Pakolaisuus

Siis sitä Räsästä, joka ei koko ministeriaikanaan saanut aikaiseksi niitä palautussopimuksia Irakin ja Somalian kanssa valmiiksi, vaikka siis edelliseltä hallitukselta oli jäänyt melkein valmis valmistelu pöydälle?

Aivan. Ja voi vain ihmetellä, mitä Räsänen oikein tällä tietoisella ratkaisulla tahtoi hakea?
 
Kaikki toimet kannattaa keskittää sisäänvetoreitteihin. Eli ketkä rahastaa siellä. Iso bisnes, jos siinä pyörii enemmän fyffeä kuin huumekaupassa. Pitää tiedustella ja iskeä siihen organisaatioon. Se alkaa hiljentää sitä kulkua.

Mulla on ollut sellainen agenda tässä, että saataisiin joku järki touhuun. Musta ei saa rasistia mutta ei kyllä sinisilmääkään.

Kuten olen ketjussa todennut, tehtävä ei missään nimessä ole helppo - ei se mahdotonkaan ole mutta niiden todellisten suurimpien EU:hun kohdistuvien sisäänvetoreittien tilkitseminen on pitkäjänteinen tehtävä. Välimeri ja Balkan - siinä on merkittävimmät reitit EU:n alueelle ja harmillisesti EU:sta kyseisillä alueilla on valtioita joilla on eriasteisiä sisäisiä ongelmia, jotka ovat korruptoituneita, joissa on voimakas järjestäytynyt rikollisuus tms. tekijöitä, jotka omalta osaltaan vaikeuttavat näiden todellisten siisäänvetoreittien tilkintää - toissijaisiakin on mutta kunhan ensin saataisi nämä väylää tilkittyä.

Tehtävää vaikeuttaa sitten vielä se, että mukana on lukuisia suurempia ryhmiä mutta sitten todella suuri joukko pieniä tekijöitä (joista osa maksaa suojelusta terroristeille tai rikollisorganisaatioille). Italiassa mafialla on oma roolinsa, Balkanilla on albaanien rikollisryhmiä, Serbiassa on edelleen organisaatioita joiden jäljet johtavat Milosevic'in aikakaudelle ja sitten Lähi-idässä ja Afrikan puolella mukaan tulee useampiakin terroristiorganisaatioita jotka tavalla tai toisella ovat mukana tässä bisneksessä - ISIS eräänä tekijänä. Yksin terroristiryhmille valuu satoja miljoonia euroja veroja/suojelumaksuja salakuljettajilta ja tämän vuoden kuluessa määrä on merkittävissä määrin kasvanut ja esim. ISIS on siirtynyt "verottajasta" myös osaksi bisnestä konkreettisemmalla tapaa.

Mutta vaikka tehtävä on raskas, missään nimessä käsiä ei pidä nostaa pystyyn vaan tähän bisnekseen on iskettävä ja samalla tehtävä kokonaisvaltainen suunnitelma, jonka myötä jatkossa voidaan vähintäänkin hillitä vastaavia kansainvaelluksia. Kehittettävä ja monipuolistettava leirejä, luotava niihin merkittävällä tapaa toisenlainen ilmapiiri ja toimintakulttuuri, ryhdyttävä EU:n laajuisesti valikoimaan leireiltä todella hätää kärsiviä EU:n alueelle - näin vähennetään pakolaisten halua lähteä matkalle ja maksaa tuhansia euroja salakuljettajille. Ja toisaalta on myös syytä miettiä, että onko todella otettava käyttöön "palautusjärjestelmä", jonka perusteella leireille ryhdytään palauttamaan ihmisiä, jotka eivät ole hädänalaisia tai joilla on epäilyttävät motiivit EU:n alueelle pääsyyn ja näin myös antaa signaali ettei EU ole valmis ottamaan ketä tahansa vastaan (ja tämä myös osaltaan saattaisi vähentää pakolaisten halua maksaa tuhansia euroja salakuljettajille kun riskinä on se, että kuukauden päästä on takaisin leirillä EU:n lennättämänä). Samalla on tietenkin iskettävä rikollisryhmiä vastaan, hajoitettava niitä ja vangittava merkittävimpiä tekijöitä. Salakuljetukseen käytetyt alukset tulee tuhota, miehistö vangita ja mahdolliset alusten/veneiden kapteenit pidättää pidemmäksi aikaa, jotta he eivät pääse hetimmiten takaisin osaksi bisnestä. Ja kyllä - piru vie - se ns. laillinen pakolaisbisnes kaipaa myös juurimista, mutta jotenkin on sellainen tunne, että se on se sektori jonka käsittelyyn EU:n tasolla on vähiten halukkuutta. Ja näiden lisäksi Suomen kannattaisi luoda oma kansallinen strategia, olla jatkossa nopeammassa toimintavalmiudessa ja valmis kontrolloimaan rajoja aktiivisemmin - tarvittaessa jopa sulkemaan rajat nopeammin ja tehokkaammin eikä odottaa viikkoja kriisin kehittymistä.

vlad.
 
Pastori on aivan oikeassa. Mutta yleisöltä unohtuu helposti, että tilanne on JO päällä. Tämä aalto on selviteltävä ensin. Ei ole mitään "tulevaa" tilannetta. Tilanne on jo nyt.

Arvon @baikal on monessa viestissä todennut tilanteen olevan päällä, hän on perännyt ratkaisuja - joita allekirjoittanutkin on jopa ehdottanut. Nytpä haluan esittää baikalille kysymyksen:

Mikä on sinun ratkaisusi - kuinka tästä käsillä olevasta ongelmasta on mahdollista selvitä?

Muistetaan se, että useammalla taholla on varoitettu, että halukkaita tulijoita voi olla miljoonia (Sipilä mainitsi 4-5 miljoonaa) eli kokoluokka on huomattava. Kuinka ongelma on järkevintä hoitaa?

vlad.
 
Siis sitä Räsästä, joka ei koko ministeriaikanaan saanut aikaiseksi niitä palautussopimuksia Irakin ja Somalian kanssa valmiiksi, vaikka siis edelliseltä hallitukselta oli jäänyt melkein valmis valmistelu pöydälle?
Kyllä se syyllinen alunperin on Astrid Gunilla Margareta Thors joka jätti asian hoitamatta kun oli niin väsynyt että täytyi nukkua Hallitusaitiossa, ne muut ovat jatkaneet vain vatulointia, eli kunnia sille jolle se kuuluu.
 
Pastori on aivan oikeassa. Mutta yleisöltä unohtuu helposti, että tilanne on JO päällä. Tämä aalto on selviteltävä ensin. Ei ole mitään "tulevaa" tilannetta. Tilanne on jo nyt.

On ne rajavartijoiden kanssa yhteen ottavat vihaiset nuoret miehet saatu ennenkin selvitettyä. Julkinen keskustelu ja keskusteluilmapiiri ovat täysin kieroutuneet nykyisellään, kun normaalia rajavalvontaa pidetään rikollisena touhuna.

Tämän "aallon" selvittäminen laskemalla väkeä Eurooppaan on järkeä vailla. Perästä tulee satoja miljoonia kuultuaan rajojen olevan auki.
 
Persut esittävät että migrantit pitäisi palauttaa Dublinin sopimuksen perusteella Ruotsiin. Aina saa toki olla mitä mielipidettä tahansa (melkein), mutta olisi kannattanut lukea Dublin II (ja III) asetus ensin. Dublin II:sessa on nimittäin erinäiset perusteet prioriteettijärjestyksessä siitä mikä maa käsittelee hakemuksen. Jos jätän kaikki alaikäisiä ja viisumin ja oleskeluluvan saaneita koskevat jutu pois, käsittelijä on ensisijaisesti se maa, johon hakija on asetuksen ulkopuolisista maista tullut, sitten on jos hakija on ollut jossain asetusmaassa yli 5 kk, ja lopuksi maa, jossa hakemus tehdään. Jotta Suomi saisi Ruotsin käsittelemään hakemuksen, pitäisi Suomen osoittaa Ruotsille, että hakija on tullut Ruotsiin asetusmaiden ulkopuolisesta maasta. Ja tämähän ei onnistu, koska suurin osa on tullut Euroopan läpi.

Olisi tietysti kiva että persut olisivat tutustuneet säädöspohjaan ennenkuin perustelevat poliittisia julistusta säädöksellä joka ei mahdollista vaatimusta jonka he esittävät.
 
Muutosta tapahtumassa. Maahanmuuttovirasto tiukentaa turvapaikan saamisen edellytyksiä, Somalia ei enää niin turvaton, kuten ei myöskään tietyt osat Irakista:
"Maahanmuuttovirasto aikoo laatia päivitetyn selvityksen Somalian ja Keski-Irakin turvallisuustilanteesta. Suomi on tähän asti myöntänyt turvapaikan näiltä alueilta tuleville turvapaikanhakijoille kansainvälisen suojeluntarpeen perusteella.
Mikäli alueet katsottaisiin jatkossa turvallisiksi, voisi Suomi palauttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä takaisin lähtömaihin.
Maahanmuuttoviraston turvapaikka-asioista vastaava johtaja Esko Repo sanoi Yle Radio yhden Ykkösaamussa tiistaina, että Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista jo 60 prosenttia tulee Irakista. Toiseksi suurin yksittäinen ryhmä ovat somalit, ja kolmanneksi eniten turvapaikkaa hakevat afganistanilaiset.
Sisällissotaa käyvästä Syyriasta turvapaikanhakijoita on tullut vain pari prosenttia kokonaismäärästä.
Maahanmuuttovirasto tiedotti jo viime viikolla, että Suomi voi käännyttää tulijoita turvallisiksi katsotuille Etelä-Irakiin ja Kurdistanin alueille.
Revon mukaan Keski-Irakin ja Somalian turvallisuustilanteen päivittäminen on normaali toimenpide.
Arviot lähtömaiden turvallisuustilanteista vaihtelevat. Tanska ja Ruotsi ovat jo aiemmin katsoneet, että Irakista tulevia turvapaikanhakijoita voidaan palauttaa siinä missä Suomi on myöntänyt suurelle osalle hakijoista turvapaikan.
Myös Somalian osalta arvioissa on eroja.
Tanskan pakolaisneuvonta on todennut, että turvallisuusuhkat ovat Somalaissa selvästi entistä pienempi ”työntötekijä”.
Tanskalaisarvion mukaan jopa 87 prosenttia Somaliasta tulevista turvapaikanhakijoista jättää kotimaansa elintasoon liittyvistä syistä.
Lähtijöitä ovat muun muassa opinnoissaan hyvin pärjänneet opiskelijat tai työttömyydestä kärsivät nuoret aikuiset."
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...i-voi-alkaa-palauttaa-myos-somaliaan-ja-keski
 
Nyt se on siis näilläkin sivuilla todistettu, ISSI:n taistelijat siirtyvät pakolaisina Eurooppaan ja Suomeen.

1458709_916503865064175_7118081620966468312_n.jpg

Ai nii, kuvassa onkin näyttelijä nimeltä Dwayne Johnson, jota käsittelevästä jutusta kuva on manipuloitu. No, ehkä seuraava yritys onnistuu paremmin!

http://www.joblo.com/movie-news/dwa...e-adaptation-of-upcoming-graphic-novel-ciudad

“Exploring genre has always been a driving motivation for us as filmmakers,” said the Russo brothers in a statement. “This movie is the culmination of a long time ambition to bring our sensibilities to an action thriller.”

DJfastfive.jpg

I'm hoping this might be more than just action and allow Johnson to flex his acting abilities as well as his muscles. Something more like TAKEN meets MAN ON FIRE.

Extra Tidbit: Think it's possible?

http://www.hs.fi/politiikka/a1305987225973?ref=hs-prio-A3
Suomalaistutkijat: Maahanmuuttovastaisten poliitikkojen retoriikka keskittyy vihanpurkauksiin, syyttämiseen ja halventamiseen
Politiikka 22.9.2015 8:57

Kirsti Karttunen

Helsingin Sanomat
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: s91
Kyllä se syyllinen alunperin on Astrid Gunilla Margareta Thors joka jätti asian hoitamatta kun oli niin väsynyt että täytyi nukkua Hallitusaitiossa, ne muut ovat jatkaneet vain vatulointia, eli kunnia sille jolle se kuuluu.
Thors tässä jo käsiteltiin. Onko sinusta nyt siis nini, että koska Thors ei solminut niitä palautussopimuksia omalla kaudellaan, niin sitten Räsäsellä ei ollut mitään velvollisuutta tarttua asiaan omalla kaudellaankaan? Ja päteekö sama edelleen, eli nyt vuorossa oleva ministeri voi kuitata palautussopimukset sillä, että ne olisi pitänyt solmia silloin Thorsin kaudella, mutta kun ei solmittu, niin ei voi mitään. Sanoisin, että aika helpolla sinä päästät poliitikot pälkähästä. Ei ihme, että Suomen demokratia on heikoissa kantimissa, kun kansalaiset ovat valmiita päästämään poliitikot näin helpolla vastuistaan.
 
Persut esittävät että migrantit pitäisi palauttaa Dublinin sopimuksen perusteella Ruotsiin. Aina saa toki olla mitä mielipidettä tahansa (melkein), mutta olisi kannattanut lukea Dublin II (ja III) asetus ensin. Dublin II:sessa on nimittäin erinäiset perusteet prioriteettijärjestyksessä siitä mikä maa käsittelee hakemuksen. Jos jätän kaikki alaikäisiä ja viisumin ja oleskeluluvan saaneita koskevat jutu pois, käsittelijä on ensisijaisesti se maa, johon hakija on asetuksen ulkopuolisista maista tullut, sitten on jos hakija on ollut jossain asetusmaassa yli 5 kk, ja lopuksi maa, jossa hakemus tehdään. Jotta Suomi saisi Ruotsin käsittelemään hakemuksen, pitäisi Suomen osoittaa Ruotsille, että hakija on tullut Ruotsiin asetusmaiden ulkopuolisesta maasta. Ja tämähän ei onnistu, koska suurin osa on tullut Euroopan läpi.

Olisi tietysti kiva että persut olisivat tutustuneet säädöspohjaan ennenkuin perustelevat poliittisia julistusta säädöksellä joka ei mahdollista vaatimusta jonka he esittävät.
No, Ylekin on haastatellut ja raportoi saman asian jonka tuossa kirjoitin tietämättä tuosta ylen aamun jutusta

http://yle.fi/uutiset/oikeusoppineet_suomen_turha_pullistella_ruotsille_turvapaikka-asioissa/8321483

Oikeusoppineet: Suomen turha pullistella Ruotsille turvapaikka-asioissa
Vaatimukset turvapaikanhakijoiden palauttamisesta takaisin Ruotsiin ovat pahassa ristiriidassa Suomea sitovan Dublin-asetuksen kanssa, eurooppaoikeuden asiantuntijat sanovat.

Turvapaikanhakijoita Tornion Haaparannan matkakeskuksessa. Kuva: Antti J. Leinonen

Turvapaikanhakijoista tuli lopulta myös Suomelle iso ongelma pari viikkoa sitten. Ulkoministeri Timo Soini (ps.) pitää tilannetta sietämättömänä.

– Sietämätöntä on se, että EU ei noudata omia sääntöjään, Dublin-sopimusta, Soini sanoi toimittajille 4.9.2015.

Keskustelu turvapaikkahakemusten oikeasta käsittelymaasta on tulehduttanut useiden EU-maiden keskinäisiä suhteita.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jo ehtinyt vaatia, että Ruotsista Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat on käännytettävä saman tien takaisin.

Dublin-menettelyssä selvitetään vain vastuuvaltio
Niin sanotussa Dublin-menettelyssä selvitetään se EU-valtio, joka on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.

Pääsääntönä on ollut, että ratkaisun tekee se EU-valtio, johon turvapaikanhakija on ensiksi saapunut.

Käännytys Suomesta toiseen Dublin-maahan ei kuitenkaan ole läpihuutojuttu.

Käännytys on mahdollista vain, jos turvapaikanhakijalla on esimerkiksi perhesiteitä, viisumi, oleskelulupa tai selkeä rekisteröinti toisessa Dublin-maassa.

– Kaikkien näiden vastuuperusteiden olemassaolo täytyy pystyä todistamaan. Jos turvapaikkahakemus on tehty Suomessa, Suomi joutuu esittämään tuolle toiselle Dublin-maalle todisteet siitä että ratkaisuvastuu onkin sillä, sanoo Maahanmuuttoviraston Dublin-yksikön johtaja Kukka Krüger.

Tänä vuonna Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista 21 prosenttia on käännytetty takaisin toiseen EU-valtioon Dublin-asetuksen perusteella. Loput 79 prosenttia tapauksista Suomi on käsitellyt itse, koska toista vastuumaata ei ole löytynyt.

Turvapaikka-asiat ratkaistava ihmisoikeudet edellä
Helsingin yliopiston eurooppaoikeuden professori Juha Raitio muistuttaa, että Dublin-asetusta on tulkittava osana suurta ihmisoikeusjärjestelmää.

– Dublin-asetus on vain osa laajempaa kokonaisuutta. Se kuuluisa lämmin sydän tähän pakolaispolitiikkaan tulee ihmisoikeuksien kautta. Kategorinen, kaavamainen ja jäykkä tulkinta Dublin-asetuksesta ei kestä juridista tarkastelua.

– Korostan, että turvapaikka-asioissa mennään aina ihmisoikeudet edellä. On varmistettava, että kukin turvapaikanhakija saa ihmisarvoisen kohtelun.

Lapin yliopiston eurooppaoikeuden dosentti Markku Kiikeri on Raition kanssa samoilla linjoilla.

– Suomessa ei vieläkään ymmärretä, että ihmisoikeussopimusten ja Dublin-asetuksen tavoitteetkin ovat meitä velvoittavia. Turvapaikanhakijoiden suojelu perustuu kansainväliseen oikeuteen, ja siksi Suomi voi ja sen tulee tehdä omia päätöksiä.

– Dublin-järjestelmä on joustava. Jäsenvaltioilla on huomattavasti omaa valtaa ja suvereniteettia ratkaista omin päin, miten pyydetty suojelu järjestetään. Dublin-menettely on vain yksi väline, jolla Suomi hallinnollisesti laittaa kansainvälisen oikeuden pakolaissuojeluvelvoitettaan täytäntöön.

Suomi-Ruotsi -maaottelulle ei ole perusteita
Suomessa moni on katsellut tuimasti Ruotsin suuntaan ja kysynyt, miksi Ruotsi päästää turvapaikanhakijat sen kummempia kyselemättä Suomen rajalle.

Eurooppaoikeuden asiantuntijoiden mukaan Ruotsi on ollut pelkkä läpikulkumaa eikä sillä ole ollut velvollisuutta tallentaa läpikulkijoiden sormenjälkiä – jos he eivät itse nimenomaisesti ole hakeneet turvapaikkaa Ruotsista.

– Puhdas kauttakulku jonkun maan tai alueen läpi ei vielä tuota turvapaikkahakemuksen käsittelyvastuuta Dublin-asetuksen edellyttämällä tavalla, Kukka Krüger selvittää.

– Ruotsiinkin saapuu suuria ihmismääriä. Jos ihminen ei halua olla siellä yhteydessä sikäläisiin viranomaisiin, hän voi jatkaa matkaansa Suomeen helposti kenenkään siihen puuttumatta.

Markku Kiikerikin on huomannut, että ilmassa on Suomi–Ruotsi-maaottelun tuntua. Suomalaisten uho ei kuitenkaan saa tukea kansainvälisestä oikeudesta.

– Kyllähän siitä tietysti poliittinen ongelma helposti syntyy, jos Ruotsi toimisi tietoisesti Suomea kohtaan epäkorrektilla tavalla.

– Mutta minun on vaikeata löytää mitään oikeudellista perustetta ja näkökulmaa, millä Suomi voisi nyt syyttää Ruotsia.
 
En ymmärtänyt tuosta yhtään mitään? Ihan oikeasti en ymmärtänyt joten en voi edes vastata.
 
Voidaanhan me palauttaa Ruotsiin säännöksistä huolimatta. Ei oteta hakemuksia ja porukat vain sattuivat kulkemaan Suomen läpi ja hiukan vauhditettuina päättivät palata. Samojen sääntöjen mukaan Ruotsi ei voi järjestää vastatoimia.
Pitääkö sitä aina olla mielin kielin sananmukaisesti pykälien mukaan kun eivät muutkaan.
Ja nämä eivät sitten ole kyydityksiä vaan kyytejä ;)
 
Viimeksi muokattu:
En ymmärtänyt tuosta yhtään mitään? Ihan oikeasti en ymmärtänyt joten en voi edes vastata.
Rautalankaa. Ketjussa käsiteltiin jo Thorsin osuus. Hänen mukaansa touhu oli valmiina, mutta sitten tuli vaalit vastaan. Joka tapauksessa hän ei ole enää ollut vastuuministerinä sitten kevään 2011. Eikö sinua yhtään kiinnosta, miksei tässä yli neljän vuoden aikana ole tapahtunut mitään ja ennen kaikkea, miksei niitä hänen jälkeensä vastuussa olevia ministereitä, kuten sitä puolustelemaasi Räsästä ole pantu saamattomuudestaan koville?
 
Myös Somalian osalta arvioissa on eroja.
Tanskan pakolaisneuvonta on todennut, että turvallisuusuhkat ovat Somalaissa selvästi entistä pienempi ”työntötekijä”.
Tanskalaisarvion mukaan jopa 87 prosenttia Somaliasta tulevista turvapaikanhakijoista jättää kotimaansa elintasoon liittyvistä syistä.
Lähtijöitä ovat muun muassa opinnoissaan hyvin pärjänneet opiskelijat tai työttömyydestä kärsivät nuoret aikuiset."
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...i-voi-alkaa-palauttaa-myos-somaliaan-ja-keski

Mielenkiintoinen artikkeli Somalian tilanteesta.
http://afrikansarvi.fi/issue9/component/content/article/258

Miksi nuoret lähtevät?
Amoudin yliopiston selvityksessä tärkeimpinä yksittäisinä syinä Somalimaasta muutolle mainittiin seuraavat tekijät tärkeysjärjestyksessä: työttömyys, paremman elämän etsiminen, ystävien vaikutus, muut ulkopuoliset vaikuttimet, menestystarinat, alhainen tulotaso, toivon puute, poliittinen epävakaus, epäluottamus maan tilanteeseen, huonot elinolosuhteet, koulutuksen laatu, maineen etsintä, yksilöllisen vapauden puute ja huono koulumenestys.
 
Maanpuolustuksesta.

Voi minkä signaalin tämä pakolaiskysymys antaa Suomen poliittisen johdon kyvystä oman maan suojeluun ja määrätietoisiin toimenpiteisiin.

Tämän mallin mukaan vihreät miehet voivat ihan rauhassa kävellä sisään konepistoolit kassissa, ja hallituksen pojat tekevät vielä itse hakemuksen novorossijaan liittymisestä ennen Siperian matkaansa.

Onko tämä poliittinen järjestelmä tosiaan näin heikko?
 
Olisko Räsäsen saamattomuuteen ainakin yhtenä syynä tämän näkemykset työperäisestä maahanmuutosta ?

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rasanen_maahanmuuttajat-9244

Esim. pari vuotta takaperin lokakuussa 2013 on puhunut tällaisia.

"Räsänen muistutti myös OECD:n tutkimuksesta, jonka mukaan maahanmuuttajat tuovat Suomen valtiolle enemmän rahaa kuin siltä vievät. Tutkimuksessa oli laskettu yhteen maahanmuuttajista valtiolle kertyneet tulot, kuten verot, sosiaaliturva- ja eläkemaksut. Lopputuloksena oli, että maahanmuuttajat tuovat julkiselle taloudelle enemmän tuloja kuin mitä he saavat takaisin erilaisina palveluina ja tulonsiirtoina."

"Maahanmuuttajien kotouttaminen ja syrjinnän torjunta ovat maahanmuuttopolitiikan painopisteitä tällä hallituskaudella. Väestön ikääntyessä Suomen huoltosuhde heikkenee ja maa tarvitsee myös uusia yrittäjiä luomaan työtä ja hyvinvointia. Maahanmuuttajat työllistävät usein itsensä ja myös muita ryhtymällä yrittäjäksi. Räsäsen mukaan myönteisiä työllisyysvaikutuksia tuetaan esimerkiksi maahanmuuttajille suunnatulla yrittäjäkoulutuksella."

"- Vastuullisen maahanmuuttopolitiikan tavoite on, että maahan muuttaneet ihmiset ovat tervetullut osa suomalaista yhteiskuntaa ja yhteisöjämme."

En nyt tämän tarkemmin muista, mutta taisi olla aika lailla Thorsin kanssa samoilla linjoilla. Tosin Räsänen taisi jossain yhteyksissä nostaa vähän esille sitä, että otettaisiin mieluummin taustoiltaan kristyttyjä tp-hakijoita.
 
  • Tykkää
Reactions: s91
Nyt täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt ja kerrankin samaa mieltä tämän helsinkiläisen kepulistin ja US:n blogikirjoittajan kanssa. Jopa "Husu" Hussein kummastelee syntynyttä kaula-aukkokeskustelua.

http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203114-kaula-aukkohysteria-on-turhaa?ref=karuselli

Heppu tuntuu kummastelevan monen muun suomalaisen tavoin tiettyjen tahojen oma-aloitteista hyysäämistä.

Tämän allekirjoitan täysin:

"Uskon, että opiston väellä on ollut hyvät tarkoitusperät, mutta tämän kaltaiset toimet eivät helpota pakolaisten sopeutumista; päinvastoin. Puheet suomalaisen elämäntavan muuttamisesta sen takia, että tänne tulee ihmisiä eri kulttuureista, aiheuttaa turhaa vastakkainasettelua ja kärjistää juuri nyt kovilla kierroksilla käyvää keskustelua ja väärinymmärrysten kierrettä. Se aiheuttaa ennakkoluuloja ja lisää negativisia asenteita turvapaikanhakijoita kohtaan."
 
Voidaanhan me palauttaa Ruotsiin säännöksistä huolimatta. Ei oteta hakemuksia ja porukat vain sattuivat kulkemaan Suomen läpi ja hiukan vauhditettuina päättivät palata. Samojen sääntöjen mukaan Ruotsi ei voi järjestää vastatoimia.
Pitääkö sitä aina olla mielin kielin sananmukaisesti pykälien mukaan kun eivät muutkaan.
Ruotsi rikkoo korkeintaan omaa lainsäädäntöään, ei Dublin asetuksia, kun päästää maan läpi rekisteröimättömiä/maahantuloluvattomia migrantteja. Ihan eri juttu kuin kv sopimusten rikkominen. Eli kyse kv pakolaissopimuksesta ja Dublin asetuksista joita pitäisi rikkoa jos toimittaisiin kuten esität. Saanen sanoa että sangen infantiili postaus. Aina tulee tämä lapsellinen väite että muut eivät seuraa sääntöja ja me seuraamme. Sama narratiivi joka maassa.

Vastuuvaltio on ensimmäinen Dublin asetuksen valtio johon migrantti tulee.

Osa Suomeen tulijoista tulee pettymään katkerasti, kun Eurodac-tietokannasta löytyy sormenjäljet, ja heidät palautetaan vastuuvaltioon.

Dublin järjestelmässä on muuten mukana myös Sveitsi, Norja, Islanti ja Lichtenstein, EU:n ulkopuolisina maina. Tanska taas soveltaa systeemiä kahdenvälisenä järjestelynä, ei ylikansallisena.
 
miksei niitä hänen jälkeensä vastuussa olevia ministereitä, kuten sitä puolustelemaasi Räsästä ole pantu saamattomuudestaan koville?
Tämä menee täysin OT`n puolelle kerroin etten ymmärrä kirjoituksestasi yhtään mitään mistä tuo Räsänen tuohon tuli nyt en ymmärrä senkään vertaa.
Lopetetaan tähän minä menen opettelemaan Suomen kieltä ettei käy enään näin.
 
No, Ylekin on haastatellut ja raportoi saman asian jonka tuossa kirjoitin tietämättä tuosta ylen aamun jutusta

http://yle.fi/uutiset/oikeusoppineet_suomen_turha_pullistella_ruotsille_turvapaikka-asioissa/8321483

Oikeusoppineet: Suomen turha pullistella Ruotsille turvapaikka-asioissa
Vaatimukset turvapaikanhakijoiden palauttamisesta takaisin Ruotsiin ovat pahassa ristiriidassa Suomea sitovan Dublin-asetuksen kanssa, eurooppaoikeuden asiantuntijat sanovat.

Turvapaikanhakijoita Tornion Haaparannan matkakeskuksessa. Kuva: Antti J. Leinonen

Turvapaikanhakijoista tuli lopulta myös Suomelle iso ongelma pari viikkoa sitten. Ulkoministeri Timo Soini (ps.) pitää tilannetta sietämättömänä.

– Sietämätöntä on se, että EU ei noudata omia sääntöjään, Dublin-sopimusta, Soini sanoi toimittajille 4.9.2015.

Keskustelu turvapaikkahakemusten oikeasta käsittelymaasta on tulehduttanut useiden EU-maiden keskinäisiä suhteita.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jo ehtinyt vaatia, että Ruotsista Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat on käännytettävä saman tien takaisin.

Dublin-menettelyssä selvitetään vain vastuuvaltio
Niin sanotussa Dublin-menettelyssä selvitetään se EU-valtio, joka on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.

Pääsääntönä on ollut, että ratkaisun tekee se EU-valtio, johon turvapaikanhakija on ensiksi saapunut.

Käännytys Suomesta toiseen Dublin-maahan ei kuitenkaan ole läpihuutojuttu.

Käännytys on mahdollista vain, jos turvapaikanhakijalla on esimerkiksi perhesiteitä, viisumi, oleskelulupa tai selkeä rekisteröinti toisessa Dublin-maassa.

– Kaikkien näiden vastuuperusteiden olemassaolo täytyy pystyä todistamaan. Jos turvapaikkahakemus on tehty Suomessa, Suomi joutuu esittämään tuolle toiselle Dublin-maalle todisteet siitä että ratkaisuvastuu onkin sillä, sanoo Maahanmuuttoviraston Dublin-yksikön johtaja Kukka Krüger.

Tänä vuonna Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista 21 prosenttia on käännytetty takaisin toiseen EU-valtioon Dublin-asetuksen perusteella. Loput 79 prosenttia tapauksista Suomi on käsitellyt itse, koska toista vastuumaata ei ole löytynyt.

Turvapaikka-asiat ratkaistava ihmisoikeudet edellä
Helsingin yliopiston eurooppaoikeuden professori Juha Raitio muistuttaa, että Dublin-asetusta on tulkittava osana suurta ihmisoikeusjärjestelmää.

– Dublin-asetus on vain osa laajempaa kokonaisuutta. Se kuuluisa lämmin sydän tähän pakolaispolitiikkaan tulee ihmisoikeuksien kautta. Kategorinen, kaavamainen ja jäykkä tulkinta Dublin-asetuksesta ei kestä juridista tarkastelua.

– Korostan, että turvapaikka-asioissa mennään aina ihmisoikeudet edellä. On varmistettava, että kukin turvapaikanhakija saa ihmisarvoisen kohtelun.

Lapin yliopiston eurooppaoikeuden dosentti Markku Kiikeri on Raition kanssa samoilla linjoilla.

– Suomessa ei vieläkään ymmärretä, että ihmisoikeussopimusten ja Dublin-asetuksen tavoitteetkin ovat meitä velvoittavia. Turvapaikanhakijoiden suojelu perustuu kansainväliseen oikeuteen, ja siksi Suomi voi ja sen tulee tehdä omia päätöksiä.

– Dublin-järjestelmä on joustava. Jäsenvaltioilla on huomattavasti omaa valtaa ja suvereniteettia ratkaista omin päin, miten pyydetty suojelu järjestetään. Dublin-menettely on vain yksi väline, jolla Suomi hallinnollisesti laittaa kansainvälisen oikeuden pakolaissuojeluvelvoitettaan täytäntöön.

Suomi-Ruotsi -maaottelulle ei ole perusteita
Suomessa moni on katsellut tuimasti Ruotsin suuntaan ja kysynyt, miksi Ruotsi päästää turvapaikanhakijat sen kummempia kyselemättä Suomen rajalle.

Eurooppaoikeuden asiantuntijoiden mukaan Ruotsi on ollut pelkkä läpikulkumaa eikä sillä ole ollut velvollisuutta tallentaa läpikulkijoiden sormenjälkiä – jos he eivät itse nimenomaisesti ole hakeneet turvapaikkaa Ruotsista.

– Puhdas kauttakulku jonkun maan tai alueen läpi ei vielä tuota turvapaikkahakemuksen käsittelyvastuuta Dublin-asetuksen edellyttämällä tavalla, Kukka Krüger selvittää.

– Ruotsiinkin saapuu suuria ihmismääriä. Jos ihminen ei halua olla siellä yhteydessä sikäläisiin viranomaisiin, hän voi jatkaa matkaansa Suomeen helposti kenenkään siihen puuttumatta.

Markku Kiikerikin on huomannut, että ilmassa on Suomi–Ruotsi-maaottelun tuntua. Suomalaisten uho ei kuitenkaan saa tukea kansainvälisestä oikeudesta.

– Kyllähän siitä tietysti poliittinen ongelma helposti syntyy, jos Ruotsi toimisi tietoisesti Suomea kohtaan epäkorrektilla tavalla.

– Mutta minun on vaikeata löytää mitään oikeudellista perustetta ja näkökulmaa, millä Suomi voisi nyt syyttää Ruotsia.

On hämmästyttävää realismin puutetta takertua tässä hallitsemattomassa tilanteessa Dublinin-sopimukseen. Koko Schengen- ja Dublinjärjestelmä rakentuu sille perusajatukselle, että EU:n ulkorajavalvonta toimii. Näinhän ei tällä hetkellä todellakaan ole, eikä kukaan edes vaadi reunavaltioilta sen noudattamista, vaan kaiken huipuksi esim. Unkaria painostetaan jotta se päästäisi kontrolloimattomat ihmismassat lävitse. Kreikan osalta on aiemmin todettu ja hyväksytty ulkorajavalvonnan ja sen myötä sopimusten laiminlyönti.

On täysin nurinkurista, että sopimusten romahtamisesta johtuvaa sekasortoa ei saisi yrittää torjua sopimuksista johtuvien rajoitusten vuoksi. Järki hoi!
 
Back
Top