Päivän vitsi

Intialaiset tilastotieteilijät selvittivät kyselytutkimuksella, että yhdeksän kymmenestä pitää joukkoraiskauksesta!
 
Sukupuolivähemmistöjen aseman edistämiselle oli iso voitto, että nimenomaan hinaajat saivat Ever Given -laivan tänään irti Suezilla.
 
Kuvissa hinaajat olivat pääsääntöisesti valkoisia ja todennäköisesti kulkivat (raskaalla) polttoöljyllä. Niitten olis pitäny olla aurinkosähköllä kulkevia YMCA-hahmokopiota siirrettynä Chukkington- maailmaan.
 
Eräänä iltapivänä Los Angelesissa:

Musta poika on maalaamassa perheen taloa kalkkimaalilla, kun kompastuu ja putoaa maalipönttöön. Hän juoksee olohuoneen ikkunaan, ja huutaa:

- Isä, auta minua, putosin maalisankkoon!
- En minä nyt jouda, kun telkkarista tulee kolmosdivarin potkupalloa. Mene puhumaan äidillesi!

Poika juoksee keittiön ikkunaan:

- Äiti, auta minua, olen valkoisen maalin peitossa!
- En minä nyt jouda, pitää tehdä perheelle ruokaa. Mene puhumaan veljellesi!

Poika juoksee vejensä ikkunaan:

-Veli, auta minua, olen ihan valkoisen maalin peitossa!
- Painu sinä vittuun, nyt alkaa tärkeä CS-matsi! Puhu siskollesi!

Poika juoksee siskonsa ikkunaan:

- Sisko, auta minua, olen ihan valkoinen!
- Suksi kuuseen, etkö näe että minä kokeilen nyt uusia meikkejä!

Poika astelee hitaasti takaisin pihalle, huokaisee ja toteaa;

- Voi pyhä perseen Paavali. Olen ollut valkoinen vasta viisi minuuttia, ja jo nyt nuo neekerit alkavat ottaa aivoon!
 
Tutkiskelen tässä joutessani pyhiä kirjoituksia eli Pahkasikaa:

"Kranaatinheitinryhmät olivat harjoituksissa. Eri porukoiden välillä pidettiin pientä kilpailua. Alikersantti teki ilmoituksen vääpelille:
- Heitinryhmä valmis, herrä vääpeli.
-No, entäpä meitin ryhmä? kyseli savolainen vääpeli lupsakkaan sävyynsä."
 
Alabamassa löytyy maantien ojasta alaston mustan miehen ruumis, jossa on 23 luodinreikää ja 46 puukoniskua ja jonka kädet on sidottu piikkilangalla.
Alabaman sheriffi toteaa: - Tämä on brutaalein itsemurha minkä olen urallani nähnyt.
 
Oiwallinen herjakirjoitus.
Hanhiparkit ovat myös tällaisen ideariihen tulos. Ilmeisesti EU:lta ollaan hakemassa tukea hanhien lennonjohtajien koulutukseen, jotta ne oppivat lentämään kylän yli.
 
Oiwallinen herjakirjoitus.
Kurtti unohtaa, että paperinpyörittäjien kylän hullut ovat tulleet sieltä metsäsuomesta, esimerkkinä nyt pääministerimme.
 
Kunnon mulkku. Melkoisen myrskyn sai aikaan ajoituksellaan (Norjan ja Tanskan Saksan vastaisen sodan vuosipäivä)
Jåpa huånålla ruåtsilla ymmärsi åleellisen tuåsta :D

"Hold kjeft da. Dere la dere på rygg som ei hore og ga tyskerne alt de ville ha. Bruk heller dagen til å vise litt respekt for de som turte stå imot og ofret livet for landet sitt og det de trodde på"
 
Kunnon mulkku. Melkoisen myrskyn sai aikaan ajoituksellaan (Norjan ja Tanskan Saksan vastaisen sodan vuosipäivä)
Helppo kehuskella, ettei Saksa valloittanut, kun ei sen tarvinnut. Olisi vielä muistellut samassa yhteydessä, miten Ruotsin päättävissä elimissä pohdittiin joukkojen lähettämistä Suomeen 1941, että voisivat osallistua Neuvostoliiton vastaiseen sotaretkeen.
 
Tekisi mieli kirjoittaa tähän vitsi, mutta monet nauroivat edellisillekin, niin enpä viitsi... :censored: :cry:
 
Suomalainen, ruotsalainen ja ranskalainen kehuskelevat sillä, kuka on kovin poika sängyssä.

Ruotsalainen kerskailee: -Fyi fan, kun minä panen vaimoani, hän huutaa kokonaisen tunnin!

Ranskalainen naurahtaa, ja korskailee: -Sacré bleu, kun minä panen rakastajatartani, hän huutaa kaksi tuntia!

Suomalainen katsoo muita tympääntyneenä, ottaa huikan ja tokaisee: -Jaa-a, viimeksi kun runkkasin ja pyyhin verhoihin, akka huusi kaksi viikkoa.
 
Viimeksi muokattu:
Helppo kehuskella, ettei Saksa valloittanut, kun ei sen tarvinnut. Olisi vielä muistellut samassa yhteydessä, miten Ruotsin päättävissä elimissä pohdittiin joukkojen lähettämistä Suomeen 1941, että voisivat osallistua Neuvostoliiton vastaiseen sotaretkeen.
Oliskohan Callenkin suvun osakesalkussa pinkkaa jonka rahat on aikavälillä 1936- 1944 kotoisin juutalaisilta revitystä hammaskullasta? Vittu miten härski mulkku.
 
Edit.
Vittu tämähän oli jo täällä. No sitten joku toinen.

Jaltan konferenssissa Churchill, Roosevelt ja Stalin innostuivat vertailemaan kellojaan. Churchillin rannekellossa luki "Urhoolliselle komentajallemme, 6. kuninkaallinen skotlantilainen kevyt jalkaväki." Rooseveltin kellossa taas luki "Kiitollisina auttajaansa muistaen TERA:n auttamat amerikkalaiset." Stalinin kellossa luki "Pitkäaikaista kirkkoherraansa kiittäen Kivennavan seurakunta."
 
Viimeksi muokattu:
Venäläinen pessimisti kävelee kadulla. Häntä seuraa kaksi optimistia.
 
Miksi me kutsumme sellaista henkilöä, jolla on pakonomainen varastelun tarve? Tieytysti kleptomaaniksi.

Entä sellaista, jolla on vimma sytyttää tulipaloja? Luonnollisesti pyromaaniksi.

Mutta miksi me kutsumme sitä, joka on näitä kumpaakin?

Tietenkin germaaniksi.
 
Venäläinen pessimisti kävelee kadulla. Häntä seuraa kaksi optimistia.
Eikös tämä ollut kuvaus sekä elämästä Neuvostoliitossa että Putinin Venäjällä ja nuo kaksi optimistia ovat tavallista venäläistä vahtivia keskustiedustelupalvelun edustajia?
 
Eikös tämä ollut kuvaus sekä elämästä Neuvostoliitossa että Putinin Venäjällä ja nuo kaksi optimistia ovat tavallista venäläistä vahtivia keskustiedustelupalvelun edustajia?
Oikein hyvin huomattu, terävä veikkoseni.
 
Back
Top