Pakolaisuus

Vain ero EU :sta voi enään pelastaa Suomen pakolaisilta . Seuraavaksi tulee kiintiöt pakolaisten jakamiseksi . Ero EU : huono taloudelle mutta muuten rajoja ei saa kiinni .

Tulijoiden määrän uskotaan kasvavan​

Välimeren siirtolaiskriisi on noussut otsikoihin jälleen viime viikoilla, kun Eurooppaan pyrkivien määrä on jälleen ampaissut kasvuun.

YK:n pakolaisjärjestön mukaan(siirryt toiseen palveluun) meren yli on tullut alkuvuonna jo yli 24 000 ihmistä, mikä on noin kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Viime vuonna koronapandemia vähensi siirtolaisvirtaa.

Toisaalta pandemia on lisännyt esimerkiksi taloudellista ahdinkoa siirtolaistenkin lähtömaissa, joten avustusjärjestöt ennakoivat sen nyt lisäävän Eurooppaan pyrkivien määrää.

Kartalla Lambedusan saari Välimeressä.


Harri Vähäkangas / Yle
Lampedusan saarelle on tullut meren yli viimeisten kahden viikon aikana lähes kolmellakymmenellä veneellä lähes kolme tuhatta siirtolaista ja pakolaista. Saaren pieni vastaanottokeskus tukkeutui tulijoista, ja sadat joutuivat nukkumaan yönsä ulkona.

Noin 6 000 asukkaan saaren voisi ajatella olevan hätätilassa. Todellisuudessa auringon kylvettämä, verkkaista elämää viettävä saari on niitä harvoja paikkoja Italiassa, jonka katukuvassa ei maahanmuuttajia juuri näy.

– Se johtuu siitä, että Lampedusa on Eurooppaan pyrkiville vain ensimmäinen kohde, ei tänne kukaan jää. Pari päivää saapumisen jälkeen heidät viedään eteenpäin Sisiliaan tai manner-Italiaan, sanoo Ylelle lampedusalainen hotelliyrittäjä Giuseppe Cappello.

Siirtolaisi jonossa satamassa Lampedusassa.


Välimeren yli tulleet siirtolaiset odottivat pääsyä laivaan Lampedusan satamassa tiistaina 18.5.2021. Heidät viedään Lampedusalta Sisilian vastaanottokeskuksiin tai koronakaranteenilaivoihin.Francesco Bellina
Cappelloa kyllästyttää, koska aina siirtolais- ja pakolaistilanteen kärjistyessä lehdet alkavat kirjoittaa, että Lampedusalla on kestämätön hätätila. Todellisuudessa saaren asukkaat ovat tottuneita siirtolaisuuteen, sillä se kuuluu Välimeren alueen historiaan, Cappello sanoo.

– Toki vastaanottokeskus on välillä vaikeuksissa. Tälläkin viikolla olen saanut vastata asiakkaiden kyselyihin, että uskaltaako meille tulla. Tavallisen lampedusalaisen elämää siirtolaiset eivät haittaa, emme edes näe heitä.

Ylekin pääsi näkemään siirtolaisia vain yöllä heidän rantauduttuaan saarelle ja viranomaisten vartioiman vastaanottokeskuksen ulkopuolelta sekä silloin, kun he nousivat Sisiliaan lähtevään laivaan.

Italia vaatii sopua pakolaispolitiikasta​

Lampedusalla tuomitsevat katseet eivät osoita Eurooppaan pyrkiviin siirtolaisiin ja pakolaisiin, vaan Euroopan unioniin ja Italian valtioon. EU on yrittänyt sopia pakolais- ja turvapaikkapolitiikan uudistamisesta vuosia, mutta yritykset ovat kaatuneet jäsenmaiden erimielisyyteen.

EU:n epätoivoinen turvapaikkapolitiikka​

Kuuntele





Viikoittain Eurooppaan pyrkiviä ihmisiä hukkuu Välimereen tai Atlantin valtamereen.
Tänään maanantaina alkavassa huippukokouksessa Italian pääministeri Mario Draghi aikoo nostaa asian jälleen esiin. Italia aikoo ennakkotietojen mukaan vaatia esimerkiksi turvapaikanhakijoiden jakamista maiden kesken, tiiviimpää yhteistyötä siirtolaisten lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa sekä lisää laillisia tapoja tulla Eurooppaan.

Maa on jo käynyt neuvotteluja siirtolaistilanteen ratkaisuista viime viikolla Tunisian kanssa. Keskusteluja jatketaan tällä viikolla Libyan kanssa.

Siirtolainen Lampedusalla.


Siirtolainen Lampedusan vastaanottokeskuksen edustalla. Keskus sijaitsee syrjässä saaren asutuksesta ja sitä vartioivat maastopukuiset sotilaat. Francesco Bellina
Avustustyöntekijä Francesco Piobbichin mukaan on häpeällistä, että Eurooppa käännyttää siirtolaisia rajoiltaan takaisin maahan, jossa he kärsivät väkivallasta ja kidutuksesta.

– Libyasta saapuvat kantavat mukanaan sekä henkisiä että fyysisiä arpia ja traumoja. Näemme ihmisiä, joita on ruoskittu sähköjohdoilla ja joiden ihot ovat palaneet räjähdyksissä.

Piobbichi kertoo näkevänsä Lampedusalla työskenneltyään Euroopan kaikkea muuta kuin ihmisoikeuksien mallimantereena.

– Euroopan perusarvoihin kuuluu ihmisoikeuksien kunnioittaminen, mutta täällä se ei toteudu.

"Lisää laillisia mahdollisuuksia tulla Eurooppaan"​

Eurooppaan suuntaavien siirtolaisten ja pakolaisten määrän uskotaan tulevaisuudessa vain lisääntyvän. Ylen haastattelema Lampedusan kaupunginjohtaja Salvatore Martello on huolestunut siitä, ettei Lampedusa pysty pian ottamaan vastaan kaikkia tulijoita.

Martellon mukaan siirtolaisuutta ei silti voi pysäyttää: se on globaali ilmiö, joka tulee lisääntymään. Myös konfliktit syvenevät, ja niitä pakenevia ihmisiä on vain enemmän.

(Donald) Trump ei onnistunut sulkemaan Yhdysvaltain rajaa, me emme onnistu sulkemaan Euroopan rajoja, Martello sanoo.

Molo Favoloro, satama Lampedusassa.


Italian rannikkovartioston veneitä Lampedusan satamassa, johon myös merellä haaksirikkoutuneita siirtolaisia usein tuodaan. Francesco Bellina
Lampedusan kaupunginjohtaja kritisoi EU:n tämänhetkistä pakolaispolitiikkaa, jossa Euroopan rajojen toisella puolella sijaitseville maille, kuten Libyalle maksetaan siirtolaisten pysäyttämisestä merelle.

Martellon mukaan tilanne ei ratkea rahalla.

– Tällaisia sopimuksia maat kuten Libya voivat käyttää poliittisen painostuksen muotona. Turkki tekee jo näin pakolaissopimuksen kanssa, kun se haluaa painostaa EU:ta.

Välimeren tragedia on Martellon mukaan tulosta siitä, ettei laillisia tapoja tulla Afrikasta Eurooppaan ole luotu.

– Niin kauan kuin näin on, ihmiset etsivät vaihtoehtoisia tapoja tulla, kuten maksavat salakuljettajille hengenvaarallisesta matkasta.
 
Vain ero EU :sta voi enään pelastaa Suomen pakolaisilta . Seuraavaksi tulee kiintiöt pakolaisten jakamiseksi . Ero EU : huono taloudelle mutta muuten rajoja ei saa kiinni .
Tanska kuuluu EU:hun, ja on ottamassa käyttöön Australian mallin turvapaikanhakijoiden vastaanotossa. Tanskaan tulossa olevat sijoitettaisiin Ruandaan, mikä pysäyttäisi tulijavirran käytännössä kokonaan.

Eli tuskin EU-eroa tarvittaisiin.
 
Tanska kuuluu EU:hun, ja on ottamassa käyttöön Australian mallin turvapaikanhakijoiden vastaanotossa. Tanskaan tulossa olevat sijoitettaisiin Ruandaan, mikä pysäyttäisi tulijavirran käytännössä kokonaan.

Eli tuskin EU-eroa tarvittaisiin.
Mutta kun ne kansainväliset sopimukset, ihmisoikeudet ja mitä ne meistä ulkomailla ajattelevatkaan velvoittaa. Ottihan Ruotsikin Suomalaisia sotalapsia ja Portugali lähetti sardiineja. Niih!

On se kumma kun muita maita nuo kv. sopimukset eivät koske.. /s
 

Yle Lampedusan saarella: Siirtolaisuutta ei voi pysäyttää, sanoo kaupungin pormestari – Italia vetoaa EU:hun vastuun jakamiseksi​

Välimeren yli Italiaan pyrkivien määrä on jälleen kasvanut. Italian pääministeri Mario Draghi aikoo ehdottaa uusia linjauksia EU:n pakolaispolitiikkaan tänään maanantaina alkavassa huippukokouksessa.

Mielipidemuokkaus on meilläkin alkanut. Italialla on EU:n munaskuista tiukka ote, koska euro ja sen koossa pitäminen. Katsotaan,kuinka tilanne kehittyy.
 
Eikös Italiakin tienaa tällä maahanmuutolla? Ihan niinku täällä Härmässäkin...
 
Melkoinen avaus (artikkelin alku) juttuun YLEltä, jonka kuitenkin voisi valtiolliselta medialta olettaa olevan kohtalaisen objektiivinen ja informatiivinen katsaus pakolais/siirtolaiskysymykseen.

Vaihtoehtoisia aloituksiakin ja esimerkkejä tulijoiden suhteen löytyisi...
 

"Jo poliisitutkinnassa mies myönsi yrittäneensä surmata ex-puolisonsa oman kunniansa tähden. Tuomitun mukaan kunniamurha on osa hänen omaa kulttuuriaan.


– Tämä on pahinta, mitä minun kulttuurissa voi tapahtua. Vaikka minä olen tässä maassa, niin te ette voi viedä minun uskontoani, ette minun kulttuuria. Tiedän, että minun tulee tämän maan lakeja noudattaa, mutta ette voi viedä minulta näitä, mies sanoi poliisikuulusteluissa."
 
Tätä se on, kun ainoastaan valtaväestön kulttuuria tapoja saa muuttaa, mutta vähemmistöjen kulttuureista ei saa puhua ikävää edes niistä oikeasti ikävistä asioista. Se kun perustuu täysin ennakkoluuloihin ja pieneen osaan ihmisiä, sillä suurin osa on tullut tänne pakoon sotaa ja vainoa. Yleinen syyttäjä ja oikeuslaitos varmistaa, ettei kulttuureihin puututa. Onneksi kuitenkaan homojen vastaisia uskontunnustuksia ei saa pitää esillä, ainakaan suomeksi.
 
Tätä se on, kun ainoastaan valtaväestön kulttuuria tapoja saa muuttaa, mutta vähemmistöjen kulttuureista ei saa puhua ikävää edes niistä oikeasti ikävistä asioista. Se kun perustuu täysin ennakkoluuloihin ja pieneen osaan ihmisiä, sillä suurin osa on tullut tänne pakoon sotaa ja vainoa. Yleinen syyttäjä ja oikeuslaitos varmistaa, ettei kulttuureihin puututa. Onneksi kuitenkaan homojen vastaisia uskontunnustuksia ei saa pitää esillä, ainakaan suomeksi.
Suomessa kunniansa menettää murhan yrityksestä. Voi olla että Alia ei työpaikat jahtaa enää koskaan tuomion suorittamisen jälkeen. SPR:lle piirileikkivastaavaksi, korkeintaan. Loppuelämänsä ajan yhteiskunnan elätti.
 
Hesari selvitti pitääkö Halla ahon väite paikkaansa työperäisestä maahanmuutosta " Parin vuoden jälkeen jättäytyvät monesti pois töistä sosiaaliturvan varaan ""

Kela: Työn perässä muuttaneet nostavat verrattain harvoin sosiaalietuuksia​

HS pyysi Kelan tutkimuspäällikköä Signe Jauhiaista selvittämään, kuinka usein työn vuoksi Suomeen EU:n ulkopuolelta muuttaneet nostavat sosiaalietuuksia. Jauhiaisen koostamat luvut antavat varsin toisenlaisen kuvan kuin Suomen Perustan selvitys.


Alle kaksi vuotta Suomessa olleista työperäisistä maahanmuuttajista vain kaksi prosenttia sai vuonna 2018 työttömyysturvaa tai perustoimeentulotukea. Pitempään maassa asuneilla osuudet ovat jonkin verran suuremmat mutta suurimmillaankin vain työikäisen kantaväestön lukemissa.


Työn perässä EU:n ja Venäjän ulkopuolelta tulleiden työllisyys saattaa siis Kelan tilastojen perusteella heikentyä vuosien mittaan jonkin verran, mutta se näyttäisi silti pysyvän varsin suurena. Tilastot eivät tue Halla-ahon väitettä sosiaaliturvan varaan jäävistä työperäisistä maahanmuuttajista.
 
Jos tutkimus rajataan afrikasta tulleisiin kuten somaleihin niin hehän ei työllisty koskaan . Somalithan tuli jo kymmeniä vuosia sitten vain Suomen elintason ja sosiaaliturvan houkuttelimina .Nyt suurin ryhmä Ukrainasta tulevat ovat kokemukseni mukaan yleensä hyviä ja ahkeria työntekijöitä .
 
Suomessa on poliittinen kysymys se, että kuinka paljon riskiä me otamme vastaanottamalla ulkomailta porukkaa joka ei edes halua työllistyä. Jos vastauksessa päädytään tulokseen että lähes kaikkien on työllistyttävä, niin kaikenlainen vapaaehtoisuus on poistettava ja työhön ohjaaminen on oltava lähes pakotettua.

Maahantulijoiden avustajina käytettäville henkilöille on annettava ohjeet jotka lisäävät työhön ohjausta ja vähentävät opastusta suomalaisen tukijärjestelmän lypsämiseen.
.
 
Nyt ei puhutakaan turvapaikan hakijoista . Eu : n ulkopuolelta työhön tulevista 2020 valtaosa oli Ukranalaisia sitten Venäjä ja Intia

Työperäiset oleskeluluvat lähtömaittain 2020​


Myönnetyt oleskeluluvat Ukraina -2613 Venäjä -1075 ja Intia -517 sen jälkeen Filippiinit , Kiina ja Vietnam vähän pienempänä .
 
Vuosi 2012 oli "teemavuosi", sen suhteen miten maahanmuuttajien tuloksia suhteessa kantasuomalaisiin tarkasteltiin PISA:n suhteen. Painotus matemaattis-, luonnontieteissä. https://www.hel.fi/static/kanslia/elo/pisa-paakaupunkiseutu.pdf

Osa tuloksista oli eriteltyjä lähtömaan suhteen, osa ei. Erityistä huomiota tilastoinnissa kiinnittää toisen polven maahanmuuttajien osaamisen tason heikonpuoleinen kehityskulku ensimmäisen maahanmuuttajasukupolven tuloksiin verrattuna.

Tutkimuksen kohdasta "Yleisimmin kotona puhuttu kieli ensimmäisen/toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisilla nuorilla", löytynee esim. Venäjä/Somalia taustaisten nuorten kohdalta selitysmallia sopeutumisen tasosta. Erotus tuossa on kokolailla valtaisa.

Luonnontieteissä ero kantasuomalaisten (tai näiksi luokitteluun sisältyvien) ja toisen sukupolven maahanmuuttajien välillä oli n. 40 pistettä, eli kokonainen lukuvuosi. Tässä ei eritellä tulomaata oppilailla.

Tiedossa on, vaan en nyt arkistoista löytänyt, ristiriitaa lukion suoritetun oppimäärän arvioinnin--> suhteessa ko. arvosanoja heikommin suoritettuun yo-koekokonaisuuteen. Verrokkina kantasuomalaiset.
Tuo saattaisi ainakin osin selittyä uudistuksilla arvosanojen arvioinnissa. Melko laajalla skaalalla voidaan tätä nykyä arviointi tehdä. Tähän sisältyvät myös esim. kulttuuristen erityispiirteiden huomiointi.

Mikään tästä ei voi olla yllätys päättäjien taholle. Mahdollisesti tilastointi mikä julkisuuteen tulee, on jopa eri parametrien osalta rajattua. Sitä se varmasti on ainakin esim. eri tulomaiden erittelyn suhteen tilastoinnin loppupäätelmissä.
 
Työperäisten ynnä muiden maahanmuuttajien työllisyystilastoja vääristää kantasuomalaisten syrjintä, jota mm Helsinki harjoittaa. Puhuvat positiivisesta erityiskohtelusta, joka on päivänselvää syrjintää. Kaupunki palkkaa tehtäviinsä ulkomaalaistaustaisia kielitaidottomia, vaikka samaan tehtävään löytyisi kantasuomalaisia koulunsa käyneitä hakijoita.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top