Pakolaisuus

SUOMEN evankelisluterilaisen kirkon pitäisi olla puolustamassa SUOMEN ja kristinuskon asiaa. Sen sijaan he leimaavat kaikki maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat rasisteiksi. Sen sijaan he ovat osallisia tässä rahastuksessa ja maamme ja kristinuskon alasajossa. Tämä niin kutsuttu kirkko edesauttaa Suomen kansan jakoa eri rintamalinjoihin sen sijaan että se yrittäisi sitä yhdistää.

Ehkä yksi ainoista hyvistä asioista mikä tästä uudesta maailmanjärjestyksestä seuraa on se, että tämä organisaatio tuhoaa itse itseään.

Eihän tässä ole tuomittu kuin nuo mielenosoittajat.

Kirkon tehtävä on tuomita heidän oppiensa mukainen toiminta. Väärä toimintahan ajaa helvettiin kirkon oppien mukaan.

Kristittynä tiedät että käskyjen mukaan Jumalaa ei saa ottaa keppihevoseksi

Edit. Kirkon tehtävä on tuomita heidän oppiensa vastainen toiminta
 
Viimeksi muokattu:
Ihan sama millä perusteella kirkosta erotaan mutta pääasia on, että valtiokirkosta erotaan. Kirkon jäsenyys on satuolentoihin uskovien lisävero tai laiskojen agnostikkojen mielenrauhan ostoa.
 
Itse puhun hyvästä mausta.

En rikosnimikkeistä

Vai tuomitseeko kirkko heidän symboolinsa käytön politiikan tekemisessä.

Elämme sentään 2010-lukua. Uskonnon varjolla tehty politiikan teko kuuluu menneisyyteen.

Tuo Teologia on hieman vieras ala minulle, mutta jos symbolit halutaan kieltää niin silloin pitää kieltää myös punaiseltaristiltä ristin käyttö ja kun se vielä punainen joka on sosialismin ja natsismin tunnusväri niin eiköhän siinäkin voi nähdä politiikkaa, ihan oikeasti kannattaako olla niin suvaitsevainen ettei suvaitse mitään, tämä ei tarkoittanut sinua vaan ihan yleisesti
 
Nämä ovat hankalia asioita. Nämä politiikka, uskonto ja ihmisen ihmisoikeudet ja perusoikeudet.

Jokaisella on oikeutensa.

Itse en ala itkemään jos joku uskaltaa olla kanssani eri mieltä.

Muuten saisi parkua koko ajan.

Kuka sitä jaksas kattoa kun aikuinen mies parkus
 
Viimeksi muokattu:
Nämä ovat hankalia asioita. Nämä politiikka, uskonto ja ihmisen ihmisoikeudet ja perusoikeudet.

Jokaisella on oikeutensa.

Itse en ala itkemään jos joku uskaltaa olla kanssani eri mieltä.

Muuten saisi parkua koko ajan.

Kuka sitä jaksas kattoa kun aikuinen mies parkus

Tottakai. Asiat pitää silloin esittää suoraselkäisesti omana mielipiteenään, eikä päättää ottavansa kantaa muutaman miljoonan suomalaisen puolesta. Tai Jumalan.

Edit: Eikä yhtään haittaa jos kuuntelee ihmisiä, eikä leimaa heitä kaikkia äänekkäiden idioottien vuoksi. Sitä ei saa tehdä turvapaikanhakijoiden suhteen, eikä myöskään mielenosoituksen suhteen, kun yhdistävänä tekijänä ei ole mikään rasismi vaan vuotavien rajojen vastustaminen.
 
Lavrov oli puhunut "meidän Lisasta" tuomitessaan saksalaisviranomaiset. Tuskinpa yhtä massiivista oikaisukampanjaa on luvassa, kuitenkaan.

Saksa
Venäläisteini myönsi keksineensä joukkoraiskauksen ja sieppauksen

Maanantai 1.2.2016 klo 10.24

Saksan ja Venäjän suhteita kuumentanut raiskaus- ja sieppausväite oli tekaistu. 13-vuotias venäläis-saksalainen tyttö on myöntänyt keksineensä koko jutun.

Vanhemmat ilmoittivat 13-vuotiaan Lisan kadonneeksi 11. tammikuuta, kun tyttö ei tullut koulusta kotiinsa Berliinin Marzahnin alueella.

Tyttö ilmaantui kotiinsa 30 tuntia myöhemmin kasvot haavoilla. Hän kertoi vanhemmilleen, että joukko ulkomaalaisia oli siepannut hänet koulumatkalla ja vienyt johonkin asuntoon, jossa hänet olisi joukkoraiskattu. Lisan mukaan tekijät näyttivät olevan Lähi-idästä tai Afrikasta kotoisin.

Uutinen raiskauksesta levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa ja nostatti erityisesti Berliinin venäläis-saksalaisessa yhteisössä suurta raivoa. Kolme päivää myöhemmin tyttö myönsi kuulustelijoilleen, että raiskausjuttu ei ollut totta.

Pelkäsi mennä kotiin

Syyttäjän Martin Steltnerin mukaan Lisa ei ollut uskaltanut mennä kotiinsa koulun otettua Lisan vanhempiin yhteyttä erään koulussa sattuneen välikohtauksen takia. Lisa oli viettänyt yön 19-vuotiaan ystävänsä luona. Ystävää ei epäillä rikoksesta.

Jopa Venäjän televisio uutisoi aiheesta ja löi lisää vettä kiukaalle julkaistessaan Lisan sukulaisten haastattelun. Sukulaisten mukaan Saksan poliisi ei edes tutkinut Lisan raiskausväitettä. Myös Venäjän ulkoministeriSergei Lavrov puuttui juttuun ja syytti Saksan poliisia tietojen pimittämisestä. Saksa puolestaan kehotti Venäjää olemaan käyttämättä Lisaa poliittisten tarkoitusperiensä ajamiseen.

Nyt tämä tunteita kuohuttanut raiskausjupakka on ohi. Henkisesti huonossa kunnossa oleva Lisa on nyt psykiatrisessa hoidossa.

KATRIINA MÄKELÄ
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016020121048022_ul.shtml


Mitä tuota oikomaan! Raiskaus tai lapsen hyväksikäyttö niin yhtä törkeiteitä rikoksia kummatki,vai pitääkö tälläisessä asiassa ruveta pilkkua viilaamaan? 13V tyttö ja 2*20v turrkilais nuorukaiset. Linnaan vain jätkät loppuiäksi!

Saksan syyttäjä: Maahanmuuttajia raiskauksesta syyttänyttä venäläistyttöä ei raiskattu – kahta epäillään hyväksikäytöstä
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1454048613182



"Syyttäjän mukaan tyttö harrasti seksiä kahden parikymppisen miehen kanssa. He ovat ”Turkin kansalainen ja turkkilaistaustainen Saksan kansalainen”

Lisäyksenä vielä että olisi monessa maassa raiskaus riippumatta tytön tahdosta seksiin. mm rakkaassa länsinaapurissamme!
 
Punahilkkasatuja..? :eek:

Onko Libyaan tulossa "arabikevät näytelmän toinen näytös?"

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/is_solutus_lib-46143


Varoitus Ranskasta: Pakolaisten joukossa tulevat ISIS-soluttautujat suuri riski Euroopalle

Ranska varoittaa Libyasta tulevien pakolaisten joukkoon soluttautuvista terroristeista.

Ranskan puolustusministeri Jean-Yves Le Drian varoittaa Libyasta tulevien pakolaisten joukkoon soluttautuvista ISIS-terroristeista. Hänen mukaansa Libyasta Italialle kuuluvan Lampedusan saarelle tulevat soluttautujat ovat suuri riski Euroopalle, kertoo sanomalehti La Repubblica.

Le Drianin mukaan poliittinen ratkaisu Libyan kriisiin olisi saatava aikaan kiireellisesti.

– Kaikki ovat tietoisia vaarasta, jonka Syyrian ja Irakin konfliktit aiheuttavat. Siellä näemme joitakin positiivisia tuloksia. Saattaa olla, että kriisi siirtyy Libyaan. Libyaan olisi saatava kansallisen yhtenäisyyden hallitus, hän sanoi.

Libyaan on koetettu muodostaa hallitusta YK:n turvallisuusneuvoston tuella, mutta muun muassa kiista ministeripaikoista on viivyttänyt prosessia.

Terroristijärjestö ISIS:n voimistanut asemiaan maassa ja se on huolestuttanut Le Driania jo syyskuusta 2014 lähtien.

– He (ISIS) ovat siellä, 300 kilometrin päässä Euroopan rannikosta ja levittävät toimintaansa, Le Drian sanoo.
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...i-lukea-kansanedustajalta-vuonna-2016/5716490
Jälleen kerran, kun kotonakin voi tulla raiskatuksi ei muiden paikkojen turvallisuudella ole niin väliä.

No niin...kotona odottaa raiskaus...:eek:
Eikä töihinkään kannata mennä...

Tilastollisesti naisille turvattomin paikka on kotona. Puskaraiskaukset ovat marginaalia puhumattakaan muusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vihjailusta tai muusta. Koti tai työpaikka ovat tilastollisesti vaarallisempia, ei suinkaan mikään lenkkipolku.
 
Back
Top