.

(Oman arvioni mukaan esim. Halla-aho menee samaan herkkä + luja -kategoriaan. Simo Häyhä saattaa ehkä myös mennä, mutta tästä olen epävarmempi koska Häyhän arkipersoonallisuutta koskevaa värittymätöntä tietoa on vähän.Greta Thunberg on ilman muuta.)

Koko poliittista kenttää ajatellen Marinin valinnan ainoa hyvä puoli on se, että Marin syönee tärähtäneistön ääniä Ruotsalaiselta Kaakatuspuolueelta, Virheiltä ja ääriVasemmistoliitolta.

Ja ennustus:

Marin tulee huijaamaan moneen kertaan monia ihmisiä erittäin yksinkertaisella ja idioottivarmalla tekniikalla: olemalla läpeensä rehellinen tilanteessa jossa sitä ei häneltä odoteta. Hän on riittävän älykäs osatakseen tämän tekniikan - toisin kuin esim. Rinne tai Kulmuni.

Siellä on iso joukko äärilaidan punaisia vallan ytimessä. Harvinainen tilanne. Me todistamme uuden punikkien nousua ja siihen kaatuu myös Marin. Jos kaatuu. Myönnettävä se on että esiintyminen on vakaata ja selkeää,mutta kuinka pitkälle se kantaa jos koko poppoon toimet ovat ns todellisuus kriittisiä ja haitaksi kaikelle. Keskustalla on rahasalkku ja se tekee tästä vielä kiinnostavamman. Punaisilla kun on vain yksi varsinainen periaate:Sinä maksat.
 
Ratikalla = Tampereella RASSE. Turussa eli Turkkusessa ollaan hieman jäljesäs, joten se on siellä vasta JOSSE.

Palataanko. Aiheeseen. Kiitos.
Sivuraiteelta takaisin Pasilaan ja uuden pääministerin ruoskimiseen. Milloin on palaveri Trumpin kanssa ja todnäk Johnsonin? Saa olla hurmaavimmillaan, noille älypäille uppoaa jopa poliitikon charmi, ja hyvä niin.
 
Ratikalla = Tampereella RASSE. Turussa eli Turkkusessa ollaan hieman jäljesäs, joten se on siellä vasta JOSSE.

Palataanko. Aiheeseen. Kiitos.
Turkkusessa tuli sentään pankkimafian Typhoon, mansessa olivat liian nurkkakuntaisia korruptiossa ja Tampoonista tuli pelkkä Hervanta.

Juu aiheeseen. Henkilökunta!
 
Sivuraiteelta takaisin Pasilaan ja uuden pääministerin ruoskimiseen. Milloin on palaveri Trumpin kanssa ja todnäk Johnsonin? Saa olla hurmaavimmillaan, noille älypäille uppoaa jopa poliitikon charmi, ja hyvä niin.
En pidä Trumpista mutta ei häntä tyhmäksi kannata haukkua. Ei tyhmä pääse USAn presidentiksi. Mulkku voi päästä, tyhmä ei.

Mutta Marin on lähtökohtaisesti paska juttu maaseudulle ja maaseudun yrittäjille.
 
Hyvä pointti, ei mennä aiheeseen missä itse päähenkilön panos jää hieman sivuseikaksi (tarkoitan ylipäänsä vaalikampanjoita, en kummempaa, omat ketjunsa sitten noille väännöille. Tuli taas BF4 avattua sukulaisten toimesta ja on se puutteellinen.)

En ole vielä yhtäkään myönteistä arviota nähnyt Marinista. Alkaa jo käänteisesti epäilyttämään voiko olla noin huono. Human behaviour.
 
Siellä on iso joukko äärilaidan punaisia vallan ytimessä. Harvinainen tilanne. Me todistamme uuden punikkien nousua ja siihen kaatuu myös Marin. Jos kaatuu. Myönnettävä se on että esiintyminen on vakaata ja selkeää,mutta kuinka pitkälle se kantaa jos koko poppoon toimet ovat ns todellisuus kriittisiä ja haitaksi kaikelle. Keskustalla on rahasalkku ja se tekee tästä vielä kiinnostavamman. Punaisilla kun on vain yksi varsinainen periaate:Sinä maksat.
Punikki sulla on housuissa senkin ryökäle.
 
Back
Top