Aika vapaasti nuo oli saatavilla, yhdessä kirjurin kanssa niitä selailtiin ginesviikonlopun ratoksi ja huvitimme itseämme. Yhdestäkin tuloksen 5 saaneesta tuli myöhemmin everstiluutnantti. Ei siinä, kunhan hyppy kulkee
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Tuo pällitesti on siitä mielenkiintoinen että se varmasti löytää hyvää keskimassaa.
Kuitenkin siitä menee läpi mm aukkiin sellaisia kavereita kenelle ei pitäisi antaa edes asetta.
Eräskin kaveri vahingossa melkein ampui yhden ja vaihinkoja sattui yhtenään.
Johtajuuttatakaan ei ollut näkösällä.
Ei tarvitse osata, mutta johtaa hänen täytyy osata ja ennustaa tulevaa.Tarviiko telakan johtajan osata hitsata?
Se on se vanha kysymys, jota aina mietitään jos johtaja ei osaa alaisensa hommia.
Riippuu tietysti myös siitä, miten älykkyys määritellään. Mutta kun seuraa esim poliitikkojen televisioväittelyitä, niin kyllähän siellä tulee kuin apteekin hyllyltä hyvinkin yksityiskohtaisia kommentteja monenlaisiin asioihin. Muistetaan yksityiskohtia vanhoista haastatteluista, vaaliväittelyistä ym asioista.
Uskon, että huipulle päässeet poliitikot ovat keskimääräistä älykkäämpiä; pl. ehkä tietyt poikkeukset. Ihan samalla tavalla kuin isojen yritysten johtotehtävissä olevat henkilöt luultavasti ovat keskimääräistä älykkäämpiä.
Kukkakauppias kysymys tuskin kenenkään upseerin uraa keskeyttää
Lapsuuden kaverin vanhemmilla on kukkakauppa.
Olisi voinut vastata että haluan.
Espanjassa?Kuka korkea suomalainen tiedustelu-upseeri jatkosodan jälkeen elätti itsensä kasvattamalla kukkia?
En paljasta sijaintiani sen enempää, mutta jaan tuon näkökulman. Poliitikkojen ja nykyisten sellaisten kanssa on tullut paljon juteltua opiskeluaikoina ja silloisissa työpaikoissa. VTM ja OTM-tutkinnot suosivat vähintään keskitasoista muistia ja yleistä kiinnostusta aihepiiriin. Huonommallakin muistilla pärjää, mutta sitten pitää olla taustatietoa pohjalla. Sanomalehtien luetuttaminen ja A-Studio jo nuorena on vaikka hyvä alku, jos haluaisi lapsestaan joskus yhteiskunnallisen alan korkeakoulutetun.
Poliitikot on älykkäitä ja ainakin nuorena rehellisiä. Nuorisokaartin on paras pitää näpit irti isojen poikien viinereistä. Silloin ”testataan sitä rehellisyyttä”, mutta myöhemmin se vähenee.
Hyvin pian sen jälkeen porukka jakaantuu avustajiin ja karismaattisiin. Karismaattiset lähtee suoraan paternosteriin ja avustajista omapäisimmät poistuu ja beta-urokset jää avustamaan.
Loppupeleissä poliitikot ajaa suomalaisen elinkeinoelämän etua muita maita vastaan. Siitä kakusta kyllä tippuu murusia kansallekin. Se ei sitten kuitenkaan ole kansa vs. päättäjät, vaan jotain paljon monimutkaisempaa. Ei niitä köyhien ja työttömien asiat oikeasti kiinnosta pätkääkään, mutta sen sijaan ne yrittää keplottelemalla saada töitä mahdollisimman monelle. Se tuo ääniä ja hyvinvointia, mutta hyödyttää myös kansaa. Loppupeleissä siinä mielessä ollaan kaikki samassa veneessä.
Ilman hallanvaaraaEspanjassa?
Espanjassa?
Miten mä muistelen, että 92 noi olisi olleet hetken kaikkien nähtävillä komppanian seinällä? Ei taitaisi mennä GDPR:n aikana enää läpi - tokkopa tuolloinkaan meni ihan oppikirjan mukaan . No, korkein pistemäärä (en muista mikä oli) molemmista, mutta kessuna ulos. Vastasin kukkakauppiaskysymykseen myöntävästi, kuten myös siihen isää koskevaan rakkauteen. AUK1 meni pisteiden valossa hyvin, ja Haminaan lähti useita ukkoja minua huonommilla pisteilta. AUK kakkoselta tulin oman linjan priimuksena ulos. Varmaan sitten niissä lausunnoissa todettu, että en ole upseeriainesta, ota (typeriä) käskyjä kovin vakavasti tai sitten oon muuten vaan mulkku.Pälli ykkösen, eli älykkyystestin, tulos kerrottiin ainakin minulle. Pälli kakkosen, eli tuota täysijärkisyyspuolta mittaavan kokeen, tuloksia en ole kuullut kenellekään koskaan kerrotun.
Uskallan väittää että Pällitesti antaa suuntaa mutta valitettasti pällitestistä menee myös läpi sellaisia henkilöitä kenellä ei ole mitään kykyä johtaa.