Pakolaisuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja BlackFox
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Heidän ongelmansa on siinä että heillä ei ole sitä 10.000 - 15.000 usd:a jonka ihmissalakuljettajat vaativat matkasta. Köyhissä arabimaissa vain todella varakkailla on tällaisia rahoja käytössään.

Varmaan joukossa on myös niitä esim. leireiltä tulleita joille koko suku on kerännyt "kolehdin". Eli niitä oikeampia pakolaisia. Mutta nämäkään eivät ole mikään argumentti tämän nykysysteemin (jos rikolliseen toimintaan ja sopimusten ei-noudattamiseen perustuvaa tilannetta edes voi "systeemiksi" sanoa?) puolesta. Miksi pakotamme aidotkin hädänalaiset maksamaan häikäilemättömille rikollisille hirvittäviä summia joista iso osa voi mennä terrorisminkin tukemiseen. Sen jälkeen nämä pientä osaa leirien hädänalaisista edustavat joutuvat jonottamaan samalla kun Firasin ja albaanien tyyppiset "sotapakolaiset" paitsi kuluttavat VALTAVASTI rajallisia apuresursseja, myös kääntävät yleistä mielipidettä koko ilmiötä vastaan mistä kärsivät muiden joukossa myös ne oikeat pakolaiset.

Tämä toiminta ei ole millään, ei MILLÄÄN mittarilla eettisesti perusteltavissa sen enempää kuin järkevääkään. Samalla kun meillä käsitellään näitä valheellisin lupauksin elintasopakolaisiksi huijattuja hirveällä rahalla, ehdoton valtaosa hädänalaisista jää leireille. Paitsi että sinne jää tämän "turvapaikanhakijatulvan" takia paljon ihmisiä jotka olisi perusteltua ottaa kiintiöpakolaisiksi esim. laajennetun pakolaiskiintiön voimin, on UNHCR jo valittanut että jopa ruoka-annoksia leireillä on jouduttu pienentämään. Koska siellä ei syödä mitään härän sisäfilettä valkosipulikastikkeessa, voi tästä 'pienen' menoerän pienennystarpeesta päätellä että esim. lääkehuollon osalta tilanne on vielä huonompi. Sinne niitä lapsia kuolee joka päivä. Samalla talouskusessa, jota turvapaikanhakijoiden tulva pahentaa, oleva Suomi on jo joutunut pienentämään kehitysapuaan, toivottavasti jäljelle jäävästä osuudesta karsitaan turha ja vahingollinen osuus pois ja jäljellejäävä kohdistetaan VAIN tähän välttämättömään hätäapuun esim. jonkun Tansanian valtionbudjetin suoran tukemisen sijaan. MIKSI ei edes keskustella mm. Britannian käyttämästä mallista, poliitikkoja myöten laitetaan kädet korville, lällätetään rasismia ja solidaarisuutta ja Suomen mainetta ja suoranaisesti valehdellaan esim. talousvaikutuksista.

Valitettavasti tässä kriisissä en voi pitää edes avustustyöntekijöiden toimintaa täysin toivottavana, koska se pieneltä osin ruokkii itse ilmiötä. Heidän motiivejaan en epäile, vaan toiminnan vaikutusta. Samalla epäilen monessa asiassa jonkun Viktor Orbanin motiiveja, mutta hänen toimintansa tässä kriisissä taas toimii oikeaan suuntaan koska suitsii ilmiötä. Onko maailma tullut hulluksi?

Tähän voi joku vinoilla, että "väärin autettu", mutta kun niin asia OIKEASTI on. Väärin autettu.
 
Kovasti paljon on liikkeellä pohdiskelua siitä ovatko tulijat oikeasti hädänalaisia vai ainoastaan paremman elintason perään. Jos ei universumi ole ihan päälaelleen kääntynyt niin molempia varmaankin löytyy. Saataisiinko siipeilijöitä vähennettyä sillä että maahan tultaisiin jatkossa järjestelykeskuksen sijasta perustamiskeskuksen kautta? Kun vielä pannaan tällä foorumilla pyörivät PERK-legendat maailmanlaajuiseen jakoon niin luulisi epämääräisen aineksen suodattuvan pois tulijoiden joukosta. Samalla voidaan linjastolla jakaa vesipullot ja hammasharjat ynnämuut. Ei siis muuta kuin paskamahat EVP-majurit kertausharjoituksiin ja pohjoisen työttömät timpurit riittävän synkeitä takahuoneita lavastamaan? :rolleyes:
 
Ei voi tarjota. Ei tule toteutumaan. Ei kannata ehdottaakaan. Pidetään realismi mukana keskustelussa. PISTE
Oikea kohde on se, että Saudi ja muut öljystä rikkaat arabivaltiot ottavat islamilaisia pakolaisia huostaanta. Milloin tästä esitetään EU tason kysymys? Niin milloin ?
.

Myös Saudi-Arabian ja muiden alueen rikkaiden auttamaan kykenevien valtioiden on syytä tehdä asian eteen oma osansa. Tähän vastuunkantoon näitä lähi-idän rikkaita maita olisi syytä valtamedian ja kansainvälisen yhteisön toimesta tosissaan painostaa.

Kriisin ratkaiseminen edellyttää oikeita toimenpiteitä. Siihen eivät auta hössötys tai lakanan liehuttelu yössä.
 
Valtiojohto Ylipäällikköä myöten tuomitsee laajasti ja rikkain sanakääntein Lahden tapahtumat. Ja media kautta linjan. Yhtään pohdintaa en ole nähnyt, missä edes yritettäisiin avata syitä tämän ilmiön taustalla. Onko väkivallan taustalla vihapuhe? Jos, mikä on vihapuheen taustalla? Väkivalta on rikos ja niin on vihapuhekin mutta onko kansalle valehteleminen sallittavaa ja jopa suotavaa, jos valheella edistetään oikeaa asiaa? Kuka määrittelee oikean asian? Onko se hieno spontaani mielenosoitus, jota kaikki ylistävät ja jossa unelma julistetaan? Toista mieltä olevat ovat idiootteja, rasisteja, rikollisia ja he pilaavat Suomen maineen.

Harkimon avaus on ainoa merkittävä, Perussuomalaisethan ei oo mukana koska Immonen. Ja Hjalliksen mielipide on helppo jättää huomioimatta, koska (kursivoin ja boldasin syyn lauseen alkuun). Ainoa selkeä lausunto tämän rallin rahoituksesta on lipsahtanut erään mielenosoittajan suusta: "Käytetään julkista rahaa".

Väitän että Suomen kansa ei halua tätä ja jos kokonaisuus ymmärrettäisiin, haluttaisiin sitä vielä vähemmän. Pari esimerkkiä tuosta kokonaisuudesta: Äänestys 2400 turvapaikan hakijan vapaaehtoisesta / pakollisesta ottamisesta ja siihen liittyvästä äänestyksestä poiki otsikkoa otsikon perään. Suomi tuomittiin sekä Suomessa että muualla. Samaan aikaan arviot vaihtelevat, 15 000, 30 000, 50 000. Tänä vuonna. Jo ennen Harkimon avausta oli päivänselvää, että hallituksen julkistamat kulut maahanmuuttorumbasta ovat täysin todellisuuspohjaa vailla.

"Haluan, että lapsellani on tulevaisuus", kertoo Doha al-Zirari hiljaisella äänellä toiveistaan. Irakilaisäiti tämän päivän Helsingin Sanomissa. Iltalehden kolumnissa toimittaja kertoi olevansa maahanmuuttoneutraali ja otti kolme tarinaa esimerkiksi joissa hän oli ollut auttamassa vastaanotossa. Jokaisessa autettavaksi sattui lapsiperhe. Neljä esimerkkiä joista jokainen sattui tuohon muutaman prosentin osuuteen joita perheelliset edustavat maahanmuuttajista. Sipilän ja 17-vuotiaan keskustelun jälkeen ei juuri peruspakolaista, tuota Mosulin alueelta kotoisin olevaa irakilaismiestä, ole julkisuudessa näkynyt. Irvokkaita lainauksia, joissa maahanmuuttajat moittivat saniteettitilojen puhtautta, julkaistaan vain sen vuoksi että ongelmat viedään niin naurettavalle tasolle ettei niihin järkevät kriitikot voi puuttua joutumatta naurunalaisiksi.

Media noudattaa myös nöyrästi ohjetta, että rikoksentekijän taustaa ei paljasteta ennen kuin äärimmäisen pakon edessä. Tilastot on saatu taivutettua siihen, että maahanmuuttajan alttius väkivaltarikoksiin olisi vain kuusinkertainen. Kotoutuneiden, maahan jo integroitujen keskuudessa. Tietääkseni kantaväestön ja maahanmuuttajien alttiutta joukkoraiskauksiin ei ole vertailtu, eikä luultavasti vertaillakaan. Mutta mitä tapahtuu, kun maassa alkaa olla satoja tuhansia nuoria miehiä joilla ei ole työtä, jotka eivät integroidu, eivät kotoudu, eivät voi solmia normaaleja ihmissuhteita (=saa vapaaehtoista pesää), joista osan avustuksia on leikattu eikä minimit riitä kunnolliseen elämään. Mitä tapahtuu. Astuvatko unelmoijat esille ja kertovat että nyt unelmat ovat täyttyneet vai alkavatko he vaatia lisää etuuksia ja ymmärtämystä näille tulokkaille.

Vastakkainasettelu kärjistyy sitä rajummin, mitä enemmän kansalle valehdellaan. Eivätkö päättäjät tätä ymmärrä?
 
YLEkin herännyt keksimään KKK-tyypille rikosta. Ja vetelee samalla mutkia suoriksi esittäen vääriä väitteitä. Naamioituminen yleisellä paikalla ei ole kategorisesti kiellettyä. Naamioituminen mielenosoituksissakaan ei ole kategorisesti kiellettyä. Naamioituminen muuttuu laittomaksi vain silloin kun naamioitujalla on "ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta". KKK hemmo pönöttämässä suomenlippu kädessään ei vielä oikein täytyä ilmeistä tarkoitusta kohdistaa väkivaltaa tai vahingoittaa omaisuutta. Eri asia sitten jos voidaan todistaa että henkilö osallistui esimerkiksi ilotulitteiden tai kivien heittelyyn kohti pakolaisia/SPR-työntekijöitä.

Oikea KKK on nykyään hajaantunut joukko epämääräisä viharyhmittymiä mutta YLEn toimittelija ylensi sen terroristijärjestöksi.

http://yle.fi/uutiset/poliisilla_pi...kosnimikkeita_lahden_valikohtauksesta/8334120

Poliisilla pitkä lista mahdollisia rikosnimikkeitä Lahden välikohtauksesta
Tällä hetkellä poliisin tiedossa ei ole, että ihmisiä olisi varsinaisesti kutsuttu koolle torstaina Hennalan vastaanottokeskukselle. Poliisipartiot kävivät viime yönä hätistelemässä autoilijoita pois keskuksen liepeiltä.

Joitain kymmeniä ihmisiä, joiden joukossa oli Ku Klux Klan -asuun pukeutunut mies, osoitti mieltään turvapaikanhakijoiden tuloa vastaan Hennalan ex-varuskunnan portilla Lahdessa torstaina 24. syyskuuta. Kuva: Heikki Ahonen / Yle
Hämeen poliisilaitos tutkii Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen torstaista välikohtausta. Muutaman kymmenen ihmisen joukkio mellakoi myöhään torstaina Lahden Hennalan entisellä kasarmilla, kun sinne perustettuun vastaanottokeskukseen tuotiin keskuksen ensimmäiset turvapaikanhakijat.

Yksi välikohtaukseen osallistuneista oli pukeutunut terroristijärjestö Ku Klux Klanin asuun.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Martti Hirvonen Hämeen poliisilaitokselta kertoo, että mahdollisia rikosnimikkeitä voivat olla muun muassa vaaran aiheuttaminen ja julkinen kehottaminen rikoksen tekemiseen. Lisäksi tutkitaan, oliko tapaus mahdollisesti kiihotusta kansanryhmää vastaan.

Lisäksi esimerkiksi naamioituminen yleisellä paikalla on kiellettyä. Ku Klux Klan -asuun pukeutunut mies oli peittänyt kasvonsa.

Hirvosen mukaan sosiaalisessa mediassa on esitetty väitteitä, että joukkion heittämiä kiviä olisi osunut ulkopuolisiin. Poliisi on jo aiemmin kertonut, ettei kiviä osunut SPR:n työntekijään tai turvapaikanhakijoihin. Nyt selvitetään, pitävätkö väitteet ulkopuolisiin mahdollisesti osuneista kivistä paikkaansa.

Hirvonen korostaa tutkinnan olevan alkuvaiheessa. Valokuvia ja videokuvaa illan tapahtumista on poliisin hallussa runsaasti. Selvitettävien asioiden listalle kuuluu myös se, oliko joukkiolla koollekutsujaa. Tällä hetkellä poliisin tiedossa ei ole, että ihmisiä olisi varsinaisesti kutsuttu koolle.

Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan viime yön sujuneen Hennalassa melko rauhallisesti. Vastaanottokeskuksesta soitettiin yön aikana muutaman kerran hätäkeskukseen, sillä keskuksen liepeillä pyöri autoja. Poliisipartiot kävivät hätistelemässä autoilijoita pois. Poliisi kuvaa autokuntien olleen "uteliaita nuoria".

Torstaina muutaman kymmenen ihmisen joukkio heitteli ilotulitteita turvapaikanhakijoita kuljettanutta bussia kohti. Sitä ennen SPR:n työntekijää kohti heitettiin kiviä. Poliisi otti kaksi miestä kiinni välikohtauksen takia. Toinen heistä sai sakot ilotulitteen varomattomasta käytöstä ja toinen järjestysrikkomuksesta, sillä hänellä oli mukanaan spraymaalipullo.

Poliisi pyytää lähettämään tapahtumasta otetut valokuvat tai videomateriaalin jatkotutkimuksia varten sähköpostiosoitteeseen [email protected]. Lisäksi poliisi pyytää henkilöitä, jotka ovat mahdollisesti saaneet tapahtumassa vammoja tai jotka kokevat hengensä tai terveytensä olleen vaarassa, ilmoittautumaan poliisille puhelimeen 0295 437 603. Poliisille voi ilmoittaa tapahtumaan liittyvistä tiedoista tai vihjeistä osoitteeseen: [email protected]
 
Viimeksi muokattu:
Järjen ääniä Saksanmaalta, samalla Amnesty aikoo pitää huolen siitä että siirtolaisvirta menee perille eikä sormenjälkiä oteta ensimmäisessä tulijamaassa:

https://www.suomenuutiset.fi/baijerin-pomo-tarvitsemme-unkaria-suojaamaan-eu-rajoja/

syyskuu 25, 201518:50
Baijerin pomo: ”Tarvitsemme Unkaria suojaamaan EU-rajoja”

Unkarin-raja-640x320.jpg

Saksan liittokansleri Angela Merkelin sisarpuolue CSU on törmäyskurssilla liittokanslerin kanssa. Baijerin nokkamies Horst Seehofer kutsui Unkarin pääministeri Viktor Orbanin neuvottelemaan EU:ta ravistavasta maahanmuuttokriisistä. Seehofer kaatoi saavillisen kylmää vettä Merkelin niskaan kaksikon lehdistötilaisuudessa.

– Hän (Orban) ansaitsee tukea – ei kritiikkiä, Seehofer totesi.

Seehoferin näkemys on täysin vastakkainen liittokansleri Merkelin kanssa. Seehofer kertoi, että Unkaria tarvitaan suojaamaan EU:n rajoja. Unkari on pystyttänyt pitkän piikkilanka-aidan Serbian rajalleen. Maassa on säädetty myös pikavauhtia lait, jotka antavat poliisille lisää valtaoikeuksia pysäyttämään Unkarin kautta kulkevia ihmisvirtoja.

"Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International puolestaan kertoi vahtivansa Lampedusan keskusta tarkkaan. Järjestön mukaan on vaara, että sormenjälkien ottamisessa voidaan käyttää tarpeettoman kovaa voimaa, jos tulijat eivät halua antaa jälkiään. Tämä estäisi Dublin-sopimuksen mukaan mahdollisuutta hakea turvapaikkaa muista EU-maista."
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä nyt yksi lakanapelle on saanut aivan liian paljon huomiota. Silloin kun rähinä on päällä niin tuskin se naamiaisasuinen on se vaarallisin. Näkivätkö turvapaikanhakijat häntä ja ymmärsivätkö mitä vaatetus tarkoitti. Onneksi ei Mr Lordi ollut vastaanottamassa työvaatteet päällä.
Kertoivat että tälläkin kylällä on yksi holhouksenalainen kuljeskellut ympäriinsä natsikamppeet päällä. Tosin siihen aikaa jokaisen kylähullun toilaukset eivät rikkoneet uutiskynnystä.
 
Valtiojohto Ylipäällikköä myöten tuomitsee laajasti ja rikkain sanakääntein Lahden tapahtumat. Ja media kautta linjan. Yhtään pohdintaa en ole nähnyt, missä edes yritettäisiin avata syitä tämän ilmiön taustalla. Onko väkivallan taustalla vihapuhe? Jos, mikä on vihapuheen taustalla? Väkivalta on rikos ja niin on vihapuhekin mutta onko kansalle valehteleminen sallittavaa ja jopa suotavaa, jos valheella edistetään oikeaa asiaa? Kuka määrittelee oikean asian? Onko se hieno spontaani mielenosoitus, jota kaikki ylistävät ja jossa unelma julistetaan? Toista mieltä olevat ovat idiootteja, rasisteja, rikollisia ja he pilaavat Suomen maineen.

Harkimon avaus on ainoa merkittävä, Perussuomalaisethan ei oo mukana koska Immonen. Ja Hjalliksen mielipide on helppo jättää huomioimatta, koska (kursivoin ja boldasin syyn lauseen alkuun). Ainoa selkeä lausunto tämän rallin rahoituksesta on lipsahtanut erään mielenosoittajan suusta: "Käytetään julkista rahaa".

Väitän että Suomen kansa ei halua tätä ja jos kokonaisuus ymmärrettäisiin, haluttaisiin sitä vielä vähemmän. Pari esimerkkiä tuosta kokonaisuudesta: Äänestys 2400 turvapaikan hakijan vapaaehtoisesta / pakollisesta ottamisesta ja siihen liittyvästä äänestyksestä poiki otsikkoa otsikon perään. Suomi tuomittiin sekä Suomessa että muualla. Samaan aikaan arviot vaihtelevat, 15 000, 30 000, 50 000. Tänä vuonna. Jo ennen Harkimon avausta oli päivänselvää, että hallituksen julkistamat kulut maahanmuuttorumbasta ovat täysin todellisuuspohjaa vailla.

"Haluan, että lapsellani on tulevaisuus", kertoo Doha al-Zirari hiljaisella äänellä toiveistaan. Irakilaisäiti tämän päivän Helsingin Sanomissa. Iltalehden kolumnissa toimittaja kertoi olevansa maahanmuuttoneutraali ja otti kolme tarinaa esimerkiksi joissa hän oli ollut auttamassa vastaanotossa. Jokaisessa autettavaksi sattui lapsiperhe. Neljä esimerkkiä joista jokainen sattui tuohon muutaman prosentin osuuteen joita perheelliset edustavat maahanmuuttajista. Sipilän ja 17-vuotiaan keskustelun jälkeen ei juuri peruspakolaista, tuota Mosulin alueelta kotoisin olevaa irakilaismiestä, ole julkisuudessa näkynyt. Irvokkaita lainauksia, joissa maahanmuuttajat moittivat saniteettitilojen puhtautta, julkaistaan vain sen vuoksi että ongelmat viedään niin naurettavalle tasolle ettei niihin järkevät kriitikot voi puuttua joutumatta naurunalaisiksi.

Media noudattaa myös nöyrästi ohjetta, että rikoksentekijän taustaa ei paljasteta ennen kuin äärimmäisen pakon edessä. Tilastot on saatu taivutettua siihen, että maahanmuuttajan alttius väkivaltarikoksiin olisi vain kuusinkertainen. Kotoutuneiden, maahan jo integroitujen keskuudessa. Tietääkseni kantaväestön ja maahanmuuttajien alttiutta joukkoraiskauksiin ei ole vertailtu, eikä luultavasti vertaillakaan. Mutta mitä tapahtuu, kun maassa alkaa olla satoja tuhansia nuoria miehiä joilla ei ole työtä, jotka eivät integroidu, eivät kotoudu, eivät voi solmia normaaleja ihmissuhteita (=saa vapaaehtoista pesää), joista osan avustuksia on leikattu eikä minimit riitä kunnolliseen elämään. Mitä tapahtuu. Astuvatko unelmoijat esille ja kertovat että nyt unelmat ovat täyttyneet vai alkavatko he vaatia lisää etuuksia ja ymmärtämystä näille tulokkaille.

Vastakkainasettelu kärjistyy sitä rajummin, mitä enemmän kansalle valehdellaan. Eivätkö päättäjät tätä ymmärrä?

Tämä täällä ahkerasti lainattu professori (kiitos kun tutustutitte minut häneen) kommentoi juuri tätä aihetta ansiokkaasti:

http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2015/09/turvapaikanhakijoita-ammuttiin.html

"Yle kertoo uutisessaan, että Lahdessa Hennalan entiseen varuskuntaan turvapaikanhakijoita tuonut linja-auto aiheutti suomalaisittain poikkeavaa käytöstä, jolle mallia lienee haettu tulijoiden kotimaista tai mahdollisesti Ruotsista. Linja-autoa ja heitä avustavia suomalaisia ammuttiin ilotulitusraketeilla ja heiteltiin kivillä.

Tuomitsen tämän käyttäytymisen äärettömänä typeryytenä. Väkivalta ei ole toivottava eikä hyväksyttävä keino ratkaista turvapaikanhakija-ongelmaa, toisin kuin rauhallinen mielenosoitus tai sanan säilällä sivaltaminen olisivat olleet. Ilotulitteiden ampujat ja kivien heittäjät ovat sen sijaan vajonneet argumentoinnissaan keskiaikaiselle tasolle.

Samalla joudun tässä neuvomaan Suomen hallitusta. Sen on viimeistään nyt syytä katsoa peiliin ja yrittää ymmärtää mistä väkijoukon riehuminen johtuu. Ja katsomaan tarkasti. Sekä tekemään oikeat johtopäätökset, jotta Lahdessa nähty käyttäytyminen ei toistuisi eikä ainakaan muuttuisi käyttäytymisen valtavirraksi.

Ihmiset tietävät, että nykyisenkaltainen maahanmuutto tulee jatkuessaan muuttamaan yhteiskuntaamme peruuttamattomasti. Asiaan ei vaikuta lehdistön krooninen valehtelu monikulttuurisuuden auvoisuudesta, eikä myöskään ministerien valehteleminen turvapaikanhakijoiden määristä alakanttiin."
 
0000c687_medium.jpeg


KKK vai hiljaisen viikon katumuskulkueeseen Sevillassa osallistuva nazareno? Siinä menee p-lakeilla pakka sekaisin jos kundi saadaan kiinni ja se tietää Sevillan vuosisataisesta perinteestä.

Oli melkoinen kokemus kun vietin 2014 päästäisen Sevillassa sielä duunissa olevan emäntäni hoteissa....
 
"Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International puolestaan kertoi vahtivansa Lampedusan keskusta tarkkaan. Järjestön mukaan on vaara, että sormenjälkien ottamisessa voidaan käyttää tarpeettoman kovaa voimaa, jos tulijat eivät halua antaa jälkiään. Tämä estäisi Dublin-sopimuksen mukaan mahdollisuutta hakea turvapaikkaa muista EU-maista."

Tuo Dublin pitäisi panna uusiksi ja selkokielellä ottaa siinä kantaa mikä on pakko, mikä ei ja mitä tehdään jos tulija ei halua tehdä sitä mikä olisi pakko. Nyt se vaikuttaa epäselvältä mössöltä jonka yli viranomaisia tottelematon tp-shoppailija voi kävellä ilman suurempia estelyjä.
 
0000c687_medium.jpeg


KKK vai hiljaisen viikon katumuskulkueeseen Sevillassa osallistuva nazareno? Siinä menee p-lakeilla pakka sekaisin jos kundi saadaan kiinni ja se tietää Sevillan vuosisataisesta perinteestä.

Oli melkoinen kokemus kun vietin 2014 päästäisen Sevillassa sielä duunissa olevan emäntäni hoteissa....

Entäs jos/kun jonkun kriisin takia alkaisi tulla paljon hindu-pakolaisia maahamme? Mistä sitä tietää vaikka tässäkin kuvassa Hindu Jugend palvoisi Aatua, p-lakit ihmeissään ja suvaitsevaistolla latte väärässä kurkussa.

Swastika.jpg
 
Kuvista päätelle klanilaisella tulisi olla risti kaavussa, Hennalan tyypillä ei ollut ristiä:

013113-national-ku-klux-klan-kkk-racist-las-vegas-school-presentation.jpg

Tämä kolmen koon touhu on kyllä jotain täysin käsittämätöntä. Aikuiset miehet pitävät salamenoja lakanaan kietoutuneina. Ei saatana....

Lahden klaanikloonilla muuten oli risti. Se oli siinä lipussa...
 
Oikea KKK on nykyään hajaantunut joukko epämääräisä viharyhmittymiä mutta YLEn toimittelija ylensi sen terroristijärjestöksi.

Kaapupelle ainakin saa huomiota, mitä kai halusikin.

Samalla tapahtuma ja sille ämpärikaupalla annosteltu julkisuus tekee taas järkevästä keskustelusta vaikeampaa.
 
Emme väitä. Koraani antaa selkeän luvan syödä ihan mitä vaan jos on hätä eikä muuta saatavilla. Kunnon muslimilla ei ole perustetta kieltäytyä läskisoosista tai siankimpaleita sisältävästä hernerokasta jos tämä on tp-hakija vieraan maan elättinä.

http://www.islamopas.com/koraani/002.htm

172. Te jotka uskotte, syökää sitä hyvää, jota Me teille suonut olemme, ja kantakaa Jumalalle kiitokseksenne, jos hän on teille se, ketä todella palvelette.

173. Hän on ainoastaan kieltänyt teitä syömästä itsestään kuolleen tai pedon repimän eläimen lihaa, verta, sianlihaa ja sellaista, jota teurastettaessa on mainittu jonkun toisen kuin Jumalan nimi. Mutta jos jotakuta hätä pakottaa, eikä hänellä ole siihen himoa eikä ole rikollista aikomusta, niin se ei ole mikään synti hänelle; katso, Jumala on armahtavainen ja laupias.


Meillä itsellä on vaan liian paljon porukkaa jolle tärkeintä on että tp-hakijan falafelit ja lammasmuhennokset ovat juuri niin kuin kotomaassakin oli että ollaan mahdollisimman hyviä ja suvaitsevaisia.
Heillehän ymmärttäkseni on kerrottu että täällä tehdään heidän eteen KAIKKEA, jos ministerit ottavat omiin koteihin, niin lammasmuhennoksen pitää olla halal ja sopivasti rasvainen. Onko ollut jo niitä, jotka toivoneet bahlavan jälkkäriksi?

Tämä olisi viisasta, mutta kauanko parakkien rakentamiseen menee aikaa?
Halla-aho rakentaisi pakolaisille parakkikylän Ruotsin rajalle – "Jumppasalit loppuvat"
http://www.hs.fi/politiikka/a1443067940320
 
Tuo Dublin pitäisi panna uusiksi ja selkokielellä ottaa siinä kantaa mikä on pakko,
Ei EU ´muuta mitään säädöksiä liikkumisen rajoittamiseksi eikä peräänny Liittovaltiokehityksestä eikä estä pakolaisten tuloa Eurooppaan, Edellisestä kokeilusta jäi jäljelle video ehkäpä näemme samanlaisen näytelmän lähitulevaisuudessa päähenkilö on tosin toinen mutta hämmennys on sama.

 
Kaapupelle ainakin saa huomiota, mitä kai halusikin.

Samalla tapahtuma ja sille ämpärikaupalla annosteltu julkisuus tekee taas järkevästä keskustelusta vaikeampaa.

Vähän ristiriitainen tämä keissi kuitenkin; Kuvottavaa suomenlippuineen kuten Soini hyvin sanoi ja äärimmäisen mautonta, tekee maan sisäiselle keskustelulle ja nuivalle linjalle pahasti hallaa. Toisaalta mediahuomio ulkomaita myöten ja pakolaisten somettelu asiasta kotomaihinsa saa todennäköisesti monia päätöksiään empiviä valikoimaan joko olla lähtemättä tai menemään jonnekin muuhun maahan.

Huom. Edellisessä huomiossa ei ole ripaustakaan "tarkoitus pyhittää keinot" tyyppistä ajattelua. Kyllä tämä suuri tp-myllerrys on saatava aisoihin ihan järkiperäisin poliittisin keinoin.
 
Back
Top