No nyt löytyi hyvä kirjoitus. Järjen ääni huutaa erämaassa. Ja vieläpä naisen (Anna
Koskela) kirjoittama, aiemminhan olemme olleet kritisoimassa etupäässä vain me tunnekylmät ja empatiakyvyttömät miehet.
P.S: Tuo "Ayla ja muutama muu"-kirjoitus on se mistä homma tämän oululaisen Annan kohdalla lähti. On kyllä niin rohkea veto että oksat pois. Kannattaa käydä lukemassa. En kuitenkaan viitsi kopioida tälle foorumille kun siinä on se kuolleen lapsen kuva kahteen otteeseen - tämä siis varoituksena kaikille pienten lasten vanhemmille.
http://tamamatka.pallontallaajat.ne...imautumisen-pelko-estaa-mielipiteen-ilmaisun/
Rasistiksi leimautumisen pelko estää mielipiteen ilmaisun
Lahden Hennalassa tapahtunut KKK-ylilyönti on idiotismin huipentuma. Mennään ja kivitetään turvapaikanhakijoita kuljettanutta bussia ja SPR:n työntekijöitä, kun se oikea osoite olisi kai eduskunnan portaat. Hieman kuten Hajj-pyhiinvaelluksella Minassa. Siitä vaan kiviä saatanaa ja pahan valtaa kohden. Kyllä helpottaa.
Hallituspuolueet vastustavat tietenkin jyrkästi väkivaltaa ja uhkailua. No niin tekee myös suurin osa suomalaisista! Täytyy silti kysyä, mitä eduskunta, hallitus ja neuvonantajat oikein odottivat? Että 350 000 työtöntä työnhakijaa syleillen ottaa vastaan 50-60 000 turvapaikanhakijaa osin paikkakunnille, missä ainut ulkomaalainen on tähän päivään asti ollut se kiintiömamu pitserian tiskin takana? Olisiko pitänyt varautua?
Turvapaikanhakijoita tulee 500 päivässä rajan yli, ja jotkut heistä syyllistyvät aivan varmasti myös rikoksiin. Maahanmuuttokriittisistäkin joku tempaisee myös varmasti uudestaan. Typeryyden määrä on aina joukossa vakio. Ihmeen hyvin tähän asti on mennyt. Kummallakin puolella.
Elä itse kuplassasi jos haluat
Se missä ei mene hyvin, on keskustelu. Osa ystävistäni on julistanut, että he eivät hyväksy mielipiteitäni. Samoin kiitos, mutta en kuitenkaan rakenna ympärilleni kuplaa, jossa on vain minulle sopivia mielipiteitä. Olen avoimen utelias keskusteluun jokaiseen suuntaan, ja en todellakaan ole ”yhden totuuden” kannattaja. Nyt ollaan tilanteessa, jossa eri mieltä olevat ihmiset puhuvat toistensa ohi ja kiihottavat toisiaan kärjistäen ja ymmärtäen tahallaan väärin.
Ja huom! En tarkoita, että maahanmuuttajia sumeilematta vihaavia ihmisiä ”täytyy ymmärtää eikä heitä saa leimata”.
Rasistiksi leimautumisen pelko estää mielipiteen ilmaisun
Se mikä minua pelottaa ihan oikeasti, ovat ne kymmenet yhteydenotot, jotka sain
Pikku Ayla ja muutama muu -postauksen jälkeen henkilökohtaiseen mailiini. Osa ihmisistä oli nähnyt todella paljon vaivaa salatakseen henkilöllisyytensä. Nämä viestit voi tiivistää nopeasti yhteen:
Rasistiksi leimautumisen pelko estää mielipiteen ilmaisun.
Miettikääpä hetki. Ihmiset kirjoitavat anonyymisti minun henkilökohtaiseen mailiini, että ovat samaa mieltä kanssani, mutta eivät uskalla kertoa sitä muille. Ja ei, kirjoitus ei ollut rasistinen. Käy lukemassa, jotta tiedät mistä puhutaan.
Suomessa on suuri joukko hiljaisia kansalaisia
Suomessa on suuri hiljainen joukko kansalaisia, joka ajattelevat mielessään, että nyt tänne tulevat, eivät ehkä ole niitä kaikista hädänalaisimpia, mutta jotka ottaisivat vastaan mielellään heikompia, naisia ja lapsia. He eivät ole samaa mieltä Refugees welcome-kylttien heiluttelijoiden kanssa, mutta jättävät omat kyltit tekemättä. He eivät ole valmiita hyväksymään miljardien menoerää, mutta kertovat mielummin mielipiteensä AY-liikkeen toimista, kuin tästä.
Tämä hiljainen suomalaisten joukko tuntee itsensä nyt syystä petetyksi. Se on luottanut EU:n kykyy ratkaista ongelmia, mutta nähnyt yhteisön täydellisen kyvyttömyyden toimia kriisissä. Se on odottanut hallitukselta jämäköitä toimia, mutta joutunutkin katsomaan sivusta, kuinka Suomessa yhtäkkiä vaeltaa tuhansittain ihmisiä ilman rekisteröintiä. Se on tehnyt omia laskutoimituksiaan tiliotteen ääressä, ja todennut, että valtion jo tyhjää kassaa rasittaa tulevaisuudessa joukko ihmisiä, joiden tarpeet ajavat kantasuomalaisten ohitse.
Tämä hiljainen joukko suomalaisia ei ole empatiakyvytöntä, tai kouluttamatonta. He eivät ole vastuuttomia, eivätkä kylvä tuhoa polttopulloilla. Heillä on maahanmuuttopolitiikasta mielipide, mutta he eivät tiedä, missä asiasta voisi puhua kiihkottomasti.
Tämä hiljainen suomalaisten joukko ei halua ottaa kantaa pakolaiskeskusteluun julkisesti, koska monikulttuurisuuden kaikissa muodoissaan suvaitseva joukko, on heistä pelottava äänekkyydessään ja rasistikortti napsahtaa pienimmästäkin eriävästä mielipiteestä.
Tämä hiljainen suomalaisten joukko ei uskalla kertoa vastaanottokeskuksiin liittyvistä epäilyksistään ja peloistaan, koska #eirasismille-joukkojen vastaukset tarkoittavat usein vain kertojan syyllistämistä ja pelon mitätöintiä. ”
Nyt loppuu tuollaiset rasistiset ajatukset ja touhut, tärkeämpää kuin sinun pelkosi on jakamaton ihmisarvo, joka kuuluu kaikille”, julistaan jo
Hei, Rasistipaska -kirjoituksessa.
Suurin ongelma on se, että tämä hiljainen suomalaisten joukko ei uskalla vapaasti kertoa mielipidettään Suomessa rasistiksi leimautumisen takia.
–
*Rasismi on ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista. Rasismiin kuuluu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Rasismia käytetään vallan välineenä.