Paikallisjoukkojen taistelu

Ja varsinkin komppanian päälliköt! He kun oman kokemukseni mukaan sortuvat mikrojohtamiseen, eivätkä ymmärrä kyseisten olosuhteiden vaikutusta joukon taisteluun.

Päälliköiksi on varmaankin monessa paikassa sijoitettu henkilö, joka on ansioitunut vapaaehtoisessa maanpuolustusharrastuksessa ja sanut siten sopivan sotilasarvon reservissä. Koska harjoituksia ei järjestetä komppaniakokoonpanossa, ei heille välttämättä koskaan pääse muodostumaan kuvaa mitä se tehtävä on oikeasti. MAAKK päälliköksi pitäisi sijoittaa virka-upseeri tai opistoupseeri, joka vastaisi myös sijoituksensa aikana yksikön koulutuksen suunnittelusta.
En halua väheksyä ALTSTO:jen henkilöstöä, mutta usein sinne siirtyy sellaista henkilöstöä jolla ei ole hajuakaan asioista, mitä tälle hetkellä koulutetaan MAAKK:ien naapuriyksiköille mutta heidän pitäisi silti ohjata MAAKK:ien ja MPK:n koulutusta.
 
Päälliköiksi on varmaankin monessa paikassa sijoitettu henkilö, joka on ansioitunut vapaaehtoisessa maanpuolustusharrastuksessa ja sanut siten sopivan sotilasarvon reservissä. Koska harjoituksia ei järjestetä komppaniakokoonpanossa, ei heille välttämättä koskaan pääse muodostumaan kuvaa mitä se tehtävä on oikeasti.
Olen herrojen kanssa samaa mieltä. Jos kh-kierto muuten olisikin vilkasta, niin kyllähän siinä päiviä kertyy huomattavakin määrä, mutta jos kyseessä ovat lähes pelkästään suunnitteluharjoitukset runkokokoonpanossa, niin oppimisprosessi jää vajavaiseksi.
Ja kun kh-kierto joskus päättyy, niin ei siinä kovin montaa vuotta tarvita, kun on ruosteessa. Uudelleenherättely olisikin syytä aloittaa aivan perustehtävistä, ja nousta siitä sitten vaativimpiin.
 
Ylennys reservissä tai SA-sijoitus ei saa olla palkinto. "Kesäkessun" mielipiteenä tuollaiseen yksikköön haluava reservin upseeri ja aliupseeri pitäisi laittaa aluksi puhtaasti miehistötehtäviin oppimaan ja jos osoittaa kyvykkyyttä, niin sitten näyttöjen perusteella nosta vaativampiin tehtäviin, jolloin johtajina olisi varmasti sopivampia henkilöitä kuin tällä hetkellä.
Minun "kesäkessun" näkemykseni perustuu pitkälti yksittäisiltä reserviläisiltä kuulemaani, tyytymättömään purnaamiseen monesta asiaan liittyvästä aiheesta joka voitaisiin hoitaa paremminkin.
 
Eli jos nyt summaa tämän säikeen yhteen MAAKkien osalta niin siellä on vajaa joukkueellinen(?) aliupseereita ja johtajia, koska miehistöähän homma ei kiinnosta, jotka pari kertaa vuodessa makkaranpaiston ja parrankasvun vertailun lomassa tekee muutaman löysän vedon yksittäisen taistelijan, partion tai korkeintaan ryhmän perustaistelumenetelmää, ellei asiasta täysin ulalla oleva 90-luvulla viimeiset oppinsa saanut MPK:n kouluttaja onnistu sitäkin torpedoimaan. Komppanianpäällikkökin on valittu lohdutuspalkintona sen mukaan kuka ei saanut paikallisen reserviupseeriyhdistyksen viiriä viime vuosikokouksessa. PV:tä ei kiinnosta yhtään ja jos jotain aluetoimiston eläkepäiviä odottelevaa pomppamajuria kiinnostaisikin niin silläkään ei ole mitään hajua siitä mitä pitäisi kouluttaa. PAIKP:n SA-komentajaakaan ei varmaan kiinnosta yhtään mitä yksi hänen komppanioistaan puuhailee, koska onhan sillä ne joukkotuotetut SPOL-komppaniat. Jos tämä kiinnostumattomuuden syöpä vielä hiukan leviää ylöspäin niin voidaan samantien laittaa lappu luukulle ja sammuttaa valot.

TAI sitten meillä on huomattavasti isompi, henkilökohtaisen aktiivisuuden tasosta riippuen kuukausittain/puolivuosittain/vuosittain yhdessä PV:n ja MPK:n tuella treenaava porukka jossa on se kova sitoutunut ydin jolla on hallussaan esim. TRA:sta viimeisin tietous, koska sitä vuosittain kouluttaa samat kouluttajat jotka arkisin kouluttaa jotu SPOLleja. Miehistöä voisi olla enemmänkin, mutta johtajista on ylitarjontaa joten jo ryhmänjohtajan pestiin on varaa valita parhaat päältä, joukkueenjohtajista puhumattakaan. Joukkueenjohtajista paras saattaa seuraavalla (tai sitä seuraavalla) sitoumuskaudella päästä komppanianpäällikön saappaisiin.
Kantahenkilökunnan osalta PAIKP:n SA-komentaja ja aluetoimiston MAAK-vastaava pystyvät keskustelemaan keskenään ja suunnittelemaan nousujohteista koulutusta. Säännölllisin väliajoin pystytään esim. varusmiesten loppusodan yhteydessä järjestämään koko komppanian käsketty harjoitus kun oikein säästöpossua ravistetaan. Samalla tietusto päästään mittaamaan koulutustasoa ja suorituskykyä jonka perusteella voidaan taas suunnitella joukon käyttöä tositilanteessa ja räätälöidä sitä vastaavaa koulutusta. Tilataan MPK:lta sopivia kursseja ja ohjeistetaan hakeutumaan niille.
Lopputuloksena motivoitunut, suorituskykyinen joukko joka ei välttämättä ole samalla tasolla kuin juuri kotiutunut jotu-komppania, mutta varmasti vähemmän ruosteessa kuin viimeksi 5 vuotta sitten kerrannut.

-Terv. Yksittäinen reserviläinen (miehistö)
 
Ylennys reservissä tai SA-sijoitus ei saa olla palkinto. "Kesäkessun" mielipiteenä tuollaiseen yksikköön haluava reservin upseeri ja aliupseeri pitäisi laittaa aluksi puhtaasti miehistötehtäviin oppimaan ja jos osoittaa kyvykkyyttä, niin sitten näyttöjen perusteella nosta vaativampiin tehtäviin, jolloin johtajina olisi varmasti sopivampia henkilöitä kuin tällä hetkellä.

Olen kanssasi samaa mieltä, mutta käytönnössä myös sitä mieltä että reserviohvitseerien hankkima arvostus ja asema organisaatiossa tietyllä tapaa estää heidän toimimisen ainakaan ryhmänjohtajaa matalammassa tehtävässä, ainakaan pysyvästi. Ehkä tämän koetaan yleisesti lyövän lovea tiettyyn kunnian kilpeen ihan kollektiivisestikin reserviupseerikunnan keskuudessa, tai jopa "alentavan" reserviupseeriston arvoa?

Mainitsen saman kun aikaisemminkin. Mahtaa korveta ja vituttaa uskomattomalla tavalla joukkueenjohtajaa ja ottaa omanarvontunnon päälle, kun kriittisessä taistelutehtävässä takavasemmalta tulee aliohvitseeri tai jopa miehistön jäsen, ottaa homman johtaakseen ja vielä menestyksellä. Esimerkkinä "yli-ikäisen ja huonohampaisen punikin", 41-vuotiaan korpraali Arvid Janhusen yksi teoista Mannerheimristin myöntöperusteista. :D

"Samana päivänä korpraali Janhunen komppanian etenemisen tyrehdyttyä [Kuismalan] kyläaukean laitaan, pyysi ja sai joukkueen johtoonsa ja valtasi jatkuville operatioille tärkeän kylän."
 
Ylennys reservissä tai SA-sijoitus ei saa olla palkinto. "Kesäkessun" mielipiteenä tuollaiseen yksikköön haluava reservin upseeri ja aliupseeri pitäisi laittaa aluksi puhtaasti miehistötehtäviin oppimaan ja jos osoittaa kyvykkyyttä, niin sitten näyttöjen perusteella nosta vaativampiin tehtäviin, jolloin johtajina olisi varmasti sopivampia henkilöitä kuin tällä hetkellä.
Minun "kesäkessun" näkemykseni perustuu pitkälti yksittäisiltä reserviläisiltä kuulemaani, tyytymättömään purnaamiseen monesta asiaan liittyvästä aiheesta joka voitaisiin hoitaa paremminkin.
Aivan. Itse katson joskus osoittaneeni melko huomattavaa kyvykkyyttä, mutta samalla ymmärrän kristallinkirkkaasti, etten todennäköisesti enää ole samalla tasolla. Oli sotilasarvo sitten mikä tahansa. Oppimiskyky ja tahto lienevät säilyneet, joten itse katsoisin järkeväksi aloittaa alkeista. Siitä sitten seuraavalle rimalle. Jos tai kun pätevämpiä löytyy, niin miehelle tehtävä osaamisen, ei sotilasarvon mukaan. Tämähän antaisi mahdollisuuden näyttöihin niin miehistö- kuin aliupseeritasollakin.
Samalla johtajan itseluottamus ja taito kehittyisi uudelleen sille samalle tasolle mitä se joskus on ollut. Ja tietysti päivitettynä. Myös omiin miehiin voisi matkan varrella kehittää luottamuksellisen suhteen.
Onhan siinä tietysti riskinsä, jotakuta voisi korventaa olla sotilasarvoaan astetta tai paria alemmassa tehtävässä :), mutta itse pidän ainoana ja tärkeimpänä mittarina joukon suorituskykyä. Jos se vaatii, että minä ajan rynnäkkö-Transporteria, niin sitten minä ajan sitä.

Ajattelen tämän kommenttini jotenkin liittyvän siihen suuntaan, että jos paikallispuolustusta kehitetään, niin tämä olisi siinä käytössä hieno malli. Mies menee niin pitkälle kuin rahkeet riittää koulutusputkessa.
 
Olen kanssasi samaa mieltä, mutta käytönnössä myös sitä mieltä että reserviohvitseerien hankkima arvostus ja asema organisaatiossa tietyllä tapaa estää heidän toimimisen ainakaan ryhmänjohtajaa matalammassa tehtävässä, ainakaan pysyvästi. Ehkä tämän koetaan yleisesti lyövän lovea tiettyyn kunnian kilpeen ihan kollektiivisestikin reserviupseerikunnan keskuudessa, tai jopa "alentavan" reserviupseeriston arvoa?

Mainitsen saman kun aikaisemminkin. Mahtaa korveta ja vituttaa uskomattomalla tavalla joukkueenjohtajaa ja ottaa omanarvontunnon päälle, kun kriittisessä taistelutehtävässä takavasemmalta tulee aliohvitseeri tai jopa miehistön jäsen, ottaa homman johtaakseen ja vielä menestyksellä. Esimerkkinä "yli-ikäisen ja huonohampaisen punikin", 41-vuotiaan korpraali Arvid Janhusen yksi teoista Mannerheimristin myöntöperusteista. :D

"Samana päivänä korpraali Janhunen komppanian etenemisen tyrehdyttyä [Kuismalan] kyläaukean laitaan, pyysi ja sai joukkueen johtoonsa ja valtasi jatkuville operatioille tärkeän kylän."

Kumma että kantahenkilökunnasta muodostetuissa osastoissa ei ole ongelma, että ylikessu on kapteenin esimies, jos omaa asiaan paremman osaamisen?
Jos jollekkin res upseerille upseerius on noin pyhä asia muutaman viikon RUK:n jälkeen, niin kannattaako moista ottaa edes riesaksi joukkoon?
SA-tehtäviin oppii vain tekemällä, ei seisomalla kunniavartiossa ja osallistumalla viirien jakotilaisuuksiin.
 
Mikromanagerointiin saattavat sortua ihan jojotkin, etenkin jos ovat epävarmoja niin yrittävät puuttua kaikkeen ja johtaa kaikkea jatkuvasti. Vituiksi menee helposti.

EDIT: typo

Mikromanagerointi ei ole muillekaan armeijoille tuntematonta. Jo Vietnamissa everstit ja korkeammatkin saattoivat mikromanageroida komentohelikopterista jopa yksittäisiä ryhmiä operaatioiden aikana. Samoin ihan nykyaikana on ollut tapauksia, joissa porukkaan on mikromanageroitu satelliitin välityksellä Pentagonista... Toisaalta se voi olla joskus ollut tarpeellista, esim. jos korkeammalla johtoportaalla on realliaikaista lennokkikuvaa tilanteesta ja alemmalla ei.
 
Kumma että kantahenkilökunnasta muodostetuissa osastoissa ei ole ongelma, että ylikessu on kapteenin esimies, jos omaa asiaan paremman osaamisen?
Jos jollekkin res upseerille upseerius on noin pyhä asia muutaman viikon RUK:n jälkeen, niin kannattaako moista ottaa edes riesaksi joukkoon?
SA-tehtäviin oppii vain tekemällä, ei seisomalla kunniavartiossa ja osallistumalla viirien jakotilaisuuksiin.

On erinomaista kuulla, että kantahenkilökunnan osalta tämä ei ole ongelma. Osoittaa ammatillista suhtautumista asiaan ihmisiltä.

Muutenkaan ei pitäisi olla ongelma, että kokenut aliupseeri ja ehkä ylempi aliupseeri on joukkueenjohtaja. Monissa ammattiarmeijoissa se ei ole ollut eikä ole. Mutta harvemmin olen suomessa nähnyt reserviläisistä puhuttaessa vääpeliä, ylivääpeliä tai sotilasmestaria joukkueenjohtajana.
 
Muutenkaan ei pitäisi olla ongelma, että kokenut aliupseeri ja ehkä ylempi aliupseeri on joukkueenjohtaja. Monissa ammattiarmeijoissa se ei ole ollut eikä ole. Mutta harvemmin olen suomessa nähnyt reserviläisistä puhuttaessa vääpeliä, ylivääpeliä tai sotilasmestaria joukkueenjohtajana.

Joissakin NATO-maissa ainakin pyrkivät laittamaan 50/50 nuoria luutnantteja ja kokeneita aliupseereita joukkueenjohtajiksi. Eli niin, että komppanian neljästä jalkaväkijoukkueesta kahdessa on se aliupseeri johtamassa ja kahdessa muussa luutnantti. Toki siellä luutnantin takana häärää vielä aina kokenut aliupseeri joukkueen varajohtajana varmistamassa, ettei kakka osu tuulettimeen.

Joissakin tehtävissä kuten tulitukijoukkueen päällikkönä se kokenut aliupseeri on muutenkin paljon parempi, koska käsitys siitä mihin niillä käytetyillä vehkeillä pystyy on yleensä muotoutunut omien kokemusten perusteella ja siten usein realistisempi kuin koulusta johtamaan potkaistulla nuorella upseerilla.
 
Ehkä ne hyvät aliupseerit on revitty täydennyskurssille ja ovatkin sitä kautta joukkueenjohtajia.

Täydennyskurssin kautta upseeriksi ylennettyjä olen muuten muutaman kerran nähnyt vieroksuttavan "oikean" RUKin käyneitten toimesta. Mikä on aika hämmentävää koska näin miehistöperspektiivistä tarkkaillen kyseisillä henkilöillä osaaminen ja asenne on yleensä sillä tasolla että vänrikin nappuloitten jälkeen ainoa ylennyksen este on se pakollinen viiden vuoden aikaraja.
 
Aika rankalta yleistykseltä tämä resups/aliups -keskustelu kuulostaa. Tuli elävästi mieleen nuorena koulupoikana rakennustyömailla usein kuultu keskustelu, joissa nuori rakennusinssi ei osannut mitään, kun vastaavasti kokenut timpuri tiesi kaiken (ja roolit ja ikäasemat olivat aina näin).

PV:n henkilöstö joka tapauksessa vastaa sodanajan joukkojen sijoituksista. Jos joukkoon on johtajaksi sijoitettu väärä tai soveltumaton henkilö, sijoittaja osannee sen vaihtaa. Itse olen kertausharjoituksissa huomannut, että pääsääntöisesti aika hyviä sijoituksia on joukkojen henkilöstön osalta tehty (Tosin en osaa ottaa kantaa kuin niiden joukkojen osalta, joissa olen ollut). Aliupseereita on näkynyt sijoitettuna perinteisiin reserviupseeritehtäviin ja varmaan myös toisinkin päin.
 
iV-luokasta ei löydy vielä muuta, kuin yleistä tietoa.
Yleistä tietoa ≠ julkista tietoa ja tämä on julkinen foorumi. Kuten miten puhuisimme läskipyöräkomppanian toiminnasta osana PP:aa ilman että paljastuisi että tuollainen löytyy PP:n organisaatiosta?

Koska harjoituksia ei järjestetä komppaniakokoonpanossa,
Ei pidä paikkaansa ja tämä on pääteltävissä jo ihan julkisista lähteistä.

En halua väheksyä ALTSTO:jen henkilöstöä, mutta usein sinne siirtyy sellaista henkilöstöä jolla ei ole hajuakaan asioista, mitä tälle hetkellä koulutetaan MAAKK:ien naapuriyksiköille mutta heidän pitäisi silti ohjata MAAKK:ien ja MPK:n koulutusta.
Ei ole mahdollista jos nämä on velvoitettu kouluttamaan myös naapuriyksiköitä. :D
 
Baladia City, Israel

Just ehdin kattomaan kokonaan, hyvä oli... vähän isompi kuin Helsinki-simulaattori Santiksessa :) - idea on sama, hyvää settiä meillekin opeteltavaksi. Olisi hienoa jos meiltä pääsisi kouluttajia tonne joskus jopa tetsaamaan asiantuntijoiden silmän alla, palautteesta olisi suunnaton hyöty täälläkin kun oppia jaettaisiin sovelletusti eteenpäin Kaartin varusmiehille.
 
Back
Top