Mitenkään väheksymättä inhimillisiä kärsimyksiä, tämä on erittäin opettavainen kertomus juuri siitä, miksi hallitsematon maahanvyöry olisi pitänyt pysäyttää heti ensi metreillä, mutta Orpo nukkui. Mitkään resurssit, eivät sen enempää viranomaisten kuin vapaaehtoistenkaan, olleet valmiita tähän. Eivätkä ne valmiiksi tulekaan nykyisillä tulijamäärillä.
Lyön melkein vetoa, että jutussa kuvatun pyörätuolinaisen edelle on "ehtinyt" rekisteröitymään kymmeniä geelitukkanuorukaisia, heikoimmat eivät näissä kekkereissä menesty. Jutussa kuvatut tulijat ovat mitä ilmeisimmin tulleet pohjoisen kautta, mutta eivät ole hakeutuneet viranomaisten puheille kuin vasta Helsingissä. Ja edelleen mitenkään väheksymättä jutun kertojana toimivan naisen auttamishalua, voisin kuvitella että hän ensimmäisten joukoissa olisi kieltämässä maahantulon rajoittamista. Ja juuri jutussa kuvatunlaiseen tilanteeseen se on johtanut.
Varhaiskevällä terveyskeskuksen liepeilla näin pyörätuolilla liikuvan vanhuksen jolla oli pelkkä aamutossut, tosiaan vain yksi ja verkkarit josta lahkeet oli kääritty ylös. Miehellä oli kuitenkin talvitakki, mutta sekin auki, ei pipoa. Ulkona oli kylmä. Vanhus oli selvästi eksyneen ja hyvin sairaan näköinen. Tämän näin auton ikkunasta, kun pysähtyimme päästämään jalankulkijat, muuten olisin kysynyt häneltä miksi hän oli siellä jalat paljana. Niin, kiinnitin huomiota hänen jalkoihin, ne olivat turvonneet ja punertavan siniset. Ketään ei ollut vieressä.
Meidän talossa melkein 90 vuotias vanhus nukahti kesken ruoan lämmittämistä, savu ja haju oli melkoinen rappukäytävässä pitkään, paloautokin kävi, onneksi oli vain savuvahinko ja vanhuskin selvisi hengessä, näin kun hänet viettiin sairaalaauton, näin kuin palohenkilökunta sukelsi savua täynnä olevaan asuntoon. Ennen tätä vanhus oli kaatunut pihalla, ja löi pään auki, näin kun hän käveli ja kummallisen nopeasti, hän kertoi että halusi viedä roskapussi ja sitten kaatui, en nähnyt kyllä mitään roskapussia hänellä, kutsuin ambulanssin, hän makasi siellä asfaltilla, ja häntä ei saanut siirtää, kun näin käskettiin, kävin hakemaassa kuitenkin talouspaperirulla ja laittoi hänen pään alle, koska asfaltilla oli jo verenlämmikkö. Odotimme pitkään, mutta valitettavasti yksin, minä ja vanhus, ikkunoista kurkittiin, mutta kukaan ei tullut, pysähtyi vain yksi työstä palaava naapuri, ja suostui pyynnöstäni soittamaan vielä kerran hälytyskekskukseen kiirehtimaan..ajatuksissa oli hakea huopakin, oli viilea, ja asfaltilla makaminen varmasti tuntui vanhuksen kehossa, mutta en voinut jättää hänet yksin. Vanhus ja hänen sukulaiset odottivat pitkään paikan vanhustentaloon. Tämän jälkeen hän ei palanut enää, hän kuoli sitten myöhemmin sairaalassa.
Näin on suomalaisten vanhusten kanssa. Olisin voinut kyllä kirjoittaa lyhyempi, mutten onnistunut.
En halua vähäksyä kenenkään hätää, mutta sitä on ympärillä yllin kyllin, ei tarvitse mennä pasilaan..
