Virenin koko teksti
http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210683-maahanmuuttopolitiikan-ajopuu
Maahanmuuttopolitiikan ajopuu
27.1.2016 10:22
matti viren
Aloitetaan muutamalla numerolla. Suomen henkeä kohden laskettu BKT on (oli 2014) 40 000 dollaria. Sijoitus maailmalla on 22-25 hieman riippuen laskutavasta. Vaikka BKT:n määrä on laskenut jo neljä vuotta, ja viides vuosi taitaa olla tulossa, olemme yhäkin valovuosien päässä köyhien maiden elintasosta. Afrikassa keskimääräinen BKT-luku on alle 5000 dollaria, köyhimmissä maissa alle 2000. Etiopiassa luku on 1500. Siellä väestön määrä on nyt 99 miljoonaa. 35 vuoden päästä se on (huolimatta kroonisesta nälänhädästä) 188 miljoonaa. Kriisimaissa (mukaan lukien suomen kehitysavun suosikkimaat Tansania ja Zambia) keskimääräinen lapsiluku on reilusti yli viiden. Afrikan väestö on ennusteiden mukaan vuonna 2050 kaksi ja puoli miljardia, yli kaksi kertaa enemmän kuin nyt. Suomen kannalta ”tärkeiden maiden” Afganistanin, Syyrian, Iranin, Irakin ja Somalien yhteenlaskettu väkiluku on 2050 jo 285 miljoonaa. Pelkästään Somalian väkiluku lähes kolmikertaistuu seuraavan 35 vuoden aikana.
Miten voi olla mahdollista, että pakolaiskriisi päättyy lähitulevaisuudessa? Ei mitenkään. Pahin on selvästi vielä edessä: nälänhätiä, sisällissotia ja terrorismia. Valtavat elintasoerot Euroopan ja kehitysmaiden välillä johtavat nykyisessä täydellisen tiedonkulun maailmassa entistä suurempiin kansainvaelluksiin. Se, että Suomi on ilmeinen kohdemaa, ei ole yllätys. Korkea elintaso, maailman ehkä paras sosiaaliturva (ainakin maailman suurin julkinen sektori) vetävät tietenkin ihmisiä puoleensa, vaikka he eivät tietäisi edellisen (Vanhasen) hallituksen ohjelmaan sisällytetystä viestistä ”Suomi kuuluu kaikille”.
On vaikea nähdä, että tässä tilanteessa kyettäisiin enää luokittelemaan maahantulijoita pakolaisiksi tai siirtolaisiksi, tai millä nimellä heitä haluaa kutsua. Miksi siis rimpuilla Suomessa näiden käsitteiden kanssa; varsinkin kun on selvää, että mihinkään toimiviin palautusjärjestelmiin ei päästä! Ne jotka saavat tulla Suomeen, lähtevät täältä käytännössä vain vapaaehtoisesti. Pakolaisuus tämä päivänä on aivan eri asia kuin sotien jälkeen, jolloin paettiin nimenomaan poliittista tai etnistä vainoa esimerkiksi itänaapurista. Merkillistä muuten, että ne jotka nykyään eniten kiivailevat pakolaisten ihmisoikeuksista, eivät silloin päästäneet inahdustakaan, kun itärajan yli tulleet suuremmitta seremonioitta lähetettiin takaisin keskitysleireille tai mielisairaaloihin, sikäli mikäli heitä ei paettaessa ammuttu konekiväärillä selkään.
Mutta miten tämä kriisi oikein päättyy? Tietenkin pakolaisuus loppuu Suomen osalta silloin, kun Suomen elintaso on niin alahaalla, että kukaan ei halua tänne tulla. No, eihän tilanne näin huono ole, sanotaan. Suomi voi ottaa vielä paljon enemmän maahanmuuttajia, Suomen talous kestää sen. Tosin jo nyt jotkut sanovat, että Suomi ei kestä samaa määrää maahanmuuttajia kuin 2015. Herää kysymys, että pitääkö Suomen tietoisesti ottaa niin paljon maahanmuuttajia, kuin se juuri ja juuri kestää.
Ennen pakolaiskriisiä yritettiin kovasti lanseerata ideaa siitä, että taantuvan Euroopan (Suomen) pelastus löytyy maahanmuuttajista. Ikärakenne palautuu entiselleen ja huoltosuhde paranee ilman ikäviä leikkauksia vapaa-aikaan ja sosiaalietuuksiin. Mutta ei näitä ongelmia hoideta ainakaan pakolaiskriisien avulla: ei työttömyys luo työpaikkoja. Jos se loisi, ei meillä olisi maailmalla mitään kriisimaita. Suomi hädin tuskin selviytyy nykyisen hyvinvointivaltion rasitteista ja on selvää, että nykyisen kaltainen hyvinvointivaltio ei voi kestää kymmenien tai satojen tuhansien maahanmuuttajien lisärasitusta. Jollain tavalla karu totuus näkyy (tosin ehkä tahattomasti) siitä, että samalla kun pakolaisten vastaanottokeskuksiin on rekrytoitu yli 2000 työntekijää, yliopistoista vähennetään tuhansia työpaikkoja.
Jotenkin tähän vertauskuvaan sisältyy tämän päivän ongelma: Suomi tarvitsisi kipeästi uusia korkean arvonlisän työpaikkoja, sellaisia jolla rahoitetaan tuonti ja kotimainen hyvinvointi. Toki myös alhaisen tuottavuuden työpaikkoja väistämättä tarvitaan työllisyyden hoitamiseksi, mutta ei niiden varaan voi laskea mitään talouskasvua. Siksi moraalisesti korkealentoinen ajatus siitä, että maahanmuuttajat pitää saada äkkiä työllistettyä (”minne tahansa”), ei kovin pitkälle kanna, jos tavoitteena on saada talous jollekin tasapainoiselle kasvu-uralle. Työllistäminen, tai kotouttaminen yleensä, on sitä paitsi kaksipiippuinen juttu. Huono puoli on siinä, että se entisestää kasvattaa vastaanottavan maan vetovoimaa. Jos lähtömaassa tiedetään tai luullaan, että Suomessa kaikki saavat automaattisesti työpaikan, asunnon, koulutuksen ja sosiaaliturvan, tulijoiden määrä ei ainakaan supistu.
Masentavaa nykytilanteessa on se, että keskustelu pyörii maahanmuuton lieveilmiöissä, sen sijaan että keskustelisimme siitä, mikä on meidän tavoitteemme. Ovatko tavoitteemme joitain unelmia, vai onko meillä selvä käsitys siitä, mitä loppujen lopuksi haluamme. Haluammeko maksimoida vai minimoida maahantulijoiden määrän? Ja jos haluamme maksimoida, miten paljon olemme valmiit siitä maksamaan. Ja kuka maksaa ja kuka hyötyy? Ei tarvita korkeampaa matematiikkaa selvittämään sitä, että maahanmuuton hyödyt ja haitat jakaantuvat hyvin epätasaisesti. Ja kai se on selvää, että köyhät häviävät ja pääomapiirit voittavat (ehkä juuri siksi poliittinen vasemmisto näkyvimmin vastustaa maahanmuuton rajoittamista).
Mitä tulee valtiovallan politiikkaan, on siinä samanlaisia piirteitä kuin aikanaan ajopuun nimellä kulkeneessa politiikassa; eletään päivä kerrallaan, ja toivotaan, joku muu ratkaisisi ongelmat Suomen puolesta. Valitettavasti se on turha toivo. Jossain vaiheessa on kuitenkin tunnustettava, että me emme voi maailman pakolaiskriisiä ratkaista; meidän on vain päätettävä, olemmeko itse osa siitä kriisiä vai emme.
lisää lukuja:
http://esa.un.org/unpd/wpp/Publications/Files/Key_Findings_WPP_2015.pdf
Matti Viren
..Putte trolliloista puhumattakaan...?