Pakolaisuus

Miksipä ei, minä en ainakaan näe ongelmaa siinä, että tarkastellaan kriittisesti länsimaista yhteiskuntaa, kristikunnan historiaa (itse asiassa kirjoitin taannoin melkoisen positiiviseen sävyyn silamilaisen kulttuurin historiasta tällekin palstalle) tai mitään aatesuuntaa, ideologiaa tai valtiollista/yhteiskunnallista rakennetta - kirkko mukaan luettuna. Ainoa ongelma jonka näen on se, että onko palstalla halukkuutta tällaiseen keskusteluun (tai aikaa sellaiseen).

Mikään aate, uskonto, ideologia ei ole täydellinen - realistina en edes usko, että mistään saadaan täydellistä, mutta edellinen ei tarkoita etteikö pitäisi pyrkiä kohden parempaa. Ongelma on tietenkin siinä, että itsekukin meistä määrittelee sen "paremman" omista lähtökohdistaan aina yksilöllisesti. Se mikä sopii minulle ei välttämättä sovi sinulle!

vlad.

Uskonto on vain yksi yhteisöä yhdistävä tekijä jonka perimmäisenä tarkoituksen on puolustaa omaa perhettä/ryhmää/kansaa/heimoa jne. muita kilpailevia heimoja/kansoja/jne. vastaan.

Sama koskee kaikkia uskontoja kaikkialla. Ne jotka eivät sano olevansa uskovaisia muodostavat oman keskinäisen "turvarenkaansa" jollain muulla tavalla.
 
No onko kenties tällä jotain osuutta, tuon mukaan heille selitetään hyvin mitä pitää tehdä vääräuskoisille:

http://www.kolumbus.fi/~w462389/islam/muhammed-ja-Raamattu.htm

Jos tämä pitää paikkansa ( ja tämä teksti olen lukenut myös venäjän kielisenä, niin ihmeekö että muslimit radikalisoituu ja ylenkatsovat meitä, vääräuskoisiä, ateistit ovat varmaan heille sikojakin saastaisempia.

Kiistakaa jos tämä ei pitää paikkansa.
Tuollaista tekstiä voi löytyä koraanista, mutta sitä voi tulkita monella tavoin ja jättää toteuttamatta nuo asiat.

Katsokaa nyt vaikka miten evankelis-luterilainen kirkko on muuttunut. Kovin on vapaamielistä meno siellä, vaikka joskus aijemmin varmasti oltiin tulkinnoissa erilaisia.

Suomalaiset ihmiset perustelevat kantaansa sillä, että he eivät halua suomalaisten poikien lähtevän sotimaan ja kaatumaan muihin maihin. Ihan looginen ja hyvä perusteluhan tuo on, mutta turha meidän on sitten olettaa, että muutkaan maat olisivat meidän takia valmiita uhraamaan omia poikiaan. Siksi Suomi ei ole Naton jäsen, ja siksi taistelemme (taaskin) yksin, jos sota Venäjään vastaan joskus syttyy.
Kannatan itse Nato-jäsenyyttä, mutta tuo perustelu sille että suomalaiset ei olisi empaattisia on melko outo. Naton vastustamiseen on useita syitä:
-pelätään Venäjän reaktiota
-ei uskota Naton auttavat meitä oikeassa tilanteessa
-pelätään että vastuumme kasvaisi Baltian suunnalla, johon meillä ei ole varaa, kun jo oman alueen puolustaminen vaatii paljon (en tulkitsisi tätä solidaarisuuden puutteeksi)
-ajatellaan Naton johtavan oman puolustuksen alasajoon
-pidetään niitä operaatioita joihin Naton myötä Suomi voisi osallistua epäeettisinä

Suomella on rauhanturvaamisesta melkoinen kokemus, joten aika hakemalla haettu esimerkki mielestäni tuo sinun esimerkki. Liittyyhän se toki maanpuolustukseen.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on hyvä sosiaalinen pääoma ja luottamus. Ihmiset on rehellisiä ja lakeja kunnioitetaan melko hyvin. Heikoimpien asema yhteiskunnassamme on globaalisti verrattuna hyvä. Mutta onhan suomalaisuudessa toki sellaisia piirteitä, joita voi pitää negatiivisena. Ehkä tuo sosiaalinen varautuneisuus on sellainen asia joidenkin mielestä.
 
Tuollaista tekstiä voi löytyä koraanista, mutta sitä voi tulkita monella tavoin ja jättää toteuttamatta nuo asiat.

Tätä täytyy kompata siltä osin, että koraani on oman pintapuolisen tutustumisen perusteella jopa sisäisesti enemmän ristiriitainen kuin vaikka Raamattu. Tuntuu että joka toinen sivu on aivan eri sävyssä kuin edellinen (kuvainnollisesti), ensin vaaditaan muslimilta lempeyttä ja hyvyyttä kristittyjä ja juutalaisia vastaan ja seuraavalla sivulla pitää jo tappaa vääräuskoiset koirat.

Kirja, joka antaa erittäin vahvaa ja yksityiskohtaista ohjeistusta, mutta jonka perusteella voi kuitenkin perustellusti olla joko täysi monsteri taikka sitten hyvä ihminen? Koraani. Vielä vahvemmin kuin Raamattu ikinä. Jos Koraani on oikeassa, niin olisi todella jännittävää tietää mikä on Jumalan intressi kylvää niin helvetin ristiriitaista ohjeistusta. Koskee kyllä osin myös Raamattua. Mutta ei mennä tarkemmin tähän tässä ketjussa.
 
Tämä nykytilanne ja mamujen vyöry Eurooppaan saa yhä ikävämpiä piirteitä.
Ennemmin tai myöhemmin tapahtuu ensimmäinen vakava tapaus, nyt piti jo läheltä Virossa
Vastaanottokeskus yritettiin polttaa Virossa
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1441248061937.html

Nopeat ja tehokkaat toimet pitäisi aloittaa viimeistään nyt. Tosin ollaan jo myöhässä mutta lisäongelmien rajaamiseksi.
Mikäli tilanteen annetaan jatkua ja pahentua, seuraukset voivat olla jotain jota emme vielä ole edes ajatelleet.

Tosin epäilen EU:n kykyä ryhtyä nopeisiin toimiin.
 
Tuntuu olevan yleistä hupia tuo @Maidan :inkin harrastama lainauksien etsiminen koraanista. Mitä hassumpia, oudompia ja väkivaltaisempia kohtia löytyy, niin sen parempi.

Mutta, mutta... kuinkas moni teistä on lukenut Raamatun? Erityisesti tarkoitan vanhaa testamenttia. Oletteko esimerkiksi muistaneet tehdä eläinuhrauksia siten kun niistä Mooseksen kirjassa mainitaan?
 
Oletteko esimerkiksi tehdä eläinuhrauksia siten kun niistä Mooseksen kirjassa mainitaan?

Minä myös olen lukenut ja luen edelleen...tosin aika laiskasti.

Mutta..Vanha testamentti pohjautuu Tanakiin (ei Torah) ja Juutalaiseen uskoon kuului muinoin elänuhrit.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tanak

Ainoa ja viimeinen uhri oli Jeesus joka uhrasi itsensä Ihmisen vuoksi...jonka ystävällisesti Roomalaiset toimittivat...

Kristinuskossa ei ole koskaan ollut eläin uhreja...

Islam (Ishmael) että Juutalainen uskonto ovat yhden miehen eli Aabrahamin siittämien poikien jälkeläisten aikaansaanoksia ja toisen pojan eli Iisakin perillisen kautta syntyi Kristinusko...
 
Viimeksi muokattu:
Suomalaisia elintasopakolaisia?

Kun rauha Neuvostoliiton kanssa oli solmittu syyskuussa 1944, alkoi saksalaisten karkoittaminen Lapista. Suomi oli kusessa, Pohjois-Suomen väestö oli alta aikayksikön evakuoitava taistelujen alta. Suomi pyysi apua Ruotsilta. Alustava vastaus tuli kahdessa tunnissa ja saatuaan selvityksen ongelmasta Ruotsin hallitus teki lopullisen päätöksensä 24 tunnissa - siirtäkää väestö tänne. Ruotsi tarjoutui ottamaan vastaan 100 000 pakenavaa suomalaista. Loppu on historiaa.

Paperilehdessä on tapahtuneesta tarkempi ja pitempi kuvaus.


http://hbl.fi/nyheter/2015-09-03/768892/100-000-flyende-finlandare-fick-omedelbart-hjalp



KEMI 1944. Den brinnande staden befrias den 8 oktober av finländska trupper. Civila som inte hunnit sätta sig i säkerhet i Sverige kryper fram från sina gömställen. Foto: SA-kuva
100 000 flyende finländare fick omedelbart hjälp
Staffan Bruun
Publicerad: 03.09.2015 06.15 • Uppdaterad: 03.09.2015 13.15


Finland var illa ute. Invånarna i Norra Finland måste evakueras och man bad Sverige om hjälp. Svaret kom på två timmar: "Vi tar emot hundratusen förutsatt att någon reser till Stockholm och berättar vad allt handlar om".

Pensionerade ambassadören Markku Reimaa gav i går ut sin bok "Pohjoismaisia yhteyksiä" (Nordiska kontakter) i vilken han behandlar de nordiska ländernas samarbete under andra världskriget trots totalt olika säkerhetslösningar.

Som ilsken väckarklocka fungerar avsnittet om hur Finland lösgjorde sig från kriget i september 1944 och plötsligt måste rikta vapnen mot den forna vapenbrodern Tyskland.

Mot dagens grymma verklighet med miljoner syriska flyktingar som på egen hand tvingas forcera gränshinder och ta sig genom Turkiet, Grekland, Makedonien, Serbien och Ungern innan de i bästa fall kommer in i Österrike eller Tyskland framstår allt som mycket enklare 1944.

När Finland hade undertecknat avtalet om vapenstillestånd insåg försvarsledningen att befolkningen i norr måste evakueras undan det förestående kriget mot tyskarna.

Finlands ambassadör i Stockholm G.A. Gripenberg tog den 8 september kontakt med kanslichef Erik Boheman i svenska regeringen och bad om hjälp. Två timmar senare kom svaret.

"Hundratusen får komma, förutsatt att någon reser till Stockholm och berättar vad allt handlar om".
 
Lasketaanko Torah myös? Luen päivittäin sitä. Eikä se mitenkään muuta käsitystäni taikka kokemuksiani siitä että islam on kaikkea muuta kuin rauhan yhdistys. Eikä se natsisksi haukkumalla muutu yhtään miksikään. Tulen käyttö tappamiseen on niin nou-nou kun ikinä vaan voi olla koraanissa ja silti isis polttaa ihmisiä hengiltä. Ai niin, rauhan uskonto, ne vaan grillaa
 
Tulen käyttö tappamiseen on niin nou-nou kun ikinä vaan voi olla koraanissa ja silti isis polttaa ihmisiä hengiltä. Ai niin, rauhan uskonto, ne vaan grillaa
Siinäpä esimerkki eräänlaisesta tulkinnasta. Eivät ole yksiselitteisiä.


Natseja kaikkialla!

Johan Bäckman
3 t · Muokattu ·
Olli Immonen kirjoitti FB-postauksen, jonka ympärillä kiehuva keskustelu on ylittänyt jo kaikki järjen ja kohtuuden rajat. On totta, että postaus antoi aiheen hieman näpäyttää persuja, mutta debatti on nyt laajentunut täysin hysteeriseksi vihakampanjaksi. Immosen päivityksessä tietysti oli ongelmansa, mutta niin on monen muunkin poliitikon tai kenen tahansa päivityksissä. Mitä natsisyytöksiin tulee, niin on hyvä kysyä, milloin aletaan puhua avoimesti RKP:n rasistisesta suomalais- ja venäläisvihasta, Vihreiden linkolalaisesta ihmisrodun tuhoamista ylistävästä natsismista, Vihreiden poliitikkojen terrorismiyhteyksistä ja terrorismin ihannoinnista, demarien Tanner-palvonnasta (Tannerin SDP oli ainoa Hitleriä kannattava demaripuolue Euroopassa, muiden maiden demarit olivat keskitysleireillä) tai vassaripaskojen CIA-henkisestä värivallankumousaatteesta. Immosen pikku päivitys on aika pientä verrattuna tähän. Sitä paitsi Immonen taisi olla oikeassa monikultturisuuskuplan puhkeamisen kanssa. Eikös se juuri puhjennut Budapestin rautatieasemalla.
 
Suomalaisia elintasopakolaisia?

Kun rauha Neuvostoliiton kanssa oli solmittu syyskuussa 1944, alkoi saksalaisten karkoittaminen Lapista. Suomi oli kusessa, Pohjois-Suomen väestö oli alta aikayksikön evakuoitava taistelujen alta. Suomi pyysi apua Ruotsilta. Alustava vastaus tuli kahdessa tunnissa ja saatuaan selvityksen ongelmasta Ruotsin hallitus teki lopullisen päätöksensä 24 tunnissa - siirtäkää väestö tänne. Ruotsi tarjoutui ottamaan vastaan 100 000 pakenavaa suomalaista. Loppu on historiaa.

Paperilehdessä on tapahtuneesta tarkempi ja pitempi kuvaus.


http://hbl.fi/nyheter/2015-09-03/768892/100-000-flyende-finlandare-fick-omedelbart-hjalp



KEMI 1944. Den brinnande staden befrias den 8 oktober av finländska trupper. Civila som inte hunnit sätta sig i säkerhet i Sverige kryper fram från sina gömställen. Foto: SA-kuva
100 000 flyende finländare fick omedelbart hjälp
Staffan Bruun
Publicerad: 03.09.2015 06.15 • Uppdaterad: 03.09.2015 13.15


Finland var illa ute. Invånarna i Norra Finland måste evakueras och man bad Sverige om hjälp. Svaret kom på två timmar: "Vi tar emot hundratusen förutsatt att någon reser till Stockholm och berättar vad allt handlar om".

Pensionerade ambassadören Markku Reimaa gav i går ut sin bok "Pohjoismaisia yhteyksiä" (Nordiska kontakter) i vilken han behandlar de nordiska ländernas samarbete under andra världskriget trots totalt olika säkerhetslösningar.

Som ilsken väckarklocka fungerar avsnittet om hur Finland lösgjorde sig från kriget i september 1944 och plötsligt måste rikta vapnen mot den forna vapenbrodern Tyskland.

Mot dagens grymma verklighet med miljoner syriska flyktingar som på egen hand tvingas forcera gränshinder och ta sig genom Turkiet, Grekland, Makedonien, Serbien och Ungern innan de i bästa fall kommer in i Österrike eller Tyskland framstår allt som mycket enklare 1944.

När Finland hade undertecknat avtalet om vapenstillestånd insåg försvarsledningen att befolkningen i norr måste evakueras undan det förestående kriget mot tyskarna.

Finlands ambassadör i Stockholm G.A. Gripenberg tog den 8 september kontakt med kanslichef Erik Boheman i svenska regeringen och bad om hjälp. Två timmar senare kom svaret.

"Hundratusen får komma, förutsatt att någon reser till Stockholm och berättar vad allt handlar om".



Eikö teillä enää muuta ole ? Oliko siinä kaikki argumentaatio mitä laarista löytyy..?
 
Teologiset tulkinnat eivät ole yksiselitteisiä ja absoluuttisen varmoja. Näinhän ei olisi, mikäli pyhien kirjojen tulkinta olisi yksiselitteistä.

Tulkintoja löytyy ja sehän on ok niin kauan kuin osapuolet pysyvät maltillisina eikä mahdollisista erimielisyyksistä tule konfliktia. Totean lisäksi, että koraanista löytyy myös monia kohtia, jotka ovat elämänohjeina todella kannatettavia. Etenkin meikäläisen "vapaan kasvatuksen" vastapainoksi sieltä löytyisi hyviä ja toimivia kurinpidollisia ohjeita käyttöönotettavaksi etenkin räkänokkaiselle nuorisolle. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Tarkoitan tässä ensisijaisesti käyttäytymiseen liittyviä kohteliaisuustapoja. Tätä puolta koraanista tarkoitetaan silloin kun islamista puhutaan "rauhan uskontona"

Islam on tietenkin yksi osa islamistisessa radikalismissa, mutta se tuskin on ainut selittävä tekijä sille, miksi esimerkiksi joku pohjoismaalainen muslimi radikalisoituu. Koraanin tai raamatun lukeminen tuskin selittäisi minulle miten tämä radikalisoituminen on tapahtunut.

Jotta tässä keskustelussa esiintyviä nimenomaisia ongelmakohtia pystyy käsittämään, joutuu kirjoittaja myös hieman kärjistämään sen vuoksi, että viesti tulee perille terävänä. En edelleenkään tuomitse kaikkia muslimeja, mutta kun puhutaan ongelmien syntymisestä, on hyvä olla tietoinen millaiselta ajatuspohjalta toinen ajattelee. Eurooppalainen ajatuspohja ei vaan käy lähtökohdaksi islamilaisten asioiden ymmärtämiseen. Joku voisi sanoa tässä kohdassa, että "tunne vihollisesi" mutta heitto on tietysti teoreettinen, koska vältämme vihapuhetta.
Se, miksi pohjoismaalainen muslimi radikalisoituu, vaatisi varmaan erillisen keskustelun ja siksi en lähde sitä tässä pohtimaan. Puhutaan vaan niistä siirtolaisista, jotka Eurooppaan pyrkivät muualta ja joiden joukossa on jokunen aito pakolainenkin.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on hyvä sosiaalinen pääoma ja luottamus. Ihmiset on rehellisiä ja lakeja kunnioitetaan melko hyvin. Heikoimpien asema yhteiskunnassamme on globaalisti verrattuna hyvä. Mutta onhan suomalaisuudessa toki sellaisia piirteitä, joita voi pitää negatiivisena. Ehkä tuo sosiaalinen varautuneisuus on sellainen asia joidenkin mielestä.

Tässä löydämme yhteistä pohdittavaa. Asia on laaja, eivätkä sen eri sävyt mahdu muutamaan lauseeseen, jotka nyt päätin laittaa tähän komppaamaan. Mutta tuossa on kyllä raamit meidän pöhinään kohdallaan.


Kiitokset vielä lievästä erimielisyydestä - näinhän hyvä keskustelu pidetään pyörimässä. Siipi lippaan!

.
 
Kristinuskossa ei ole koskaan ollut eläin uhreja...

Niin kristityt ovat kanibaaleja, jotka syövät jumalansa verisessä rituaalissa.....

Agnus dei qui tollis peccata mundi....

Tiedä sitten mutta joskus annoin kusettaa itseni uskomaan, että kenties keskeisin ero, siis täysin yhteen sovittamattomien dogmien jälkeen, Kristinuskon ja Islamin välillä on kristinuskoon kiinteästi kuuluva katumus vastaan Islamin fatalismi. Kristitty on subjekti, muslimi on objekti......
 
Mikä tuossa viittaa elintasopakolaisuuteen?
Aivan oikein, ei mikään, yhtä vähän kuin niiden osalta, jotka pakenevat sotaa Syyriassa, Irakissa tai muissa vastaavissa maissa. Siksi kysymysmerkki. Minulla on monta kysymysmerkkiä koskien myös herrojen kirjoituksia. Taustojanne en tunne, mutta tuskin olette osallistuneet kehitysapu- tai rahanturvaamistyöhön, minä olen!
 
Esitän vakavan kysymyksen modeille ja kaikille muillekin..... Onko tämä vihapuhetta ja /tai väkivallalla uhakailua vai mitä tämä on?

Lisäkysymys moderaattoreille......Jos joku olisi vastaavan kirjoituksen tehnyt Orposta, Stubbista, Sipilästä tai kenestä muusta tahansa kuin perussuomalaisista poliitikoista niin olisittekos puuttuneet kirjoitukseen..?

On. Tacitukselle 1 piste.
 
Aivan oikein, ei mikään, yhtä vähän kuin niiden osalta, jotka pakenevat sotaa Syyriassa, Irakissa tai muissa vastaavissa maissa.

Väitätkö tosiaan, että välimeren yli erilaisista maista tulevien "sotaa pakeneminen" on yhtä kiistatonta ja kaikenkattavaa kuin Lapin sodan alta Ruotsiin siirtyneiden suomalaisten? Sitä kiistatonta jengiä on esim. Libanonissa miljoona hlöä odottamassa että tilanne kotimaassa rauhoittuu. Ilmeisesti koko Pohjois-Afrikka ja lähi-itä on sodassa kun kaikkialta "pakenee" väkeä. Edit: Siis pois koko maanosasta ja Eurooppaan.

Heikkoja irtoheittoja.

Taustojanne en tunne, mutta tuskin olette osallistuneet kehitysapu- tai rahanturvaamistyöhön, minä olen!

Rahanturvaamis? ;)

No on se kuitenkin hyvä että meillä on sinunkaltaisiasi, aina parempia ihmisiä.

Lahjoitan minä kuukausittain kehitysapuun, mutta ei kai sitä lasketa. Missään kenttätyössä en ole asian eteen ollut.
 
Ja nyt otetaan sitten kaikki rauhallisesti.

En jaksanut kahlata tätä ketjua läpi kuin viimeiset 10 sivua, ja jo 10 sivun jälkeen olin antanut 2 määräaikaista bannia (aiempi kaikkien aikojen saldoni oli nolla).

Eli väkivaltafantasiat ja etnis-uskonnollisten ryhmien leimaaminen ei ole OK.

Asiallinen ja kunnolla argumentoitu keskustelu on OK, vaikka mielipide olisikin jostain asiasta negatiivinen.
 
Back
Top