Mies kävelee metsässä ja löytää vanhan öljylampun. Saduissahan näissä on aina jokin henki, miekkonen hekottelee ja huvikseen pyyhkii lampun mullasta. Kuinka ollakaan, lampusta ilmestyy henki, joka antaa miehelle yhden toivomuksen.
- Haluan virtsata loppuikäni peijakkaan hyvää viskiä, mies tuumaa. - Näin tapahtukoon, henki vastaa ja katoaa.
Miekkonen on aivan äimänä, että tuliko illalla kallisteltua pulloa liikaakin, mutta kun kerran kusihätä on, päästää rakkonsa tyhjäksi ja kyllä, ehdalta tavaraltahan se tuoksahtaa. Hän pyykäisee viime tipan sormellaan ja maistaa. Ehtaa neljännesvuosisadan tammitynnyrissä ässehtinyttä savuista skottilaistahan se.
Miekkonen rientää samantien kotiin, ottaa kaapista kaksi lasia ja kusee niihin. Tavattoman huudon ja pitkällisen taivuttelun jälkeen mies saa houkuteltua sontikalla varustautuneen vaimonsa alas kattokruunusta, ja maistamaan, että ukkelin kusi todellakin on nyt mainiota viskiä. Tästä eteenpäin elämä onkin yhtä auvoa, kun meikkonen aina töistä palattuaan kusaisee kummallekin kunnon napsut lasiin.
Mutta eräänä päivänä meis kuseekin vain yhteen lasiin ja istahtaa tyytyväinen ilme kasvoillaan nojatuoliin. - Mitä, etkö sinä aio minulle kaataa, vaimo kysyy.
- Minä ajattelin, että tänään voisit juoda pullon suusta, mies vastaa.
