Päivän vitsi

Koululla oli ylitsepääsemätön ongelma. Noin 12-vuotiaat tytöt alkoivat käyttämään huulipunaa ja viettivät välitunnit vessassa sen laittamiseen. He ottivat tavakseen suudella peiliä, johon jäi tusinoittain jälkiä.
Joka ilta siivooja joutui hinkkaamaan hiki hatussa peiliä puhtaaksi. Mutta heti seuraavana päivänä jäljet palasivat.
Viimein rehtori puuttui peliin ja päätti, että perkele sentään jotain on tehtävä. Hän kokosi kaikki luokan tytöt ja kutsui siivoojan paikalle. Reksi selitti, kuinka jäljistä aiheutui ylimääräistä työtä. Demonstroidakseen kuinka vaikeaa puhdistaminen oli, hän pyysi siivoojaa suorittamaan työn. Siivooja otti käteensä ikkunalastan, dippasi sitä vessanpyttyyn ja veteli pitkin peiliä. Enää ei tarvinnut siivota kertaakaan huulipunaa.
 
Viimeksi muokattu:
Tosijuttu:

Minua on raskautettu varsinaisten tehtävieni lisäksi myös vastuulla yksikkömme tietokoneiden toimintakunnosta. Kerran eräs jo iäkkäämpi koulunkäynninohjaaja tuli pyytämään apua tietokoneen juntturoidessa. "Tule auttamaan EK-hyvä! Jos se oisi mies, niin minä ottasin siltä suihin ja se tekis mitä mie tahon, mutta mitenkä tältä otat?" Tekemätön paikka.
 
Aikoinaan oltiin Petroskoin valtion yliopiston järjestämässä seminaarissa, yliopiston konferenssikeskuksessa noin 30 km Helevettiin päin korvessa.

Viimeisenä päivänä Joensuun Yliopiston Historianlaitoksen Ylenpalttisesti arvostettu ja Kolmastikirkastettu Johtaja määräsi iskuryhmän käymään Petroskoissa hankkimassa illan karonkkaan yhteishenkeä kohottavaa, asianmukaista ainetta. Yksi osasi ajaa Venäjällä ja viranhaltijana vastasi rahoista, toinen osasi kieltä ja @EK määrättiin mukaan kantamaan tavaroita ja "varmuuden vuoksi" - mitä ikinä se sitten tarkoittikaan. Palasimme sitten takaisin mökkikylään ja ajoimme yliopiston jo kärsineen Skoda Felician huoltorakennuksen viereen. Takakontti auki ja peräholsteri oli täynnä olutta, viinaa ja viiniä (koska seminaariin osallistui kuitenkin nelisenkymmentä henkilöä).

Auton (takaa katsottuna) vasemmalla puolen seisoi hoikka mieshenkilö, jolla oli kihara musta tukka, kaitaiset kasvot, joissa oli suurehko nenä ja musta (muodikas) sänki sekä vaatetuksena ruskea puolipitkä nahkatakki ja mustat housut. Oikealla puolella seisoi tukevampi mieshenkilö (@EK) kaljupäisenä, krapulaisena, hoitamaton sänki naamalla, maihinnousukengissä, reisitaskuhousuissa ja maiharitakissa. Toinen näytti siltä, että myy vaikka äitinsä ja toinen siltä, että lyö käskystä, jos ostaja ei maksa tarpeeksi.

Arvostettu professorimme käveli autoa kohti, löi kätensä yhteen ja huudahti muille professoreille: "Tästä pitäisi ottaa kuva ja laittaa yliopiston nettisivujen etusivulle ja hakukirjan kanteen! Tule Itä-Suomen yliopistoon - Meiltä saat mitä vain! Tämmöisiä ihmisiä meiltä valmistuu!"
 
Vanhoja juttuja, henkilötkin niin ettei Jonnet muista.
Kulhia ja Jaakonsaari (Jonnet: molemmat siis etunimeltään Liisa) olivat Lapissa vaellusretkellä. Huonossa näkyvyydessä menettivät yhteyden ja alkoivat sitten tieten pyörimään ja ettimään toisiaan.
Jaakonsaari uskaltautui huutelemaankin: "Kulhia, Kulhia!"
Eipä siinä kauan mennyt, kun kairasta kuului vastaus: "Tulhan tulhan, kuhan kerethän!"
 
Eerikainen kirjoitti:
Vanhoja juttuja, henkilötkin niin ettei Jonnet muista.
Kulhia ja Jaakonsaari (Jonnet: molemmat siis etunimeltään Liisa) olivat Lapissa vaellusretkellä. Huonossa näkyvyydessä menettivät yhteyden ja alkoivat sitten tieten pyörimään ja ettimään toisiaan.
Jaakonsaari uskaltautui huutelemaankin: "Kulhia, Kulhia!"
Eipä siinä kauan mennyt, kun kairasta kuului vastaus: "Tulhan tulhan, kuhan kerethän!"
Klikkaa laajentaaksesi...
Jatkuiko juttu vielä niin että olivat liikkeellä virka-Saabilla, ja Jaakonsaari huusi että "Tule tänne Saabin luo" niin sitten olikin sekaannus valmis. Vai oliko se eri tapaus?
 
Mies hoippui hikisenä ja huohottaen laukkaradan baariin ja tilasi oluen.
- Mitäs teille on tapahtunut, kysyi tarjoilija.
- Olin lähtöalueella, kun näin maassa satasen setelin. kumarruin ottamaan sitä. Olin vielä kumarruksissa, kun joku paiskasi päälleni satulan ja jockey hyppäsi selkääni. Seuraavassa hetkessä olime jo radalla ja jockey huitoi minua piiskallaan.
- Voi kamalaa, mitä teitte sitten, hämmästeli tarjoilija.
- Tulin kolmanneksi.
🤔
😁
 
Virtaset olivat jo vuosien ajan yrittäneet saada lasta, kuitenkaan onnistumatta, joten he päättivät käyttää siitosisää saadakseen perheensä alulle. Sinä
päivänä kun siitosisän
piti saapua, herra Virtanen suuteli vaimoaan ja sanoi, "Minä lähden nyt, sen miehen pitäisi olla täällä pian". Puoli tuntia
myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä vauvavalokuvaaja soitti ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.
"Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne minua, mutta olen tullut..."
"Ei tarvitse kertoa, olenkin jo
odottanu teitä," rouva Virtanen keskeytti.
"Niinkö?" valokuvaaja kysyi. "No hyvä, sillä olen erikoistunut lapsiin."
"Sitähän me mieheni kanssa toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa peremmälle. No niin, mistä aloitetaan?" rouva Virtanen kysyi
punastellen.
"Jättäkää kaikki minun huolekseni" valokuvaaja sanoi. "Yleensä yritän
pari kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa sängylläkin. Joskus
olohuoneen lattialla
on myös kivaa, siellä voi todella levittäytyä"
"Kylpyammeessa, olohuoneen lattialla?!" ihmetteli rouva
Virtanen. "No ei ihmekään ettei Matilla ja minulla ole onnistunut"
"Noh, rouva, ei kukaan meistä voi onnistua joka kerta. Mutta jos yritämme useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai setsemästä kulmasta,
niin uskon että tulos
miellyttää teitä."
"Toivottavasti tämä hoituu nopeasti" nielaisi rouva Virtanen.
"Rouva hyvä, minun työskentelytottumuksellani miehen täytyy saada
työskennellä rauhassa.
Olisi heinoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa, mutta olen varma että te
pettyisitte siihen."
"Niinpä tietenkin" rouva Virtanen myönteli. Valokuvaaja avasi
salkkunsa ja otti esille
valokuvia vauvoista. "Tämä tehtiin linja-auton päällä Helsingin keskustassa."
"Ei kai!" rouva Virtanen ihmetteli.
"Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin ottaen huomioon että heidän äitinsä kanssa oli
erittäin vaikea työskennellä."
Valokuvaaja ojensi rouva Virtaselle kuvan.
"Hän oli vaikea...?" rouva Virtanen kysyi varovasti.
"Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen
saadakseni homman
hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme nähdäkseen paremmin."
"Siis muut ihmiset näkivät?!" rouva Virtanen kysyi silmät täynnä
ällistystä.
"Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti valitti ja huuti koko ajan. Saatoin
hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi jo hämärtää ja aloin räiskiä nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni niin laukaisin loputkin."
Rouva Virtanen nojasi
eteenpäin "Tarkoitatko että ne todella alkoivat purra...öö....vehjettänne?"
"Kyllä vain, rouva. No niin, jos te olette valmis niin otan vain kolmijalkani esille,
jotta pääsemme hommiin."
"Kolmijalan?" rouva Virtanen kysyi jo erittäin huolestuneena.
"Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin liian painava pidellä kun alan
toimimaan. Rouva? Rouva?....hyvä
Luoja, hän pyörtyi.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top