Pakolaisuus

Ei vaan toimitaan kuten Kreikka eikä oteta vastaa mitään hakemuksia ja ihmiset pyritään pitämään fyysisestikin pois jopa voimaa käyttäen.
Turkkiin kohdistetaan taloudellisia pakotteita sekä kaikki mahdollisia hybriditoimia sekä valmistaudutaan avoimeen sotaan sitä vastaan.
EU ja sen jäsenmaat eivät selvästikkään toimineet noin 2016 tai sen jälkeen. Unkari ainoana poikkeuksena ja nyt Kreikka. Länsi-eurooppalaisten maiden tulee kiristää maahanmuuttopolitiikkaansa.
 
EU on maksanut Erdoganille vuodesta 2016 lähtien. Olet siis sitä mieltä, että olisi ollut parempi antaa Turkista tulla satoja tuhansia, kenties jopa miljoonia, turvapaikanhakijoita? Hieman kummallinen näkemys, mutta rajat auki politiikkaa saa kannattaa jos niin haluaa.

Oletko myös sitä mieltä, että EU:n tulee lopettaa kaikki maksaminen Turkille? EU:han maksaa yhä nykyään, tässä oli vain kyse maksujen korottamisesta.

Oma mielipiteeni on, että onneksi EU maksoi Turkille!

Jätä olkiukkojen rakentelu.
Eivät ne tule, kun ei päästetä. Turkki on turvallinen maa. Ei ole mitään velvoitetta ottaa sieltä ketään. Varsinkaan pakistanilaisia, afgaaneja, marokkolaisia...

Ja EU maksoi Turkille ja noudatti sopimusta. Turkki päätti rikkoa sen ja alkaa suunnitelmallisesti painamaan mitälie väkeä rajalle ja sen yli, koska haluaa ennen kaikkea poliittista ja rahallista tukea sotaseikkailuunsa Syyriassa ja laajentumiseensa Syyrian alueelle.

Jos EU alkaa hypätä Erdoganin tahdon mukaan, niin saadaan hypätä EU:ssa jatkossakin, kun Erdo käskee...

Siksi suveereineilla valtioilla on rajat. Ei tarvitse välittää mitä naapurimaan diktaattori käskyttää.

Jos Erdolle annetaan löysiä, mikään ei estä Putinia käyttämästä samaa Suomea vastaan. Pietari on täynnä kaukaasialaista siirtolaista. Sieltä imuroi muutaman satatuhatta noin vain. Ja bussisukkulapalvelu Suomen rajalle..
Kunnes Suomi tekee mitä Vova haluaa.

Baltiaan ja Puolaan tuskin tuo toimisi. Siellä olisi pokkaa laittaa raja kiinni ja rautaa rajalle Kreikan tyyliin. Meillä ressut kutsuttaisiin piccoloiksi ja Valtionhotelli Imatralla vastaanottokeskukseksi. Viipurinlahdella 1940 tulikasteensa pikakoulutettuna koulupoikana saanut isoisäni ei ole onneksi enää näkemässä tätä. :(
 
Heti ollaan toivottomia kun mietitään mahollisia ratkasuja haasteisiin. Ei tollasella asenteella oltas Raatteentiellä pärjätty. Dolinin hiihtoprikaatille ehkä

Kyllä niitä mietitään. Muuallakin kuin varsinaisten viranomaisten parissa.

Eivät ole isoisät tätä näkemässä. Politiikka jota Suomessa ja muutamissa muissa EU-maissa haluttaisiin harrastaa, onko sellaista ollut koskaan. On kuin jokin vamma estäisi puolustamasta kansaansa ja sitä valtiota jossa elämme. Poliitikkojen ja tiettyjen viranomaisten päät on jo mädätetty niin että järki on mennyt?
 
Ja EU maksoi Turkille ja noudatti sopimusta. Turkki päätti rikkoa sen ja alkaa suunnitelmallisesti painamaan mitälie väkeä rajalle ja sen yli, koska haluaa ennen kaikkea poliittista ja rahallista tukea sotaseikkailuunsa Syyriassa ja laajentumiseensa Syyrian alueelle.

Jos EU alkaa hypätä Erdoganin tahdon mukaan, niin saadaan hypätä EU:ssa jatkossakin, kun Erdo käskee...
EU alkoi hypätä Erdoganin tahdon mukaan jo 2016. Eli siis nyt EU:n pitää toimia Erdoganin tahdon mukaan? Selvästi EU ei tee näin.

Mitä EU:n olisi tullut tehdä on se, että EU:n olisi pitänyt Turkin kanssa sovittuaan kiristää omaa maahanmuuttopolitiikkaansa. Tai siis tarkemmin sanottuna länsi-eurooppalaisten maiden olisi tullut.
 
Samaa itekkin muistelen.
Kainuun rajalla 90-luvulla olleet kaverit on puhuneet jouha harjotuksista. Siis tilanteessa jossa rajaturvallisuus on vielä sisäministeriön vastuulla.

Niin, ne ajat ovat kyllä muistissa. Eräs kesä erityisesti. Silloin harjoiteltiin ja kovat lippaissa olisi menty vastaan. Ja enpä usko että kukaan olisi silloin määrännyt kantamaan laukkuja. Jos ministeri olisi puhunut, 1991-93, että autetaan heidät rajan yli niin kuinka moni olisi pitänyt kyseistä mininisteriä a) mahorkanpolttajana, b) mielisairaana.

Nyt pitää vaan kaivaa ne vanhat suunnitelmat ja vahvistaa niitä. Ei sellainen kerta kaikkiaan toimi että ryssä laittaa Lappiin tai Kaakkois-Suomeen 100000 ukkoa "rauhanpuskuriksi" ja pääkaupungissa ollaan edelleen peukalo perseessä ja neuvotaan jopa auttamaan ukot rajan yli. Joko ne torjutaan rajalla, piikkilankaa / mitä tahansa tai tulijat ohjataan junalla joko Helsinkiin tai bussilla Ruotsiin.

Sisäministeri voisi mennä opintomatkalle Unkariin. Tällä kertaa nimittäin myös Ruotsi tulee auttamaan meitä rajavalvonnassa. Sen on pakko auttaa.
 
Viimeksi muokattu:
EU ja sen jäsenmaat eivät selvästikkään toimineet noin 2016 tai sen jälkeen. Unkari ainoana poikkeuksena ja nyt Kreikka. Länsi-eurooppalaisten maiden tulee kiristää maahanmuuttopolitiikkaansa.

Ei toiminut.
EU:n yleinen toimintatapa on puhua itsestään suurvaltana jota muut kadehtivat ja kunnioittavat mutta joka mieluiten käyttää"pehmeää voimaansa".
Sitten kun joku Moskovan kaani, Istanbulin sulttaani tai joku kikuju raja-aidan takana vaatii rahaa ja persettä niin sitten vilahtavat lompakko esiin ja housut kinttuun kovin vikkelästi.
 
Rohvessorilta ja Ohisalolta voisi kysyä, että mikä määrä tulijoita Suomeen /Eurooppaan olisi liikaa? Lähi-idän ja Afrikan kaikkia hätää ja vainoa kärsivät eli useampi sata miljoonaako? Vai kaikki vaan tänne, täällä on tilaa ja rahaa?
Koskenniemi on kertonut kannattavansa koko Pohjois-Afrikan ottamista EU:n jäseniksi. Tästä aiheutuvat vaikutukset olisivat kuulemma vain Euroopan siirtomaahistorian oikeudenmukaista seurausta. Eli täysin todellisuudesta irrallaan elävä fanaatikko on tuo proffa.
 
Lainaten "professoria" edelliseltä sivulta:

joilla turvapaikkahakemukset saadaan käsitellyksi ja pakolaiset saadaan asutetuksi Eurooppaan, niin kuin on sovittu. On raukkamaista olla mukana tässä sopimuksessa ja samalla jättää sitä noudattamatta.

Sairasta. Sairasta touhua. Ei edes teeskennellä että tulijat olisivat hädässä ja vain väliaikaisesti paossa sotaa. Eurooppa tekee itsemurhaa.
 
Koskenniemi on kertonut kannattavansa koko Pohjois-Afrikan ottamista EU:n jäseniksi. Tästä aiheutuvat vaikutukset olisivat kuulemma vain Euroopan siirtomaahistorian oikeudenmukaista seurausta. Eli täysin todellisuudesta irrallaan elävä fanaatikko on tuo proffa.

Olen tätä kuvaa postannut tänne jo vuosia, ei kansalle yleensä vaivauduta kertomaan uuden Rooman rakentamisen yksityiskohtia.

1200px-Union_for_the_Mediterranean_-_updatable.svg.png
 
EU alkoi hypätä Erdoganin tahdon mukaan jo 2016. Eli siis nyt EU:n pitää toimia Erdoganin tahdon mukaan? Selvästi EU ei tee näin.

Mitä EU:n olisi tullut tehdä on se, että EU:n olisi pitänyt Turkin kanssa sovittuaan kiristää omaa maahanmuuttopolitiikkaansa. Tai siis tarkemmin sanottuna länsi-eurooppalaisten maiden olisi tullut.
Tästä olen samaa mieltä. Tuossa 2016 alkaneessa suojelurahan maksamisessa Erdolle olisi ollut järkeä, jos sillä olisi ostettu aikaa EU:n maahanmuuttopolitiikan ja rajakontrollin todelliseen tiukentamiseen. Koskee tietenkin myös Suomea. Näin ei selvästikään ole toimittu, joten kusessa ollaan edelleen.
 
Aivan.
 
"Kreikka ei ollut pakkoraon edessä"

Minkälaiseen vastuuseen Kreikan pitäisi joutua?
– Se, mitä pitää tehdä on että todetaan, että toimitaan sopimusten mukaisesti ja sen jälkeen niihin tarpeellisiin poliittisiin ja taloudellisiin toimiin, joilla turvapaikkahakemukset saadaan käsitellyksi ja pakolaiset saadaan asutetuksi Eurooppaan, niin kuin on sovittu. On raukkamaista olla mukana tässä sopimuksessa ja samalla jättää sitä noudattamatta.

Oliko Kreikka tässä pakkoraon edessä?
– Ei tietenkään ollut. Sanoa, että on pakkoraon edessä, on tietysti sellainen keinotekoinen perustelu, jolla sanotaan, että "emme me oikeastaan tätä sopimusta riko, että emme me voi tehdä muuta". Tämä on sellaista poliittista puhetta, jota juristina en pidä lainkaan hyväksyttävänä.

What Should International Lawyers Learn from Karl Marx?

MARTTI KOSKENNIEMI

International law and Marxian theory both emanate from nineteenth-century progressivism. Although Marx had no interest in international law, many aspects of his work are very relevant for it. Where (modern) international law became secular and focused on states and human rights, (early) Marxian theory would claim that its secularization did not go far enough. Instead, statehood and individual rights appear as forms of political theology. Today, deconstruction carries on some of the heritage of Marxian dialectics. The task, however, is to move from doctrinal critique to progressive practice. In this, the theory of hegemony provides the best available account of how that can be undertaken without losing the ambition of the law's universality.

Niin, ne ajat ovat kyllä muistissa. Eräs kesä erityisesti. Silloin harjoiteltiin ja kovat lippaissa olisi menty vastaan. Ja enpä usko että kukaan olisi silloin määrännyt kantamaan laukkuja. Jos ministeri olisi puhunut, 1991-93, että autetaan heidät rajan yli niin kuinka moni olisi pitänyt kyseistä mininisteriä a) mahorkanpolttajana, b) mielisairaana.

Nyt pitää vaan kaivaa ne vanhat suunnitelmat ja vahvistaa niitä. Ei sellainen kerta kaikkiaan toimi että ryssä laittaa Lappiin tai Kaakkois-Suomeen 100000 ukkoa "rauhanpuskuriksi" ja pääkaupungissa ollaan edelleen peukalo perseessä ja neuvotaan jopa auttamaan ukot rajan yli. Joko ne torjutaan rajalla, piikkilankaa / mitä tahansa tai tulijat ohjataan junalla joko Helsinkiin tai bussilla Ruotsiin.

Sisäministeri voisi mennä opintomatkalle Unkariin. Tällä kertaa nimittäin myös Ruotsi tulee auttamaan meitä rajavalvonnassa. Sen on pakko auttaa.

Söpöä kun et tajua vieläkään miksi niihin laukkuihin koskettiin
 
EU on maksanut Erdoganille vuodesta 2016 lähtien. Olet siis sitä mieltä, että olisi ollut parempi antaa Turkista tulla satoja tuhansia, kenties jopa miljoonia, turvapaikanhakijoita? Hieman kummallinen näkemys, mutta rajat auki politiikkaa saa kannattaa jos niin haluaa.

Oletko myös sitä mieltä, että EU:n tulee lopettaa kaikki maksaminen Turkille? EU:han maksaa yhä nykyään, tässä oli vain kyse maksujen korottamisesta.

Oma mielipiteeni on, että onneksi EU maksoi Turkille!

Oletko niin kapeakatseinen, ettet näe maksamattomuudelle muuta vaihtoehtoa kuin turvapaikanhakijoiden invaasio???

Koko ajan on ollut vaihtoehtona, ettei oteta turvapaikkahakemusten jättäjiä rajojen yli. Se vaihtoehto on edelleen olemassa. Ja se pystytään toteuttamaan. Maailmasta ei löydy sellaista maata tai tahoa joka lähtisi jotenkin kongreettisesti rankaisemaan suomea jos me lopetamme totaalisesti laittoman maahantulon sekä turvapaikkahakemusten vastaanoton. Kansainväliset sopimukset ovat nekin vain paperia. Ja ne on hyljättävä jos suomen pitkäaikainen etu sitä vaatii. Näiden hiekkamaista ja afrikasta tulijoiden osalta on lopulta ratkaistava annetaanko tuhoutu valtio ja kansa nimeltä suomi.
 
Oletko niin kapeakatseinen, ettet näe maksamattomuudelle muuta vaihtoehtoa kuin turvapaikanhakijoiden invaasio???
Lue tämä:

EU alkoi hypätä Erdoganin tahdon mukaan jo 2016. Eli siis nyt EU:n pitää toimia Erdoganin tahdon mukaan? Selvästi EU ei tee näin.

Mitä EU:n olisi tullut tehdä on se, että EU:n olisi pitänyt Turkin kanssa sovittuaan kiristää omaa maahanmuuttopolitiikkaansa. Tai siis tarkemmin sanottuna länsi-eurooppalaisten maiden olisi tullut.
 
Eli mieluummin pakolaisia kuin maksetaan Turkille. OK! Harvemmin €urostoliittoa joutuu puolustamaan, mutta päätös maksaa Turkille oli oikea.

Edelleenkin olet väärässä kun oletatat maksamisen vaihtoehdoksi pakolaisten vastaanoton.

En väitä, etteikö olisi ollut hyvä tukea Turkkia pakolaisleirien huollossa. Kyseessä ei kuitenkaan ole joko tai.
 
Tornio 2015 oli toki säälittävä episodi ja kertoi tästä maasta ja sen johtajista kiusallisen paljon.

Ehkä suomalaisten kannattaisi kuitenkin kiinnittää huomionsa ihan toiseen suuntaan :ROFLMAO:

Kolmen kuukauden aikana Venäjältä tuli Suomeen noin 1 700 turvapaikanhakijaa. He edustivat 36 eri kansallisuutta.

Al-Taeen viesteistä välittyy mielikuva, että joku on jossain esittänyt Suomelle jälleen uhkauksen, vähintään verhotun.

Jos pelko itärajalle ilmestyvistä turvapaikanhakijoista saa suomalaiset kansanedustajat pidättäytymään Venäjän politiikan kritisoimisesta, suomettuminen on edennyt pitkälle ja alkanut vaikuttaa Suomen henkiseen ilmapiiriin.

Venäjä-suhteissa on tärkeää muistaa, että venäläiset eivät arvosta nöyristelyä. He pitävät sitä heikkouden merkkinä. Suomettuminen on lyhytnäköinen tie, koska sen valitseminen johtaa aina vain uusiin myönnytyksiin ja nöyryytyksiin.
 
Yllätyn Marinin kannanotoista positiivisesti.PM haastattelutunnilla selkeästi toi esille että sisämininisteriössä on ohjeet poikkeustilanteisiin ja rajan kiinni laitolle.Vieläkö joku neuvoisi Hutisalolle missä ne on.Rinnteeseen verrattuna parannus uusi PM on.
 
Hyvä meininki rohvessorilla. Pakolaiset vain asutetaan eurooppaan ja sillä selvä. Kansainvälinen oikeus on toteutunut.

On rohvessori kai jollakin tasolla oikeassa jos ei mieti muuta kuin niitä kv-sopimuksia, mutta siksi poliitikoiden pitää ottaa vastuu ja muuttaa niitä sopimuksia (tai niiden tulkintaa).

Rohvessori on sitten taas tyytyväinen, kun kaikki tapahtuu lakien mukaisesti. Helppoa kuin mikä!
 
Back
Top