Pakolaisuus

Jumbon irakilaisista
http://professorinajatuksia.blogspo...=Feed:+blogspot/Ipsas+(Professorin+ajatuksia)

Vantaan Sanomien uutisen mukaan kauppakeskus Jumbon yhteydessä on esiintynyt irakilaismiesten asiatonta käytöstä naisväekä kohtaan. On ollut katselua, seuraamista, huutelua ja jopa koskettelua. Niiden seurauksena jotkut vanhemmat eivät enää päästä tyttäriään Jumboon ja monet naistyöntekijät ovat ruvenneet kulkemaan taksilla töistä kotiin.

Uutinen on hälyttävä kaikissa tapauksissa.

Mikäli kerrotut tapaukset ovat todellisia, ovat ne merkki siitä että seksuaalinen väkivalta Jumbon tiloissa tai sen lähistöllä on vain ajan kysymys. Viranomaisilla on siis kiire: on parempi estää vääjäämätön etukäteen kuin selitellä jälkikäteen sitä, miksi maahanmuuttajien on annettu jälleen pilata yhden suomalaisen naisen elämä.

Jos taas Jumbon yhteyteen sijoitetuissa tarinoissa ei ole perää, se kertoo monien vantaalaisten suuresta vastenmielisyydestä maamme pakolaispolitiikkaa kohtaan. Tämäkin on hälyttävää, sillä osa Jumbossa aikaansa viettävistä irakilaisista tulee joka tapauksessa saamaan turvapaikan, eikä kantaväestön vihamielinen suhtautuminen auta yhtään heidän kotoutumistaan tai integroitumistaan. Se johtaa vain syrjäytymiseen ja siis monikymmenvuotisiin ongelmiin.

Tämäkin tapaus osoittaa selvästi, ettei suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa ole kaikki kohdallaan. Ennen kaikkea Suomen vetovoimatekijät tulisi painaa niin alhaisiksi, ettei kenenkään kannattaisi enää lähteä toiviomatkalle Irakin kaltaisista maista, joissa rauhattomien alueiden asukkaat voisivat ratkaista ongelmansa muuttamalla valtakunnan rauhallisempiin osiin.

Toivottavasti myös maamme hallitus ja eduskunta ymmärtävät lukea Jumbon tapahtumien sanoman oikein: nyt ei ole aikaa viivyttelyyn, vaan päätökset ja toimenpiteet maahanmuuttopolitiikan kiristämiseksi on saatava aikaan heti. Se tarkoittaa jo esillä olleiden toimenpiteidenpikaista toteuttamista - siis mm. tulijoiden sosiaaliturvan laskemista, palautussopimusten solmimista sekä turvapaikkakriteerien tiukentamista.
 
Norjan raja vuotaa mutta ei Suomen. Syystäkin Soini kiitteli Venäjän rajavalvontaa. Tuossa on kuitenkin pohjoismainen ennakkotapaus sille, että selkeästi perusteetta turvapaikkaa hakevat voidaan käännyttää ilman hakemuksen käsittelyä. Norja aikoo tyynesti sanoa heipat tältä osin tietyille kv-velvoitteilleen ja toimii tilanteen vaatimusten mukaan. Tämä antaisi entistä enemmän Suomelle perusteita sanoa samoin kuin Norja: "Nämä ihmiset eivät kärsi hätää. He ovat turvassa Ruotsissa." Mutta sitä päätöstä torppaamassa myös Soini, koska kansliapäällikkö Nerg:in sanoin: "Rajojen sulkeminen olisi diplomaattinen itsemurha."

http://yle.fi/uutiset/norja_alkaa_k...aman_tien_takaisin__eivat_karsi_hataa/8382585

Norja alkaa käännyttää Venäjältä tulevat turvapaikanhakijat saman tien takaisin – "Eivät kärsi hätää"
Norjaan on saapunut tänä vuonna noin 1 200 turvapaikanhakijaa Venäjältä, kun vastaava määrä viime vuonna oli 20.

Kuva: Yle
Norja valmistelee Venäjän kautta maahan saapuvien turvapaikanhakijoiden käännyttämistä saman tien takaisin, kertoo yleisradioyhtiö NRK. Norja on myös pyytänyt Venäjältä selvitystä, miksi Pohjois-Norjaan on saapunut Venäjältä niin paljon turvapaikanhakijoita.

Norjan ulkoministeri Børge Brende keskusteli asiasta Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa Barentsin euroarktisen neuvoston kokouksessa Oulussa keskiviikkoiltana.

– Pyysin selitystä, miksi Storskogiin saapuu satoja turvapaikanhakijoita Venäjältä, mutta Suomeen ei yhtään. Lavrov sanoi, että hän selvittää asiaa, Brende kertoo NRK:lle.

Useimmat turvapaikanhakijat saapuvat Norjan Storskogin raja-asemalle polkupyörällä Venäjän puolelta Nikkelin kaupungista. Tänä vuonna heitä on saapunut jo 1 200, kun vastaava määrä viime vuonna oli 20. Storskogin raja-asemalla arvioidaan, että turvapaikanhakijoiden määrä voi nousta 5 000:een vuoden loppuun mennessä.

Norjan oikeusministeriö on ilmoittanut, että Venäjältä saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemuksia ei käsitellä. Norjan hallitus valmistelee maahanmuuttovirastolle ohjeita turvapaikanhakijoiden välittömästi käännyttämisestä takaisin Venäjälle.

– Nämä ihmiset eivät kärsi hätää. He ovat turvassa Venäjällä. Meidän on käytettävä resurssimme niiden hyväksi, jotka todella tarvitsevat sitä, Norjan oikeusministeri Anders Anundsen sanoo NRK:lle.

NRK:n selvitysten mukaan turvapaikanhakijoiden joukossa on muutamia henkilöitä, jotka ovat asuneet Venäjällä jopa 12 vuotta.

Kun Yle Uutiset kysyi keskiviikkona Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovilta, tulisiko Venäjän vastaanottaa enemmän turvapaikanhakijoita Syyriasta, tämä vastasi, että kansainvälisen oikeuden mukaan turvapaikanhakijat saavat itse päättää siitä, mihin maihin he haluavat hakeutua. Hän ei antanut suoraa vastausta kysymykseen.


Miten rasistista ja kansainvälisen oikeuden vastaista toimintaa Norjalta. Maa on nyt selvästi ajautunut diktatuurisen fasismin kouriin ja ruvennut osaksi pakolaisvastaista Unkari-kerhoa - voidaanko sanoa että Norja enää noudattaa meidän näkemystämme 'eurooppalaisesta demokratiasta'?

Odotan ja suorastaan vaadin että Suomen hallitus alkaa mitä pikimmiten laatimaan pakotelistaa Norjaa vastaan, sillä eihän tämmöistä törkeää kansainvälisten sopimusten ja lakien rikkomista voida hyväksyä minkään maan osalta :mad: EU:n on yhtenä rintamana nyt näytettävä että miten naapurinamme tulee käyttäytyä! Esitän myös että tarvittaessa voimme ryhtyä myös järeämpiin toimenpiteisiin Norjan rajan suunnalla, jotta kansainväliset ihmisoikeudet toteutuvat hädänalaisten osalta!

..ja sitten heräsin unesta :oops:
 
Väite: Vaiettu ilmiö avaa Euroopan ovet – ihmiset ”eivät ymmärrä” mitä tekevät

bp8h1098_0.png

Teppo Ovaskainen
Luotu:
15.10.2015 14:43
Päivitetty:
15.10.2015 15:08

Eurooppaa riivaavan ihmissalakuljetuksen harvemmin esiin nostettu piirre on eurooppalaisten oma ”passiivinen hyväksyntä” ja myötämielisyys ilmiötä kohtaan.

Aihetta sivutaan useaan otteeseen aiemmin syksyllä suomeksi julkaistussa italialaisteoksessa Kuoleman matkatoimisto (Art House 2015). Kriminologian tutkija Andrea Di Nicola ja toimittaja Giampaolo Musumeci haastattelivat kirjaa varten lukuisia ihmissalakuljettajia, joista valtaosan bisnes suuntautuu Eurooppaan päin. Vuonna 2014 julkaistua kirjaa on päivitetty tänä vuonna.

Etenkin huonon taloustilanteen riivaamissa Etelä-Euroopan maissa paikalliset asukkaat ovat hyödyntäneet ”kriisiä kriisissä”. Kirjoittajille selvisi kreikkalaisessa, Turkin rajalla sijaitsevassa Evrosin maakunnassa, että osa paikallisista maanviljelijöistä oli alkanut kuljettaa siirtolaisia maksusta maiden halki. Siirtolaiset kulkevat lähinnä alueen läpi pyrkiäkseen pohjoisempiin EU-maihin.

– Kreikkalaiset maanviljelijät ovat vain vähäisiä välikäsiä, mutta heidän panoksensa ansiosta rajan ylitys helpottuu huomattavasti, kirjassa todetaan.

Siirtolaisten virta koetaan myös häiriöksi, mutta taloudellisesti moni hyötyy tilanteesta.

Italialaisen Leccen syyttäjänviraston päällikkö Cataldo Motta puolestaan vertaa tilannetta savukkeiden salakuljetukseen takavuosina. Ihmissalakuljetuskin saa hiljaisen hyväksynnän, tai ainakaan sitä ei pidetä ”erityisen tuomittavana”.

– Ihmiset eivät puutu asiaan tai saattavat jopa auttaa salakuljettajia pienillä palveluksilla, Motta sanoo kirjassa.

Tällä tavallisten ihmisten huomaamattomalla avulla on Mottan mukaan ”suunnaton merkitys” ihmissalakuljetusta tekevien organisaatioiden toiminnan sujuvuudelle.

– Salakuljettajat tarvitsevat paikallisten ihmisten myötämielisyyttä hämäriin puuhiinsa. Ihmiset, jotka sulkevat silmänsä, eivät ymmärrä, miten suuri merkitys heidän tarjoamallaan passiivisella avunannolla on.

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/12...mio-avaa-euroopan-ovet-ihmissalakuljettajille

Kirja löytyy tuolta:
http://kauppa.tietosanoma.fi/9789518845785
https://www.booky.fi/tuote/andrea_d...sto_ammattina_ihmissalakuljetus/9789518845785
 
Kyllä kyllä. Comrad Soijniev voisi tosiaan ottaa asian esille seuraavassa satelliitti-valtioiden raportointi kokouksessa kremlissä ja samalla osoittaa nöyryyttä ja uskollisuutta Isä Aurinkoiselle lupaamalla ottaa edelleen kuivana kakkoseen.

Kyllä Soini on ministerikaudellaan osoittanut nöyryyttä EU:n suuntaan enemmän kuin Isä Aurinkoiselle. Mutta ei auta, isommasti on viime aikoina tullut kakkoseen sieltä puolelta minne on nöyristelty enemmän. Tosin ei Soinille, hänhän elää nyt henkilökohtaista unelmaansa maailman mahtavien joukoissa.
 
Kyllä Soini on ministerikaudellaan osoittanut nöyryyttä EU:n suuntaan enemmän kuin Isä Aurinkoiselle. Mutta ei auta, isommasti on viime aikoina tullut kakkoseen sieltä puolelta minne on nöyristelty enemmän. Tosin ei Soinille, hänhän elää nyt henkilökohtaista unelmaansa maailman mahtavien joukoissa.


@Geronimo tästä jotain kirjoittikin...

http://maanpuolustus.net/threads/harmaan-talouden-torjunta-hyytyy-suomessa.4735/#post-278750

http://maanpuolustus.net/threads/kärkipoliitikkojen-vahtimisketju.3851/page-89#post-278775
 
Katohan! Pientä suomalaisten oikeuksien puolustamista.

Perussuomalaiset esti pakolaisten asunnon hakua helpottavan lakimuutoksen
TYÖELÄMÄ 15.10.2015 - 16:10 4 http://www.rakennuslehti.fi/2015/10...sten-asunnon-hakua-helpottavan-lakimuutoksen/


Ympäristöministeriö on vetänyt takaisin lakimuutoksen, joka olisi tehnyt oleskeluluvan saaneista pakolaisista suomalaisten kanssa yhdenvertaisia vuokra-asunnon hakijoita.

Asiassa on kysymys korkotukilain asukasvalintaa koskevien ehtojen muutoksesta. Ympäristöministeriön valmisteleman ehdotuksen mukaan laista olisi poistettu ehto, jonka mukaan Ara-asunnon hakeminen edellyttää vähintään vuoden mittaista oleskelulupaa.

Rakennuslehden saamien tietojen mukaan ympäristöministeriö on vetänyt asukasvalinnan ehtoja koskevan muutosesityksen pois. Päätöksen taustalla on perussuomalaisten vastustus.

Jotkut ovat pelänneet, että asukasvalinnan muutos syrjäyttäisi asuntojonossa pienipalkkaiset työssäkäyvät asunnon hakijat, kun maahanmuuttajat ajaisivat heidän ohitseen pakolaisstatuksen turvin.

Esimerkiksi kohtuuhintaista vuokra-asumista ajava Kova ry arvioi lakiehdotuksesta antamassaan lausunnossa, että varsinkin pienituloiset palvelualan työntekijät jäävät muutoksen jälkeen asuntomarkkinoilla väliinputoajiksi.

Ympäristöministeriön hallitussihteeri Ville Koponen on kuitenkin todennut, ettei lakimuutos muuttaisi oleellisesti nykytilannetta. Tähänkin saakka turvapaikan hakijat ovat saaneet pääsääntöisesti vuoden mittaisen oleskeluluvan.

Mikko Kortelainen
 
http://www.karjalainen.fi/uutiset/u...t-yrittaja-oli-pienoinen-farssi-spr-kommentoi

Julkaistu: 15.10.2015 12:19 | Päivitetty: 15.10.2015 12:25
Turvapaikanhakijoita majoittanut yrittäjä: Oli pienoinen farssi - SPR kommentoi
Arttu Koistinen

Sport Bed Oy:n yrittäjä Heli Liukka teki Suomen Punaisen Ristin kanssa sopimuksen Kontiolahden Kontiorannan kasarmin käytöstä turvapaikanhakijoiden hätämajoitustilana. Sopimus päättyi 5. lokakuuta. Sopimusta ei jatkettu.

Liukalle (kuvassa) jäi touhusta huono maku suuhun, hän kertoo. Tiloja ei siivottu kunnolla käytön jälkeen ja majoittujat polttivat tupakkaa sisällä, yrittäjä mainitsee.

- Vessat käytiin pesemässä uudelleen, nyt ne ovat ok. Lattioilla on edelleen likaisia tahroja ja hiuksenpätkiä ja muuta sellaista. SPR:n mielestä siivous oli riittävä. Tupakointi sisällä meinattiin painaa villaisella, Liukka sanoo.

Liukan mukaan jotkut turvapaikanhakijat käyttäytyivät ”todella törkeästi”. He valittivat yrittäjän mukaan esimerkiksi ruoasta.

Liukan mukaan SPR:n ohjeistuksessa oli ristiriitoja. Välillä majoittujia saatiin ohjeistaa siivoustöihin, välillä ei, yrittäjä kertoo. Majoittujia kasarmissa oli kaiken kaikkiaan 120.

-  Perehdytystä olisi kyllä ehditty tehdä mutta todellisuudessa se jätettiin joidenkin ryhmien kohdalla tekemättä kokonaan. Viimeisen ryhmän kanssa perehdytys jäi aivan puolitiehen, eikä paikalla ollut kuin osa tulijoista.

- Näiden tulokin oli pienoinen farssi. Olimme sopineet kolme päivää aikaisemmin, että turvapaikanhakijat tulevat kello 16 perjantaina ruokapalvelun tilauksen takia. Tavaratilauksiin tarvitaan kolme päivää. Torstaina iltapäivällä SPR ilmoitti, että turvapaikanhakijat tulevat kello 13. Minulta kysyttiin, onko majoittujille tarjolla ruokaa, Liukka jatkaa.

Loppujen lopuksi ryhmä saapui paikalle torstaina kello 12.30, yrittäjä kertaa.

-  Paikalla ei ollut vielä tulkkia. Yritä siinä sitten englanniksi selittää tilanne. Onneksi ensimmäisessä porukassa oli kielitaitoisia, jotka tulkkasivat. Paikalla oli tuolloin vain yksi SPR:n vapaaehtoinen.

Turvapaikanhakijat jatkoivat matkaansa Kontiorannasta Kontiolahden Paiholan vastaanottokeskukseen. Yrittäjän ja Punaisen Ristin näkemykset tapahtumista ovat erilaiset.

-  Sport Bed vuokrasi meille huoneita määräajaksi, ja tämän määräajan jälkeen olemme tarkastaneet huoneet ja huoneissa on pidetty loppusiivous. Vuokrasopimus päättyi määräajan puitteissa, kun asukkaat siirtyivät Paiholan vastaanottokeskukseen, kertoo Punaisen Ristin Savo-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Kaisu Haataja.

Yrittäjän mukaan jotkut turvapaikanhakijat tupakoivat kasarmissa sisällä, ja yrittäjän mukaan SPR ei puuttunut siihen tarpeeksi tehokkaasti.

-  Teimme parhaamme niillä resursseilla, joita meillä oli käytössä, Paiholan vastaanottokeskuksen johtaja Ari Kuronen kommentoi.

-  Tilanne saapuvien asukkaiden suhteen oli sellainen, että he tulivat vuorokauden myöhässä. Kerran sattui niin, että bussi oli perillä pari tuntia sovittua aiemmin. Tällaista voi sattua, kun satoja ihmisiä siirtyy Suomen sisällä. Tällaisia poikkeuksellisia tilanteita on ollut myös muissa yksiköissä, Kuronen jatkaa.

Turvapaikanhakijoita on Punaisen Ristin Savo-Karjalan piirin alueella tällä hetkellä 700, Haataja kertoo.

- Jokainen tietää, että jos elämme kriisissä, kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan. Olemme mielestäni toimineet piirin alueella hyvin.

Suomeen saapuu lähitulevaisuudessa ainakin 150 turvapaikanhakijaa viikossa. Savo-Karjalan alueella on väkimäärään nähden vähän vastaanottokeskuksia, toiminnanjohtaja sanoo.

-  Seuraava vastaanottokeskus avataan piirin alueella todennäköisesti Pohjois-Savoon. Käymme neuvotteluja, Haataja valottaa.

Haatajan mukaan Punaisella Ristillä on kädet täynnä työtä. Humanitäärisen järjestön tehtävä on toisaalta toimia tässä tilanteessa, hän korostaa.

- Työmäärällisesti käsillä on suurin haaste sotien jälkeen. Onneksi meillä on hyvä henkilökunta ja suuri joukko vapaaehtoisia, jotka jaksavat venyä. Pitää kuitenkin aina muistaa, että vapaaehtoisuuden tarkoitus on tuottaa iloa myös tekijälleen. Tällä hetkellä suurin huoli on vapaaehtoisten jaksaminen. He tekevät tätä sydämellä, ja monesti unohtuu se omasta jaksamisesta huolehtiminen. Lisää tekijöitä siis edelleen kaivataan, Haataja kertoo.

Joensuun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä rekrytoi keskiviikkona vapaaehtoisia muun muassa Liperin Vaivion kurssikeskukseen Joensuun Iso Myy -kauppakeskuksessa.

Heidi Brand työskentelee Vaiviossa seurakunnan ohjaajana ja koordinoijana. Hän kertoo näkevänsä turvapaikanhakijoiden arkea päivittäin.

Ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Vaivion kurssikeskukseen torstaina kaksi viikkoa sitten. Suurin osa sadasta turvapaikanhakijasta on Irakista. Liperiin he tulivat suoraan Torniosta.

Brandin mukaan Vaiviossa asiat ovat hyvällä tolalla.

-  Minun näkemykseni mukaan siellä menee tosi hyvin. Olen kuullut muualta terveisiä, ja voi olla, että muualla menee huomattavasti huonommin kuin meillä. SPR ja seurakunta ovat organisoineet asiat tosi hyvin, ja on selvillä, kuka tekee mitä.


****
Edit./offtopic

Tuo kasarmirakennus oli muuten omana armeija aikanani kranaatinheitin komppanian kasarmi ja ihan löytyy tupakointi katos heti rakennuksen edestä.

Muistuu mieleen, että taisi olla itsenäisyyspäivän pidennetyt iltavapaat, kun muutama urho humaluspäissään poltti tupakkaa kasarmin kuivaushuoneessa ja jäivät siitä kiinni, seuraus oli muistaakseni, että olivat koko jouluviikon kiinni vaikka piti olla vapaat.
 
Viimeksi muokattu:
http://www.karjalainen.fi/uutiset/u...toon-poliisi-meilla-on-suuria-ongelmia-taalla

Julkaistu: 15.10.2015 12:32 | Päivitetty: 15.10.2015 12:32
Rahanvaihtopisteen ryöstö, tuhopolttoja, tulitaistelu, hyökkäys poliisiautoon... - Poliisi: "Meillä on suuria ongelmia täällä"
Karjalainen

Tukholman luoteisosassa sijaitsevassa Tenstan lähiössä on rekisteröity yksinomaan tämän vuoden tammi-elokuussa 449 väkivaltarikosta, joista 25 on ollut ammuskeluvälikohtauksia. Alueen asukkaat tuntevat turvattomuutta enemmän kuin missään muualla Ruotsissa, ilmeni vuonna 2012 tehdyssä kyselytutkimuksessa., kirjoittaa Keskisuomalainen.

- Tämä on aluetta, jossa käytetään huumeita avoimesti. Meillä ei ole resursseja olla täällä 24 tuntia vuorokaudessa, kertoo kadulla partioiva nuorempi konstaapeli Hanif Azizi.

- Mutta ei Tensta välttämättä pahin alue ole. Hyvin samanlaista on naapurilähiöissä kuten esimerkiksi Rinkebyssä, Husbyssä ja Hjulstassa, hän lisää.

Azizin mukaan Tenstan turvattomin paikka on metrotunneli, josta olimme juuri hetki sitten putkahtaneet maan pinnalle.

- Meillä on suuria ongelmia täällä. Mutta en puhuisi jengisodasta, koska täällä ei ole pysyviä katujengejä. On vain nuoria, jotka myyvät kamaa, Hanif Azizi toteaa.

Islam on näillä kulmilla väkevä valtauskonto, mutta se ei Azizin mukaan liity rikollisuuteen millään tavalla.

- Ongelma on alhainen koulutustaso ja siitä kumpuava köyhyys. Kaikki vaan yrittävät epätoivoisesti hankkia rahaa, ja se aiheuttaa rikoksia.

Poliisilla riittää Tenstassa töitä ilman uskonsotiakin. Esimerkiksi toissa viikolla paikallisen koulun liikuntasalilla oli ollut tuhopolttoyritys. Sama käytöstä poistettu liikuntahalli syttyi uudelleen seuraavana viikonloppuna ja paloi tuolloin ”hallitsemattomasti” yli tunnin ajan, kertoo Expressen-lehti.

Viime viikon tiistaiaamuna Forexin rahanvaihtopiste yritettiin ryöstää Tenstan keskustassa. Torstai-iltana oli vuorossa jengien välinen tulitaistelu, jossa haavoittui ainakin yksi 20-vuotias mies.

Viime toukokuussa Tenstan metroaseman edustalla oli välikohtaus, jossa noin 50 nuorta hyökkäsi poliisiauton kimppuun kiviä ja Molotovin cocktaileja viskellen. Poliisi sai tilanteen hallintaansa varoituslaukauksia ampumalla.

Tenstan tärkein julkinen palvelukeskus, kansalaiskonttori, poltettiin muutama vuosi sitten. Noin 19 000 asukkaan Tensta on ollut siitä lähtien ilman omaa pankkikonttoria. Myös autojen tuhopoltot ovat olleet aika ajoin ongelmana.

Teksti: Janne Yläjoki

Asiasta kirjoitti Keskisuomalainen.
 
Ei Aistersheimissa pysäytettyyn rekkaan kuollut ketään, van tuohon moottoritien varteen hylättyyn bulgarialaiseen.
Näin se varmaan oli...kirjoitin kommenttiani vain muistin varassa ja siksi erehdys tässä yksityiskohdassa. Mutta toisaalta, kysymys oli juuri edellä siteeratuista uutisista..Tämä kuitenkin kertoo osaltaan siitä että ihmiskauppiailta löytyy vahvoja siteitä Suomeen. Siitä olen kuitenkin varma ettei nämä pienen Suomen suunnalla operoivat liigat ole ainoita alan toimijoita..

Tunnettu tosiasia on että suurin osa rikollisuudesta jää selvittämättä ja joskus tuntuu ettei tätä nimenomaista toimintaa edes haluta tutkia täysipainoisesti. Ja, onhan sekin osittain ymmärrettävää, kun eräiden maiden johtavat poliitikot toivottelevat "pakolaisia tervetulleiksi". Tällainen politiikka ei ehkä motivoi viranomaisia tutkimaan ystävällisiä autonkuljettajia ja muita "matkanjärjestäjiä".
 
joko olet lukutaidoton tai luetun ymmärtäminen jää alakoulutasolle. Sori.

koska olet viimeksi joutunut tilanteeseen? Normijäbä pärjää puheella pitkälle.

Koska sa olet viimeksi itse joutunut tilanteeseen? Kuinka monta kertaa olet ollut 'tilanteessa' elamasi aikana? 5? 10? 25? Mika saldo? Ala nyt trollaa liikaa sentaan, olin eilen vahan juonut viinia, ei se nyt oikeuta taysin henkiloonkaypaa hyokkaysta mun mielesta... kuitenkin pikku-lauantai ja sellasta keikutusta :oops:
Olen valmis palaamaan asialinjalle, edelleen diggaan teikalaisen hyvin perusteltuja esilletuloja, mutta tallaista turhaa kuittailua lukutaidottomuudesta en kylla tarvitse. Your choice, pal.
 
Norjalla on tiukka ote hommaan.

Norja aikoo tiukentaa linjaansa: Turvapaikanhakijoiden oleskeluluvat määräaikaiseksi – sitten palautetaan lähtömaahan
Julkaistu: 15.10. 23:07
Norja aikoo ajaa päätöksen läpi vielä ennen joulua.

Norjalainen uutissivusto Thelocal.no kertoo, että Norjan hallitus aikoo muuttaa turvapaikkaoikeuden viiden vuoden jaksoon. Norjan oikeistohallitus linjaa, että tuon ajan jälkeen turvapaikan saaneet henkilöt palautetaan maahan, jos lähtömaan olosuhteet ovat parantuneet.

Oikeusministeriön valtiosihteeri Joran Kallemyr oikeistopopulistisesta Norjan edistyspuolueesta kertoi uutissivulle torstaina, että asiaa selvitellään ja sille aiotaan saada eduskunnan vahvistus vielä ennen joulua.

– Jos kotimaan olosuhteet ovat muuttuneet niin, ettei Norjan tarjoamalle suojelulle ole tarvetta, pitäisi henkilö lähtökohtaisesti palauttaa, hän sanoi.

Norja ottaa samalla myös kielteisen asenteen perheenyhdistämisiin:

– Emme voi kansainvälisen lain perusteella estää perheenyhdistämisiä, mutta velvollisuutemme ei ole järjestää perheen mahdollisuutta tulla Norjaan.

Norja on jo lopettanut perheenyhdistämisten lentokulujen maksamisen. Samoin turvapaikanhakijan oleskeluluvan päättyessä koko perhe palautetaan lähtömaahan.

Norjan maahanmuuttovirasto on arvioinut, että maahan tulee ensi vuonna 30 000 turvapaikanhakijaa. Syyskuussa maahan saapui 5 000 henkilöä.
Matti Järvi
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1444902118220.html
 
Kohta tulee lisää.
http://www.bloomberg.com/news/artic...mbers-to-pay-up-for-refugees-to-restore-order

Merkel Tells EU to Pay Up on Refugees as Border States Clash
John Follain
Patrick Donahue
October 15, 2015 — 5:37 PM EEST Updated on October 15, 2015 — 7:55 PM EEST


German Chancellor Angela Merkel told her partners that everyone has to pay their fair share as she tried to restore order to a European Union unsettled by its biggest refugee crisis since World War II.

“I hope that we get direct signals that all countries are fulfilling their financial obligations and that all countries are willing to offer personnel,” Merkel told reporters as she arrived at a summit of EU leaders in Brussels. “Only a small number of countries have a great number of refugees and if they provide all of the personnel at the outer border, then that’s not what we understand as a fair distribution.”

With more than a million migrants set to reach the EU this year, member states are bristling at the changes they’ll have to persuade their reluctant voters to shoulder and trying to enlist the cooperation of Turkey to stem the flow of people fleeing the conflict in Syria. The debate over how to police EU borders and process arrivals efficiently touched a particularly raw nerve with frontier states that feel they’ve been left to tackle the crisis alone for too long.


-1x-1.png

Hungarian Prime Minister Viktor Orban said that if Greece won’t allow the EU to help defend its border with Turkey, then the bloc would have to do more to stop refugees leaving Greece through the Balkans. Croatian Prime Minister Zoran Milanovic branded a plan to set up a special EU border force “impossible.” Instead, he said, it was up to Greece and Turkey, as well as Germany and Sweden, to act.

Greek Prime Minister Alexis Tsipras said it was in Europe’s interests for his country and Italy to be given support by the rest of the bloc.

Russian Bombing
Greece and Italy have been criticized by EU officials for failing to register and fingerprint all new arrivals, and for letting many migrants simply move on northwards. One solution put forward is to set up so-called “hot spot” centers in the two countries to process new arrivals. Estonian Prime Minister Taavi Roivas called for immediate action on that front.

Merkel though warned there would be “no conclusive decisions” at the meeting, even though the crisis that has eroded her own popularity at home was “really an urgent issue with a lot of people.”


Russia’s decision to start bombing raids on targets in Syria last month added to the pressure on EU leaders who’ve voiced concerns that the numbers of people heading west to escape the violence could escalate. Earlier this week, the EU’s border-management agency Frontex said that the number of migrants who arrived in the bloc in the first nine months of 2015 reached more than 710,000 compared with 282,000 during the whole of last year.

Courting Turkey
For EU President Donald Tusk, the priority now is persuading Turkey to help stem the wave of refugees “especially after the last action in Syria” -- a reference to the Russian raids.

“The new wave will be bigger than now,” Tusk said, adding that the EU needs Turkey to give guarantees “as concrete and substantive” as the incentives the bloc has offered in return. The bloc is close to a deal with Turkey, but it hasn’t been finalized yet, an EU official said.

Merkel will travel to Istanbul on Sunday, but harnessing a country which has seen its bid to join the EU stalled for a decade is an uphill battle. When Turkish President Recep Tayyip Erdogan went to Brussels on Oct. 5 to consider an “action plan” on migration, Turkish officials said the plan wasn’t even discussed.

“At the moment we have a very disorderly situation,” Merkel said. “So we need more order and more control.”
 
“At the moment we have a very disorderly situation,” Merkel said. “So we need more order and more control.”

"Ordnung Muess Sein"... eikohan tota paskaa ole tosta maasta kuultu ihan tarpeeksi. Saatana.
 
“At the moment we have a very disorderly situation,” Merkel said. “So we need more order and more control.”

"Ordnung Muess Sein"... eikohan tota paskaa ole tosta maasta kuultu ihan tarpeeksi. Saatana.

Jutun pahaenteinen ennustus on kuitenkin tämä joka varmaan nähdään keväällä uutena aaltona ja rajat on edelleen auki koska meillä on unelma, samalla tavoin kuulemme Eduskunnan puhuvan rasismista muttei sanaakaan rajoista.
“The new wave will be bigger than now,”
 
Back
Top