Pakolaisuus

Minä luulin että nuo hommat vaatii ihan oikeasti ammattitaitoa ja hyvää fyysistä kuntoa ?

Mikko Alatalo haluaa pakolaiset metsään töihin
PolitiikkaEUTyöelämä

2015093895747.jpg

Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk) ehdottaa, että erityisesti nuoria pakolaismiehiä koulutettaisiin ja ohjattaisiin metsänhoitoon.

”Biotalous on Suomen kärkihanke. Laadukasta puuraaka-ainetta ei kuitenkaan saada, jos välttämättömät metsänhoitotyöt jäävät tekemättä. Suomeen tulevat pakolaiset voisivat työllistyä metsänhoitotöihin ympäri Suomea”, Alatalo sanoo.

Alatalon mielestä metsänhoitopilotti voitaisiin toteuttaa esimerkiksi Ruovedellä, joka on ottanut 200 pakolaista. Hänen mukaansa pakolaisten töiksi sopisi esimerkiksi taimikon varhaishoito, nuoren metsän hoito sekä ennen hakkuita tehtävä ennakkoraivaustyö, koska niihin on helppo pikakouluttaa väkeä.

Alatalon mielestä pakolainen voisi saada päivärahaansa korotuksen, jos hän tekisi esimerkiksi metsänhoitotyötä.

”Varmasti moni pakolainen tekisi mieluummin jotakin työtä, kuin vain olisi toimettomana pakolaiskeskuksessa.”

”Suomen maine helppona maana lisää pakolaistulvaa, jos mitään ei tehdä”, Alatalo lisää.

Alatalon pidemmän tähtäimen suunnitelmassa pakolaisten tulisi päivittää oma koulutuksensa Suomen oloja vastaaviksi ja päästä koulutustaan vastaaviin töihin.
Jos jätkät ei kestä kahta päivää kyläkoulussa täysihoidossa porukalla niin kuinka ne pystyis olemaan metsässä pelkkä saha seurana.
 
Selväähän se , että arkailtiin kun olisi pitänyt toimia. Kaipa ne katsoo nyt vähän peiliin miten toimitaan jatkossa.
Sipilän taustalla häärii liikemiehiä jotka on onnistuneet luukuttamaan rahaa mutta firmat missä on toimittu onkin sitten kuralla, en taida pistää rahojani tähän pokeriin kun taitaa kansalaisella olla kädessä "draw dead"
 
Minä luulin että nuo hommat vaatii ihan oikeasti ammattitaitoa ja hyvää fyysistä kuntoa ?

Mikko Alatalo haluaa pakolaiset metsään töihin
PolitiikkaEUTyöelämä

2015093895747.jpg

Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk) ehdottaa, että erityisesti nuoria pakolaismiehiä koulutettaisiin ja ohjattaisiin metsänhoitoon.

”Biotalous on Suomen kärkihanke. Laadukasta puuraaka-ainetta ei kuitenkaan saada, jos välttämättömät metsänhoitotyöt jäävät tekemättä. Suomeen tulevat pakolaiset voisivat työllistyä metsänhoitotöihin ympäri Suomea”, Alatalo sanoo.

Alatalon mielestä metsänhoitopilotti voitaisiin toteuttaa esimerkiksi Ruovedellä, joka on ottanut 200 pakolaista. Hänen mukaansa pakolaisten töiksi sopisi esimerkiksi taimikon varhaishoito, nuoren metsän hoito sekä ennen hakkuita tehtävä ennakkoraivaustyö, koska niihin on helppo pikakouluttaa väkeä.

Alatalon mielestä pakolainen voisi saada päivärahaansa korotuksen, jos hän tekisi esimerkiksi metsänhoitotyötä.

”Varmasti moni pakolainen tekisi mieluummin jotakin työtä, kuin vain olisi toimettomana pakolaiskeskuksessa.”

”Suomen maine helppona maana lisää pakolaistulvaa, jos mitään ei tehdä”, Alatalo lisää.

Alatalon pidemmän tähtäimen suunnitelmassa pakolaisten tulisi päivittää oma koulutuksensa Suomen oloja vastaaviksi ja päästä koulutustaan vastaaviin töihin.

Pakko samoa että uskoisin että kaakkoisaasialaisilla pakolaisilla voisi asuttaa enemmän maaseutuamme.

Maa ja metsätaloushommiin. Suomi nousuun
 
Ruotsin valtion rautatieyhtiö järjestelee pakolaisia Suomeen.Kirjeessä mainittu bussi 20 on Uumajasta Luulajan kautta Haaparantaan ajava linja.

sj-mejl.png
 
Minä luulin että nuo hommat vaatii ihan oikeasti ammattitaitoa ja hyvää fyysistä kuntoa ?

Mikko Alatalo haluaa pakolaiset metsään töihin
PolitiikkaEUTyöelämä

2015093895747.jpg

Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk) ehdottaa, että erityisesti nuoria pakolaismiehiä koulutettaisiin ja ohjattaisiin metsänhoitoon.

”Biotalous on Suomen kärkihanke. Laadukasta puuraaka-ainetta ei kuitenkaan saada, jos välttämättömät metsänhoitotyöt jäävät tekemättä. Suomeen tulevat pakolaiset voisivat työllistyä metsänhoitotöihin ympäri Suomea”, Alatalo sanoo.

Alatalon mielestä metsänhoitopilotti voitaisiin toteuttaa esimerkiksi Ruovedellä, joka on ottanut 200 pakolaista. Hänen mukaansa pakolaisten töiksi sopisi esimerkiksi taimikon varhaishoito, nuoren metsän hoito sekä ennen hakkuita tehtävä ennakkoraivaustyö, koska niihin on helppo pikakouluttaa väkeä.

Alatalon mielestä pakolainen voisi saada päivärahaansa korotuksen, jos hän tekisi esimerkiksi metsänhoitotyötä.

”Varmasti moni pakolainen tekisi mieluummin jotakin työtä, kuin vain olisi toimettomana pakolaiskeskuksessa.”

”Suomen maine helppona maana lisää pakolaistulvaa, jos mitään ei tehdä”, Alatalo lisää.

Alatalon pidemmän tähtäimen suunnitelmassa pakolaisten tulisi päivittää oma koulutuksensa Suomen oloja vastaaviksi ja päästä koulutustaan vastaaviin töihin.

Joo, pokasaha vain vinkumaan. Evääksi läskiä, ruisleipää ja kirnupiimää..niin kuin aikoinaan Iijoen varressa.
 
Ruotsin valtion rautatieyhtiö järjestelee pakolaisia Suomeen.Kirjeessä mainittu bussi 20 on Uumajasta Luulajan kautta Haaparantaan ajava linja.

Katso liite: 6092

Nyt alkaa pikkuhiljaa pakki kiehua yli... ensinnakin toi viesti, toiseksi etta tollanen mikromanageri-kusipaa lahettaa noin pitkan ja alentuvan/alistavan viestin alaisilleen niinkuin normaalit ihmiset olis jotain idiootteja!!\
Saatanan Ruotsi nyt kirjaimellisesti, perkele!!! Eika kiinnosta jos joku blogi-lapsinainen ripuloi housuihinsa lahden toisella puolen, lahden kohta pohjoiseen itsekin nyt alkaa riittaa :mad:
Fy fan!
 
USA antaa syyrialaisille pakolaisille humanitaarista apua 419 miljoona
Цензор.НЕТ, со ссылкой на "ТАСС".
Tällä hetkellä USA jo antanut yli 4,5 miljardia $, ihmisille jotka ovat vaikeassa tilanteessa Syyriassa. USA myös valmis vastaanottamaan pakolaisia USA alueelle. Obama administraatio suunnittelee kasvata pakolaiskiintiota 70 000:sta >85 000 ihmiseen, ja ensi vuonna 100 000.
 
Kaikki toimet kannattaa keskittää sisäänvetoreitteihin. Eli ketkä rahastaa siellä. Iso bisnes, jos siinä pyörii enemmän fyffeä kuin huumekaupassa. Pitää tiedustella ja iskeä siihen organisaatioon. Se alkaa hiljentää sitä kulkua.

Mulla on ollut sellainen agenda tässä, että saataisiin joku järki touhuun. Musta ei saa rasistia mutta ei kyllä sinisilmääkään.
 
Allekirjoittanut sai spontaanin raivokohtauksen artikkelin luettuaan

Hohhoh... ! mut se sai nauramaan... selailin hetki sitten noiden geelitukkien profiileita läpi ja suurin osa on ihan turisti fiiliksellä kaikissa kuvissa. Nyt jos heti tervetuliaiskomitea on kuin vankilaan menis niin avot! :D
Täällä lähellä missä itse asun on seurakuntien hätämajoituskeskus keskellä mettää. Tiedän että se ei oo häävissä kunnossa mutta kesällä saattaisin siellä viikon viihtyä mutten juurikaan pidempään. Ensimmäinen bussilasti oli ilmeisesti käynyt pihassa jo kääntymässä mutta eivät olleet suotuneet tulemaan autosta ulos. Nyt sinne on kuitenkin jotain lössiä jo saatu. Voi kertoa että isku vasten kasvoja on kova jos tuollainen geelitukka viedään aivan keskelle korpea... ;)

Ryhmä spolleja=ilmaista työvoimaa ja on aivan eriasia kuin joku kunnolla koulutettu porukka. Muuta tuolla ei oiken saa kuin sen että mediassa kuulostaisi siltä että nyt on "kovat" piipussa ja homma "otetaan" hanskaan.... :)

hohoho...
 
Pala läskistä sian potkaa ja pullo votkaa, kyllä sen nautittua pokasaha laulaa lauluaan!

Allahu Akbar!

vlad

Alatalolle tarvisi jonkun lähettää muutamia noista geelitukista ja niiden profiileista. Voin jo etukäteen kertoa että sahaan eivät tulisi koskemaan.... ;) Lomalla ne ovat... Sinänsä en ihmettele sitä avautumista mitä nuo kolme hemmoa ovat tuolla naamakirjan ryhmissä pitäneet... että kaikki on perseestä...
 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092120392364_uu.shtml

Orpo väläyttää rajojen sulkemista
Maanantai 21.9.2015 klo 21.15 (päivitetty 22.9.2015 klo 03.15)

Suomi voisi harkita rajojensa sulkemista, jos pakolaiskriisiin ei löydetä eurooppalaista ratkaisua, sisäministeri Petteri Orpo (kok) sanoo.

Petteri Orpon mukaan Suomen on piirrettävä tarvittaessa yksin rajat hallitsemattomalle maahanmuutolle. Rajojen sulkemisen jälkeenkin Suomi kantaisi Orpon mukaan vastuunsa ottamalla kiintiöpakolaisia Etelä-Euroopan hotspoteista ja pakolaisleireiltä. - Tilanne on nyt viranomaisten hallinnassa. Jos tilanne vaatii, niin lisätoimenpiteitä täytyy tehdä, Orpo toteaa. (PEKKA LASSILA)
FAKTA
Suomen kiintiössä 2400 turvapaikanhakijaa

  • Sisäministeri Petteri Orpo osallistuu tiistaina ylimääräiseen oikeus- ja sisäasioiden neuvoston kokoukseen Brysselissä.
  • Kokouksessa on tarkoitus tehdä päätös 120 000 turvapaikanhakijan siirtämisestä Kreikasta ja Italiasta muihin EU-maihin. Suomen osuus tästä määrästä olisi noin 2 400 turvapaikanhakijaa.
  • Suomi edellyttää taakanjakotoimenpiteiden rinnalla Italiaan ja Kreikkaan kohdistettavia velvoitteita, jotta maat saattaisivat turvapaikka- ja maahanmuuttojärjestelmänsä kuntoon.
Orpo otti asian esiin Verkkouutisten haastattelussa. Iltalehdelle Orpo sanoo, että rajojen sulkeminen olisi "suuri toimenpide, ja erittäin hankala toteuttaa".

- Kyse on kauhuskenaariosta, Orpo korostaa.

Orpon mukaan Suomen kantokyvyn rajat tulevat kuitenkin vastaan jossain vaiheessa.

- On vaikea ennustaa, mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan. En olisi uskonut joitakin aikoja sitten, että Tornioon perustetaan järjestelykeskus ja että raja-alueiden tarkastuksia tehostetaan ulkomaalaislain keinoin.

- Pitää muistaa, että Suomi ei ole kauttakulkumaa, vaan pussinperä, jonne ihmiset jäävät. On tärkeää, että niiden taustat pystytään selvittämään, jotka tänne tulevat.

Orpo lisää, ettei hän halua lähteä Unkarin tielle.

- Aidat eivät auta. Ihmisiä täytyy kohdella sivistyneesti.

Unkari on vetänyt pakolaiskriisissä jyrkkää linjaa: unkarilaissotilaat alkoivat rakentaa turvapaikanhakijoiden takia maan Serbian-vastaiselle rajalle neljä metriä korkeaa aitaa jo heinäkuussa.

"Puomeja ei lasketa"

Tornion tullin johtaja Juha Heikkilä sanoo, että rajojen sulkeminen tarkoittaa käytännössä rajatarkastusten palauttamista.

- Eihän puomeja lasketa alas, vaan liikenteen sisältö pyrittäisiin tarkastamaan maahan saapumisen yhteydessä.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus voisi halutessaan palauttaa rajatarkastukset, jos se katsoisi, että turvapaikanhakijoista on muodostunut vakava, yleiseen järjestykseen liittyvä uhka.

Kontrolli tiukentuisi, eikä maahan pääsisi ilman papereita, Heikkilä sanoo. Resurssit eivät silti riittäisi Heikkilän mukaan "totaalivalvontaan", vaikka Suomi palaisi Schengen-sopimusta edeltäneeseen aikaan rajatarkastukset palauttamalla.

- Valvontatasoa olisi erittäin vaikea nostaa sille tasolle, että kaikki tarkastettaisiin. Puhuttaisiin pistokoemaisesta valvonnasta.

Suomen ja Ruotsin ja Suomen ja Norjan rajoilla on yhteensä 12 rajanylityspaikkaa, jotka pitäisi miehittää, jos rajatarkastukset palautettaisiin.

- Yksinomaan Torniossa rajanylitystapahtumia on vuosittain 14 miljoonaa, Heikkilä suhteuttaa.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Rajavartiolaitoksen apulaisosastopäällikkö Matti Sarasmaa ja Orpo kertoivat viime viikon lopulla Ruotsin vastaisella raja-alueella aloitettavasta poliisioperaatiosta, jonka on määrä vastata teholtaan sisärajatarkastusten palauttamista.

Juttua muokattu 21.9. klo. 22.43. Korjattu Orpon ilmaisun pussinperällä kirjoitusasu.

OLLI WARIS
[email protected]

Nyt saatana tämän Orpon kanssa...

"Joo kaikki on ihan hanskassa, mut ehkä saatetaan joutua laittamaan rajat kiinni, siis palauttamaan rajatarkastukset, mutta kaikki on silti ihan hallinnassa!"

Ottaisi nyt itseään niskasta kiinni ja tekisi niitä vaikeita päätöksiä saatana. Pitääkö tässä itse lähteä arkadianmäelle huitomaan?
 
Se täytyy vielä sanoa että ensimmäisenä maahantulijalla pitäisi olla jonkinsortin 1-2kk karaistus tuolla aivan jossain todella syrjässä missä olisi vain perus tarpeet ja netti auki maks pari kolme tuntia päivässä. Lisäksi jotain muuta aktiviteettia kuin tupakanpolttelua millä aika kuluisi. Vaikka tälläin syksylläkin olisi hyvä haravoida pihoja tai siivota teidenvarsia tunti-pari päivässä. Samoin ruokailuissa raaka-aineet, kattilat yms kouraan ja ukot sais keitellä ittelensä sapuskat.. jos ei heti onnituisi niin sitten joku jelppaisi. Tämän aikana luulisin että todelliset avuntarvitsijat varmaan tulisivat esille. Ne kellä kantti ei kestä ja olisivat valmiita sanomaan että kiitos riitti voitaisiin sitten melkein seuraavana päivänä laittaa lentokoneella kotia kohti.... Ainakin noista profiileista mitä itse pläräsin niin näyttäisi hiukan niinkuin nuoret kollit olisivat lähteneet vain pienelle seikkailulle.

Harmittaa kun jossain jopa vanha hieno hotelli missä suomalaiset ovat vielä hetki sitten maksaneet reilusti rahaa yöpymisestään valjastetaan tälläiseen käyttöön. Annetaan jo heti lähtökohdiltaan liian hyvä kuva.
Toinen on toi paapominen. Homma menee ihan reisille jos jengiä paapotaan kuin tarhassa eikä odoteta ihmisen itse osallistuvan yhtään mihinkään. Ja vielä että jostain myös rahaa ilmestyy heti kouraan(tai sitä on valmiiksi jo) ja sitten kävellään valintatalon/siwan kassit heiluen pitkin raittia kaljaa juoden ja pullot yms roskat viskotaan minne sattuu. Illat meneekin sipsejä syödessä ja notkuessa jokapuolella... (tälläistä tää täällä on.....)
 
Ruotsin valtion rautatieyhtiö järjestelee pakolaisia Suomeen.Kirjeessä mainittu bussi 20 on Uumajasta Luulajan kautta Haaparantaan ajava linja.

Katso liite: 6092

Nyt kun junanrenkaista alkaa kitka häviämään ja paikat liikkumaan niin nythän on sitten hyvä alkaa toteenpanemaan merkelin taakanjakoa ja raahata joka notko iPakolaisia täyteen. Kansalla on turvallinen olo kun kerran armeijakin on rajalla tervetuliaskomiteassa. Saas nähdä miten tämäkin show vielä päättyy... :facepalm:
 
Bagdadissa toiminut anglikaanipappi Andrew White arvostelee Euroopan pakolaispolitiikkaa.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/bagdadin_kirkkoherra_pakolaispolitiikka-41126

Kirkonmies on vahvasti sitä mieltä, että kaikkein hädänalaisimmat ovat unohtuneet. Whiten mukaan todellisessa hädässä ovat ne, jotka ovat jääneet jälkeen. Samoin hänestä on väärin keskittää resurssit Euroopassa jo oleviin pakolaisiin.

Tiukkoja sanoja:

"Pastorin mielestä Euroopan olisi tehtävä ero henkensä edestä pakenevien ja vain parempaa elämää etsivien tulijoiden välille.

”Kun näen vihaisia nuoria miehiä ottamassa yhteen rajavartijoiden kanssa Unkarissa ja vaatimassa, että heidät päästetään muihin EU-maihin, tuntuu minusta siltä, että väärät ihmiset ovat jonon ensimmäisinä”, White toteaa."
 
Pastori on aivan oikeassa. Mutta yleisöltä unohtuu helposti, että tilanne on JO päällä. Tämä aalto on selviteltävä ensin. Ei ole mitään "tulevaa" tilannetta. Tilanne on jo nyt.
 
Back
Top