Päivän vitsi

Tämä tapahtui silloin, kuin metsäyhtiöiden asiamiehet kiertelivät ympäri maaseutua ostamassa puuta ja välillä kaupantekoa joudutettiin "voitelulla"...

Isoon taloon vanha isäntä teki kuolemaa ja pappi haettiin paikalle. Pappi kyseli kuolevalta tämän synneistä.
"Mitä nuita vanhoja penkomaan, kyllä ne on tiiossa vähän liiankin monella... vaan kertokaapas rovasti, että millaista siellä taivaassa oikein on?"
Rovasti alkoi maalailla auvoista kuvaa aurinkoisista niityistä joilla taivaaseen päässeet kirmailevat harppu kourassa jne... Sillon ukko kysyi: "Mitenkäs, onkos siellä taivaassa ollenkaan naisia?" "On toki, hurskaat naiset pääsevät toki taivaaseen siinä kuin miehetkin. Varmaan edesmennyt vaimonne siellä jo odottaa." vastasi rovasti. "Ei, kun tarkoitan, että onkohan siellä sellaisia vähän iloisemman luonteisia naisia...?" kyseli ukko ja vilkutti silmää. Tähän rovasti tuohtuneena, että eihän nyt taivaassa sentään haureutta harjoiteta, joskin joku parannuksen tehnyt toki saattaa löytyäkin.
Ukko näytti pettyneeltä, mutta kysyi hetken kuluttua:"Saakos siellä taivaassa kuitenkin jotain juotavaa?" "Enpä tiedä," vastasi rovasti, "tarvitseeko kuolematon sielu ruokaa ja juomaa lainkaan. Mutta vettä varmaan puroissa virtailee ja raamatussahan puhutaan viinistäkin, josko sitä olisi..." "Pyh", tuhisi ukko, "vettä ja viiniä, mikä taivas se sellainen on? Eikö lainkaan pontikkaa, pöytäviinaa tai viskiä?" "Kyllähän teidän pitäisi tietää, että nuo väkijuomat ovat saatanan keksintöä ja vaivoinamme vain täällä maan päällä", jyrkkeni rovasti. Ukko näytti entistäkin pettyneemmältä.

Kului pitkä tovi hiljaisuuden vallitessa. Rovasti aikoi jo ehdottaa virrenveisuuta, kun ukko äkkiä kysyi ovela pilke silmissään: "Kuulkaahan rovasti, lieneekö siellä taivaan kodissa kenties Gutzeitin metsäherroja?" "Toki", ilahtui rovasti. "Olen itse tuntenut ja viimeiselle matkalle saattanut parikin yhtiön miestä, ahkeraa kirkossa kävijää ja kunnon kansalaista. Tuttuja siis löytyy."
"Hyvä juttu!" ilahtui vanha isäntä silmin nähden helpottuneena "Kyllä siellä sitten täytyy olla viinaa ja naisiakin!"
 
Oli niillä maine juu.

Isäukko lähti uittoon ja sanoi pikkupojalleen: "Jos tulee naapurin isäntä käymään, anna aitasta se etummainen laatikko muikkuverkkoja lainaan. Jos tulee kunnalliskodin Irmeli, hänelle annat nuo suolasärjet tuosta. Mutta jos tulee Gutzeitin mies, istut äitisi polvelle ja pysyt siinä niin kauan, kunnes se lähtee."
 
Istuin kerran junassa ja kuuntelin, miten ruotsalainen, saksalainen ja venäläinen keskustelivat autoista. Ruotsalainen väitti, että he sveanmaalaiset ajavat kotimaassa Saabilla ja ulkomailla Volvolla. Saksalainen totesi, että niin heilläkin on. Kotimaassa Volkswagenilla mutta ulkomailla Mersulla. Kääntyivät voitonriemuisina katsomaan venäläistä. Venäläinen hieroi partaansa ja virkkoi, että me venäläiset ajamme kotimaassa Ladalla ja ulkomailla tankilla.
 
Bwx-ZNZIMAAdvqp.jpg
 
Nykyajan ihmisten arvomaailmasta ja suhteellisuudentajusta kirjoittaa toimittaja Heikki Aittokoski Helsingin Sanomissa:

"Pystyn hyvin kuvittelemaan, mitä tapahtuisi siinä kuvitteellisessa tilanteessa, jos Helsingin keskustaan ilmestyisi yhtäkkiä jonkin vieraan vallan sotilaita, jotka runttaisivat T-90-panssarivaunuillaan Yrjönkadulle Torni-hotellin eteen poikittain.
Suomenkielinen internet täyttyisi tietysti närkästyneistä viesteistä, että miksi Helsingin kaupunki ei taaskaan tee mitään vaikka NÄILLÄ EI OLE ASUKASPYSÄKÖINTITUNNUKSIA." :camo:
 
Tämä menköön vitsiksi kun ei ole vahvistusta onko tarina totta vai tarua...

Eräällä rannikkolinnakkeella ihmeteltiin, koska heidän valvonta-alueella, eräältä hydrofonikuunteluasemalta ei tullut kuunteluhavaintoja. Tekninen vika ehkäpä? Nonniin paikalle kutsuttiin huoltotöihin laivaston sukeltajat... Poijjaat tekivät sukellukset kuten pitikin. Ans olla kun sukeltajat pääsivät takaisin pintaan. Vikakin selvisi.

KYSEISTÄ HYDROFONIPATTERIA EI ENÄÄN OLLUT OLEMASSA!!:confused:

Tämä tapahtui joskus kultaisella 80-90-luvulla.
 
Viimeksi muokattu:
Eilen illalla telkussa näytettiin suurta suomalaista urheilujuhlaa, kun vuoden urheilijat julkistettiin.

Tilaisuuden "parhaan" tittelin voitti kuitenkin A Stubb, joka oli paikalla jakamassa pokaaleja.

Inka Henelius vinoili pääministerille suorassa tv-lähetyksessä: ”Kansakunnan oma selfiekeppi”

....
Kun Stubb tuli lavalle jakamaan Vuoden joukkueen palkintoa, Henelius kuvaili häntä mm. ”kansakunnan omaksi selfiekepiksi”.
....
 
Tämmöinen pikkutuhma vitsi.

Mikä on piparin ja tortun ero..... 30 vuotta!
 
Poliisi selvitti kuolemantapausta kun kadulla lojui kuollut liikemies. 1991 paikkeilla venäläinen, suomalainen ja ruotsalainen liikemies tapasivat Tukholmalaisessa hotellissa ja ryyppäsivät ensin ravintolassa ja lopuksi suomalaisen hotellihuoneessa. Juomingit jatkuivat ja ovella koputettiin puolenyön aikaan; suomalainen laittoi kravatin kaulaan ja riensi ovelle kuten heillä on tapana, ruotsalainen taas etsi kamman ja riensi peilin eteen, venäläinen taas avasi pikaisesti ikkunan ja hyppäsi viidennestä kerroksesta...kuten heillä on tapana.
 
On niin helkkarin synkkää tuolla Ukrainassa, joten laitetaans parit Putin-vitsit taistelumoraalia kohottamaan.

Putin katseli televisiota, jossa haastateltiin käsiään levittelevää ETYJ-tarkkailijaa: "Emme voi olla varmoja siitä, onko Putin tunkeutunut tälle alueelle. Meillä ei ole kouriintuntuvia todisteita!" "Hassua", sanoi Putin itsekseen, "Alina sanoo ihan samaa makkarin puolella, vaikka kuinka panisin parastani!"

Putin ja Lavrov olivat juuttuneet hissiin. Hiljaisuus oli piinaava. Vaikka Lavrovin virkanaamasta tulee mieleen lähinnä naarasnorsun ulkosynnyttimet, hän päätti keventää tilannetta vitsailemalla. Naureskellen hän haroi harventunutta tukkaansa ja samalla katseli alaspäin Putinia kohti: "Jaa-a, Vova, kylläpä tämä Ukrainan sotaretki on saanut sinullakin tuon sisäkumin paistamaan!" "Turpa kiinni, Sergei!", Putin sihahti, vetäen harvoja hiuksiaan tiukemmin paljaan päälakensa suojaksi, "Se ei ole mikään pälvikalju, vaan seksikoneen aurikopaneeli!"

Uutinen keväältä: "Koska Visa ja Mastercard ovat jäädyttäneet toimintansa Venäjän federaation alueella, on maamme hallitus päättänyt lanseerata uuden maksukorttijärjestemän. Sen nimeksi tulee Put In Card ja se perustuu luotettavaan neuvostoteknologiaan. Takaamme, että yksikään Put In Card ei surise, eikä mahdu takapuoleen!"
 
An elderly couple, Margaret and Bert, moved to Texas . Bert always wanted a pair of authentic cowboy boots, so, seeing some on sale, he bought them and wore them home. Walking proudly, he sauntered into the kitchen and said to his wife, 'Notice anything different about me?' Margaret looked him over 'Nope.'Frustrated, Bert stormed off into the bathroom, undressed and walked back into the kitchen completely naked except for the boots. Again he asked Margaret, a little louder this time,'Notice anything different NOW?' Margaret looked up and exclaimed, 'Bert, what's different? It's hanging down today, it was hanging down yesterday, it'll be hanging down again tomorrow!!' Furious, Bert yelled, 'AND DO YOU KNOW WHY IT'S HANGING DOWN, MARGARET?' 'Nope', she replied.'IT'S HANGING DOWN, BECAUSE IT'S LOOKING AT MY NEW BOOTS!"Without changing her expression, Margaret replied, 'Shoulda bought a hat, Bert. Shoulda bought a hat.'
 
Englantilainen, amerikkalainen ja belgialainen juttelivat.

Englantilainen sanoi etta Lontoossa on baari nimelta Johny's Bup jossa talo tarjoaa sinulle joka kolmannen oluen.

Amerikkalainen sanoi, etta New Yorkissa on baari nimelta Timmy jossa talo tarjoaa sinulle joka toisen oluen.

Belgialainen sanoi etta Brysselissa on baari ninelta "chez Jef" jossa voit juoda ilmaiseksi oluen, toisen oluen, kolmannen oluen ja sen jalkeen voit menna ylakerrokseen panemaan.

Ei hitossa sanoivat englantilainen ja amerikkalainen. Oletko sina kaynyt siella he kysyivat?

En, mutta siskoni on.
 
Maatushka, opettaja sanoi etta olen luokan paras matematiikassa! ...Bravo Vladimir, olen ylpea sinusta!
Maatushka, opettaja sanoi etta olen luokan paras aidinkielessa! ... Bravo Vladimir, olen ylpea sinusta!
Maatushka, voimistelun opettaja sanoi etta olen luokan paras urheilija! ... Bravo Vladimir, olen ylpea sinusta!
Maatushka, voimistelun jalkeen menimme suihkuun ja huomasin etta olen luokan ainoa poika jolla on pippelissa karvoja. Onko se normaalia? ... On Vladimir, se on normaalia. Olet kuusitoistavuotias ja ne muut ovat vasta kahdeksanvuotiaita.
 
Netistä poimittua:

Venäjän trolli AA-kerhossa:
Isänikin ärähtti jo teille. Minulla on täysi oikeus juoda vodkaa, koska Sepekin juo. Jos ette anna minulle vodkaa niin voin lyödä teitä kaikkia turpiin. Tätä AA-kerhoa johtavat fasistit. Se on kaikkien muiden paitsi minun syytäni, että olen täällä AA-kerhossa. Valehtelette minulle, että minulla olisi alkoholiongelma. Ei ole kiistattomia todisteita, että olisin ollut täällä AA-kerhossa aikaisemmin. Olin videon kanssa vain lomalla ja pisteltiin hanuriin eikun hanurilla. Jos joudun vielä tulemaan tänne AA-kerhoon, niin voin vaikka tappaa kaikki. AA-kerho osa länsimaiden salaliittoa.
 
Back
Top