En vieläkään käsitä kuinka kaikkien muiden ml. venäjän terroriin suhtaudutaan keskimäärin niin kuin normaalien ihmisten kuuluukin, mutta jihadisteja ymmärretään vuosikymmenestä toiseen. Onko se antisemitismiä ja mistä se on opittu? Vai pidetäänkö (arabi)muslimeita jonkinlaisena heikkona ja sorrettuna vähemmistönä? Vai onko kyse ehkä siinä että tuo ehkä maailman sovinistisin ja vanhoillisin sakki nähdään poliittisena "liittolaisena" ko. lehdille ja puolueille? Suomessakin jopa yliopistoproffat ja äärifeministitkin ovat noiden terroristien puolella käytännössä aina.
TÄMÄ TAITAA OLLA VÄÄRÄSSÄ PAIKASSA. Ehkä "islamistien sota länttä vastaan" olisi voinut olla mahdollinen, mutta ajattelin että on enemmän lännen sisäistä poliittista keskustelua kuin ajankohtainen kuuma sota. Ja joku taisi ehdottaa että olisiko täällä vastineet...
--
En ole mikään Lähi-Idän psykologian, saati vassaripsykologian ekspertti.
Mutta itse koin tuon ilmiön lähtevän osittain liikkeelle 80-90 luvun USA:n politiikasta. Silloin ilmeisesti ajateltiin että jos Arabimaille (nykypäivänä sanottaisiin "Globaali Etelä") jonkin verran arvovaltaa ja esim mahdollisuuksia diplomatisiin ratkaisuihin, niin voitaisiin pikkuhiljaa demokratisoida ja kaupallistaa ensin toisen maailman maat, ja sitten kolmannen maailman.
Jossain määrinhän se onnistuikin, siis alkuun. Nyt on alkanut tulla pää vetävän käteen, ja nähdään, että joitain alueita ei vain voi vetää mukanaan nykyaikaan. Heidän pitää ilmeisesti itse suorittaa oma keskiaikansa ja valistuksensa, ennenkuin on mahdollista päästä jonkinlaiseen rauhan tilaan. Toistaiseksi se ei ole ollenkaan näkyvissä.
Tuohon liittyi myös erittäin paljon, jotkut minä itse mukaanlukien sanoisi jopa että enenmmän kuin puolet
pelkoa: puhuttiin "Rauhanuskonnosta", ilman mitään todellista näyttöä siihen suuntaan. Se oli vastapuolelta itseltään opittua retoriikkaa KOSKA PELÄTTIIN ISLAMILAISTA TERRORISMIA, niin sitten sitä hyviteltiin ja yritettiin ylläolevalla logiikalla antaa mahdollisuus, toiveen mukaan ehkä myös ohjata, diplomaattisiin ratkaisuihin. Ajateltiin että länsimaiseen toimintatapaan pikkuhiljaa indoktrinoimalla päästään sitten pitkäaikaisiin tuloksiin. Mutta ainakin saman verran siinä oli myös pelkoa, jotta ei uskallettu sanoa pahasti juuri siitä osajoukosta joka pystyi siihen pahantekoon. Muita kesympiä vähemmistöjä sitten pystyttiin paimentamaan enemmän. Sanotaan nyt vaikka pohjois-irlantilaisia ei juuri ymmärretty, kuten ei ymmärretä katalaanejakaan.
Lisäksi varmaankin minua vanhemmat 60-lukua ja silleen tuntevat sanoisivat todennäköisesti että erittäin suuri tekijä noiden ählämeiden (yleissana kuvamaan lajaasti subtrooppisten alueiden sakkia, kirjavista etnisyyksistä ja uskonnoista riippumatta) perseilyn kestämisessä tulee myös Kylmän Sodan vaikutuksesta. Eli sama ilmiö kuin "Rauhanohjukset" ja ydinvoimaa ja kapitalismia vastustavat Vihreät, sekä kibbutsi- ja kommunistinuoret, jotka ihalivat jostain syystä tuollaisia mukakollektiivisia rakenteita ja vastustivat (60-luvun tyyliin) länttä. Vaikka eivät tienneet siitä vastapuolen totalitarismista juuri mitään.
ilmiöhän on vielä tai taas täysin olemassa, ja lännen nuoremmat polvet on indoktrinoitu vihaamaan länttä, vaikka täällä on asiat paremmin kuin koskaan aiemmin. Ja puolustavat asioita joista eivät ymmärrä mitään. Mennään fiiliksen ja propagandan mukaan.
En itse täysin ymmärrä tuota kylmän sodan aikana tehtyä aivopesua ja subversiota, mutta koska näemme aivan yhtä hulluja tai ehkä jopa hullupia asioita tänä päivänä, niin mekanismin täytyy olla jotain samaa. Silloin se liittyi myös Arafatien ja palestiinalaisten ymmärtämiseen, ja toiveeseen kommunistisesta utopiasta, ja se sama antoi mahdollisuuden sallia ja katsoa läpi sormien, tai vielä parempaa, olla kokonaan näkemättä näiden lemmikkien perseilyä.
Nyt nämä perinteet yhdistyvät "Kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan", ja ainoa näkemys on saatu jostain meemikuvasta
yliopiston foorumeilla.
