SUOMALAINEN GCM-KESKUSTELU: ESIMERKKI VALEUUTISTEN VAARALLISESTA VOIMASTA
28.1.2019
28.1.2019POLITIIKASTAARTIKKELIT, MIKKO RÄKKÖLÄINEN, MILLA EMILIA VAHA0
Marrakeshin GCM-konferenssipaikalta. Kuva: Milla Vaha
Lukuaika: 5 min.
Suomi hyväksyi joulukuussa YK:n Global Compact for Migration -asiakirjan siirtolaisten oikeuksista. Julkilausuman ympärillä käyty valeuutisointiin nojaava keskustelu on esimerkki siitä, miten kansainvälisiä prosesseja demonisoimalla pyritään saavuttamaan poliittisia voittoja kotimaassa.
Marokon Marrakeshissa hyväksyttiin 10.12.2018 Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact for Migration (GCM)-asiakirja. Asiakirjan hyväksymiseen osallistui hallitustenvälisessä korkean tason konferenssissa yli 160 valtiota Suomi mukaan luettuna.
Asiakirja on osa YK:n vuonna 2016 aloittamaa prosessia, jonka tarkoituksena on selventää maahanmuuttajien ja pakolaisten oikeuksia. Se ei ole uusi kansainvälisoikeudellinen sopimus, vaan nojaa useisiin valtioita jo velvoittaviin sopimuksiin. Prosessin toinen osa, julistus pakolaisten oikeuksista, hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 17.12.2018.
GCM antaa valtioille suosituksia maahanmuuttajien ihmisarvoisesta kohtelusta ja toimintaehdotuksia puuttua epäsäännölliseen maahanmuuttoon ja sen lieveilmiöihin. Se korostaa erityisesti siirtolaisten inhimillisen kohtelun tärkeyttä ja oikeusvaltioperiaatteiden noudattamista. Laitonta oleskelua ei sallita, vaan asiakirjassa puhutaan oikeudellisen aseman selvittämisestä ja lainmukaisista prosesseista siirtolaisten asioiden käsittelyssä.
GCM:n keskiössä ovat yksilöiden oikeudet turvalliseen oleskeluun vastaanottomaassa heidän oikeudellisesta asemastaan riippumatta ja neuvonta tilanteissa, joissa heidän oleskelulleen ei ole perusteita. Kaikki ehdotukset nojaavat perusihmisoikeuksiin, joiden suojeluun Suomi on sitoutunut. Ei liene sattumaa, että asiakirja hyväksyttiin YK:n ihmisoikeusjulistuksen 70. syntymäpäivänä.
Myös Suomessa tuotiin esiin väitteitä, jotka eivät ole yhdenmukaisia asiakirjan sisällön ja sen syntyprosessin kanssa.
Tässä artikkelissa jäljitämme Suomessa käytyä keskustelua GCM-asiakirjan ympäriltä ennen ja jälkeen Marokon valtioidenvälistä konferenssia. Haluamme tehdä näkyväksi kotimaassa käydyn kansallismielisten tahojen valhekampanjoinnin esimerkkinä siitä, miten valeuutisia valjastetaan valtakunnan politiikan välineeksi.
Erityisesti kansainväliset prosessit ovat usein tavalliselle kansalaiselle kaukaisia ja vieraita.
GCM:n ympärille syntynyt keskustelu osoittaa mielestämme erinomaisesti sen, kuinka vaikeat prosessit yksinkertaistetaan poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.
Adressista kansalaisaloitteeseen
GCM nousi kansallismielisten agendalle lokakuussa 2018. Aihetta oli käsitelty pidemmän aikaa esimerkiksi Kansalainen.fi-vaihtoehtomediassa, mutta tekemämme katsauksen perusteella varsinaisen alkusysäyksen näyttäisi antaneen 23. lokakuuta Adressit.com-palveluun luotu ”Adressi globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi”, josta tuli palvelun allekirjoitetuin adressi vuonna 2018.
Adressi väittää, että GCM-asiakirja hyväksyy rajattoman laittoman maahanmuuton ja että sen myötä valtio menettää itsemääräämisoikeutensa maahanmuuttoasioissa. Lisäksi allekirjoittajamaat sitoutuvat adressin mukaan tuomitsemaan kaiken maahanmuuttoa koskevan kritiikin ja protestit rasismiksi ja muukalaisvihaksi.
Adressin luomisen jälkeen lukuisat vaihtoehtomediat ja maahanmuuttovastaiset aktivistit ryhtyivät levittämään näitä sekä muita GCM-asiakirjaa koskevia paikkansapitämättömiä väitteitä.
Adressi luovutettiin ulkoministeriölle 4.12., konferenssia edeltävällä viikolla. Allekirjoituksia adressi oli kerännyt 37 424.
Adressin alullepanijoita ovat muun muassa Suomen Sisun Terhi Kiemunki ja Seikku Kaita, Soldiers of Odin -aktiivit Mika Ranta ja Tero Ala-Tuuhonen ja Finnish Defence Leaguen puheenjohtaja Jukka Ketonen. Se onkin allekirjoitettu äärikansallismielisten liikkeiden yhteistyö- ja kattojärjestöksiluodun Kansallismielisten liittouman nimissä.
GCM-kysymys tuotiin myös eduskuntaan pian adressin luomisen jälkeen. Ensin perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio teki asiakirjasta toimenpidealoitteen lokakuussa, ja tämän jälkeen niin ikään perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari esitti asiasta kirjallisen kysymyksen. Kysymyksessään Huhtasaari esittää, että ”sopimus ei pyri vähentämään maahanmuuton haittoja, vaan pyrkii saamaan kaikille samat oikeudet riippumatta siitä, onko tulija tullut laittomasti tai laillisesti maahan.”
Perussuomalaiset näyttivät kiinnostuneen asiakirjasta vasta lokakuussa, tuskin sattumanvaraisesti Kansallismielisten liittouman liikkeelle laittaman adressin julkaisemisen ja sen ympärillä erityisesti sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun jälkeen.
Vaikka Kansallismielisten liittouman väitteet ovatkin selkeämmin harhaanjohtavia kuin ne, joilla kansanedustajat Tavio ja Huhtasaari asian toivat eduskuntaan, maahanmuuttovastaiset aktiivit ja poliitikot ovat koko prosessin ajan ulostuloissaan jakaneet yhteisiä teemoja. On esitettyvihjailuja siitä, että hallitus on pyrkinyt salaamaan asiakirjan käsittelyn sekä eduskunnalta että kansalaisilta.
Unkarin, Puolan ja Yhdysvaltojen nationalististen populistijohtajien esimerkkiä on toivottu kritiikittömästi myös Suomen linjaksi. Lisäksi on annettu ymmärtää, että asiakirjan hyväksymisestä seuraisi uusi maahanmuuttoaalto.
Sekä Tavio että Huhtasaari ovat aktiivisesti kritisoineet asiakirjaa internetissä, esimerkiksi perussuomalaisten Suomen Uutiset -verkkolehdessä. Tekemämme selvityksen mukaan aihe näyttäisi levinneen juuri Suomen Uutisten kautta edelleen eri julkaisualustoille ja perinteisiin medioihin, jopa maakuntalehdistöön. Lopulta esimerkiksi Iltalehti teki asiasta artikkelin, jossa ulkoministeriön erityisasiantuntija Renne Klingevastasi asiakirjasta levinneisiin virheellisiin tietoihin.
4. joulukuuta, aivan Marrakeshin kokouksen alla, luotiin oikeusministeriön alaisuudessa toimivaan kansalaisaloitepalveluun aloite Suomen irtautumisesta asiakirjasta. Aloitteen takana on järvenpääläinen perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Arto Luukkanen.
Aloitteessa vaaditaan oikeuskäytännölle vierasta lainsäädäntöä, joka toteaisi, että ”GCM-sopimus on katsottava virheellisesti tuoduksi Suomen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon”. Kansalaisaloitteessa toistuu jälleen myös väite, että julkilausuman vuoksi Suomi menettäisi oman rajavalvontansa.
Samana päivänä, kun asiakirjaa vastustava adressi luovutettiin ulkoministeriölle, Tavio jätti oikeuskanslerille kantelun asian käsittelemättä jättämisestä eduskunnassa perustuslain 94 § vastaisena. Oikeuskansleri katsoi kantelun aiheettomaksi 10.12.
Tavio reagoi päätökseen syyttämällä edelleen hallitusta asiakirjan käsittelystä ”salassa suljettujen ovien takana”. Hän myös tulkitsi, että koska asiakirja ei ole oikeudellisesti sitova, ”seuraavan hallituksen ei ole pakko noudattaa sopimusta”. Tämä väite sivuuttaa Suomen aikaisemmat, GCM:n kanssa yhteneväiset kansainvälisoikeudelliset velvoitteet.
Suomen virallinen kanta ja valeuutisointi: missä olivat UM ja muut eduskuntapuolueet?
Suomen valtio on sekä ulkoministeri Soinin, ulkoministeriön että GCM-konferenssin jälkeen Marokossa Suomea edustaneen sisäministeri Kai Mykkäsen suulla pyrkinyt vastaamaan GCM-julistuksesta esitettyyn valheelliseen informaatioon. Näyttäisi kuitenkin olevan niin, että valeuutisointi pitää pintansa ja tietyt tahot ovat sitkeästi jatkamassa kampanjointia asiakirjaa vastaan.
Tavallisen kansalaisen kannalta tilanne on erittäin ongelmallinen. Mikäli aika ja kiinnostus eivät riitä faktojen tarkastamiseen, ajatukset salaisista sopimuksista jäävät epämääräisinä elämään kalvaen luottamusta yhteiskunnan toiminnan avoimuuteen ja maan johdon tarkoitusperiin.
Euroopan tasolla on todistettu, kuinka valheellinen informaatio saattaa johtaa jopa valtioiden irtautumiseen prosessista. Belgiassa hallitus ajautui sopimuksen vuoksi kriisiin, ja pääministeri Charles Micheljoutui aivan Marokon konferenssin alla hakemaan parlamentiltaan mandaatin sitoutua asiakirjaan kansallismielisen Nieuw-Vlaamse Alliantie -puolueen uhatessa hajottaa hallituksen.
Michelin hallitus kaatui lopulta asian ympärille syntyneen kohun vuoksi. Michel piti Marrakeshissa tunteikkaan puheenvuoron, jossa toi esiin valeuutisten vaarallisuuden maansa esimerkin kautta. Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitti kokoussalissa paikalla olleita äärinationalismin vaaroista siirtolaisuuskeskustelussa.
Faktojen tarkistaminen saattaa olla vaikeaa. Esimerkiksi GCM-asiakirjaa koskeva suomenkielisen Wikipedia-sivun ensimmäisen version loi, puutteellisin ja valheellisin tiedoin, tubettaja Arto Alanenpää. Asiaan perehtynyt huomaa heti, ettei asiakirjaa tai sen taustalla olevaa prosessia ole edes yritetty selvittää asianmukaisesti. Samaa ei kuitenkaan voida vaatia asiaan vihkiytymättömältä.
On erityisen huolestuttavaa, että jopa kansanedustajan tehtävässä olevat henkilöt levittävät virheellistä informaatioita kansainvälisistä prosesseista ajaakseen omaa agendaansa.
Tätä kansallismielisten agendan hiljaista hyväksyntää oli aistittavissa jopa sisäministeri Mykkäsen Marrakeshissa pitämässä Suomen puheenvuorossa, jossa toistettiin useaan kertaan, että Suomi vaatii sääntöihin perustuvaa, rajoitettua maahanmuuttoa. Mitään muuta GCM-asiakirja ei edes esitä, ja tämän tulisi olla selvää myös perussuomalaisille, joilla on ulkoasiainvaliokunnassa edustaja.
Se, että Suomen puheenvuorossa asiaa näin ponnekkaasti painotettiin, kuulosti paikalla olevan tutkijan korvaan siltä, että maahanmuuttokriittisten huoliin haluttiin vastata kuitenkaan kiistämättä niitä virheellisiä väitteitä, joita nämä esittävät.
On huolestuttavaa, ettei julkisuudessa pyritä selkeämmin kiistämään virheellistä informaatiota. Kansainvälisen politiikan prosessit näyttäytyvät kansalaisille usein kaukaisina ja vieraina. Samanaikaisesti ne koskevat paljon tunteita herättäviä aiheita, on kyseessä sitten turvallisuuspolitiikka ja Nato-keskustelu tai maahanmuuttopolitiikka ja GCM.
Poliittisten päättäjien tulisikin voimakkaammin vastata valheelliseen informaatioon eikä vain tuudittautua ajatuksella, että tällaisten prosessien takana on vain rasistisia liikkeitä tai salaliittoteoreetikkoja. Kuten GCM-prosessin ympärillä käyty suomalainen ja eurooppalainen keskustelu ovat osoittaneet, jopa poliitikot valtakunnan tasolla lähtevät mukaan virheellisen tiedon levittämiseen.
Eduskuntavaalien lähestyessä on kansalaisten oikeus saada asianmukaista tietoa myös kansainvälisestä politiikasta. Jonkun on tuotava keskustelussa esiin sekin, että GCM:n kaltaiset prosessit pyrkivät parantamaan jo muutenkin heikossa asemassa olevien maahanmuuttajien oloja ja tarjoamaan heille oikeudenmukaista ja oikeusvaltioperiaatteiden mukaista kohtelua. Julkisuudessa lähinnä oikeusoppineet ovat kritisoineetkansainvälisten prosessien aliarviointia.
Kansainvälisen politiikan tutkijoina jaamme kollegojemme näkemyksensiitä, että myös meillä tieteentekijöillä on velvollisuutemme puuttua harhaanjohtavan informaation levittämiseen.
Mikko Räkköläinen on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. PhD Milla Emilia Vaha on kansainvälisen politiikan tutkija Turun yliopistossa
https://politiikasta.fi/suomalainen-gcm-keskustelu-esimerkki-valeuutisten-vaarallisesta-voimasta/
28.1.2019
28.1.2019POLITIIKASTAARTIKKELIT, MIKKO RÄKKÖLÄINEN, MILLA EMILIA VAHA0
Marrakeshin GCM-konferenssipaikalta. Kuva: Milla VahaLukuaika: 5 min.
Suomi hyväksyi joulukuussa YK:n Global Compact for Migration -asiakirjan siirtolaisten oikeuksista. Julkilausuman ympärillä käyty valeuutisointiin nojaava keskustelu on esimerkki siitä, miten kansainvälisiä prosesseja demonisoimalla pyritään saavuttamaan poliittisia voittoja kotimaassa.
Marokon Marrakeshissa hyväksyttiin 10.12.2018 Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact for Migration (GCM)-asiakirja. Asiakirjan hyväksymiseen osallistui hallitustenvälisessä korkean tason konferenssissa yli 160 valtiota Suomi mukaan luettuna.
Asiakirja on osa YK:n vuonna 2016 aloittamaa prosessia, jonka tarkoituksena on selventää maahanmuuttajien ja pakolaisten oikeuksia. Se ei ole uusi kansainvälisoikeudellinen sopimus, vaan nojaa useisiin valtioita jo velvoittaviin sopimuksiin. Prosessin toinen osa, julistus pakolaisten oikeuksista, hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 17.12.2018.
GCM antaa valtioille suosituksia maahanmuuttajien ihmisarvoisesta kohtelusta ja toimintaehdotuksia puuttua epäsäännölliseen maahanmuuttoon ja sen lieveilmiöihin. Se korostaa erityisesti siirtolaisten inhimillisen kohtelun tärkeyttä ja oikeusvaltioperiaatteiden noudattamista. Laitonta oleskelua ei sallita, vaan asiakirjassa puhutaan oikeudellisen aseman selvittämisestä ja lainmukaisista prosesseista siirtolaisten asioiden käsittelyssä.
GCM:n keskiössä ovat yksilöiden oikeudet turvalliseen oleskeluun vastaanottomaassa heidän oikeudellisesta asemastaan riippumatta ja neuvonta tilanteissa, joissa heidän oleskelulleen ei ole perusteita. Kaikki ehdotukset nojaavat perusihmisoikeuksiin, joiden suojeluun Suomi on sitoutunut. Ei liene sattumaa, että asiakirja hyväksyttiin YK:n ihmisoikeusjulistuksen 70. syntymäpäivänä.
GCM-prosessi sai ennen hyväksymistään aikaan massiivisen valeuutisten aallon ympäri Euroopan.
GCM-prosessi sai ennen hyväksymistään aikaan massiivisen valeuutisten aallon ympäri Euroopan. Osaltaan negatiivisen uutisoinnin seurauksena useat eurooppalaiset maat, mukaan lukien Italia, Itävalta, Unkari ja Puola, sekä muun muassa Yhdysvallat ja Australia jättivät asiakirjan hyväksymättä eivätkä osallistuneet Marrakeshin kokoukseen.Myös Suomessa tuotiin esiin väitteitä, jotka eivät ole yhdenmukaisia asiakirjan sisällön ja sen syntyprosessin kanssa.
Tässä artikkelissa jäljitämme Suomessa käytyä keskustelua GCM-asiakirjan ympäriltä ennen ja jälkeen Marokon valtioidenvälistä konferenssia. Haluamme tehdä näkyväksi kotimaassa käydyn kansallismielisten tahojen valhekampanjoinnin esimerkkinä siitä, miten valeuutisia valjastetaan valtakunnan politiikan välineeksi.
Erityisesti kansainväliset prosessit ovat usein tavalliselle kansalaiselle kaukaisia ja vieraita.
GCM:n ympärille syntynyt keskustelu osoittaa mielestämme erinomaisesti sen, kuinka vaikeat prosessit yksinkertaistetaan poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.
Adressista kansalaisaloitteeseen
GCM nousi kansallismielisten agendalle lokakuussa 2018. Aihetta oli käsitelty pidemmän aikaa esimerkiksi Kansalainen.fi-vaihtoehtomediassa, mutta tekemämme katsauksen perusteella varsinaisen alkusysäyksen näyttäisi antaneen 23. lokakuuta Adressit.com-palveluun luotu ”Adressi globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi”, josta tuli palvelun allekirjoitetuin adressi vuonna 2018.
Adressi väittää, että GCM-asiakirja hyväksyy rajattoman laittoman maahanmuuton ja että sen myötä valtio menettää itsemääräämisoikeutensa maahanmuuttoasioissa. Lisäksi allekirjoittajamaat sitoutuvat adressin mukaan tuomitsemaan kaiken maahanmuuttoa koskevan kritiikin ja protestit rasismiksi ja muukalaisvihaksi.
Adressin luomisen jälkeen lukuisat vaihtoehtomediat ja maahanmuuttovastaiset aktivistit ryhtyivät levittämään näitä sekä muita GCM-asiakirjaa koskevia paikkansapitämättömiä väitteitä.
Adressi luovutettiin ulkoministeriölle 4.12., konferenssia edeltävällä viikolla. Allekirjoituksia adressi oli kerännyt 37 424.
Adressin alullepanijoita ovat muun muassa Suomen Sisun Terhi Kiemunki ja Seikku Kaita, Soldiers of Odin -aktiivit Mika Ranta ja Tero Ala-Tuuhonen ja Finnish Defence Leaguen puheenjohtaja Jukka Ketonen. Se onkin allekirjoitettu äärikansallismielisten liikkeiden yhteistyö- ja kattojärjestöksiluodun Kansallismielisten liittouman nimissä.
GCM-kysymys tuotiin myös eduskuntaan pian adressin luomisen jälkeen. Ensin perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio teki asiakirjasta toimenpidealoitteen lokakuussa, ja tämän jälkeen niin ikään perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari esitti asiasta kirjallisen kysymyksen. Kysymyksessään Huhtasaari esittää, että ”sopimus ei pyri vähentämään maahanmuuton haittoja, vaan pyrkii saamaan kaikille samat oikeudet riippumatta siitä, onko tulija tullut laittomasti tai laillisesti maahan.”
Asiakirja on käsitelty eduskunnan työjärjestyksen mukaisesti ja tuotu tiedoksi eduskunnalle jo kesällä.
Täysistunnossa 8.11. Huhtasaari vaati hallitusta tuomaan asiakirjan eduskunnan käsittelyyn. Vastauksessaan Huhtasaarelle ulkoministeri Timo Soini huomautti, että asiakirja on käsitelty eduskunnan työjärjestyksen mukaisesti suuressa valiokunnassa, ulkoasiainvaliokunnassa ja hallintovaliokunnassa ja tuotu tiedoksi eduskunnalle jo kesällä. Soini myös totesi hallituksen olevan valmis asian lisäkäsittelylle. Tästä huolimatta Huhtasaari edelleen syytti hallitusta asiakirjan salailusta.Perussuomalaiset näyttivät kiinnostuneen asiakirjasta vasta lokakuussa, tuskin sattumanvaraisesti Kansallismielisten liittouman liikkeelle laittaman adressin julkaisemisen ja sen ympärillä erityisesti sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun jälkeen.
Vaikka Kansallismielisten liittouman väitteet ovatkin selkeämmin harhaanjohtavia kuin ne, joilla kansanedustajat Tavio ja Huhtasaari asian toivat eduskuntaan, maahanmuuttovastaiset aktiivit ja poliitikot ovat koko prosessin ajan ulostuloissaan jakaneet yhteisiä teemoja. On esitettyvihjailuja siitä, että hallitus on pyrkinyt salaamaan asiakirjan käsittelyn sekä eduskunnalta että kansalaisilta.
Unkarin, Puolan ja Yhdysvaltojen nationalististen populistijohtajien esimerkkiä on toivottu kritiikittömästi myös Suomen linjaksi. Lisäksi on annettu ymmärtää, että asiakirjan hyväksymisestä seuraisi uusi maahanmuuttoaalto.
Sekä Tavio että Huhtasaari ovat aktiivisesti kritisoineet asiakirjaa internetissä, esimerkiksi perussuomalaisten Suomen Uutiset -verkkolehdessä. Tekemämme selvityksen mukaan aihe näyttäisi levinneen juuri Suomen Uutisten kautta edelleen eri julkaisualustoille ja perinteisiin medioihin, jopa maakuntalehdistöön. Lopulta esimerkiksi Iltalehti teki asiasta artikkelin, jossa ulkoministeriön erityisasiantuntija Renne Klingevastasi asiakirjasta levinneisiin virheellisiin tietoihin.
4. joulukuuta, aivan Marrakeshin kokouksen alla, luotiin oikeusministeriön alaisuudessa toimivaan kansalaisaloitepalveluun aloite Suomen irtautumisesta asiakirjasta. Aloitteen takana on järvenpääläinen perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Arto Luukkanen.
Aloitteessa vaaditaan oikeuskäytännölle vierasta lainsäädäntöä, joka toteaisi, että ”GCM-sopimus on katsottava virheellisesti tuoduksi Suomen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon”. Kansalaisaloitteessa toistuu jälleen myös väite, että julkilausuman vuoksi Suomi menettäisi oman rajavalvontansa.
Samana päivänä, kun asiakirjaa vastustava adressi luovutettiin ulkoministeriölle, Tavio jätti oikeuskanslerille kantelun asian käsittelemättä jättämisestä eduskunnassa perustuslain 94 § vastaisena. Oikeuskansleri katsoi kantelun aiheettomaksi 10.12.
Tavio reagoi päätökseen syyttämällä edelleen hallitusta asiakirjan käsittelystä ”salassa suljettujen ovien takana”. Hän myös tulkitsi, että koska asiakirja ei ole oikeudellisesti sitova, ”seuraavan hallituksen ei ole pakko noudattaa sopimusta”. Tämä väite sivuuttaa Suomen aikaisemmat, GCM:n kanssa yhteneväiset kansainvälisoikeudelliset velvoitteet.
Suomen virallinen kanta ja valeuutisointi: missä olivat UM ja muut eduskuntapuolueet?
Suomen valtio on sekä ulkoministeri Soinin, ulkoministeriön että GCM-konferenssin jälkeen Marokossa Suomea edustaneen sisäministeri Kai Mykkäsen suulla pyrkinyt vastaamaan GCM-julistuksesta esitettyyn valheelliseen informaatioon. Näyttäisi kuitenkin olevan niin, että valeuutisointi pitää pintansa ja tietyt tahot ovat sitkeästi jatkamassa kampanjointia asiakirjaa vastaan.
Puututtiinko valheellisen informaation levittämiseen liian myöhään ja ponnettomasti?
Voidaankin oikeutetusti kysyä, puututtiinko tähän valheellisen informaation levittämiseen liian myöhään ja ponnettomasti. Valtion kanta näyttää olleen, että koska GCM ei muuta Suomen kansainvälisoikeudellisia velvoitteita, ei siihen sitoutumisesta myöskään tarvitse keskustella. Samanaikaisesti ne tahot, joiden agendalla on erityisesti maahanmuuton kritisoiminen, ovat saaneet vapaasti agitoida kannattajiaan valheelliseen informaatioon nojaten.Tavallisen kansalaisen kannalta tilanne on erittäin ongelmallinen. Mikäli aika ja kiinnostus eivät riitä faktojen tarkastamiseen, ajatukset salaisista sopimuksista jäävät epämääräisinä elämään kalvaen luottamusta yhteiskunnan toiminnan avoimuuteen ja maan johdon tarkoitusperiin.
Euroopan tasolla on todistettu, kuinka valheellinen informaatio saattaa johtaa jopa valtioiden irtautumiseen prosessista. Belgiassa hallitus ajautui sopimuksen vuoksi kriisiin, ja pääministeri Charles Micheljoutui aivan Marokon konferenssin alla hakemaan parlamentiltaan mandaatin sitoutua asiakirjaan kansallismielisen Nieuw-Vlaamse Alliantie -puolueen uhatessa hajottaa hallituksen.
Michelin hallitus kaatui lopulta asian ympärille syntyneen kohun vuoksi. Michel piti Marrakeshissa tunteikkaan puheenvuoron, jossa toi esiin valeuutisten vaarallisuuden maansa esimerkin kautta. Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitti kokoussalissa paikalla olleita äärinationalismin vaaroista siirtolaisuuskeskustelussa.
Faktojen tarkistaminen saattaa olla vaikeaa. Esimerkiksi GCM-asiakirjaa koskeva suomenkielisen Wikipedia-sivun ensimmäisen version loi, puutteellisin ja valheellisin tiedoin, tubettaja Arto Alanenpää. Asiaan perehtynyt huomaa heti, ettei asiakirjaa tai sen taustalla olevaa prosessia ole edes yritetty selvittää asianmukaisesti. Samaa ei kuitenkaan voida vaatia asiaan vihkiytymättömältä.
On erityisen huolestuttavaa, että jopa kansanedustajan tehtävässä olevat henkilöt levittävät virheellistä informaatioita kansainvälisistä prosesseista ajaakseen omaa agendaansa.
Suomalaista ulkopoliittista keskustelua erityisesti maahanmuutto- ja pakolaisasioissa näyttäisi leimaavan apatia, jossa tila on kritiikittömästi luovutettu maahanmuuttovastaisille voimille.
Aiheellisesti voidaan esittää myös kysymys siitä, mikseivät muut puolueet ottaneet ponnekkaammin kantaa perussuomalaisten kansanedustajien esittäessä väitteitään eduskunnassa. Suomalaista ulkopoliittista keskustelua erityisesti maahanmuutto- ja pakolaisasioissa näyttäisikin leimaavan jonkinasteinen apatia, jossa tila on kritiikittömästi luovutettu maahanmuuttovastaisille voimille. Eduskuntaryhmä sinisten tuore ehdotus YK:n pakolaissopimuksen ”tarkastamisesta” ja hallituksen esitys ”selvittää Suomen tulkinnat maahanmuuton sopimusten oikeellisuudesta” jatkavat samaa linjaa.Tätä kansallismielisten agendan hiljaista hyväksyntää oli aistittavissa jopa sisäministeri Mykkäsen Marrakeshissa pitämässä Suomen puheenvuorossa, jossa toistettiin useaan kertaan, että Suomi vaatii sääntöihin perustuvaa, rajoitettua maahanmuuttoa. Mitään muuta GCM-asiakirja ei edes esitä, ja tämän tulisi olla selvää myös perussuomalaisille, joilla on ulkoasiainvaliokunnassa edustaja.
Se, että Suomen puheenvuorossa asiaa näin ponnekkaasti painotettiin, kuulosti paikalla olevan tutkijan korvaan siltä, että maahanmuuttokriittisten huoliin haluttiin vastata kuitenkaan kiistämättä niitä virheellisiä väitteitä, joita nämä esittävät.
On huolestuttavaa, ettei julkisuudessa pyritä selkeämmin kiistämään virheellistä informaatiota. Kansainvälisen politiikan prosessit näyttäytyvät kansalaisille usein kaukaisina ja vieraina. Samanaikaisesti ne koskevat paljon tunteita herättäviä aiheita, on kyseessä sitten turvallisuuspolitiikka ja Nato-keskustelu tai maahanmuuttopolitiikka ja GCM.
Pelottelu ja kansainvälisten prosessien mustamaalaaminen eivät millään tavalla voi olla Suomen kansallinen etu – päinvastoin.
Pelottelu ja kansainvälisten prosessien mustamaalaaminen eivät kuitenkaan millään tavalla voi olla Suomen kansallinen etu – päinvastoin, useiden maiden jättäytyminen asiakirjan hyväksymisen ulkopuolelle saattaa jopa vaikeuttaa EU:n suhteita kolmansiin maihin maahanmuuttokysymyksissä.Poliittisten päättäjien tulisikin voimakkaammin vastata valheelliseen informaatioon eikä vain tuudittautua ajatuksella, että tällaisten prosessien takana on vain rasistisia liikkeitä tai salaliittoteoreetikkoja. Kuten GCM-prosessin ympärillä käyty suomalainen ja eurooppalainen keskustelu ovat osoittaneet, jopa poliitikot valtakunnan tasolla lähtevät mukaan virheellisen tiedon levittämiseen.
Eduskuntavaalien lähestyessä on kansalaisten oikeus saada asianmukaista tietoa myös kansainvälisestä politiikasta. Jonkun on tuotava keskustelussa esiin sekin, että GCM:n kaltaiset prosessit pyrkivät parantamaan jo muutenkin heikossa asemassa olevien maahanmuuttajien oloja ja tarjoamaan heille oikeudenmukaista ja oikeusvaltioperiaatteiden mukaista kohtelua. Julkisuudessa lähinnä oikeusoppineet ovat kritisoineetkansainvälisten prosessien aliarviointia.
Kansainvälisen politiikan tutkijoina jaamme kollegojemme näkemyksensiitä, että myös meillä tieteentekijöillä on velvollisuutemme puuttua harhaanjohtavan informaation levittämiseen.
Mikko Räkköläinen on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. PhD Milla Emilia Vaha on kansainvälisen politiikan tutkija Turun yliopistossa
https://politiikasta.fi/suomalainen-gcm-keskustelu-esimerkki-valeuutisten-vaarallisesta-voimasta/
