Jonkinlainen perusresepti ulkomaalaisiin häiriköihin, tai vaikka kotimaisiin, kannattaa miettiä etukäteen.
Mikäli joku pitää pelkkää älämölöä, ei ole puuttumisen arvoista. Mikäli alkaa rikkoa paikkoja tai ahdistelee, tee heti ilmoitus. Mikäli jonkun terveys on vaarassa, käytä harkintaa ja mieti resurssisi. Tuskin pärjäät kymmenelle karpaasille. Aina kuitenkin voit ja sinun tietenkin myös pitää käyttää puhelinta.
Ei pidä mennä päin tilanteeseen. Monesti ulkopuolisen päättäväinen puuttuminen tai tuleminen etäältä edes verbaalisti tilanteeseen on keskeyttänyt teon. Moni teko taas on tehty, koska joku ei välitä.
Mikäli tartut kättä pitempään, muista, että sitä pitää sitten olla myös valmis käyttämään, mutta silloin tilanteen pitää edellyttää
hätävarjelun välttämättömyyttä. Tämä on hyvin monimutkainen asia, joka pitää avata.
Rikoslain 4 luvun 4 § hätävarjelusta kuuluu
Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.
Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.
Yksi juristerian konnuksia on tässä, mutta tavallaan se myös suojelee hätävarjelun suorittajaa. Hätävarjelun oikeutuksen kannalta ratkaisevaa on puolustautujan
perusteltu käsitys, ei niinkään se, miten aktiivinen hyökkäys on kyseessä. Vaikka laissa ei tätä enää erikseen mainitakaan,
myös toisia henkilöitä saa suojella.
Puolustautumiskeinoja vertaillessa on arvioitava ainakin seuraavia seikkoja:
- Suojeltava oikeushyvä: Hengen ja terveyden suojaamiseksi voidaan käyttää pidemmälle meneviä voimakeinoja kuin pelkän omaisuuden turvaamiseksi. Siinä missä omaa henkeä uhkaavan haulikkomiehen sivaltaminen puukolla saattaa olla hyvinkin perusteltua, autovarkaan kohdalla vastaava toiminta on jo huomattavasti kyseenalaisempaa.
- Hyökkääjän henkilö: Mikäli puolustautuja ei ole todelliseessa vaarassa esim. hyökkääjän koon, humalatilan tms. seikan takia, on vahvoja voimakeinoja vaikea puoltaa. Lain esitöiden mukaan puolustajan tulisi erityisesti harkita voimakeinojen kohtuullisuutta tilanteessa, jossa alkuperäisen teon rangaistavuus on kyseenalainen (esim. ilmeisen mielenvian, erehdyksen tms. takia).
- Puolustautujan henkilö: "Kokonaisuutena arvioiden puolustettavana" on vaikea pitää runsasta voimakeinojen käyttöä, mikäli puolustautuja voisi vaivattomasti välttää tilanteen esim. pakenemalla. Vaikkakaan laki ei aseta erityistä pakenemisvelvollisuutta, se ei myöskään anna yleistä oikeutta vahingoittaa hyökkääjää tarpeettomasti. Myös puolustuskeinoja valitessa on huomioitava kyvylliset seikat.
Liian aikainen tai myöhäinen puolustautuminen ei ole hyväksyttyä hätävarjeluna. Puolustautumisen täytyy ajoittua siten, että sen todellinen merkitys on hyökkäyksen torjuminen. Etukäteen aloitettu puolustus on usein jo aloitteentekoa, ja siten liiallista voimankäyttöä. Ensimmäistä iskua ei toisaalta tarvitse kuitenkaan odottaa. Toisaalta jälkikäteinen - ja tyypillisesti liian pitkään jatkettu - puolustautuminen on jo kostoa.
RL 4:4:n 2 momentti säätää hätävarjelun liioittelusta. Tästä on kyse, kun voimatoimet ovat kohtuuttomia olosuhteet huomioon ottaen. Kyse voi olla joko siitä, että keinot ovat suhteettoman voimakkaita hyökkäykseen (nyrkinheiluttajan ampuminen haulikolla) tai suojeltavaan oikeushyvään (pysäytetään omenavaras singolla) nähden, tai että niitä käytetään ajallisesti väärin (jatketaan jo taltutetun ryöstäjän potkimista tms.).Liioittelun rajanvedon perimmäinen ongelma on se, että nopeassa tilanteessa on hyvin vaikea arvioida sopivaa voimakeinojen määrää, ja hätätilanteessa helposti toimii turhan radikaalisti. Asiaa jälkikäteen rauhassa istuen tarkasteleva tuomioistuin on tässä suhteessa kovin altis jälkiviisaudelle. Arvioinnissa huomioidaan henkilökohtaisiakin ominaisuuksia ja tuntemuksia, mutta ei rajattoman pitkälle; esimerkiksi "kiivas luonne" ei oikeuta kovin kummoiseen väkivallantekoon.
Hätävarjelun liioitteluna tehty toimenpide on rikoksen anteeksiantoperuste, jos puolustautujalta ei olisi olosuhteet huomioiden voitu odottaa muunlaista käytöstä, vaikka voimakeinot sinänsä olisivatkin olleet ylimitoitettuja. Toisaalta jos toimintatapaa pidetään moitittavana, voidaan tekijä tuomita joko normaaliin tai alennettuun rangaistukseen - tällöin kyse on esimerkiksi "hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä". Asia on pitkälti tuomioistuimen tapauskohtaisen harkinnan varassa.
