Pakolaisuus

Myrskyhiiri

Kenraali
Bulgaria - Unkari - Kroatia. Etulinja alkaa hahmottua. Tuolla ei ajatusmaailma ole vielä uber-ylen länsimaistunut joten tervettä itsekkyyttä / järkeä löytynee vielä. Nyt olisi aika jokaisen kelpo eurooppalaisen kansan tukea heitä ponnistuksissaan. Suomen sotilaassa oli muuten juuri juttua suomalaisten taistelijoiden riennoista Bulgarian alueelle aikanaan...

P.S. Onhan siinä vielä Romaniakin. Tuon linjan toiselle puolelle jääkin sopivasti Kreikka joka on pettänyt eurooppalaiset "kumppaninsa" kaikissa mahdollisissa suhteissa joten voitaneen heittää se hele-vettiin näistä pippaloista...

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015091720366869_ul.shtml

Bulgaria lähettää yli tuhat sotilasta Turkin vastaiselle rajalleen
Torstai 17.9.2015 klo 12.33

Bulgaria aikoo lähettää yli tuhat sotilasta Turkin vastaiselle rajalleen pakolaisten takia, kertoo maan sisäministeriö.

Eurooppaan on saapunut tänään tuhansia pakolaisia. Unkari sulki toissapäivänä Serbian vastaisen rajansa pakolaisten vuoksi. Tuhansia pakolaisia on saapunut sen jälkeen Serbiasta Kroatiaan, kertovat paikalliset viranomaiset.

Unkarin ulkoministerin mukaan EU:n pakolaispolitiikka on epäonnistunut, ja maa aikoo esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja.

STT-AFP
 

s91

Kenraali
BAN
Ei ole totta, pakolaisleireillä olevat saavat suojelua, heille ei siis oikeastaan turvapaikkaa pitäisi suojelun tarpeen perusteella edes joutua myöntämään.
En tiedä, mitä oikein selität. Ei niiltä pakolaisleireiltä ihmisiä sen takia Suomeen oteta, että he olisivat siellä leirissä suojelun tarpeessa, vaan sen takia, että Suomi haluaa kantaa osataakkansa pakolaisongelman kantamisesta. Pakolaisleireillä YK:n rekisteröimät ihmiset ovat pakolaisia ja sillä nimikkeellä heitä kutsutaan Suomessa, kun heidät Suomeen kiintiöpakolaisina lennätetään. Minun pointtini oli se, että ei ole mitään järkeä aloittaa siellä leirissä tp-hakijoiden seulomista, koska jos käytetään Suomen tp-kriteereitä, niin he ovat siellä vähintäänkin yhtä paljon suojelun tarpeessa kuin Haaparannasta Tornioon lampsiessaan. Ja koska heitä on siellä leirissä tuhansittain, niin se kiintiö tulee välittömästi täyteen.

Voin toki olla väärässä ja kuulostaa kovin julmalta mutta tämän hetkiseen tilanteeseen ei taida juuri muuta ratkaisua olla kuin rajusti rajottaa Geneven sopimuksiin kirjattua oikeutta hakea turvapaikkaa paikanpäällä vapaavalintaisesta maasta.
Voi olla, mutta tämä on ihan eri juttu kuin se, mitä Väyrynen höpisi.
 

vlad

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Soini on hipihiljaa. Ei tämä nyt niin kaukana ulkoministerin tontilta ole, etteikö aasinsiltaa keksisi jos rotia olisi.

On sutkaukset vähän vähentyneet.
Oikea havainto, kyllähän tässä tapauksessa myös ulkoministerillä olisi mahdollisuus avata suunsa ja kohdistaa kritiikkiä Ruotsin harjoittamaan toimintaan - minustakin asia koskettaa myös ulkoministeriötä ainakin välillisesti. Jollei sitten ole tehty hallituksen sisäistä linjausta, että Orpo hoitaa "homman kotiin" - mikä on totaalisen väärä päätös jos sellainen on tehty ja nyt viimeistään, kun ministerin kädettömyys on tosiasia, pääministerin pitäisi ottaa ohjat käsiin ja uusilinjanveto pitää tehdä - ei pitäisi vaan pitää.

Eipä Soini todellakaan sutkauttele enää lippalakeista ja meloneista - taitaa olla vitsit vähissä!

vlad.
 

aj77

Ylipäällikkö
Bulgaria - Unkari - Kroatia. Etulinja alkaa hahmottua. Tuolla ei ajatusmaailma ole vielä uber-ylen länsimaistunut joten tervettä itsekkyyttä / järkeä löytynee vielä. Nyt olisi aika jokaisen kelpo eurooppalaisen kansan tukea heitä ponnistuksissaan. Suomen sotilaassa oli muuten juuri juttua suomalaisten taistelijoiden riennoista Bulgarian alueelle aikanaan...

P.S. Onhan siinä vielä Romaniakin. Tuon linjan toiselle puolelle jääkin sopivasti Kreikka joka on pettänyt eurooppalaiset "kumppaninsa" kaikissa mahdollisissa suhteissa joten voitaneen heittää se hele-vettiin näistä pippaloista...

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015091720366869_ul.shtml

Bulgaria lähettää yli tuhat sotilasta Turkin vastaiselle rajalleen
Torstai 17.9.2015 klo 12.33

Bulgaria aikoo lähettää yli tuhat sotilasta Turkin vastaiselle rajalleen pakolaisten takia, kertoo maan sisäministeriö.

Eurooppaan on saapunut tänään tuhansia pakolaisia. Unkari sulki toissapäivänä Serbian vastaisen rajansa pakolaisten vuoksi. Tuhansia pakolaisia on saapunut sen jälkeen Serbiasta Kroatiaan, kertovat paikalliset viranomaiset.

Unkarin ulkoministerin mukaan EU:n pakolaispolitiikka on epäonnistunut, ja maa aikoo esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja.

STT-AFP
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen eikä edes toinen kerta maailman historiassa, kun idän joukot pysäytetään tuolla ja eurooppa pelastetaan. Taisteluita on lukemattomia,. Ehkä kuuluisin on Wienin piiritys ja muslimiarmeijan torjuminen. Myös Draculamyytin alku herra Seivästäjä kantoi kortensa kekoon Romaniassa aikoinaan. Historialla on tapana toistaa itseään.
 

Masi

Luutnantti
Epäilen että hallituksen toimiin on syynsä. Ilmeisesti ainakin Latvian uutisportaali Delfissä on uutisoitu 14.9 Latvian ulkoministeriön varoittaneen vakavista seurauksista, mikäli Latvia kieltäytyy EU:n kaavailemista pakolaiskiintiöistä, on korostettu että Latvia voi menettää EU:n ja Naton tuen tärkeissä kysymyksissä (lähteenä edelliseen Arre Kougappin FB-sivut, myös itse löysin tekstin ko uutispalvelusta joskin en älynnyt laittaa talteen, kielenkääntäjän käyttö hieman kangistaa selailua). Olen kutakuinkin täydellisen varma että kulisseissa on esitetty jonkinlaisia ukaaseja Suomelle ja kaikille EU-maille, joten asiat tuskin ovat ihan sitä miltä ne näyttävät. Mikäli ukaaseja ei ole esitetty ja nykyiset tapahtumat tapahtuvat ihan "luonnostaan" oletan jonkin sorttista hulluuskaasua käytetyn ja maailman seonneen täysin.

Nykyinen tilanne ei voi millään tavalla olla sen enempää Suomen tai minkään Euroopan maan etu, ja tämän uskon kaikkien tietävän, tässä täytyy taustalla olla joku huomattavan painava agenda (osittaista agendaa saattavat olla puhtaasti bisneskuviotkin, Pauli Vahteran FB-sivuilla hyvä kirjoitus ensimmäisestä kaupallisesta vastaanottokeskuksesta, mukana ainakin SDP:n ja Kokoomuksen jäseniä). Pääasiallisesti islaminuskoisten nuorten miesten valtava massamaahanmuutto tulee aiheuttamaan todella suuria ongelmia oikeastaan koko yhteiskunnalle yhtään parempaa elintasoa halajavia ihmisiä halveeraamatta. Mikäli taloustilanne olisi parempi myös tilanne olisi jossakin määrin toinen.

Saksan työvoimaministeriön tuoreen selvityksen mukaan mukaan tulijoista yli puolella ei ole minkäänlaista ammattitutkintoa (lähteenä Pertti Rönkön FB-sivut) ja Saksassakin työttömyys kasvaa voimakkaasti, puhumattakaan siitä että joukossa on oikeasti luku-ja kirjoitustaidottomiakin ihmisiä, sama koskee jokaista Suomeen tulevaa nuorta turvapaikkaa hakevaa miestä.

Tynnyri täyttyy kovaa vauhtia (Suomeen tulijoiden uusi päivittäinen ennätys tullee mahdollisesti tänään, 1000/vrk) ja on vain ajan kysymys miten sytytyslanka syttyy, se syttyy joka tapauksessa, meni siihen sitten vuosi tai useampi, mikäli taloustilanteesta johtuen leikataan köyhimpien etuja ja kun pataan lisätään väärät odotukset joita tänne tuleville on annettu on siis räjähdysherkkä keitos valmis. Minusta, välittämättä EU:n sanktioista tulisi rajat laittaa kiinni mahdollisimman pian, jokainen päivä nykymenoa kuluttaa yhteiskuntamme tulevaisuutta pahemmin kuin mikään sotien jälkeen nähty idioottimainen ratkaisu konsanaan. Unkarin suurlähetystöön kiitosta heimoveljien sinnikkäälle taistelulle hulluutta vastaan, järjen ääni kuulu tänä päivänä Euroopassa Unkarista ja vielä muutama vuosi sitten oli mahdotonta tällaista uskoa.
 

fraatti

Alokas
Jos tuolla päättävissä elimissä on tälläsiä ihmisiä niin kusessa ollaan. Se Suomi minkä olemme tunteneet lakkaa olemasta.

Vanhanenhan joskus sanoi että Suomi on kaikkia varten.

Nyt tälläisetkään ajatukset eivät tunnu yhtä-äkkiä kauhean vierailta.

Sam Solominin kirja jihadista ja islamilaisesta maahanmuutosta länteen, "Trojan Horse" [Troijan hevonen], selittää muslimien joukkomaahanmuuton jihadistisen ideologian. Liberaalit/vasemmisto tietysti kieltävät sen, mutta islamistit tietävät hyvin tällaisen soluttautumisen tehokkuuden. Lontoossa asuva Abu Baseer on jihadistisisen organisaation Ansar ul-Islamin hengellinen neuvonantaja. Hän sanoo näin islamilaisesta maahanmuutosta länteen, lainaus:

"Eräs maahanmuuton tavoitteista on jihadin elvyttäminen ja vääräuskoisten alistaminen. Maahanmuutto ja jihad käyvät käsi kädessä. Toinen on seuraus toisesta ja riippuvainen siitä. Toisen jatkuminen riippuu toisen jatkumisesta."
Tai sitten eversti Gaddafi, joka sanoi:
"Meillä on 50 miljoonaa muslimia Euroopassa ja merkkejä on näkyvissä, että Allah antaa islamille voiton Euroopassa - ilman miekkoja, ilman tykkejä, ilman valloituksia. Nuo 50 miljoonaa muslimia muuttavat Euroopan muslimimaanosaksi muutamassa vuosikymmenessä."
 

miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
https://www.suomenuutiset.fi/isis-taistelijat-ostavat-syyrialaispasseja-/
syyskuu 17, 201512:49
ISIS-taistelijat ostavat syyrialaispasseja
LEHTIKUVA


Politiikka
  • Viikon 5. puhutuin

Brittitoimittaja osti Turkista “syyrialaispassin”, joita kaupitellaan ISIS-taistelijoiden lisäksi Eurooppaan pyrkiville turvapaikanhakijoille.

Eurooppaan pyrkiville turvapaikanhakijoille ja ISIS-taistelijoille kaupitellaan syyrialaisia passeja ja henkilötietoja, joiden hinnat vaihtelevat 750 eurosta 1 500 euroon. Tyhjät passit, henkilökortit ja ajokortit ovat enimmäkseen aitoja ja ne on varastettu Syyrian valtionvirastoista. Väärentäjät lisäävät passeihin ja kortteihin ostajan kuvan ja henkilötiedot, jotka varastetaan yleensä kuolleelta henkilöltä.

”Kaikki haluavat
olla syyrialaisia”

Brittisivusto MailOnlinen toimittaja sai ”uuden henkilöllisyyden” syyrialaismieheltä, joka kuoli Aleppossa viime vuonna. Passin väärentäjä kertoi, että passit ovat erityisen suosittuja ISIS-taistelijoiden keskuudessa, jotka haluavat soluttautua Eurooppaan turvapaikanhakijoiden joukossa.

– Saamme tyhjiä passeja taistelijoilta, joille väärennämme uudet henkilöllisyydet. Eurooppaan päästyään taistelijat ryhmittyvät ja elävät vapaina uuden henkilöllisyytensä turvin. He odottelevat rauhassa oikeaa aikaa palata takaisin ISIS-sotureiksi, turkkilaiset väärentäjät kertovat.

– Kaikki haluavat olla syyrialaisia tällä hetkellä, koska heidät toivotetaan tervetulleiksi kaikkialle. Monet palestiinalaiset, egyptiläiset, irakilaiset ja muut arabimaista tulevat tekeytyvät syyrialaisiksi päästäkseen Eurooppaan.

Kaksi sadasta tulijasta
on jihadisteja

Libanonin opetusministeri Elias Bousaab varoitti alkuviikosta maassa vierailulla ollutta Britannian pääministeri David Cameroniaväärennetyillä passeilla matkustavista ISIS-taistelijoista.

Bousaabin mukaan vähintään kaksi sadasta Eurooppaan salakuljetetusta syyrialaispakolaisesta on terroristijärjestön kouluttamia jihadisteja.
 

STI_Tactical9mm

Kenraali
Lahjoittaja
https://www.suomenuutiset.fi/isis-taistelijat-ostavat-syyrialaispasseja-/

Kaksi sadasta tulijasta
on jihadisteja

Libanonin opetusministeri Elias Bousaab varoitti alkuviikosta maassa vierailulla ollutta Britannian pääministeri David Cameroniaväärennetyillä passeilla matkustavista ISIS-taistelijoista.

Bousaabin mukaan vähintään kaksi sadasta Eurooppaan salakuljetetusta syyrialaispakolaisesta on terroristijärjestön kouluttamia jihadisteja.


[sarkasm alkaa]Ei voi pitää paikkaansa, koska just vähän aikaa sitten soumilainen kaikkitietävä asiantuntija kertoi ilta-schaisessa että ei tuollaista terojen soluttautumista tapahdu. Nih.[sarkasm loppuu]
 
Tuo on jo aktivismia ruotsalaisten taholta. Kyllä tuollaiseen pitäisi jo reagoida.
Ruotsi osallistuu ihmissalakujetukseen tai vähintäänkiin avustaa sitä. On selvää, että asia pitäisi käsitellä EU-tuomioistuimessa.
 

Rauhantekijä

Ylipäällikkö
Epäilen että hallituksen toimiin on syynsä. Olen kutakuinkin täydellisen varma että kulisseissa on esitetty jonkinlaisia ukaaseja Suomelle.
Minä en usko vakavasti otettaviin uhkailuihin. Uhkaaminen johtaisi jollain aikavälillä jäsenmaan eroamiseen EU:sta. Mehän vastustamme muutenkin kaikenlaista diktatuuria EU:ssa.
Tuntien suomalaisen arkuuden, joka on vallitsevaa päättävillä paikoilla, niin ei tässä mistään muusta ole kysymys kuin siitä että suomalainen ei vaan uskalla laittaa rajaa kiinni.

Kyllä muuten ruåtsalaista näinä päivinä naurattaa. Nyt erityisesti Suomessa sopii miettiä että "mitähän meistä muualla ajatellaan" :D


.
 

tulikomento

Ylipäällikkö
Aamulehdessä on iso teemajuttu. Tässä muutamia nostoja tässä ketjussa esillä olleista seikoista:

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194998315116/artikkeli/kuinka+moni+turvapaikanhakija+on+mies+aamulehti+haki+vastaukset+lukijoiden+kysymyksiin.html


K: Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Hanna Kautto, paljonko turvapaikanhakijoita on Suomessa nyt?

V: - Vuoden alusta hakijoita on tullut 9 657. Arvio on 25 000–30 000 vuoden loppuun mennessä.


K: Mikä hakijoiden ikä- ja sukupuolijakauma on?

V: - Noin 80 prosenttia on miehiä. Ikäjakauma vaihtelee. Tammi–elokuussa noin 60 prosenttia oli 18–34-vuotiaita, 15 prosenttia 35–64-vuotiaita, 12 prosenttia alle 13-vuotiaita ja 8 prosenttia 14–17-vuotiaita. Kaikkien ikä ei ole tiedossa.


K: Miksi monet turvapaikanhakijat ovat nuoria miehiä?

V: - Usein lähtömaissa ajatellaan, että nuoren miehen on helpompi selvitä esimerkiksi Välimeren ylityksestä ja pitkästä matkasta halki Euroopan. Myös miesten mahdollisuus työllistyä ja tukea kotiin jäävään perhettä nähdään paremmaksi. Nuoret miehet pakenevat myös usein aseellisten ääriryhmien pakkovärväyksiä.


K: Mitkä ovat suurimmat turvapaikanhakijoiden etniset ryhmät ja miksi?

V: - Suomeen tullaan eniten Irakista ja Somaliasta. Elokuun loppuun mennessä Irakista on tänä vuonna tullut 3 228 hakijaa, Somaliasta 1 282.


K: Kauanko turvapaikkahakemusten käsittely kestää?

V:- Noin puoli vuotta. Hakijoiden lukumäärän lisääntyminen ei vielä ole näkynyt käsittelyajoissa, se tulee viiveellä.


K: Paljonko turvapaikanhakija tuo kuluja, ja mistä ne koostuvat?

V: - Vastaanottokeskuksessa tai hätämajoituksessa turvapaikanhakijalla on oikeus majoitukseen, sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä muuhun huolenpitoon. Vastaanottokeskuksen myöntämä taloudellinen tuki hakijalle on tarkoitettu perustarpeita varten. Hakija voi saada myös oikeus- ja tulkkauspalveluita turvapaikkahakemuksen käsittelyä varten.

Yksin asuva yksinhuoltaja saa vastaanottorahaa tällä hetkellä 316,7 euroa kuussa. Jos majoituspaikka tarjoaa ateriapalvelut, tuki laskee 92,64 euroon. Muilla yli 18-vuotiailla tuki on 267,02 euroa kuussa, jos majoituspaikassa saa ateriat, tuki on 59,94 euroa.


- Turvapaikanhakijan on kustannettava vastaanottorahalla tai muilla omilla tuloillaan ruokansa, vaatetuksensa ja liikkumisensa. Ilman huoltajaa olevalle lapselle myönnetään käyttörahaa. Hakija voi saada lisäksi tukea esimerkiksi lastenrattaiden hankintaan tai turvapaikkapuhutteluun osallistumisesta aiheutuviin matkakuluihin.
 

Honcho

SMLNKO M/83
Lahjoittaja
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen eikä edes toinen kerta maailman historiassa, kun idän joukot pysäytetään tuolla ja eurooppa pelastetaan. Taisteluita on lukemattomia,. Ehkä kuuluisin on Wienin piiritys ja muslimiarmeijan torjuminen. Myös Draculamyytin alku herra Seivästäjä kantoi kortensa kekoon Romaniassa aikoinaan. Historialla on tapana toistaa itseään.
Totta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/János_Hunyadi

Uskomatonta, mutta Putinin frendi tuntuu olevan Euroopan johtajista ainoita, jolla on jotakin tolkkua päässään.

Tämä EU-perseily ainakin sataa suoraan Venäjän laariin:

-Euroopan taloustilanne heikkenee
-Putin saa sanoa "mitäs mä sanoin"
-Usko EU:hun horjuu tai romahtaa kokonaan. Minä sanon että syystäkin, liittovaltiopuheiden esittäjät niska-perseotteella pihalle.
-Usko Suomen omaan päätöksentekokykyyn horjuu
-Johtuen edellisestä, usko Suomen kykyyn hoitaa asioitaan ja sitä myötä myös maanpuolustustahto alkaa pian kärsiä.
 

Honcho

SMLNKO M/83
Lahjoittaja
Joslust taas pitää olla itsekäs, jotta voi auttaa toista. Se taas on ammattilaisuutta. Ja se on kyllä nyt hukassa.
Niin, jos ruoan määrä vähenee olemattomiin jossain ääritilanteessa niin vahvan saattaa olla kannattavaa syödä ensin itse, vaikka vieressä olisi nälkäinen lapsi. Kylläinen lapsi kun ei jaksa kantaa aliravittua aikuista mutta kylläinen aikuinen kantaa helposti aliravitun lapsen.

Mitä pidempään tilanne säilyy hallitsemattomana, sitä useampi sataa tuhatta uutta ihmistä alkaa tunkemaan Eurooppaan. Samalla miljoonat viruvat leireillä lääkkeiden, ruuan ja veden puutteessa kun Euroopalla on kädet ja jalat täynnä siirtolaisia joka raja-asemalla.
 

Benelli

Ylipäällikkö

Myrskyhiiri

Kenraali
Epäilen että hallituksen toimiin on syynsä. Ilmeisesti ainakin Latvian uutisportaali Delfissä on uutisoitu 14.9 Latvian ulkoministeriön varoittaneen vakavista seurauksista, mikäli Latvia kieltäytyy EU:n kaavailemista pakolaiskiintiöistä, on korostettu että Latvia voi menettää EU:n ja Naton tuen tärkeissä kysymyksissä (lähteenä edelliseen Arre Kougappin FB-sivut, myös itse löysin tekstin ko uutispalvelusta joskin en älynnyt laittaa talteen, kielenkääntäjän käyttö hieman kangistaa selailua). Olen kutakuinkin täydellisen varma että kulisseissa on esitetty jonkinlaisia ukaaseja Suomelle ja kaikille EU-maille, joten asiat tuskin ovat ihan sitä miltä ne näyttävät. Mikäli ukaaseja ei ole esitetty ja nykyiset tapahtumat tapahtuvat ihan "luonnostaan" oletan jonkin sorttista hulluuskaasua käytetyn ja maailman seonneen täysin.

Nykyinen tilanne ei voi millään tavalla olla sen enempää Suomen tai minkään Euroopan maan etu, ja tämän uskon kaikkien tietävän, tässä täytyy taustalla olla joku huomattavan painava agenda (osittaista agendaa saattavat olla puhtaasti bisneskuviotkin, Pauli Vahteran FB-sivuilla hyvä kirjoitus ensimmäisestä kaupallisesta vastaanottokeskuksesta, mukana ainakin SDP:n ja Kokoomuksen jäseniä). Pääasiallisesti islaminuskoisten nuorten miesten valtava massamaahanmuutto tulee aiheuttamaan todella suuria ongelmia oikeastaan koko yhteiskunnalle yhtään parempaa elintasoa halajavia ihmisiä halveeraamatta. Mikäli taloustilanne olisi parempi myös tilanne olisi jossakin määrin toinen.

Saksan työvoimaministeriön tuoreen selvityksen mukaan mukaan tulijoista yli puolella ei ole minkäänlaista ammattitutkintoa (lähteenä Pertti Rönkön FB-sivut) ja Saksassakin työttömyys kasvaa voimakkaasti, puhumattakaan siitä että joukossa on oikeasti luku-ja kirjoitustaidottomiakin ihmisiä, sama koskee jokaista Suomeen tulevaa nuorta turvapaikkaa hakevaa miestä.

Tynnyri täyttyy kovaa vauhtia (Suomeen tulijoiden uusi päivittäinen ennätys tullee mahdollisesti tänään, 1000/vrk) ja on vain ajan kysymys miten sytytyslanka syttyy, se syttyy joka tapauksessa, meni siihen sitten vuosi tai useampi, mikäli taloustilanteesta johtuen leikataan köyhimpien etuja ja kun pataan lisätään väärät odotukset joita tänne tuleville on annettu on siis räjähdysherkkä keitos valmis. Minusta, välittämättä EU:n sanktioista tulisi rajat laittaa kiinni mahdollisimman pian, jokainen päivä nykymenoa kuluttaa yhteiskuntamme tulevaisuutta pahemmin kuin mikään sotien jälkeen nähty idioottimainen ratkaisu konsanaan. Unkarin suurlähetystöön kiitosta heimoveljien sinnikkäälle taistelulle hulluutta vastaan, järjen ääni kuulu tänä päivänä Euroopassa Unkarista ja vielä muutama vuosi sitten oli mahdotonta tällaista uskoa.
Hieno avaus. Itse en epäile hetkeäkään, etteikö nyt kulisseissa heitellä tosi kovia sanoja. Nyt jos katsotaan millaisen painostuksen kohteeksi Unkari on joutunut koettaessa suojella EU:n ulkorajaa (ja noudattaa EU-sääntöjä) niin ei tarvi olla minkäänlainen salaliittolainen tämän todetessaan. Tämä Ruotsin temppu tulee aiheuttamaan vakavan särön keskinäisiin suhteisiimme, mutta luulen ettei se ole edes vakavin asia puntarissa. Mitäs siellä saksalaisessa laatulehdessä kirjoiteltiinkaan siitä, miten Suomen tulee käyttäytyä jos meinaa saada tukea Venäjää vastaan? No nyt sieltä saksanmaalta lentää 100 ensimmäistä syyrialaista turvapaikanhakijaa Suomeen. Tosin se ei tunnu missään koska Tornio.
 
Top