Pakolaisuus

YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Yhden nuoren syrjäytyminen maksaa Suomelle 230 000–680 000 euroa, tai enemmän – ja päälle tulee inhimillinen hinta
Kannattaa vielä laittaa se miljoona, tai enemmän - muualta tulevaan työvoimapulan pelastajaan ja viedä työpaikka nenän edestä reippaalla palkkatukipotilla tältä nuorelta. Ja päälle tulee lisäksi inhimillinen hinta sille tytölle tai naiselle joka raisk saa kokea rikkautta yllätyksenä ja pyytämättä.

Tuntuu, että sitä rahaa joka ei ole pois mistään, on aika tavalla ylimäärin tässä maassa :rolleyes:
 
hansai

Ylipäällikkö
Maahanmuuttojohtaja LM:lle: Vastaanottamisesta vapaaehtoista

ELISA HYVÄRINEN | 27.04.2019 | 12:43

Sisäministeriön maahanmuuttojohtaja väläyttää ”väliaikaisen mekanismin” mahdollisuutta.

Sisäministeriön maahanmuuttojohtaja Tuomo Kurri pitää mahdollisena, että EU:n jäsenmaat ottaisivat tulevaisuudessa Välimereltä pelastettuja vastaan vapaaehtoisesti. Kurri kertoo aiheesta Kalevanjulkaisemassa Lännen Medianhaastattelussa.

Kurrin mukaan maahanmuuttokysymykset tulevat olemaan esillä Suomen heinäkuussa alkavalla EU-puheenjohtajuuskaudella.
– Keskustelu esimerkiksi Dublin-asetuksen muuttamisesta on jumiutunut. Jäsenmaat ovat erimielisiä. Ensin on kuitenkin nähtävä, miten uusi EU:n parlamentti ja komissio ottavat muuttoliikkeeseen kantaa, Kurri sanoo.

Ratkaisuja Välimeren pakolaistilanteen ratkaisemiseksi on Kurrin mukaan kuitenkin jo pohdittu.
– On ollut puhetta sellaisesta väliaikaisesta mekanismista, että jäsenmaat ottaisivat vapaaehtoisuuteen perustuen Välimereltä pelastettuja vastaan, Kurri vahvistaa.

EU:n suunnitelmissa on ollut maihinnousukeskusten perustaminen unionin ulkopuolella. Yksikään maa ei ole toistaiseksi halunnut näitä keskuksia alueelleen.
– Vuoropuhelua kauttakulkumaiden kanssa jatketaan ja yhteistyötä pyritään kehittämään, Kurri toteaa.

Merkava

Majuri

Ei kuulosta kovin hyvälle ajatukselle... Kun miettii mitkä maat osallistuivat tunnollisesti taakanjakosiirtoihin. Kyllä, Suomi ja Malta. Muita ei niin napostellut.
 
hansai

Ylipäällikkö
Päivi Nerg seurasi aitiopaikalta, kun turvapaikanhakijoita tulvi Suomeen syksyllä 2015 – sitten eteen tuli seksuaalirikosten vyyhti: "Minusta on hienoa, että uskomme ihmisyyteen"

Studio-ohjelman yhdeksännessä jaksossa keskusteltiin rasismista. Ohjelman vieraina nähtiin entinen kansanedustaja Jani Toivola, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi ja alivaltiosihteeri Päivi Nerg.
Alivaltiosihteeri Päivi Nerg seurasi aitiopaikalta, kun Suomeen saapui yli 30 000 turvapaikanhakijaa vuonna 2015.
Pian hän kohtasi suomalaisten auttamisenhalun ja vihan uuden tilanteen edessä, kun Suomea riepotteli järkyttävä seksuaalirikosten vyyhti.

Vaikka kyseessä on erittäin vakavia tapauksia, niin Nerg painottaa, että jokainen niistä tulee nähdä yksittäisinä. Yleistäminen ei auta asioiden käsittelyssä.
Meitä virkamiehiä on opetettu siihen, ettemme saisi sanoa sanaa ulkomaalaistaustainen. Olennaista on se, että yksilö on käyttäytynyt rikollisesti ja käyttänyt naisia hyväkseen.

Ei naiivia toimintaa
Nerg ei näe vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden tulvaa Suomen näkökulmasta naiivina.
– Minusta on hienoa, että uskomme ihmisiin ja ihmisyyteen.
Kun seksuaalirikoksia ilmeni, olisi Nergin mielestä niihin pitänyt suhtautua yksilöllisesti.
Sitä faktaa osa väestöstä ei hyväksynyt ollenkaan. Se pieni osa toisen mielestä leimasi koko joukon. Emme osanneet nähdä totuutta tosiasioiden kautta ja nähdä tilannetta laaja-alaisesti.

"Siinä joukossa on ihmisiä, jotka tulevat tekemään rikoksia"

Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi on nähnyt työnsä puolesta monia erilaisia kulttuureja.
– Vuonna 2015 meille tuli ihmisiä, joista voitiin selvästi olettaa, että he tarvitsevat apua. Suomalaiset auttoivat heitä.

Löövi kuitenkin painotti, että suureen massaan lukeutui monenmoista kulkijaa.
– Kun tulee 30 000 ihmistä, niin kyllä siinä on kaikennäköistä sukankuluttajaa mukana. Se tarkoittaa sitä, että siinä joukossa on ihmisiä, jotka tulevat tekemään rikoksia.

Löövin mielestä rikoksia tehneiden henkilöiden vuoksi ei pidä kuitenkaan tuomita kaikkia turvapaikanhakijoita.

– Jos kotipaikkakunnallani asuu 20 000 ihmistä ja joku tekee siellä rikoksen, niin se ei tarkoita, että kaikki kaupungin ihmiset ovat rikollisia. Ei se niin voi mennä.

ak.tied

Huokaus.

Nerg sitten omasta mielestään näkee kokonaisuuden ja kehottaa katsomaan yksilöitä o_O
 
ak.tied

Ylipäällikkö
Kotouttamistoimet epäonnistuneet, vanhat perinteet istuvat tiukassa.

Irakilaismiestä syytetään 14-vuotiaan lapsivaimon hankkimisesta
28-vuotiasta irakilaistaustaista miestä syytetään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ihmiskaupasta tai vaihtoehtoisesti törkeästä vapaudenriistosta, väärennyksestä, pahoinpitelystä ja törkeästä raiskauksesta.

Tyttö oli avioitunut miehen kanssa Irakissa ja tullut Suomeen. Poliisin epäilyn mukaan tyttö olisi tuolloin ollut vasta 14-vuotias, eikä täysi-ikäinen, kuten väestörekisterijärjestelmään oli Suomessa kirjattu.
 
Hapsu

Alikersantti
Par säkillistä veronmaksajien selkänahasta vuolastaan molokin kitaan, ni kyllä se siitä suttaantuu, kunnes taas kohta tarvitaan lissää...
 
Kaksipäisen kotkan aivo vuotaa.

Arvioiden mukaan presidentti Vladimir Putinin valtakauden aikana Venäjältä on emigroitunut 1,6 – 2 miljoonaa ihmistä. Kiihtynyt aivovuoto konkretisoi Venäjän autoritäärisen modernisaation epäonnistumisia ja syventää maan pidemmän aikavälin ongelmia, toteaa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila.
– Samalla se vähentää hallinnon poliittisia paineita tehdä maasta vetovoimaisempi koulutetuille ja kansainvälisesti suuntautuneille kansalaisille, Lassila kirjoittaa Aivovuoto Venäjältä – Kremlin kaksiteräinen miekka –julkaisussaan.
Paremmista mahdollisuuksista ja avoimemmasta ilmapiiristään huolimatta Venäjän pitkälle globalisoituneet suurkaupungit, Moskova ja Pietari etunenässä, eivät tarjoa riittävästi edellytyksiä pitämään korkeasti koulutettuja ja kansainvälisesti suuntautuneita ihmisiä maassa.
https://www.verkkouutiset.fi/aivovuoto-venajalta-kiihtyy-vladimir-putin-ei-kykene-uudistamaan/
 
proileri

Eversti
Vihreiden lainsäädäntösihteeri ja lentokoneprotestoija Aino Pennanen nappasi performanssistaan 720 euron sakot. Näin päätti Itä-Uudenmaan käräjäoikeus.

Siitä hyvä juttu että Finnair voi vaatia Pennaselta korvauksia. Tosin tuskinpa uskaltaa, koska saisi vihervasemmiston raivon niskaansa.
 
Aquilifer

Majuri
Sinänsä hyvä että käräjäoikeus ei katsonut tapauksen julkisuutta rangaistukseen pienentävästi, varsinkin kun Pennanen itse videoi tapahtuman someen...
Sehän tuossa niin hupaisaa onkin, ensin videoi itse tapahtuman livenä someen maksimoidakseen julkisuuden, sitten kun tuomio uhkaa napsahtaa niin naristaan julkisuuden tuomista haitoista...
 
Lunni

Majuri
Sehän tuossa niin hupaisaa onkin, ensin videoi itse tapahtuman livenä someen maksimoidakseen julkisuuden, sitten kun tuomio uhkaa napsahtaa niin naristaan julkisuuden tuomista haitoista...
Ja kun nyt käräoikeuden päätöskirjelmää luin, niin kohu katsottiin nk. itseaiheutetuksi. Minä tyydyn tuomioon, ja ei pväsakko Pennasen taloutta kaada, kunhan oli sellainen pieni oikeudellinen näpäytys wanna-be-like se ruotsalainen aktivisti. Rangaistukseksi jääköön nettimeemit lentokoneseisojasta.. ja kyllähän omassa kuplassaan hän varmasti saa jaxuhaleja ja sympatiaa.
 
Hilan lukko

Alikersantti
Vihreiden lainsäädäntösihteeri ja lentokoneprotestoija Aino Pennanen nappasi performanssistaan 720 euron sakot. Näin päätti Itä-Uudenmaan käräjäoikeus.

Käsittämätöntä näissä jutuissa on se, että niiden käsittely oikeusjärjestelmässä kestää niin kauan ja tässäkin tapauksessa uskoisin että jatkuu vielä. Olisi luullut, että tuo oltaisiin taputeltu parissa viikossa.
Uskoisin että tällä foorumilla se olisi onnistunut. En ole oman käden oikeuden kannattaja, mutta tuossa tapauksessa apua poistoon ei olisi kahta kertaa tarvinnut pyytää.
 
hansai

Ylipäällikkö
Ei vittu...

Turvapaikanhakija kääntyi kristityksi ja kertoi siitä Afganistaniin – sitten KHO kumosi Migrin ja hallinto-oikeuden kielteisen päätöksen vainon perusteella

Tänään klo 5:58

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ennakkopäätös merkitsee sitä, että jatkossa kristityksi kääntynyt turvapaikanhakija voi parantaa mahdollisuuksiaan saada turvapaikka, kun tieto kääntymisestä saatetaan lähtömaahan.

KARI PEKONEN/IL

Mies tuli Suomeen Afganistanista ja haki turvapaikkaa. Prosessin aikana hän kääntyi kristityksi ja meni naimisiin kristityn naisen kanssa. Vainon peruste syntyi siis henkilön kotimaastaan lähdön jälkeen. Kyseessä on siis niin sanottu sur place -tilanne.
Maahanmuuttoviraston (Migri)kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen turvapaikanhakija ilmoitti kääntymisestään Afganistanissa olevalle perheelleen. Tämä ilmoitus puolestaan lisäsi vainon vaaraa.
Helsingin hallinto-oikeus (HAO) oli Migrin linjoilla, mutta KHO päätti, että Migrin ja hallinto-oikeuden päätökset maasta poistamisesta on kumottava, koska mies voisi joutua kotimaassaan vainotuksi uskontonsa takia.
Kyseessä on merkittävä ja kauaskantoinen turvapaikkapoliittinen linjaus.Erityisesti Afganistanista tulleet turvapaikanhakijat ovat kääntyneet joukolla kristityiksi, ja KHO:n päätös on ennakkopäätös.Ennakkopäätökset ohjaavat hallinto- ja oikeuskäytäntöä.
Iltalehti kertoo nyt, miten kaikki tapahtui.
Migri: Ei oikeutta turvapaikkaan
Migri päätti lokakuussa 2016 hylätä Suomessa kristityksi kääntyneen afganistanilaisen turvapaikanhakijan turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen ja käännyttää hänet Afganistaniin.
Mies valitti asiasta Helsingin hallinto-oikeuteen (HAO). Hallinto-oikeus hylkäsi elokuussa 2017 valittajan valituksen Migrin päätöksestä.
Sitten afganistanilainen valitti asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Nyt KHO on antanut päätöksensä.
Korkein hallinto-oikeus vaatii, että Helsingin hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava ja asia on palautettava Migriin uudelleen käsiteltäväksi.
Tapauksen tekee kiinnostavaksi se, että afganistanilaismies muutti kertomustaan prosessin aikana, kääntyi kristityksi ja meni naimisiin Suomessa. Toisin kuin Migri ja hallinto-oikeus, KHO katsoi, että kyseessä ei ollut valekääntyminen turvapaikan saamiseksi.
KHO teki jo joulukuussa 2017 välipäätöksen, jolla se kielsi maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes valituslupahakemus on ratkaistu tai asiassa toisin määrätään.
Viime syyskuussa Migri myönsi valittajalle oleskeluluvan Suomen kansalaisen puolisona.
Näin tarina muuttui
Tapauksen keskeinen ratkaisuaineisto perustuu hakijan suullisesti kertomaan ja sen uskottavuuden arviointiin.
Migri päätyi turvapaikkapuhuttelun perusteella 2016 siihen, ettei valittajan kristinuskoon kääntymiseen liity vakaumuksellisuutta tai hengellisyyttä. Migri ei hyväksynyt tosiseikkana sitä, että hakija olisi vakaumuksellinen kristitty.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Katunäkymä Afganistanin pääkaupungista Kabulista. Arkistokuva vuodelta 2016.
Katunäkymä Afganistanin pääkaupungista Kabulista. Arkistokuva vuodelta 2016.

Katunäkymä Afganistanin pääkaupungista Kabulista. Arkistokuva vuodelta 2016. MIKA KOSKINEN
Migri lausui: ”Kertomasi mukaan et ole kertonut perheellesi kääntyneesi kristityksi. Näin ollen ei voida katsoa, että väitetty kääntymisesi olisi kotimaassasi yleisessä tiedossa ja siten voisi asettaa sinut varaan riippumatta todellisesta vakaumuksestasi.”
Mutta sitten mies kertoi kääntymisestään Afganistanissa olevalle perheelleen.
Helsingin hallinto-oikeuden (HAO)suullisessa käsittelyssä afganistanilaismies kertoi soittaneensa kasteen jälkeen innoissaan vanhemmilleen Afganistaniin ja kertoneensa isälleen kääntymisestään kristinuskoon. Isä oli hermostunut ja sanonut, ettei valittaja ole enää hänen poikansa. Lisäksi valittaja kertoi, että ”jos hän joutuisi palaamaan Afganistaniin, kaikki tietäisivät hänen uskonnostaan ja hänet tapettaisiin.”
Käytännössä siis vanhemmille annettu ilmoitus kääntymisestä kristinuskoon Suomessa lisäsi vainon vaaraa.
HAO:n mukaan ”valittaja on uskottavasti kertonut siitä, että hän on kertonut isälleen kääntymisestään. Hallinto-oikeus katsoo kuitenkin, ettei asiassa ole tullut ilmi, että valittajan perhe uhkaisi valittajaa kääntymisen johdosta, vaikka isä on kertonut tuntevansa häpeää valittajan vuoksi.”
HAO piti epätodennäköisenä, että isä olisi saattanut tiedon kääntymisestä muiden kyläläisten tietoon.
– Lisäksi se, että tieto valittajan kääntymisestä olisi mennyt muiden turvapaikanhakijoiden kautta valittajan kotialueelle, perustuu kokonaan toisen käden tietoon ja valittajan omaan olettamukseen.Valittaja ei ole väittänyt tunteneensa niitä turvapaikanhakijoita, joiden kautta tieto olisi mennyt hänen kotialueelleen aikaisemmin, vaan ainoastaan todennut heidän olevan kotoisin samasta maakunnasta, HAO:n päätöksessä todetaan.
HAO:n mukaan näihin seikkoihin nähden se ei voi vakuuttua siitä, että ”valittajan kääntyminen olisi yleisesti tiedossa valittajan kotialueella tai että valittajan perhe uhkaisi valittajaa kääntymisen johdosta. Myöskään se seikka, että valittajan kääntymisestä on kirjoitettu suomalaisessa sanomalehdessä ja internetissä, ei anna aihetta arvioida toisin asiaa.”

HAO piti epäuskottavaa, että valittajan vakaumus edellyttäisi kristinuskon harjoittamista tunnustuksellisesti tai muutoin huomiota herättävällä tavalla hänen kotimaassansa.
– Asiassa saadun selvityksen perusteella ei myöskään voi vakuuttua siitä, että tieto valittajan kastamisesta kristinuskoon ja toiminnasta kristinuskon parissa olisi mennyt viranomaisten tai muiden tahojen tietoon Afganistanissa. Edellä todettu huomioon ottaen valittaja ei ole tehnyt todennäköiseksi, että hänellä olisi kristinuskoon kääntymisen vuoksi perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai muuten todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa.
HAO: "Huomiota herättävän paljon kääntymistä kristinuskoon”
Migrin tavoin HAO piti kristityksi kääntymistä vain keinona saada turvapaikka Suomesta.
HAO linjasi, että ”pelkästään muodollisen kasteen ottaminen ei lähtökohtaisesti ole riittävä selvitys aidosta kristinuskoon kääntymisestä. Asiassa on arvioitava valittajan motivaatiota kristinuskoon kääntymiseen ja mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut hänen elämäänsä. Valittajan motivaation arvioimisen tärkeyttä korostaa se, että Afganistanista kotoisin olevien turvapaikanhakijoiden kohdalla on tapahtunut huomiota herättävän paljon kääntymistä kristinuskoon.”
Lisäksi HAO totesi muun muassa, että ”valittajan kertomuksen perusteella on välittynyt kuva siitä, että hän on osallistunut tilaisuuksiin osaltaan niiden yhteisöllisen, välittävän ja hyvän ilmapiirin vuoksi. Tilaisuuksiin osallistuminen ei myöskään itsessään osoita aitoa kristinuskoon kääntymistä tilanteessa, jossa valittaja on kääntynyt kristinuskoon turvapaikkaa haettuaan ja turvapaikkaa koskevan asian käsittely on edelleen kesken.”
HAO päätti, että ”valittaja ei ole tehnyt todennäköiseksi, että hänellä olisi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan, eikä asiassa ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi merkittäviä perusteita uskoa valittajan joutuvan kotimaassaan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.”
KHO otti toisen kannan
Korkeimpaan hallinto-oikeuteen tekemässään valituksessa valittaja totesi, että turvapaikkahakemusta ei tule hylätä sillä perusteella, että turvapaikan hakija ei suoriudu uskonnollisten kokemustensa sanallisesta kuvaamisesta erityisen hyvin.
– Valittajan mukaan hän ei ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, koska hallinto-oikeuden päätöksen perusteluista ilmenee ennakkoasenne, jonka mukaan valittajan kertomus kristinuskoon kääntymisestä on lähtökohtaisesti epäuskottava sillä perusteella, että afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden keskuudessa on ollut paljon käännynnäisiä.
– Valittajan kääntyminen ei liity hänen turvapaikka-asiaansa, afganistanilaismiehen valituksessa todetaan.
Päätöksessään KHO totesi olevan ”riidatonta”, että valittajan kääntyminen kristinuskoon on hänen perheensä tiedossa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Näkymä Kabulin lentokentältä.
Näkymä Kabulin lentokentältä.

Näkymä Kabulin lentokentältä. MIKA KOSKINEN
– Tämä on johtanut perhepiirissä häpeään sekä yhteydenpidon katkeamiseen valittajan ja perheen välillä. Valittaja on korkeimmalle hallinto-oikeudelle kertonut perheen merkittävästä asemasta kotiseudulla ja vahvasta uskonnollisesta taustasta.Tällaisessa perheessä perheenjäsenen kristityksi kääntymiseen voidaan olettaa suhtauduttavan jyrkemmin kääntymisen syvällisyydestä tai aitoudesta riippumatta, KHO:n päätöksessä linjataan.
KHO:n mukaan kristityksi kääntymisen myöhäinen esittämisajankohta sinänsä heikentää kertomuksen uskottavuutta, mutta ”vakavien oikeudenloukkausten uhkaa valittajan perheen taholta ei tästä huolimatta voida sulkea pois etenkään, kun otetaan huomioon, että valittaja on sittemmin Suomessa solminut kristillisen avioliiton vakaumuksellisen kristityn kanssa,” KHO lausuu päätöksessään.
”Kun lisäksi otetaan huomioon edellä selostettu maatieto (kristityiksi kääntyneisiin suhtaudutaan vihamielisesti) sekä valittajan kertomus kokonaisuudessaan, korkein hallinto-oikeus ei voi myöskään vakuuttua siitä, että valittajan kristinuskoon kääntyminen ei olisi mennyt laajempaan tietoon hänen kotialueellaan,” päätös jatkuu.
KHO:n mukaan HAO:n ja Migrin päätökset on kumottava ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
KHO:n mukaan se ei ”ensi asteena arvioi, olisiko valittajalla hänen henkilökohtaiset olosuhteensa huomioon ottaen mahdollisuus ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitettuun sisäiseen pakoon.”
Pallo takaisin Migrille
Migrin turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kommentoi Iltalehdelle, miten asian käsittely Migrissä nyt etenee.
– Eli tässä on nyt fakta, että hakija kotipaikkakunnallaan joutuu vainotuksi. Nyt tulee selvittää, onko hakijan mahdollista (turvallista, laillista ja kohtuullista)palata ja asua jollain muulla alueella Afganistanissa, Repo sanoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Migrin turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo.
Migrin turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo.

Migrin turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo. ANNA EGUTKINA
Revon mukaan tässä harkinnassa Migri soveltaa KHO:n linjauksia sisäisen paon mahdollisuuksista Afganistanissa.
Revon mukaan sisäinen pako on mahdollista Kabuliin paitsi haavoittuvassa asemassa olevien osalta. Näitä ovat esimerkiksi naiset, lapset, lapsiperheet ja sairaat.
– Toki tapauskohtaisesti harkiten.Esimerkiksi terveille, yksinäisille, nuorille miehille sisäinen pako voi olla mahdollista. Ja hakijaa kuullaan.
KHO antoi ennakkopäätöksensä 6.helmikuuta. Asian ratkaisivat oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Hannu Ranta, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen ja Jaakko Autio. Asian esittelijänä oli Petri Leinonen.

Bushmaster

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
edelliseen liittyen .....

KHO:n ansiosta turvapaikka rapsahtaa kohta kuin Manulle illallinen
4.5.2019 07:29 Vesa Levonen17 kommenttia

Näinkö helpoksi tämä turvapaikan saaminen jo menee?

Tulet Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Käännyt muslimista kristityksi ja ilmoitat tästä kotimaahan ja kotiin, niin johan lupa rapsahtaa. Menet vielä Suomessa naimisiin, niin kaikki tulee kuin Manulle illallinen. Helppoa kuin heinänteko ja pian muut seuraavat perässä, kun on KHO:n ennakkopäätös. Alkaakohan kohta kansainvaellus taas Suomeen? https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4b88a190-cbeb-42f2-a381-9995de181357

ja parhaat kommentit mukaan:

Vesa Levonen
4.5.2019 07:31
Onhan se pidettävä siitä huoli, etteivät turvapaikanhakijat Suomesta lopu. Hyväuskoinen hölmöys sen kuin jatkuu ja sen näyttää takaavan tällä kertaa korkein hallinto-oikeus (KHO).

Vesa Levonen4.5.2019 07:39
Ei nämä vetovoimatekijät lopu meillä Suomesta. Jos uhkaa loppua, niin tehdään niitä tarvittaessa näköjään itse lisää.

miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
eli taqiyya-oppi on šiiamuslimien doktriini, jonka mukaan uskovainen saa kieltää uskonsa Jumalaan, mikäli hän on uhan alla uskonsa takia. Arabiankielinen sana tarkoittaa suojautumista.
Valehtelu on luvallista, jos muslimi pelkää henkensä puolesta tai on muuten ahdingossa. Valehtelua vääräuskoisille pidetään myös sunnalaisen oppisuunnan piirissä sallittavana, jos valhe auttaa halutun päämäärään saavuttamisessa
 
Top