Pakolaisuus

Moraalin, etiikan ja arvojen nimeen, koskien myös hädänalaisten auttamista ulkomailla, on tämä ryntäys saatava loppumaan. Se ei lopu ellei sitä lopeteta, koska jokainen läpipäässyt porukka tarkoittaa sitä, että lähtömaista kaksi uutta rohkaistuu lähtemään.

Ei ole oikea tapa auttaa, että otetaan pystyvintä ja vahvinta osaa väestöstä tänne neulanpistomainen määrä kanavoiden siihen resurssit, jotka olisi voitu käyttää hirvittävän paljon suuremman joukon hyväksi, mukana keskimäärin paljon hädänalaisia.

Eikä ole oikein, että valtaosa tulleista on lyönyt kottiin velattoman asunnon hinnan kotimaassaan päästäkseen tänne, luullessaan pääsevänsä maahan, vaikka valtaosa tullaan käännyttämään. Rahat meni, henki vaarantui, vastineeksi 2 vuotta majoitusta suomalaisessa VOKissa. En voi syyttää näitä tänne pyrkiviä ihmisiä valinnoistaan, vaan syyttävä sormi osoittaa niihin suomalaisiin ja eurooppalaisiin jotka eivät tästäKÄÄN asiasta välitä ns. "auttamishalussaan". Tunnen oikeasti surua, että irakilainen turvapaikanhakija luuli REKISTERÖITYESSÄÄN Suomeen saaneensa nyt turvapaikan ja alkoi kyselemään, että koska saa perheen tuoda myös. Hyvin mahdollista että kyseinen herra karkoitetaan Etelä-Irakiin rahattomana. Mielestäni tämä "läntisten arvojen ja etiikan" hehkutus on ylimitoitettua, koska vaikka Itä-Euroopassa ON ihan eri tavalla rasismia ym. (esim. Romanian vammaisten kohtelu järkyttää, vaikka on vähän parantunut) niin näissä ylevissä, upeissa, "läntisissä arvoissa" tuntuu olevan korkealla ULKOKULTAISUUS - luvataan kaikkea ja näytösluontoisesti toivotetaan "welcome refugees" mutta vähät välitetään siitä, mitä tämä OIKEASTI tarkoittaa useimmille tulijoista. He ovat pelinappuloita jotka tulevat häviämään potin, ihmissalakuljettajan nauraessa matkalla pankkiin samalla kun "länsimainen etiikka ja arvot" ovat jo kiinnostuneet ihan jostain muusta.

Lisäksi meillä on yhtä lailla moraalinen ja eettinen velvollisuus huolehtia omasta maastamme ja kansastamme. "Ei ihmiselämälle voi laittaa hintalappua!" -huutelijat voisivat tutustua hieman asiaan ja todeta, että valitettavasti sille on jo hintalappu, ihan täällä kotimaassakin. Emme voi auttaa itseämme ja toisiamme hengiltä! Itse en ainakaan ole sellaiseen valmis, tiedä sitten tekeekö se minusta huonomman ihmisen. Arvostan toki yksittäisten ihmisten suuria henkilökohtaisia uhrauksia, mutta heillä ei ole oikeutta tehdä sellaista koko maan toimesta.
Reilu apu leireille auttaisi mielestäni tehokkaammin, nyt varat menevät muuhun, mm. hakemusten käsittelyyn ja mahdolliseen käännytykseen sekä VOK-vuokriin. Lisäksi nykyinen menettely ei poista ihmissalakuljetusongelmaa ja jokainen joka salakuljetusreittiä käyttää motivoi tehostamaan salakuljetusta ja ei ainakaan paranna lähtömaiden tilannetta, sillä nämä varat eivät ainakaan päädy valtioiden jälleenrakennukseen. Aika pahasti EU natisee jo tällä alle puolen miljoonan pakolaisen vuosivauhdilla. Entä kun väestönkasvuun yhdistetty ilmastonmuutos aiheuttaa suuremman ryntäyksen? Entä jos neljäsosa väestönkasvusta päättää haluta muuttaa länteen (n.20M/v)?. Mitä tässä tekevät lähi-idän kattilaa sekoittaneet USA ja aikoinaan rajoja vetäneet Ranska ja Iso-Britannia, muuta kuin lähettävät lennokkeja paikalle?
 
Nythän alkoi tuulemaan, milloin Suomi?

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1442473253561.html
Kroatia sulki Serbian vastaisen rajansa


Rajat on suljettu, kunnes toisin ilmoitetaan.
Kroatia on sulkenut liikenteen kaikilta Serbiaan johtavilta reiteiltä. Poliisin tiedotteen mukaan rajat on suljettu, kunnes toisin ilmoitetaan.

Liikenne suljetaan myös rajakaupunki Tovarnikissa, jonka kautta suurin osa Serbiasta tulleista pakolaisista on saapunut Kroatiaan.

Poliisin mukaan Kroatiaan on tullut keskiviikosta lähtien 11 000 EU:hun pyrkijää. Kroatian sisäministeri Ranko Ostojic ilmoitti eilen, että maa sulkee Serbian vastaisen rajansa, jos maahan tulee päivässä vielä 8 000 pakolaista
 
Vanha uutinen, mutta kertoo päättäjien halusta pimittää asioita. Tämän takia SoMen meteli on tärkeää.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/turku_salaus_maahanmuutto-41024 kirjoitti:
KOTIMAA
TS: Turku yritti salata selvityksen maahanmuuton kustannuksista
KASPERI SUMMANEN
7 minuuttia sitten
Turun kaupunki yritti salata itse teettämänsä tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista, Turun Sanomat uutisoi.


Turun Sanomien mukaan selvityksen keväällä tilannut apulaiskaupunginjohtajaMaija Kyttä (kok.) päätti luokitella sen luottamukselliseksi.

Hän kertoo, ettei Turun ammattikorkeakoulun tutkijoiden laatiman 52-sivuisen tutkimuksen luokittelu luottamukselliseksi johdu asian poliittisesta arkaluontoisuudesta.

"Siinä vaiheessa kun se tilattiin, haluttiin ensin tilaajan saavan se", Kyttä sanoo.

Turun Sanomat on saanut tutkimuksen haltuunsa tällä viikolla ja Aamusetjulkisti sen tuloksia jo keskiviikkona. Tutkimuksen perusteella Maahanmuuttajien ja vieraskielisten käyttämien palveluiden kustannukset olivat vuonna 2009 hieman alle 37 miljoonaa euroa. Valtaosa tästä meni koulutukseen ja sosiaali- ja terveysmenoihin.

Turun kaupunki teki vastaavan selvityksen ensimmäisen kerran vuonna 2001. Silloin tutkittiin vain alle kolme vuotta maassa olleita maahanmuuttajia, joten selvitykset eivät ole vertailukelpoisia. Vuotuiset kustannukset olivat Turun Sanomien mukaan kymmenen vuotta sitten noin 14 miljoonaa euroa.
 
Jättilista: Näin eri Euroopan maat tukevat turvapaikanhakijoita


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091720365489_uu.shtml

Bulgaria


Kun hakemukset on hyväksytty, pakolaiset saavat työluvan ja samat oikeudet kuin Bulgarian kansalaiset, poislukien äänioikeus ja asepalvelus.

Itävalta

Turvapaikanhakijat, jotka yöpyvät julkisissa majoituspaikoissa, saavat 50 euroa kuukaudessa sekä päivittäiset ateriat tai vaihtoehtoisesti 5 euroa päivässä omiin ruokaostoksiinsa.

Muualla asuvat voivat saada enimmillään 120 euroa päivässä tai 240 euroa perhettä kohti vuokrakuluihin. Lisäksi valtio maksaa turvapaikanhakijalle 210 euroa kuussa ruokaan ja elinkustannuksiin (lapsille 100 euroa), 150 euroa vuodessa vaatteisiin sekä 200 euroa vuodessa koulunkäynnissä tarvittaviin tarvikkeisiin.

Itävalta antaa työluvan vasta, kun turvapaikka on myönnetty. Luvut koskevat Wienin aluetta.

Belgia

Pakolaiskeskuksissa asuvat saavat 7,40 euroa viikossa per aikuinen. Osa pakolaisista voi lisäksi tehdä palkallista työtä keskuksissa. Palkka voi olla enintään 185 euroa kuussa.

Puolen vuoden jälkeen voi anoa työlupaa. Sen voi saada vasta, kun turvapaikka on myönnetty. Samalla myös lähisukulaiset voivat muuttaa Belgiaan.

Kroatia

Turvapaikan vastaanottaneet saavat jopa kahden vuoden ilmaisen asumisen, mikäli eivät pysty itse rahoittamaan asuntoaan.

Kypros

Turvapaikanhakija saa oikeuden työskennellä tietyillä aloilla, mikäli turvapaikkahakemus odottaa hyväksymistään vielä kuuden kuukauden jälkeen. Pakolaisstatuksen saaneet saavat matkustusasiakirjat ja työluvat. He saavat tuoda maahan perheenjäseniään. Yleisemmin Kypros antaa ns. "toissijaisen statuksen", mikä takaa samat edut, mutta ei matkustusasiakirjoja tai perheenyhdistämisoikeutta. Statusta pitää hakea uudestaan kolmen vuoden välein.

Tšekki

Ensimmäisen vuoden aikana turvapaikanhakijalla ei ole oikeutta tehdä töitä. Kunnallisessa majoituksessa asuville myönnetään reilun 13 euron kuukausittainen tuki. Kun hakemus on hyväksytty, turvapaikan saanut on oikeutettu täysiin sosiaalietuuksiin. Tšekki myöntää myös taloudellista tukea kouluttautumiseen ja asunnon löytämiseen. Äänioikeutta ei myönnetä.

Tanska

Turvapaikanhakija saa heti hakea töitä. Kun turvapaikka myönnetään, henkilö saa noin puolet Tanskan tavallisesta työttömyyskorvauksesta. Lisätukea voi saada, jos läpäisee tanskan kielen kokeen. Perheenjäsenet eivät voi muuttaa maahan ensimmäisen vuoden aikana.

Viro

Myöntää 90 euroa kuukaudessa, mutta pakolaisten on itse maksettava ateriansa. Valtio antaa sen sijaan vaatetuksen. Turvapaikan saanut osallistuu sopeuttamisohjelmaan ja saa samat sosiaalietuudet kuin pysyvät asukkaat. Tähän kuuluvat hyvinvointipalvelut ja eläke.

Suomi

Aikuinen hakija saa kuukaudessa 316 euroa, puolisot ja aikuiset lapset 267 euroa. Pakolainen maksaa itse ateriansa. Mikäli vastaanottokeskuksessa tarjotaan ateriat, tuki vaihtelee noin 60 eurosta noin 93 euroon.

Turvapaikanhakijan tulee työskennellä palkatta yhteiskuntapalvelun hengessä osana sopeutumista yhteiskuntaan. Muuten vaarana on, että hakija menettää tukensa. Muualla ei saa tehdä töitä ensimmäisten kolmen - kuuden kuukauden aikana.

Turvapaikkaa hakenut voi vastaanottaa enimmillään 1 000 euroa ns. kotiinpaluurahaa. Jos turvapaikka myönnetään, valtio tukee asumista kolmen vuoden ajan. Henkilö on oikeutettu täysiin sosiaalietuuksiin, koulutukseen, päivähoitoon, lapsilisiin ja kielikursseihin. Myös työllistymistä tuetaan.

Ranska

Henkilölle maksetaan 11,45 euroa päivässä tai 343,50 euroa kuussa, kunnes päätös turvapaikasta tulee. Lisäksi turvapaikanhakija saa hakea asumisoikeutta yhteen noin 300:sta vastaanottokeskuksesta eri puolilta Ranskaa. Ravinto on maksettava omasta pussista, mutta halpaa tai ilmaista ruokaa saa usein ruoka-avustusta tarjoavista ruokapankeista.

Hakemuksen käsittelyn ajan hakija saa ilmaisen sairausvakuutuksen. Hakija ei saa työskennellä maassa ensimmäisen 12 kuukauden aikana.

Saksa

Vastaanottokeskuksissa tarjotaan ilmaiset ruuat sekä 143 euroa kuussa perustarpeisiin. Kolmen kuukauden jälkeen tuki nousee enintään 216 euroon.

Vastaanottokeskuksissa voi oleskella nyt jopa kuuden kuukauden ajan aiemman kolmen sijaan. Tällä muutoksella Saksa voi pitää käteistuen alhaisella tasolla pidemmän aikaa. Berliinissä halutaan antaa käteistuen asemesta mahdollisimman paljon ilmaisia luontoisetuja.

Lasta kohti maksetaan iästä riippuen enintään 92 euroa. 15 kuukauden jälkeen tai kun turvapaikka on myönnetty henkilölle maksetaan 400 euron kuukausittaista perustuloa. Sillä tuetaan asumisen ja lämmityksen kulut.

Kreikka

Turvapaikanhakijat voivat liikkua maassa vapaasti. Jos he ovat kodittomia, heille osoitetaan paikka vastaanottokeskuksesta, jos siellä on tilaa.

Hakijat pystyvät työskentelemään samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin kreikkalaiset. Jos turvapaikkahakemus menee läpi, hakija saa kolmen vuoden oleskeluluvan.

Unkari

Kahden kuukauden jälkeen tukea perustarpeisiin 22 euroa. Ne, jotka saavat turvapaikan, saavat kahden kuukauden leirillä olemisen jälkeen samoja tukia kuin työtön unkarilainen. Turvapaikkapäätöksen saaneet voivat myös saada joitakin asumisen tukia.

Irlanti

Turvapaikanhakijat voivat elää vuosia täydellä ylläpidolla vastaanottokeskuksessa, mutta heillä ei ole oikeutta tehdä töitä.

Irlanti ottaa pakolaisia alle EU-suunnitelman. Turvapaikan saaneilla on mahdollisuus opiskella tai tehdä töitä. Heille järjestetään myös 20 tuntia viikossa kieliopintoja.

Italia

Ei oikeutta työntekoon ennen kuuden kuukauden oleskelua maassa tai turvapaikan saamista.

Valtio maksaa 35 euroa vuorokaudessa jokaisesta majoitetusta henkilöstä. Yleensä rahat menevät vastaanottokeskuksiin, jotka tarjoavat suojan ja ruuan turvapaikanhakijoille. Turvapaikanhakijat ovat oikeutettuja 2,5 euron taskurahaan päivässä.

Joissakin vastaanottokeskuksissa pidetään italian kursseja. Väliaikainen oleskelulupa myönnetään kolmesta viiteen vuoteen. Ei mahdollisuutta asuntoon tai käteiseen rahaan.

Latvia

Päivässä saa 2,15 euroa, jos turvapaikanhakija asuu vastaanottokeskuksessa. Hyväksytyn turvapaikka-anomuksen jälkeen tukea saa 256 euroa. Alle 18-vuotiaalle tuki on 76 euroa.

Liettua

Vastaanottokeskuksessa asuville kuukausittainen korvaus on 10 euroa. Oikeutta työhön ei saa, ennen kuin turvapaikka myönnetään.

Myönnetyn turvapaikan jälkeen voi jäädä asumaan jopa 18 kuukaudeksi vastaanottokeskukseen, jossa saa vaatteita ja kielikoulutusta. Rahaa ruokaan myönnetään 61,50 euroa.

Kun turvapaikanhakija lähtee vastaanottokeskuksesta hän saa apua 12 kuukauden ajan vuokraan ja mahdollisuuden erilaisiin muihin avustusohjelmiin.

Luxemburg

Kuukaudessa tukea on mahdollista saada 225 euroa, jos turvapaikanhakija ei ole paikassa, johon kuuluu täysihoito.

Jos ateriat kuuluvat ylläpitoon, tuki voi olla 25 euroa kuukaudessa.

Maassa ei voi työskennellä yhdeksään kuukauteen turvapaikka-anomuksen jälkeen. Jos hakemuksen käsittelyssä menee kauemmin, on mahdollisuus tehdä työtä tiukoin erikoisehdoin.

Malta

Miehet laitetaan valvottuihin keskuksiin asumaan jopa 18 kuukaudeksi. Naiset ja lapset asuvat avoimissa katolisen kirkon tai valtion pitämissä keskuksissa.

Hyvin harvoille myönnetään turvapaikkaa, jotkut saavat paikan humanitaarisen hädän vuoksi. Miehet voivat turvapaikan saadessaan siirtyä avoimiin keskuksiin, kunnes löytävät työtä.

Keskuksissa asuvat saavat 130 euroa kuukaudessa ja ateriat. Valtio antaa tukea asumiseen.

Maassa järjestetään englannin ja maltan kielen kursseja, jossa opiskellaan myös Maltan kulttuuria.

Alankomaat

Valtio tukee vastaanottokeskuksia. Jokainen aikuinen turvapaikanhakija saa viikkorahaa 20 eurosta 45 euroon ruokaan ja 13 euroa muihin kuluihin

Hakijat voivat tehdä työtä, josta tienaa 14 euroa viikossa.

Pakolaiset, jotka asuvat vastaanottokeskuksessa, saavat työskennellä 24 viikkoa vuodessa keskusten ulkopuolella. Osa palkasta menee vastaanottokeskukselle.

Norja

Turvapaikanhakija voi hakea tilapäistä työlupaa ja saada rahaa perustarpeisiin.

Hyväksytyn turvapaikkahakemuksen jälkeen saa oleskeluluvan kolmeksi vuodeksi. Majoitus maksetaan valtion puolesta enintään viideksi vuodeksi. Kahdeksi vuodeksi katetaan valtion puolelta kuluja ruokaan ja muihin kuluihin.

Puola

Vastaanottokeskuksissa asuvat saavat kuukaudessa 50 euroa taskurahaa ja hygieniatuotteisiin lisäksi 4,80 euroa. Kertaluonteista raha-avustusta voi saada vaatteisiin ja kenkiin. Ne, jotka päättävät asua keskusten ulkopuolella saavat asumiskustannuksiin apua. Hyväksytyn turvapaikkahakemuksen jälkeen: Korvataan yhden vuoden asumiskustannukset, sekä ruuat ja vaatteet. Ilmainen sairasvakuutus sekä oikeudellista ja psykologista tukea. Tukea voi saada kuukaudessa jopa 318,52 euroa.

Portugali

Taloudellista apua saatavilla. Mahdollisuus hakea sosiaaliturvaa ja toimeentuloa.

Romania

Jos hakemusta ei ole hyväksytty vuoden jälkeen, turvapaikanhakijat voivat tehdä työtä. Hyväksymisen jälkeen tukea saa 32,45 euroa kuussa.

Slovakia

Taskurahaa vastaanottokeskuksissa oleville turvapaikanhakijoille myönnetään 40 senttiä vuorokaudessa. Turvapaikan saaneilla on oikeus työhön tai työttömyyskorvaukseen. Kertaluontoinen raha-avustus 300 euroa.

Slovenia

Vastaanottokeskuksissa asuvat turvapaikanhakijat saavat taloudellista tukea 18 euroa kuukaudessa. Voivat tehdä työtä.

Espanja

Työtä saa tehdä kuuden kuukauden päästä turvapaikkahakemuksen jättämisestä.

Perustarpeisiin saa tukea enintään 51,60 euroa kuukaudessa. Jos on alle 18 vuotta, tukea saa 19 euroa kuukaudessa. Sen lisäksi saa julkisen liikenteen matkustuskortin ja 363 euroa vuodessa vaatteisiin.

Ruotsi

Turvapaikanhakijat asuvat valtion asunnoissa tai vastaanottokeskuksissa, jossa he saavat ruuan. Ne, jotka asuvat valtion asunnoissa, mutta maksavat ruuan itse, saavat 7,63 euroa päivässä ruokaan.

Hyväksymisen jälkeen: kaksivuotinen kotouttamissuunnitelma, jossa apua työn hakemiseen ja ruotsin kielen kurssi. Ne, jotka osallistuvat kokopäiväiseen kotouttamisohjelmaan, saavat 720 euroa kuukaudessa ja jopa enemmänkin, jos heillä on lapsia.

Sveitsi

Toimeentulotukea 1097,73 euroa kuukaudessa. Pakolaiset voivat työskennellä luvan kanssa.

Iso-Britannia

Majoitus on yleensä yksityisten omistajien, mutta se maksetaan valtion varoista. Turvapaikanhakijat voivat saada verovapaasti 50,71 euroa ruokaan ja perustarpeisiin. Lisätukeen on mahdollisuus raskaana olevilla ja lapsilla. Yleensä eivät saa työskennellä. Turvapaikan saaneilla on samat edut kuin maan kansalaisilla.

Lähde: Reuters
 
Välihuomautuksena lainaan omaa viestiäni 30.3.2015. Eli tämä tulva on ollut tiedossa jo edellisen hallituksen aikana.

Kohta on kasarmit pullollaan nuoria miehiä, joilla on myös sotakokemusta.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2...e-nastolan-kouluille-mahtuisi-heti-300-henkea

Mihin tulijat majoitettaisiin, jos Suomi joutuisi äkkiä laajamittaisen maahanmuuton kohteeksi? Tätä selvittävät Uudenmaan, Hämeen ja Kaakkois-Suomen ely-keskukset, jotka kartoittavat sisäministeriön toimeksiannosta turvapaikanhakijoille sopivia vastaanotto- ja järjestelykeskuspaikkoja.

Laajamittaisella maahantulolla tarkoitetaan häiriötilannetta, jossa turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut niin, että vastaanottokeskukset ovat täyttyneet ja maahantulijoiden virta on jatkuvaa.

Sisäministeriön tavoitteena on kartoittaa vähintään 11 400 ylimääräistä majoituspaikkaa elokuun loppuun mennessä.

Nastolan kunnanhallitus vastasi kartoitukseen maanantaina todeten, että lakkautettaville Kanervan ja Tapiolan kouluille sekä Erstan puukoulun rakennukseen voitaisiin jo nyt majoittaa 300 henkeä.

Myöhemmin, noin vuosina 2019-2020, hätämajoituskäyttöön voi vapautua myös Männistön koulu.

ESS.fi

http://maanpuolustus.net/threads/ihmissalakuljetus-välimerellä.4281/#post-217239
 
Jos roikkuu kynsin ja hampain kiinni joissain arvoissa vaikka se maksaisi suunnilleen mitä tahansa, huomaa ennen pitkää roikkuvansa niistä kaulastaan.

Länsimaisiksi mielletyt arvot ovat puolustamisen arvoisia, mutta niiden puolustaminen vaatii vakavissa tilanteissa poikkeustilaa, jolloin väliaikaisesti luovutaan niiden täysimittaisesta soveltamisesta.
Aivan samoin kuin demokraattinen valtio ottaa poikkeuslait (jotka väliaikaisesti kaventavat huomattavasti demokratiaa) kriisi- tai sotatilanteessa käyttöön, voidakseen puolustaa sitä demokraattista valtiotaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ei näiden yhtiön takana olevien henkilöiden taustassa ole mitään ihmeellistä samanlaisia kytköksiä tulet löytämään jos tutkit jokaisesta Suomen kunnasta, päättäjät ja poliittiset vaikuttajat ovat mukana yhtiöissä omistajina ja toisaalta päättäjinä.

Ansaintamalli on perin yksinkertainen kilpailutuksessa voitetaan näennäisen rehellisesti mutta myöhemmin tehdään ja laskutetaan lisätöitä joista ei kilpailutuksessa ei ole sovittu ja hinta on suolainen ja joku virkamies hyväksyy laskut näin on tuotto saatu huippuhyväksi ja vastapalveluksena tämän laskut hyväksynyt virkamies saa omalle yhtiölleen saman kohtelun, jos olisin foliohattu ryhtyisin epäilemään korruptiota sillä niin yleistä tämä järjestely Suomen kunnissa on.

Niinpä, Suomen sanotaan olevan eräs maailman vähiten korruptoituneista maista (mikä pitääkin paikkansa tilastojen mukaan), mutta sitten meillä on tällainen äärimmäisen mielenkiintoinen asia, jota kutsutaan nimellä "maan tapa" ja se jos mikä mahdollistaa kohtalaisenkin huikeita kupruja ja etenkin erityislaatuisissa tilanteissa tätä "maantapaa" hyödynnetään surutta ja hyvin härskisti. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon ylimääräisiä menoja kunnille ja valtiolle tämä maantapa tuottaa - väitän ettei kyse ole ihan pienestä summasta. Mutta on aivan turha kuvitella, että sitä tullaan ihan lähitulevaisuudessa perkaamaan ja juurimaan pois... Ehei! näin ei todellakaan tule käymään.

Jokunen vuosi sitten Lappeenrannassa kohistiin paljonkin ns. kaupunkiyhtiöistä (ja koko kuvioon liittyi todellakin kohtalaista harmaalla alueella liikkumista) ja jollaintapaa kummeksuttavana asiana saattoi pitää sitä, että Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa oli tuolloin 13 vai 14 kaupunkiyhtiötä vrt. vastaavankokoisissa kaupungeissa niitä oli pääsääntöisesti puolet vähemmän, joissain oli vain pari-kolme. Kaupunkiyhtiöiden hallintoneuvstoissa tjsp istui samoja henkilöitä, kilpailutukset tehtiin juuri näennäisen rehellisesti etc.

Joten jos näistä lähtisi kirjoittelemaan niin saisin kirjoitella lopunelämäni näistä kytköksistä - ei kiinnosta, ainakaan ilman palkkaa. Mielummin "parannan maailmaa" tällä foorumilla!

vlad.
 
Tuore uutisraportti Ruotsista Fredriksbergin vastaanottokeskuksesta.

http://www.svt.se/nyheter/regionalt/dalarna/vi-trodde-vi-skulle-komma-till-frihetslandet

Tässä erään pakolaisen kommentit ensivaikutelmistaan Ruotsissa:


"Mohammad Khaled var en av de asylsökande som vägrade kliva av bussen när den kom till Fredriksberg i natt.


Mohammad Khaled är en av de asylsökande som kom med bussen till Fredriksbergs asylboende under natten mot torsdagen. De asylsökande hade fått information om att de var på väg till Hedemora, men så blev det inte, vilket busslasten med asylsökande är missnöjda med.

– När vi kom hit insåg vi att det är långt ifrån civilisationen, affärer, sjukhus och skola. Vi behöver någonstans att studera och ha ett bra liv. Vi kom till Sverige för att det skulle vara "frihetslandet". Vi tror de har ljugit för oss, säger Mohammad."



Eli suunnilleen niin, että kovasti ollaan tyytymättömiä siihen, että päätyivät johonkin keskellä ei mitään sijaitsevaan äkkiä kiireessä perustettuun vastaanottokeskukseen eivätkä johonkin suureen kaupunkikeskukseen palvelujen lähelle. Ei tunnu tämä "vapausmaa Ruotsi" tyydyttävän tulokkaiden ennakko-odotuksia. Uutisen lopussa mainitaan, että ovat vissiin lukittautuneet bussiin ja kieltäytyvät siirtymästä majapaikkaan. Myös nälkälakolla uhkaillaan.
 
Minua pyydettiin eilen kasaamaan lista Luona Oy:n vastuuhenkilöistä - osaan tiedoista löysin lisäinfoa tältä palstalta - kiitokset ainakin @Bushmaster :ille ja muillekin aiheesta kirjoittaneille. Kopsaan alle listan vastuuhenkilöistä ja hiukan heidän edesottamuksistaan:

"Luona Oy

Kyseessä on ensimmäinen yritysvetoinen vastaanottokeskus (lyh. VOK) Suomessa. Luona Oy on osa kv. Barona konsernia.

”Luona Oy:n johdon mukaan lähtökohtana ei ole voittojen tavoittelu kriisin kustannuksella, mutta osakeyhtiö ei myöskään voi toimia tappiollisesti.”

linkki: http://yle.fi/uutiset/osakeyhtio_en...oittojen_tavoittelua_vai_hyvaa_tahtoa/8309618

”Maahanmuuttovirasto perustaa Otaniemeen, entisen Pelastusopiston kiinteistöön, vastaanottokeskuksen aikuisille turvapaikanhakijoille. Toiminnan käynnistää ja sitä ylläpitää Luona Oy.”

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/318905-espooseen-avataan-tanaan-uusi-vastaanottokeskus-tanne-se-tulee


Luona Oy:


Y-tunnus: 0907573-8

Toimipaikka: Töölönlahdenkatu 3 B, 00100 Helsinki

Toimiala: Muut henkilöstön hankintapalvelut (78300)

Puhelin: 0201983460


Vastuuhenkilöt:

Puheenjohtaja: Voutilainen Paavo Kullervo

Varsinainen jäsen: Iivari Ulpu Marjatta (sd)

Varsinainen jäsen: Lauslahti Sanna-Liisa (kok)

Varsinainen jäsen: Natri Pasi Ilari*

Varsinainen jäsen: Oksa Markus Kristian

*: Euro-meppi Miapetra Kumpula-Natrin (sd) aviopuoliso.

Lähde: www.asiakastieto.fi (liitetiedostona print screen vastuuhenkilöistä).

Ja linkki: https://www.asiakastieto.fi/yritykset/barona-hoiva-oy/09075738/paattajat

Mikäli linkki ei toimi, tiedot nimihenkilöistä löytyvät print screen tiedostosta.


Henkilöistä:

Voutilainen Paavo:

”Helsingin sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen hankki vuonna 2009 nämä yli 70 000 euron arvoiset huonekalut työhuoneeseensa. Käräjäoikeus päätti perjantaina, ettei Vuotilainen rikkonut virkavelvollisuutta hankkiessaan kalusteet ilman kilpailutusta.”

linkki: http://yle.fi/uutiset/tassa_ovat_sosiaalijohtajan_kuuluisat_kalusteet/5327796

”Barona on tytäryhtiönsä kautta viime vuosina laajentanut bisneksiään kaupungin rahoittamaan ja Voutilaisen hallinnoimaan kriisiasumiseen.

Seura kertoi viime maaliskuussa Baronan ja Helsingin kaupungin liikesuhteista, jotka olivat aiemmin luultua laajemmat ja likeisemmät. Baronan tytäryhtiön Forenomin ja Helsingin kaupungin välisen hätämajoituksen miljoonabisnes on hoidettu kilpailuttamatta.”

linkki: http://seura.fi/puheenaihe/sosiaalipomo-vaihtoi-leiria/

”Mitä voi ostaa 15 vuoden toimeentulotuilla? Esimerkiksi ranskalaisen nahkakalustuksen sosiaalijohtajan työhuoneeseen. Susanna Kuparinen lähti tutkimaan Paavo Voutilaisen huonekaluostoksia ja törmäsi näytelmään, jossa virkamies kävelee demokratian yli eikä kukaan huomaa.

”En minä edes halunnut niitä kalusteita”, Helsingin sosiaalitoimen johtaja Paavo Voutilainen puuskahtaa puhelimessa 5. toukokuuta.”

linkki: http://uusi.voima.fi/artikkeli/2011/miljardin-euron-mies/

Jorma Nordlinin puheenvuoro:

”Piirit ovat pienet. Muut tunnetut nimet ovat Ulpu Iivari ja Sanna-Liisa Lauslahti (kok). On ymmärrettävää, että asiat pitää hoitaa, mutta pitääkö sen olla aivan näin "härskiä" toimintaa? Herää kysymys millä tavalla suhteita on käytetty, kun on päästy mukaan vastaanottokeskusliiketoimintaan, kun mukana on tällaisia tunnettuja nimiä? Onko asioista päättävillä ollut täysi vapaus myös kieltäytyä hyväksymästä kyseisen yrityksen tarjousta? Miten suuri "poliittinen" paine on mainittujen nimien taustaverkostojen suunnalta päätöksentekijöihin kohdistunut?”

Muut tunnetut nimet Voutilainen Paavon lisäksi ovat siis Ulpu Iivari (sd) ja Sanna-Liisa Lauslahti.

Linkki: http://jormanordlin.puheenvuoro.uus...poliitikot-mukana-vastaaottokeskusbisneksessa

Ulpu Iivari (sd):

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulpu_Iivari

Sanna-Liisa Lauslahti eli Sanna Lauslahti (kok):

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sanna_Lauslahti

Pasi Natri:

”Natri on toiminut Fennovoiman yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana ja sittemmin ylimmän johdon suorahakuihin erikoistuneen MPS Executive Search -yksikön johtajana”. (lähde: wikipedia artikkeli Miapetra Kumpula-Natrista).

Pasi Natri on Miapetra Kumpula-Natrin aviomies.

Oksa Markus Kristian:

Baronan toimitusjohtaja ja perustaja yhdessä Mikko Leppäsen kanssa.

Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Barona

Barona: https://www.barona.fi/tyonhakijalle/baronasta-yrityksena/rekisteriseloste
".

Että sellaista porukkaa!

vlad.Katso liite: 6034

Ei näiden yhtiön takana olevien henkilöiden taustassa ole mitään ihmeellistä samanlaisia kytköksiä tulet löytämään jos tutkit jokaisesta Suomen kunnasta, päättäjät ja poliittiset vaikuttajat ovat mukana yhtiöissä omistajina ja toisaalta päättäjinä.

Ansaintamalli on perin yksinkertainen kilpailutuksessa voitetaan näennäisen rehellisesti mutta myöhemmin tehdään ja laskutetaan lisätöitä joista ei kilpailutuksessa ei ole sovittu ja hinta on suolainen ja joku virkamies hyväksyy laskut näin on tuotto saatu huippuhyväksi ja vastapalveluksena tämän laskut hyväksynyt virkamies saa omalle yhtiölleen saman kohtelun, jos olisin foliohattu ryhtyisin epäilemään korruptiota sillä niin yleistä tämä järjestely Suomen kunnissa on.


Uskokaa tai älkää, näiden sosdemarien ja sekoomuksen riveistä löytyy vastaavia "yrittäjiä" vielä paljon lisää, kun vaan joku viitsii etsiä.

VINKKI:
Avaa finder.fi ja kirjoita hakukenttään kansanedustajan nimi, vaihda alapuolelta täppä kohtaa "päättäjähaku" ja nauti syksystä. Siinä jollekin hyvä tehtävä, eikä tarvitse käydä kuin nelisenkymmentä sekoomuslaista ja vielä harvempi sosdemarii läpi. ....

Takuuvarmasti tulee osumia.
 
Hommasta napattu kuva MTV 3:n vanhasta uutisgrafiikasta. Päivitetty tämän päivän Suomeen.

http://hommaforum.org/index.php/topic,3.msg1996936.html#msg1996936
Untitled.jpg
 
Hommasta napattu kuva MTV 3:n vanhasta uutisgrafiikasta. Päivitetty tämän päivän Suomeen.

http://hommaforum.org/index.php/topic,3.msg1996936.html#msg1996936

..... tästä hyötyvät ne parlamentaarikot sekä poliittiset vaikuttajat jotka ovat olleet mukana tekemässä päätöksiä ja myös ovat mukana pakolaisbisneksessä mikä on suomessa "maan tapa" jota läntisissä sivistysvaltiossa kutsutaan ihan toisella nimellä..... koska sellainen toiminta on epäeettistä ja rangaistavaa...
 
Viimeksi muokattu:
On tämä nyt meukarointia. Miten päällä oleva pakolaiskysymys pitäisi hoitaa, onko siihen rakentavia ehdotuksia? Jos jätetään piikkilanka-yms. fantasioinnit ehdotuksista pois.

Tuntuu karmealta huomata, että useat fanittavat itä-eurooppalaista tapaa suhtautua ihmisiin. Minun on pakko sanoa siitä itseni irti, haluan roikkua kynsin ja hampain kiinni läntisissä arvoissa, vaikka se maksaisi suunnilleen mitä tahansa. Itäeurooppafanitus saa vatsani kääntymään ylösalaisin, jopa Suuri Johtaja Putin on koroitettu " Suurten näkijöiden joukkoon....ja hänen pragmaattinen tapansa "hoitaa" pakolaisasioita saa faneja oheensa. Perusvenäläisellä tavalla siis mennään. Tässä kohtaa vatsaa vääntää jo aivan perkeleesti.

Jos Länsi ei pysty hoitamaan tätä invaasiota omien arvojensa mukaisella tavalla, niin Mr. Darwin korjaa potin, evoluutio hoitaa Länkkärit.

Tulijat vievät työt, tytöt ja mummotkin varmaan. Koettakaahan nyt hiukan takoa rautaa lahkeeseen ja todeta: ei saatana vie. Pitää oppia pitämään huolta "omistaan". "ei ne pysy pitämättä", todettiin jo Kalevalassa.

Punnitkaahan hetki wanhan tekstiä. Mitä puolustettavaa Länteen jää, jos luovumme moraalista, etiikasta ja arvoistamme? Aivan. Nada. Rahaa tekee setelipainot lisää ja elintasomme tulee laskemaan muutenkin. Pakolaiset eivät ole siihen syynä, vaan oma liehkoperseisyytemme, jonka takia olemme velkaantuneet kuin tomppelit. Ei olla osattu eikä haluttu elää tulojemme ja ansioidemme mukaan, ei, on pitänyt olla kaikenlaista....ja nyt alkavat sitten laskut lankeilla.

Onko olemassa vain kaksi vaihtoehtoa eli piikkilanka-aita ja kiväärikomppania tai sitten Willkommen! Willkommen!

Euroopassa (EU:n alueella) tehtiin jo merkittävä virhe aiemmin kun annettiin signaali, jonka mukaan tulijat ovat tervetulleita! Olihan tulijoita jo ennen tätä melkoisesti mutta tuolloin ns. Välimeren linja olisi voitu pitää hallinnassa ja Libyan kautta tulijoita olisi kaikesta huolimatta ollut vähemmän ja tarvittaessa Libyassa olisi ollut mahdollista ryhtyä radikaaleihinkin toimiin tulvan pysäyttämiseksi (esim. ottaa hallintaan alueita ja perustaa sinne hyvin varusteltuja leirejä, joihin pakolaisia olisi koottu ja joissa heidän perustarpeensa olisi täytetty ja jolloin ongelma ei olisi tullut niin laajassa mitassa EU:n alueelle). Mutta nyt käsillä on olennaisesti suurempi ongelma ja se liittyy Turkiin ja Turkin kautta avautuvaan väylään Lähi-itään, jossa on miljoonia ihmisiä leireillä ja miljoonat ovat valmiit lähtemään ja reitti Turkin kautta EU:n alueelle on kuitenkin monelle mahdollisempi mitä siirtyminen monimutkaisten järjestelyjen kautta epävakaaseen Libyaan ja sieltä EU:n alueelle. Turkki on "kivenheiton" päässä EU:sta. Ja ongelma on siinä, että nyt Lähi-idästä pakolaisvirrat ovat todella vasta lähdössä liikkeelle - se mitä tähän mennessä on koettu ja joka on jo aiheuttanut kaaoksen on vasta alkusoittoa. Yksinkertaisesti ei EU kestä sitä, jos tänne tulee vuoden parin kuluessa integroitavaksi useampi miljoona pakolaista, joista osa on todella traumatisoituneita ja osa taas on sitten pakenemassa paremman elintason perästä. Käytännössä monia heistä on hyvin vaikea palauttaakaan takaisin vaikka turvapaikan saannin ehdot eivät täyttyisikään - heistä moni, jos ei muuta, niin yksinkertaisesti katoaa EU:n alueelle.

Minua ei oikein kiinnosta ruveta maksamaan reilua 13 000 €/vuosi turvapaikanhakijoille jos heitä tulee maahan 50 000 tai jopa yli 100 000 - etenkin kun heitä on tulossa alueelta, josta aiemmin tulleet eivät keiku siellä työllistyneiden tilastojen kärkipäässä, ennemminkin he kuormittavat sitä negatiivisempaa tilastoa. Ja tosiasiassa tämä 13 000 €/vuosi per turvapaikanhakija on alimitoitettu lukema - todellisuus kaikkine sivukuluineen ja th-menoineen (joita ei mitenkään voi ennalta määritellä) on merkittävästi korkeampi. Tänä päivänä turvapaikanhakijat/mamut kuormittavat taloutta reilun 700 miljoonan euron edestä. Summa tulee nousemaan moninkertaiseksi jos rajoja ei suljeta, jos toimintaa ei järkiperäistetä ja jos EU ei yhdessä kykene organisoimaan sellaista järjestelmää mikä saisi aikaan sen ettei niiden ihmisten ole tarve lähteä tuhansien kilometrien matkalle ja maksaa omaisuuksia ihmiskauppiaille (ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, osa rahasta voi olla ns. lainattua rajaa salakuljettajien liikekumppaneilta, josta maksetaan julmettu korko sitten tulevaisuudessa ja näin nämä pakolaiset sidotaan jopa vuosikymmeniksi tähän ketjuun mukaan).

Ketjussa on esitetty näitä toimia aiemmin, esim. Paul Collierin ehdotus toiminnan järkiperäistämisestä ja pakolaisten laivaamisesta takaisin leireille, leirien olojen kohentamista, niihin liittyviä tukitoimia (opiskelu- ja töissäkäyntimahdollisuus) ja vaikkapa selkeä valikoiva systeemi, jossa EU:n nimeämät virkamiehet poimivat leireiltä ne eniten apua tarvitsevat tai muulla tapaa "parhaimmat" ohjelmaan, joka mahdollistaa pääsyn suoraan pakolaisstatuksella EU:n alueelle. Ja tämä keino olisi sitten se ainoa käytännön toimiva keino päästä EU:n alueelle, ja näin toimien katkaistaisi kohtuullisen suurelta osalta myös pakolaisbisneksessä liikkuvan rikollisen rahan ansaintamahdollisuudet - ne laskisivat melkoisesti nykyiseen miljardiluokan bisnekseen verrattuna. Ja myös se ns. laillinen bisnes olisi helpompaa valvoa kun tulevien pakolaisten määrä on kontrolloitua, määrät tiedossa etc.

Näin toimien niillä todellisilla avuntarvitsijoilla on olemassa oleva realistinen mahdollisuus päästä EU:n alueelle, heidän ei tarvitse vaarantaa henkeään merimatkan myötä, heidän ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi salakuljettajille eikä välttämättä joutua vuosikymmenten velkavankeuteen. Samalla myös rikollisen aineksen olisi entistä vaikeampi päästä EU:n alueelle - etenkin terroristien. Ja EU:n jäsenmaat voisivat sanoa toimivansa moraalisesti oikein ja auttavan heitä, jotka todella sitä apua eniten kaipaavat! Kaikki voittavat - paitsi elintason perästä matkalle lähteneet, rikollinen aines tms. tahot.

Mafia, terroristijärjestöt tms. siirtyvät tämän jälkeen ansaitsemaan rahansa perinteisemmin keinoin. Huumekauppa olettaen lisääntyisi, samoin merirosvous ja ISIS:n olisi kehitettävä uusi ansaintaväylä pakolaisbisneksen kuihduttua murto-osaan.

vlad.
 
Kun hätä on suuri niin on varaa vaatia ja rutista....

Majoitukseen tyytymättömät pakolaiset osoittavat mieltä: ”Olemme kaukana sivilisaatiosta”


http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/turvpaikanhakijat_mielenilmaus_ruotsi-41028

Turvapaikanhakijat kieltäytyivät nousemasta bussista Ruotsin Frederiksbergissä.

”Saavuttuamme tänne tajusimme, että olemme kaukana sivilisaatiosta, kaupoista, sairaaloista ja kouluista. Tarvitsemme paikan, jossa opiskella ja elää hyvää elämää. Tulimme Ruotsiin, koska sen piti olla ’vapauden maa’. Uskomme, että he valehtelivat meille”, Mohamed Khaled kommentoi SVT:lle.

Vastaanottokeskuksen asukkaat kertovat SVT:lle, ettei keskuksen keittiötä voi käyttää. Myöskään hanat eivät toimi.

Valtaosa mieltä osoittaneista pakolaisista suostui poistumaan bussista vasta sen jälkeen, kun Ruotsin maahanmuuttoviraston edustajat saapuivat paikalle. He viettivät yön linja-autossa.

Frederiksbergiin sijoitetut turvapaikanhakijat uhkasivat hiljattain ryhtyä nälkälakkoon keskuksen olojen takia.

”Olemme yhä nälkäisiä. Aamiaista ei enää ole. Keittiöihin ei tule sähköä ja kaasu on laitettu poikki tulipalon pelossa”, eräs keskuksen asukkaista kommentoi.

”Olen kertonut heille, että tehtävämme on järjestää ruokaa ja katto pään päälle. Se täällä on, vaikka paine on kova”, Kristina Pamryd Karlsson Hedemoran alueen maahanmuuttovirastosta sanoo.

Hänen mukaansa on ikävää, että turvapaikanhakijoista tuntuu siltä, että heidät on tuotu paikkaan, missä he eivät halua olla.
 
Jättilista: Näin eri Euroopan maat tukevat turvapaikanhakijoita


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091720365489_uu.shtml

Bulgaria


Kun hakemukset on hyväksytty, pakolaiset saavat työluvan ja samat oikeudet kuin Bulgarian kansalaiset, poislukien äänioikeus ja asepalvelus.

Itävalta

Turvapaikanhakijat, jotka yöpyvät julkisissa majoituspaikoissa, saavat 50 euroa kuukaudessa sekä päivittäiset ateriat tai vaihtoehtoisesti 5 euroa päivässä omiin ruokaostoksiinsa.

Muualla asuvat voivat saada enimmillään 120 euroa päivässä tai 240 euroa perhettä kohti vuokrakuluihin. Lisäksi valtio maksaa turvapaikanhakijalle 210 euroa kuussa ruokaan ja elinkustannuksiin (lapsille 100 euroa), 150 euroa vuodessa vaatteisiin sekä 200 euroa vuodessa koulunkäynnissä tarvittaviin tarvikkeisiin.

Itävalta antaa työluvan vasta, kun turvapaikka on myönnetty. Luvut koskevat Wienin aluetta.

Belgia

Pakolaiskeskuksissa asuvat saavat 7,40 euroa viikossa per aikuinen. Osa pakolaisista voi lisäksi tehdä palkallista työtä keskuksissa. Palkka voi olla enintään 185 euroa kuussa.

Puolen vuoden jälkeen voi anoa työlupaa. Sen voi saada vasta, kun turvapaikka on myönnetty. Samalla myös lähisukulaiset voivat muuttaa Belgiaan.

Kroatia

Turvapaikan vastaanottaneet saavat jopa kahden vuoden ilmaisen asumisen, mikäli eivät pysty itse rahoittamaan asuntoaan.

Kypros

Turvapaikanhakija saa oikeuden työskennellä tietyillä aloilla, mikäli turvapaikkahakemus odottaa hyväksymistään vielä kuuden kuukauden jälkeen. Pakolaisstatuksen saaneet saavat matkustusasiakirjat ja työluvat. He saavat tuoda maahan perheenjäseniään. Yleisemmin Kypros antaa ns. "toissijaisen statuksen", mikä takaa samat edut, mutta ei matkustusasiakirjoja tai perheenyhdistämisoikeutta. Statusta pitää hakea uudestaan kolmen vuoden välein.

Tšekki

Ensimmäisen vuoden aikana turvapaikanhakijalla ei ole oikeutta tehdä töitä. Kunnallisessa majoituksessa asuville myönnetään reilun 13 euron kuukausittainen tuki. Kun hakemus on hyväksytty, turvapaikan saanut on oikeutettu täysiin sosiaalietuuksiin. Tšekki myöntää myös taloudellista tukea kouluttautumiseen ja asunnon löytämiseen. Äänioikeutta ei myönnetä.

Tanska

Turvapaikanhakija saa heti hakea töitä. Kun turvapaikka myönnetään, henkilö saa noin puolet Tanskan tavallisesta työttömyyskorvauksesta. Lisätukea voi saada, jos läpäisee tanskan kielen kokeen. Perheenjäsenet eivät voi muuttaa maahan ensimmäisen vuoden aikana.

Viro

Myöntää 90 euroa kuukaudessa, mutta pakolaisten on itse maksettava ateriansa. Valtio antaa sen sijaan vaatetuksen. Turvapaikan saanut osallistuu sopeuttamisohjelmaan ja saa samat sosiaalietuudet kuin pysyvät asukkaat. Tähän kuuluvat hyvinvointipalvelut ja eläke.

Suomi

Aikuinen hakija saa kuukaudessa 316 euroa, puolisot ja aikuiset lapset 267 euroa. Pakolainen maksaa itse ateriansa. Mikäli vastaanottokeskuksessa tarjotaan ateriat, tuki vaihtelee noin 60 eurosta noin 93 euroon.

Turvapaikanhakijan tulee työskennellä palkatta yhteiskuntapalvelun hengessä osana sopeutumista yhteiskuntaan. Muuten vaarana on, että hakija menettää tukensa. Muualla ei saa tehdä töitä ensimmäisten kolmen - kuuden kuukauden aikana.

Turvapaikkaa hakenut voi vastaanottaa enimmillään 1 000 euroa ns. kotiinpaluurahaa. Jos turvapaikka myönnetään, valtio tukee asumista kolmen vuoden ajan. Henkilö on oikeutettu täysiin sosiaalietuuksiin, koulutukseen, päivähoitoon, lapsilisiin ja kielikursseihin. Myös työllistymistä tuetaan.

Ranska

Henkilölle maksetaan 11,45 euroa päivässä tai 343,50 euroa kuussa, kunnes päätös turvapaikasta tulee. Lisäksi turvapaikanhakija saa hakea asumisoikeutta yhteen noin 300:sta vastaanottokeskuksesta eri puolilta Ranskaa. Ravinto on maksettava omasta pussista, mutta halpaa tai ilmaista ruokaa saa usein ruoka-avustusta tarjoavista ruokapankeista.

Hakemuksen käsittelyn ajan hakija saa ilmaisen sairausvakuutuksen. Hakija ei saa työskennellä maassa ensimmäisen 12 kuukauden aikana.

Saksa

Vastaanottokeskuksissa tarjotaan ilmaiset ruuat sekä 143 euroa kuussa perustarpeisiin. Kolmen kuukauden jälkeen tuki nousee enintään 216 euroon.

Vastaanottokeskuksissa voi oleskella nyt jopa kuuden kuukauden ajan aiemman kolmen sijaan. Tällä muutoksella Saksa voi pitää käteistuen alhaisella tasolla pidemmän aikaa. Berliinissä halutaan antaa käteistuen asemesta mahdollisimman paljon ilmaisia luontoisetuja.

Lasta kohti maksetaan iästä riippuen enintään 92 euroa. 15 kuukauden jälkeen tai kun turvapaikka on myönnetty henkilölle maksetaan 400 euron kuukausittaista perustuloa. Sillä tuetaan asumisen ja lämmityksen kulut.

Kreikka

Turvapaikanhakijat voivat liikkua maassa vapaasti. Jos he ovat kodittomia, heille osoitetaan paikka vastaanottokeskuksesta, jos siellä on tilaa.

Hakijat pystyvät työskentelemään samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin kreikkalaiset. Jos turvapaikkahakemus menee läpi, hakija saa kolmen vuoden oleskeluluvan.

Unkari

Kahden kuukauden jälkeen tukea perustarpeisiin 22 euroa. Ne, jotka saavat turvapaikan, saavat kahden kuukauden leirillä olemisen jälkeen samoja tukia kuin työtön unkarilainen. Turvapaikkapäätöksen saaneet voivat myös saada joitakin asumisen tukia.

Irlanti

Turvapaikanhakijat voivat elää vuosia täydellä ylläpidolla vastaanottokeskuksessa, mutta heillä ei ole oikeutta tehdä töitä.

Irlanti ottaa pakolaisia alle EU-suunnitelman. Turvapaikan saaneilla on mahdollisuus opiskella tai tehdä töitä. Heille järjestetään myös 20 tuntia viikossa kieliopintoja.

Italia

Ei oikeutta työntekoon ennen kuuden kuukauden oleskelua maassa tai turvapaikan saamista.

Valtio maksaa 35 euroa vuorokaudessa jokaisesta majoitetusta henkilöstä. Yleensä rahat menevät vastaanottokeskuksiin, jotka tarjoavat suojan ja ruuan turvapaikanhakijoille. Turvapaikanhakijat ovat oikeutettuja 2,5 euron taskurahaan päivässä.

Joissakin vastaanottokeskuksissa pidetään italian kursseja. Väliaikainen oleskelulupa myönnetään kolmesta viiteen vuoteen. Ei mahdollisuutta asuntoon tai käteiseen rahaan.

Latvia

Päivässä saa 2,15 euroa, jos turvapaikanhakija asuu vastaanottokeskuksessa. Hyväksytyn turvapaikka-anomuksen jälkeen tukea saa 256 euroa. Alle 18-vuotiaalle tuki on 76 euroa.

Liettua

Vastaanottokeskuksessa asuville kuukausittainen korvaus on 10 euroa. Oikeutta työhön ei saa, ennen kuin turvapaikka myönnetään.

Myönnetyn turvapaikan jälkeen voi jäädä asumaan jopa 18 kuukaudeksi vastaanottokeskukseen, jossa saa vaatteita ja kielikoulutusta. Rahaa ruokaan myönnetään 61,50 euroa.

Kun turvapaikanhakija lähtee vastaanottokeskuksesta hän saa apua 12 kuukauden ajan vuokraan ja mahdollisuuden erilaisiin muihin avustusohjelmiin.

Luxemburg

Kuukaudessa tukea on mahdollista saada 225 euroa, jos turvapaikanhakija ei ole paikassa, johon kuuluu täysihoito.

Jos ateriat kuuluvat ylläpitoon, tuki voi olla 25 euroa kuukaudessa.

Maassa ei voi työskennellä yhdeksään kuukauteen turvapaikka-anomuksen jälkeen. Jos hakemuksen käsittelyssä menee kauemmin, on mahdollisuus tehdä työtä tiukoin erikoisehdoin.

Malta

Miehet laitetaan valvottuihin keskuksiin asumaan jopa 18 kuukaudeksi. Naiset ja lapset asuvat avoimissa katolisen kirkon tai valtion pitämissä keskuksissa.

Hyvin harvoille myönnetään turvapaikkaa, jotkut saavat paikan humanitaarisen hädän vuoksi. Miehet voivat turvapaikan saadessaan siirtyä avoimiin keskuksiin, kunnes löytävät työtä.

Keskuksissa asuvat saavat 130 euroa kuukaudessa ja ateriat. Valtio antaa tukea asumiseen.

Maassa järjestetään englannin ja maltan kielen kursseja, jossa opiskellaan myös Maltan kulttuuria.

Alankomaat

Valtio tukee vastaanottokeskuksia. Jokainen aikuinen turvapaikanhakija saa viikkorahaa 20 eurosta 45 euroon ruokaan ja 13 euroa muihin kuluihin

Hakijat voivat tehdä työtä, josta tienaa 14 euroa viikossa.

Pakolaiset, jotka asuvat vastaanottokeskuksessa, saavat työskennellä 24 viikkoa vuodessa keskusten ulkopuolella. Osa palkasta menee vastaanottokeskukselle.

Norja

Turvapaikanhakija voi hakea tilapäistä työlupaa ja saada rahaa perustarpeisiin.

Hyväksytyn turvapaikkahakemuksen jälkeen saa oleskeluluvan kolmeksi vuodeksi. Majoitus maksetaan valtion puolesta enintään viideksi vuodeksi. Kahdeksi vuodeksi katetaan valtion puolelta kuluja ruokaan ja muihin kuluihin.

Puola

Vastaanottokeskuksissa asuvat saavat kuukaudessa 50 euroa taskurahaa ja hygieniatuotteisiin lisäksi 4,80 euroa. Kertaluonteista raha-avustusta voi saada vaatteisiin ja kenkiin. Ne, jotka päättävät asua keskusten ulkopuolella saavat asumiskustannuksiin apua. Hyväksytyn turvapaikkahakemuksen jälkeen: Korvataan yhden vuoden asumiskustannukset, sekä ruuat ja vaatteet. Ilmainen sairasvakuutus sekä oikeudellista ja psykologista tukea. Tukea voi saada kuukaudessa jopa 318,52 euroa.

Portugali

Taloudellista apua saatavilla. Mahdollisuus hakea sosiaaliturvaa ja toimeentuloa.

Romania

Jos hakemusta ei ole hyväksytty vuoden jälkeen, turvapaikanhakijat voivat tehdä työtä. Hyväksymisen jälkeen tukea saa 32,45 euroa kuussa.

Slovakia

Taskurahaa vastaanottokeskuksissa oleville turvapaikanhakijoille myönnetään 40 senttiä vuorokaudessa. Turvapaikan saaneilla on oikeus työhön tai työttömyyskorvaukseen. Kertaluontoinen raha-avustus 300 euroa.

Slovenia

Vastaanottokeskuksissa asuvat turvapaikanhakijat saavat taloudellista tukea 18 euroa kuukaudessa. Voivat tehdä työtä.

Espanja

Työtä saa tehdä kuuden kuukauden päästä turvapaikkahakemuksen jättämisestä.

Perustarpeisiin saa tukea enintään 51,60 euroa kuukaudessa. Jos on alle 18 vuotta, tukea saa 19 euroa kuukaudessa. Sen lisäksi saa julkisen liikenteen matkustuskortin ja 363 euroa vuodessa vaatteisiin.

Ruotsi

Turvapaikanhakijat asuvat valtion asunnoissa tai vastaanottokeskuksissa, jossa he saavat ruuan. Ne, jotka asuvat valtion asunnoissa, mutta maksavat ruuan itse, saavat 7,63 euroa päivässä ruokaan.

Hyväksymisen jälkeen: kaksivuotinen kotouttamissuunnitelma, jossa apua työn hakemiseen ja ruotsin kielen kurssi. Ne, jotka osallistuvat kokopäiväiseen kotouttamisohjelmaan, saavat 720 euroa kuukaudessa ja jopa enemmänkin, jos heillä on lapsia.

Sveitsi

Toimeentulotukea 1097,73 euroa kuukaudessa. Pakolaiset voivat työskennellä luvan kanssa.

Iso-Britannia

Majoitus on yleensä yksityisten omistajien, mutta se maksetaan valtion varoista. Turvapaikanhakijat voivat saada verovapaasti 50,71 euroa ruokaan ja perustarpeisiin. Lisätukeen on mahdollisuus raskaana olevilla ja lapsilla. Yleensä eivät saa työskennellä. Turvapaikan saaneilla on samat edut kuin maan kansalaisilla.

Lähde: Reuters
Saisikohan EU harmonisoitua nämä ja kuinka nopealla neuvottelulla? Näin sijoittumista ohjaisivat muut kuin taloudelliset tekijät.
 
Kun hätä on suuri niin on varaa vaatia ja rutista....

Majoitukseen tyytymättömät pakolaiset osoittavat mieltä: ”Olemme kaukana sivilisaatiosta”


http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/turvpaikanhakijat_mielenilmaus_ruotsi-41028

Turvapaikanhakijat kieltäytyivät nousemasta bussista Ruotsin Frederiksbergissä.

”Saavuttuamme tänne tajusimme, että olemme kaukana sivilisaatiosta, kaupoista, sairaaloista ja kouluista. Tarvitsemme paikan, jossa opiskella ja elää hyvää elämää. Tulimme Ruotsiin, koska sen piti olla ’vapauden maa’. Uskomme, että he valehtelivat meille”, Mohamed Khaled kommentoi SVT:lle.

Vastaanottokeskuksen asukkaat kertovat SVT:lle, ettei keskuksen keittiötä voi käyttää. Myöskään hanat eivät toimi.

Valtaosa mieltä osoittaneista pakolaisista suostui poistumaan bussista vasta sen jälkeen, kun Ruotsin maahanmuuttoviraston edustajat saapuivat paikalle. He viettivät yön linja-autossa.

Frederiksbergiin sijoitetut turvapaikanhakijat uhkasivat hiljattain ryhtyä nälkälakkoon keskuksen olojen takia.

”Olemme yhä nälkäisiä. Aamiaista ei enää ole. Keittiöihin ei tule sähköä ja kaasu on laitettu poikki tulipalon pelossa”, eräs keskuksen asukkaista kommentoi.

”Olen kertonut heille, että tehtävämme on järjestää ruokaa ja katto pään päälle. Se täällä on, vaikka paine on kova”, Kristina Pamryd Karlsson Hedemoran alueen maahanmuuttovirastosta sanoo.

Hänen mukaansa on ikävää, että turvapaikanhakijoista tuntuu siltä, että heidät on tuotu paikkaan, missä he eivät halua olla.
Kaupungeilla on vetovoimaa Suomessakin:
"Turvapaikanhakijat saapuivat Suolahteen: "Haluamme isoon kaupunkiin"
Kymmenen miehen joukko Irakista saapuneita turvapaikanhakijoita marssii parhaillaan Äänekosken Suolahdesta kohti Jyväskylää.
Miehet saapuivat viime yönä Rovaniemeltä Suolahteen Kivilahden leirikeskukseen, mutta päättivät jo aamuyöllä jatkaa matkaa eteenpäin.
Haluame isoon kaupunkiin. Paljonko sinne on matkaa, ryhmän parhaiten englantia puhunut mies kysyi.
Puoli yhdeksältä aamulla joukko käveli Koivistonkyläntien kohdalla kohti Äänekosken Hirvaskankaan ABC-liikenneasemaa. Leirikeskuksesta matkaa oli kertynyt yli kymmenen kilometriä.
Miehet ihmettelivät, miksi bussit eivät liiku. Tieto työnseisauksen osumisesta juuri tälle päivälle lannisti, mutta saman tien ohi ajaneen koulubussin näkeminen piristi ryhmää.
Englantia puhunut mies kertoi, että he jatkavat liikenneasemalle ja yrittävät saada sieltä kyydin kaupunkiin.
Kivilahden leirikeskukseen saapui perjantain vastaisena yönä 41 irakilaista turvapaikanhakijaa. Tulijat ovat täysi-ikäisiä miehiä, ja kaikki ovat jo rekisteröityneet turvapaikanhakijoiksi Suomessa."
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/...2130254?pwbi=0bcb0394f36627216212e1d007729b32
 
”Saavuttuamme tänne tajusimme, että olemme kaukana sivilisaatiosta, kaupoista, sairaaloista ja kouluista. Tarvitsemme paikan, jossa opiskella ja elää hyvää elämää. Tulimme Ruotsiin, koska sen piti olla ’vapauden maa’. Uskomme, että he valehtelivat meille”, Mohamed Khaled kommentoi SVT:lle.

* Shit happens * Eihän se tosin ole suomalaisten tai ruotsalaisten vika jos raavasta miestä on ulkomailla kusetettu. * Shit happens *
 
jäämme odottamaan miten tilanne Kauhvalla etenee...



Ruutitynnyri Kauhavalle?


http://professorinajatuksia.blogspot.com/2015/09/ruutitynnyri-kauhavalle.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+blogspot/Ipsas+(Professorin+ajatuksia)

Kauhavalle rakennetaan nyt ruutitynnyriä. Tarkoitan paikkakunnan entisen lentosotakoulun tiloihin suunniteltua noin 300 ihmisen vastaanottokeskusta.

Sitä vastustaa Helsingin Sanomien jutun mukaan 88 prosenttia kauhavalaisista kyselyssä, jonka paikallislehti Komiat on teettänyt. Eikä siinä kaikki: puukkkopitäjän (nykyisin kaupungin) ihmiset ovat ryhtyneet perustamaan turvasaattueita koulutytöille, perussuomalainen valtuutettu on masinoinut adressin, jonka on allekirjoittanut jo 1900 ihmistä ja jopa yksi demari-valtuutettu on vastustanut keskuksen perustamista.

Silti kaupunginhallitus äänesti kepulaisen puheenjohtajansa äänellä vastaanottokeskuksen perustamisen puolesta. Ainakaan rohkeuden puutteesta sitä ei voi syyttää, jos sen päätöksellä on vain 12 prosentin kannatus äänestäjien keskuudessa! Demokratian halveksumisesta kylläkin.

Äänestyksen jälkeen on esille noussut selvästi pienemmän vastaanottokeskuksen perustaminen Kauhavan Vuokra-asunnot Oy;n omistamiin tiloihin. Ajatus lienee, että pienemmässä keskuksessa on vähemmän riskejä kuin suuressa. Ajatus lienee oikean suuntainen.

Kauhava ei ole mikään köyhien pitäjä, jossa ihmiset elelevät työttöminä, vaikka kaupunginhallituksen kepulaispuheenjohtaja sellaiseen viittaakin. Työttömyys on siellä käsittääkseni edelleen häpeä, joten työpaikka hankitaan vaikka väkisin. Niinpä paikkakunnalla oli vuosi sitten työttöminä vain kuusi prosenttia työvoimasta.

Myös kaupungin väkiluku on kasvusuunnassa. Näin siis siitä huolimatta, että paikkakunnan iso työllistäjä eli lentosotakoulu siirrettiin muualle viime vuodenvaihteessa.

Niinpä paikalliset yrittäjät ovat lähtemässä innolla mukaan myös turvapaikkabisnekseen. Heillä on, Komiat-lehden tutkimuksesta huolimatta, sellainen käsitys, että "kauhavalaiset suhtautuvat voittopuolisesti positiivisesti vastaanottokeskukseen". Ja panevat vastustuksen kateuden piikkiin.

Kuitenkin keskuksen vastustajat ovat ilmiselvästi huolissaan suomalaisen elämänmuodon jatkumisesta Kauhavalla. He puuhuvat tyttöjen nykyisestä pukeutumisesta haluamatta muuttaa sitä turvapaikanhakijoiden takia. He puhuvat seksuaali- ja väkivaltarikoksista, joissa nykyisin Suomeen rynnistävät maahanmuuttajat ovat tilastojen perusteella vahvasti yliedustettuina. Ja he suunnittelevat turvasaattueita lastensa suojaksi sen sijaan että supistaisivat näiden elintilaa turvapaikanhakijoiden takia.

Aika näyttää kuinka Kauhavalla käy. Jos itse olisin päätöksentekijänä maahanmuuttovirastossa jättäisin keskuksen perustamatta edellä kuvattuun ilmapiiriin, sillä mikäli turvapaikanhakijat syyllistyvät raiskaukseen tai muuten vain naisten tai lasten ahdisteluun, nuorisoon kohdistuvaan väkivaltaan tai ryöstelyyn, saattavat seuraukset olla... hmh... ikimuistoiset..

Odottaisin myös muun Suomen ottavan kauhavalaisista esimerkkiä ainakin siinä suhteessa, ettemme itse vapaaehtoisesti luopuisi omasta elintavastamme ja supistaisi naistemme ja lastemme elintilaa, vaan järjestäsisimme asiat niin, että heidän turvallisuutensa hoidetaan muulla tavalla. Turvasaattueiden kokoamisen sijaan keskittyisin kuitenkin juuri tällä hetkellä Ruotsista saapuneiden palauttamiseen Tornionjoen toiselle puolelle Dublin-sopimuksen henkeen vedoten.
 
Back
Top