Pakolaisuus

Pakolaisleirille, jossa he ovat turvassa Syyrian väkivallalta, mutta jossa muuten elinolosuhteet on varsin huonot, etenkin työn saaminen on hyvin vaikeaa.



FSA taistelee jossain päin maata, ei mitenkään välttämättä juuri siellä, missä pakolaiset itse asuvat. Olisiko se perheen puolustamista, että matkustaisi toiselle puolelle Syyriaa ja liittyisi FSA:han sen sijaan, että auttaisi perhettään sen pakomatkalla ulkomaiselle pakolaisleirille?

Sen perheen kanssa voi paeta sinne FSA:n alueelle ja taistella siellä.
 
Tapoin alun huumassa naapurin perheineen ja irrotin pään, nyt olemmekin tappiolla, pakenen ja jätän perheen, näitä me otamme kun tulee miehiä.
Isis muuten aloitti irakista elvistelyn, ei syyriasta.
Moraali, mikä vitun moraali? Ei sodassa ole moraalia, eikä tule.

Vai niin, eli sinusta suomalaisilla sotilailla ei ole mitään velvollisuutta käyttäytyä siviilejä ja antautuneita vihollissotilaita kohtaan yhtään paremmin kuin ISISin joukoilla?
 
Pakko heittää vielä kysymys s91@:lle, mistä rahat näiden pakolaisten majoittamiseen, ruokkimiseen, kouluttamiseen ja kotouttamiseen?
Koska valtion rahat ovat loppu, rahaa voi saada vain ottamalla sitä pois jostain muusta, mistä?
Ja lopuksi, mistä sinulle tärkeästä olet valmis luopumaan näiden pakolaisten vuoksi? Majoittaisitko vaikka yhden 25v kaiffarin sohvallesi?
 
Hankin aseita jostakin, ei lähi-itä, tai vastaavat maat ole mitään aseettomia vyöhykkeitä. Aseita ja varusteita on saatavissa jos niitä kaipaa.
Eikä hommaan tarvitse lähteä yksin, pakolaisten määrästä päätellen näitä joille ISIS aiheuttaa ongelmia on pilvinpimein.

Jos ISISin nujertaminen olisi noin yksinkertaista sotimiseen kouluttamattomille siviileille, niin miten Syyrian armeija, joka on raskaasti aseistautunut, ei ole saanut sitä kuriin? Tai sama Irakissa, jossa USA kaatoi aseita Irakin armeijalle, joka ei pärjännyt lainkaan ISISiä vastaan. Jälleen kerran, nojatuolikenraalina on taas niin helppo tietää, miten sodat olisi voitettu.

En yrittänyt väittää olevani itse tuota mieltä, mutta kun keski-ikäinen levyseppähitsari katsoo vanhaa nokiaansa, nousee hänelle mieleensä helposti, "ei mulla ole varaa tollaseen".

Keski-ikäisellä levyseppähitsarilla on todennäköisesti puoliksi maksettu asunto, henkilöauto, mahdollisesti perintönä saatu kesämökki, jne. Sillä pakolaisella on se yksi puhelin. Kuten sanoin, ihmeellistä kateutta.

Ongelma näiden varakkaiden kohdalla on ajatustavassa, me (minä) ajattelen, että niillä joilla on eniten on myös entiten puolustettavaa. Heillä olisi myös koulutettuina ihmisinä, ehkä enemmän annettavaa, kuin kouluttamattomalla ihmisellä. Sotiminen on nuorten miesten puuhaa ja nuoruus, sekä sen tuoma jaksaminen ja pelottomuus ovat siinä hyödyksi.

Annettavaa mihin? Yliopistotason koulutuksella ei tee enää paskankaan vertaa yhteiskunnassa, jonka perusrakenteet hajonneet.

Ja mitä tuohon ensimmäiseen lauseeseesi tulee, niin oletko nyt siis sitä mieltä, että nuorten miesten tehtävänä ei ole vain puolustaa heikompiaan, vaan myös sen lisäksi suojata omaisuuttaankin panemalla itsensä hengen vaaraan?

Mitä tulee työttymyysturvan antamiseen, tai sen hylkäämiseen pakolaisille, kysymys onkin siitä että ei ole ajateltu asiaa riittävän aikaisin.
Kaikkia jotka asuvat laillisesti maassamme tulee kohdella yhdenvertaisesti. Se ketä tänne päästetään on se suuri kysymys joka ratkaisee paljon.

Niinpä, ja minä olen tässä koittanut kyseenalaistaa sen ajatuksen, että nuoret miehet olisivat jotenkin alempi ihmisrotu, jolle ei kuulu antaa samanlaista suojelua kuin muille ihmisille, koska heidän pitäisi olla sotimassa jotain sotaa, jossa kukaan ei näe mitään järkeä.
 
Pakko heittää vielä kysymys s91@:lle, mistä rahat näiden pakolaisten majoittamiseen, ruokkimiseen, kouluttamiseen ja kotouttamiseen?

Siis minkä "näiden" pakolaisten? Minä en ole kyseenalaistanut sitä, että pakolaisia ei voida ottaa paljon. Kyseenalaistin sen ajattelun, ettei näiden otettavien pakolaisten keskuudessa saisi olla nuoria miehiä, vaan kuten moni on tässä ketjussa sanonut, heidän kuuluisi olla sotimassa jossain.
 
Sen perheen kanssa voi paeta sinne FSA:n alueelle ja taistella siellä.
Ja siis tämäkö sinusta pitää perheen paremmin turvassa kuin ulkomaille pakeneminen, jossa perhe on varmasti turvassa taisteluilta? Jos Suomessa olisi sisällissota, niin noinko itse turvaisit perheesi turvallisuuden?
 
Vaikka eurooppa ottaisi joka vuosi 1% koko noiden alueiden väestöstä mikä tietäisi kymmeniä miljoonia niin se ei näkyisi mitenkään tuolla jallajalla maassa. Sekä ne kasvaa usean prosentin vuosivauhtia väkiluvultaan niin tuo pakolaistouhu on vain omantunnon kiillotus kamppaniaa
 
Parasta olisi kun ilmottaisi että jatkossa pakolaisia ei enää oteta kuin pakolaislereiltä. Se olisi radikaalia mutta pitemmällä kaavalla varmasti paras ratkaisu. Sen jälkeen panostettaisiin rauhanturvaamiseen ja jaettaisiin ruoka-apua enemmän. Olen itsekkin valmis lähtemään tuonne rauhanturvaajaksi.

Ei ehkä paras esimerkki mutta pietiläinen kirjassaan kirosi että kun pioneerit koittivat rakentaa tietä viidakon läpi kylien välille niin tämä ei kyläläisille kelvannut vaan yrittivät tappaa legioonan pioneerit ja sen jälkeen paskoivat kaikki tienrakennus koneet (olisi edes varastaneet ne), ainakun joku rakentaa jotain uutta joku mehmed käy räjäyttämässä sen koska valkoiset ja vääräusko rakensi sen. sama oli kun jenkit koitti rakentaa lähi-itään viemäröintiä erääseen kaupunkiin. Tarpeeksi monta kertaa kun viemärit oli räjäytetty paskaksi niin totesivat että hukkukaa omaan kakkaanne. (Kaupunkilaiset Heitti ulosteet kadulla menevään ojaan)
 
Itsekkin olen ollut majoittuneena kyseisissä rivitaloissa.

Oulussa avataan hätämajoitusyksikkö turvapaikanhakijoille

OULU 15:06 http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulussa-avataan-hatamajoitusyksikko-turvapaikanhakijoille/704910/
KALEVA

Oulun Sanginsuussa avataan uusi hätämajoitusyksikkö turvapaikanhakijoille. Ensimmäiset asukkaat siirretään tiloihin perjantaina 21. elokuuta.

Entisen Vallinkorvan metsäoppilaitoksen tiloihin majoitettavat asiakkaat ovat kirjoilla valtion omistamassa Oulun vastaanottokeskuksessa, mutta toiminnan ylläpitäjänä aloittaa Suomen Punaisen Ristin (SPR) Oulun piiri.

Piiri on vuokrannut viisi oppilasasuntolana aiemmin toiminutta rivitaloa Oulun Seudun Koulutuskuntayhtymältä (OSEKK). Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi.

Uudessa yksikössä on tilaa 150–200 turvapaikanhakijalle. Neljän huoneen asuntoihin sijoitetaan enimmäkseen yksin Suomeen saapuneita miehiä, mutta osa asunnoista varataan naisille sekä pienille perheille.

Hätämajoitusyksikkö työllistää viidestä seitsemään SPR:n palkkaamaa henkilöä. Alkuvaiheessa heillä on apunaan myös Oulun vastaanottokeskuksen henkilökuntaa.

Oulun kaupunki on antanut hyväksyntänsä hätämajoitusyksikön perustamiselle. Oulun vastaanottokeskus ja SPR järjestävät lähiaikoina Sanginsuun asukkaille asukasillan aiheesta.

Turvapaikanhakijoiden määrä kasvanut merkittävästi

Turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut kesän aikana merkittävästi koko Euroopassa. Suomesta turvapaikkaa oli hakenut viime viikon loppuun mennessä jo lähes 5 300 henkilöä, kun koko vuoden 2014 hakijamäärä oli 3 651.

Eniten hakijoita Suomeen on tullut Irakista, Somaliasta, Albaniasta ja Afganistanista. Myös syyrialaisten määrä on kesän aikana noussut.

Suomessa toimii tällä hetkellä 25 vastaanottokeskusta. Kaikki vastaanottokeskukset ovat nyt ääriään myöten täynnä ja turvapaikanhakijoita majoitetaan kaikkialla ylipaikoilla.

Maahanmuuttoviraston tavoitteena on perustaa lukuisia uusia vastaanottokeskuksia syksyn aikana. Nykyisten noin 4 500 majoituspaikan lisäksi tarvetta on noin 2 000 uudelle paikalle. Valtio maksaa kaikki vastaanottokeskuksen kustannukset.

Punaisen Ristin ylläpitämiä vastaanottokeskuksia ja niiden tiloja on tällä hetkellä Rovaniemellä, Kemissä, Torniossa, Ruukissa, Harjavallassa, Mänttä-Vilppulassa, Kristiinankaupungissa, Turussa, Punkalaitumella ja Tampereella.

Punainen Risti on ilmoittanut Maahanmuuttovirastolle, että se on valmis lisäämään tukeaan tarvittaessa.
 
Jos ISISin nujertaminen olisi noin yksinkertaista sotimiseen kouluttamattomille siviileille, niin miten Syyrian armeija, joka on raskaasti aseistautunut, ei ole saanut sitä kuriin? Tai sama Irakissa, jossa USA kaatoi aseita Irakin armeijalle, joka ei pärjännyt lainkaan ISISiä vastaan. Jälleen kerran, nojatuolikenraalina on taas niin helppo tietää, miten sodat olisi voitettu.



Keski-ikäisellä levyseppähitsarilla on todennäköisesti puoliksi maksettu asunto, henkilöauto, mahdollisesti perintönä saatu kesämökki, jne. Sillä pakolaisella on se yksi puhelin. Kuten sanoin, ihmeellistä kateutta.



Annettavaa mihin? Yliopistotason koulutuksella ei tee enää paskankaan vertaa yhteiskunnassa, jonka perusrakenteet hajonneet.

Ja mitä tuohon ensimmäiseen lauseeseesi tulee, niin oletko nyt siis sitä mieltä, että nuorten miesten tehtävänä ei ole vain puolustaa heikompiaan, vaan myös sen lisäksi suojata omaisuuttaankin panemalla itsensä hengen vaaraan?



Niinpä, ja minä olen tässä koittanut kyseenalaistaa sen ajatuksen, että nuoret miehet olisivat jotenkin alempi ihmisrotu, jolle ei kuulu antaa samanlaista suojelua kuin muille ihmisille, koska heidän pitäisi olla sotimassa jotain sotaa, jossa kukaan ei näe mitään järkeä.

ISIS ei ole taistellut länsimaisten asevoimien kanssa maataisteluita, lukuun ottamatta erikoisjoukkojen kanssa. Irakin asevoimat on taas keskittynyt osaamisalueeseensa, eli perääntymiseen. Länsimaiset asevoimat ovat lähinnä toimineet kuten sanottua erikoisjoukoin ja ilma-aseen keinoin. Kurdit sen sijaan joilla on tuo motivaatio puoli kunnossa ovat pärjänneet varsin hyvin, jopa naisosastot ovat onnistuneet pysäyttämään ISIS hyökkäyksiä.

Kysymys on siitä miten ihmiset näkevät sen asian, se kuviteellinen keskiikäinen kaveri, pitää iPhonea turhana juppileluna. Siksi hän kokee sen turhaksi ja kokee, että fyrkat olisi voinut käyttää paremmin.
Toinen asia saattaa olla oletus puhelimen maksajasta, jos/kun oletetaan sen olevan sossun rahoilla ostettu, näkee ihminen rahojensa menevän hukkaan.

Yhteiskunnassa jossa perusrakenteet ovar romahtaneet tarvitaan juuri korkeasti koulutettu ihmisiä korjaamaan tuhoja ja rakentamaan sitä uudestaan. Jos alue ei täysin autioidu(tuskin), tarvitsevat ihmiset asuntoja, siltoja ja teitä on korjattava, ehkä viemäreitä rakennettavana ja sairaita hoidettavana. Työtä on vaikka kuinka paljon. Tämä tosin ehkä kuvaa eroa ajatusmaailmassa.

Ei, tarkoitukseni oli tuoda esiin, että ihminen jonka suku/perhe on hyväosainen, hyvin koulutettu ja jopa ehkä rikas, luulisin, että että hänen kannattaisi jäädä puolustamaan omaansa, eikä pötkiä pakoon. Onhan asuminen pakolaisena aina huono vaihtoehto. Etkö sinä ole valmis puolustamaan omaisuuttasi? Minä olen.
 
5300 :s Jos yks pakolainen vastaa 3 työtöntä erittäin varovaisella kaavalla niin tuo tietää melkein 16 000 työttömän lisäystä. Ensivuonna jo 32 000 työttömän kulut lisää. :S ei perse kestä
 
http://www.hs.fi/politiikka/a1439952149783?jako=c658d27a37747eec021270eeb49c4efb&ref=tw-share

Sipilä: Turvapaikanhakijoiden hätä on todellinen ja tulijoita on autettava

POLITIIKKA 19.8.2015 15:11 Anna-Liina Kauhanen HELSINGIN SANOMAT
1305978572035

Juha Sipilä

Eurooppaan tulevien turvapaikanhakijoiden hätä on todellinen ja tulijoita on autettava, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk) keskiviikkona Jyväskylässä.

Keskustan ministeriryhmä keskusteli kokouksessaan Sipilän mukaan useampaankin otteeseen kokouksessaan siitä, mitä Välimeren siirtolaiskriisi tarkoittaa Suomelle.

"Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa vauhdilla, ja siihen on varauduttava. Samalla tämä iso yhteiskunnallisen keskustelun ja arvokeskustelun paikka", Sipilä sanoi.

Sipilän mukaan suomalaisten on oivallettava, että tulijat todella pakenevat sotaa ja epävakaita oloja, eikä kyse ole elintasopakolaisista. Samaa toisti keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen.

"Hätä on kasvanut valtaviin mittasuhteisiin. Saksassa puhutaan 600000–700000 turvapaikanhakijasta yhden vuoden aikana. Ei tarvitse olla ennustaja sanoakseen, että Suomessakin määrät ovat pian sellaisia, mihin emme ole tottuneet", Vanhanen sanoi.

"Nyt pitää omaksua sellainen ajattelutapa, että nyt on uudenlainen kriisi, jossa meidän pitää auttaa sotaa pakenevia ihmisiä."

Vanhasen mukaan turvapaikkaan pitää kuitenkin aina olla perusteet. "Jos ei ole, tehdään palautuspäätös."

Sipilä kertoi oman alkuviikon Libanonin-vierailunsa antaneen näkökulmaa ja mittasuhteita Pohjois-Afrikan pakolaistilanteeseen.

"Siellä tilanne konkretisoitui. Neljän miljoonan asukkaan maassa on 1,5 miljoonaan Syyrian sodan pakolaista. Siinä mittasuhdetta Suomen ja Euroopan tilanteeseen. Mutta myös Suomessa on ongelma, että turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa jatkuvasti. Tämä on ehdottomasti agendalla."

Keskustalaiset puhuivat kokouksessaan myös yleisesti suomalaisesta keskusteluilmapiiristä, kovista puheista ja rasismista.

Natsikytköksillään esiin noussut perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen tapaus ei ollut suoraan esillä, Vanhanen sanoi, mutta keskustan ministeriryhmä puhui yleisemmin esimerkiksi isänmaallisuudesta.

"Isänmaallisuutta ei saa päästää lokeroitumaan ääriajatusten suuntaan. Siinä meidän eli maltillisen enemmistön pitää olla aktiivisia", Vanhanen sanoi.

Keskustan ja hallituksen suhtautumisessa rasismiin ei ole epäselvyyksiä, Sipilä sanoi.

"Ihmisiä ei pidä jaotella ihonvärin, kulttuurin, uskonnon tai kielten kautta. Suomi muodostuu erilaisuuksista", Vanhanen sanoi.

Keskustan eduskuntaryhmä ei aio erikseen ottaa esiin Immosen puheita perussuomalaisten kanssa. "Luotamme heidän ilmoitukseensa siitä, että he käsittelevät omalta osaltaan asian eduskuntaryhmässään", Vanhanen sanoi.

Anna-Liina Kauhanen HS
JYVÄSKYLÄ
 
Sipilä oli Oulun vaalipiirin äänikuningas. Ouluun suunnitellaan vastaanottokeskusta, mutta Oulun vaalipiiri on toki paljon laajempi alue kuin Oulun kaupunki. (Mielenkiintoinen havainto myös, että vasemmistoliitto on Oulun vaalipiirissä kannatetumpi kuin kokoomus tai SDP. Korpikommunisteja?)
 
Katsotaan muuttuuko Kirkkonummen Lapinkylän puoluekannatus tämän seurauksena. RKP:lla ja kokoomuksella yli 50% kannatus.

tyhja.gif

Etusivu - Eduskuntavaalit 2015 - Tulos - Kirkkonummi - Lapinkylä
tyhja.gif


Kirkkonummi- Äänestysaluekohtaiset tulokset
Lapinkylä

Ehdokaskohtaiset tulokset
Sivu päivitetty 22.04.2015 19:43:58. Tarkastuslaskenta on VALMIS.
Kokonaisäänestypros. Kotimaan äänestyspros.
73,6 73,6

Osuus äänistä Äänet yhteensä
% Lkm
Kansallinen Kokoomus 21,4 321
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 9,5 143
Perussuomalaiset 13,5 202
Suomen Keskusta 6,9 103
Vasemmistoliitto 3,8 57
Vihreä liitto 8,6 129
Suomen ruotsalainen kansanpuolue 32,8 491
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 1,9 29
Suomen Työväenpuolue STP 0,0 0
Itsenäisyyspuolue 0,4 6
Köyhien Asialla 0,0 0
Piraattipuolue 0,5 8
Muutos 2011 0,4 6
Suomen Kommunistinen Puolue 0,2 3
Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta 0,0 0
Joni Tikka 0,0 0
Mika Vähäkangas 0,0 0
Yhteensä 1498
Mitättömät äänet 0,1 2
Yhteensä 1500



Kirkkonummi- Äänestysaluekohtaiset tulokset

001 Lapinkylä 002 Veikkola
003 Masala 004 Gesterby
005 Kirkonkylä 006 Heikkilä
007 Porkkala
Sivu päivitetty 22.04.2015 19:43:58
tyhja.gif

tyhja.gif

Opaste - Yhteystiedot - Sivukartta
 
Juha Sipilä: .......

Oli miten oli mutta on melkoista sähläämistä tämä poliittisen johdon tiedottaminen;

- samassa tekstissä puhutaan siirtolaisista ja pakolaisista ja turvapaikanhakijoista - nämä eivät ole sama asia
- Sipilä on käynyt Libanonissa katsomassa ja ymmärtää näin Pohjois-Afrikan ongelmia - mitä helevettiä ??
- pitää auttaa sotaa pakenevia (yleisesti), mutta silti pitää täyttää turvapaikan saamisen edellytykset
- Sipilä puhuu pakolaismassojen ottamisesta mutta ei kerro mitä he tekevät savuttuaan - työtä vai lorvimista?
- maaseudulla on kyllä tilaa mutta laitetaanko kuokka käteen vai millä elävät ?
- miten palautuspäätöksen saaneet roudataan Afrikkaan ennenkuin joltain kantasuomalaiselta kiukku-viilletään kaula lähimmällä supermarketilla?

Tämä ei nyt maistu ollenkaan.
 
Kirkkonummen 4G verkko hidastui selvästi kun alueelle tuli yhtäkkiä parisataa uusinta uutta olevaa Iphone 6 puhelinta. Toista sataa ipadia ja muuta tietotekniikkaa. Tätä täytyi asiasta kiinnostuneen oikein mennä katsomaan. Osa hätää kärsivistä pakolaisista käyttäytyi agressiivisesti ja uhkaavasti. Muut oli netissä.
Kuvat reissusta tuolla:
http://arrekougappi.blogspot.fi/2015/08/kirkkonummen-vastaanottokeskus-missa_17.html
 
Kirkkonummen 4G verkko hidastui selvästi kun alueelle tuli yhtäkkiä parisataa uusinta uutta olevaa Iphone 6 puhelinta. Toista sataa ipadia ja muuta tietotekniikkaa. Tätä täytyi asiasta kiinnostuneen oikein mennä katsomaan. Osa hätää kärsivistä pakolaisista käyttäytyi agressiivisesti ja uhkaavasti. Muut oli netissä.
Kuvat reissusta tuolla:
http://arrekougappi.blogspot.fi/2015/08/kirkkonummen-vastaanottokeskus-missa_17.html


Kovasti vaikuttavat hädänalaisilta lapsukaisilta.

Onneksi pääsivät turvaan.

"Ididntmeanit"
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top