Deeiii
Eversti
Se on totta että erilaiset luiskaotsat ovat käyttäneet rasismi-sanaa aika hyvinkin heikoin perustein. Eipä ole ainoa leimakirves jota on historian aikana heiluteltu hyvinkin löysin rantein.
Mutta PekkaSavon kirjoituksessa haiskahtaa siltikin aika klassinen "kiusatun oma vika, että sitä kiusattiin"-puolustelu. Jos ei olisi pukeutunut niin tyhmästi tai ollut niin ärsyttävä, niin ei olisi kiusattu. Tai jos joku ei olisi kiusattua puolustanut ja ottanut asiaa esille, niin ei me sitten sitä oltaisi kiusattu. Vähän vaan hevosenleikkiä eikä leikistä saa suuttua.
Mulla on teoria siitä, miksi esimerkiksi Abdia kiusattiin asepuvusta huolimatta ja miksi mouhotus on vaarallista. Se menee suunnilleen näin. Mitä enemmän julkisessa keskustelussa sallitaan ja ymmärretään mouhotusta pakolaisista, sitä useampi ihminen kokee, että pakolaisista saa mouhottaa. Kun ihmisistä on kyse, niin joku sitten aina keksii omasta mielestään vähän "paremman jutun" tai käyttää kovempia sanoja. Sillä saa samanhenkisten keskuudessa mainetta ja kunniaa, että "uskaltaa" käyttää kovempaa kieltä tai tehdä rajumpia juttuja. Katsokaapa vaikka miten esimerkiksi Hakkaraisen möläytyksistä tykätään. Sitten taas seuraava mouhottaja saa vettä myllyynsä ja koventaa taas vähän panoksia seuraavalla kierroksella. Koko ajan kaikki samanteemainen keskustelu näyttäytyy mouhottajille sen oman mouhotuksen sallimisena ja hyväksymisenä.
Tätä kun jatkuu riittävän pitkään, niin ne maltillisemmat sanat ovat jo kärsineet inflaation, ja kohta ollaan siinä pisteessä, että julkisuudessa käytetään yleisesti termejä ja sanontoja, joista vielä vähän aikaisemmin olisi voinut rapsahtaa kunnianloukkaussyyte. Olemme jo tässä pisteessä Suomessa, ja se näkyy toisenväristen kokemusten mukaan jo selvästi siinä, että kaduilla huudellaan asioita joita vielä muutama vuosi sitten ei olisi huudeltu. Tai tässä Abdin tapauksessa. (Toki on mahdollista, että tämä olisi tapahtunut ilmankin. Mutta tapausten yleisyys kasvaa huolestuttavasti.)
Historiallisesti väkivalta ei ole ollut tälläisestä eskalaatiosta ihan hirveän kaukana. Kun mikään määrä solvaamista ei varsinaisesti ratkaise ongelmia tai muuta mitään. Sitten se Gaussin käyrän vasemmalta puolelta löytyvä mouhottajaryhmä alkaa pikkuhiljaa miettimään, että mikä olisi se seuraava teko jolla voisi repäistä.
Jos tämä mekaniikka kuulostaa tutulta, niin juuri tuolla tavalla toimii myös koulukiusaaminen ja juuri tuolla tavalla se eskaloituu naljailusta - siitä vakava kiusaaminen alkaa lähes aina - fyysiseen väkivaltaan. Ja kiusaamisen hyväksyvät ja sitä jopa kannattavat ovat tässä aika tärkeässä asemassa, vaikka sen varsinaisen kurkuttamisen tekisikin se luokan vähä-älyisin vajakki. Koska useimmiten se ei kovin pitkään jatkaisi kiusaamista, ellei kokisi viiteryhmänsä hyväksyvän ja jopa kannattavan sitä.
Sikäli siis on vähän tekopyhää kauhistella Abdin kohtelua ja toisella puolen huudella, että jokainen muslimi tai maahanmuuttaja on vihollinen tai potentiaalinen sellainen. On vähän kuin kauhistelisi natsien tekosia samalla kun huutelisi, että juutalaiset ovat kaiken pahan takana.
Mutta PekkaSavon kirjoituksessa haiskahtaa siltikin aika klassinen "kiusatun oma vika, että sitä kiusattiin"-puolustelu. Jos ei olisi pukeutunut niin tyhmästi tai ollut niin ärsyttävä, niin ei olisi kiusattu. Tai jos joku ei olisi kiusattua puolustanut ja ottanut asiaa esille, niin ei me sitten sitä oltaisi kiusattu. Vähän vaan hevosenleikkiä eikä leikistä saa suuttua.
Mulla on teoria siitä, miksi esimerkiksi Abdia kiusattiin asepuvusta huolimatta ja miksi mouhotus on vaarallista. Se menee suunnilleen näin. Mitä enemmän julkisessa keskustelussa sallitaan ja ymmärretään mouhotusta pakolaisista, sitä useampi ihminen kokee, että pakolaisista saa mouhottaa. Kun ihmisistä on kyse, niin joku sitten aina keksii omasta mielestään vähän "paremman jutun" tai käyttää kovempia sanoja. Sillä saa samanhenkisten keskuudessa mainetta ja kunniaa, että "uskaltaa" käyttää kovempaa kieltä tai tehdä rajumpia juttuja. Katsokaapa vaikka miten esimerkiksi Hakkaraisen möläytyksistä tykätään. Sitten taas seuraava mouhottaja saa vettä myllyynsä ja koventaa taas vähän panoksia seuraavalla kierroksella. Koko ajan kaikki samanteemainen keskustelu näyttäytyy mouhottajille sen oman mouhotuksen sallimisena ja hyväksymisenä.
Tätä kun jatkuu riittävän pitkään, niin ne maltillisemmat sanat ovat jo kärsineet inflaation, ja kohta ollaan siinä pisteessä, että julkisuudessa käytetään yleisesti termejä ja sanontoja, joista vielä vähän aikaisemmin olisi voinut rapsahtaa kunnianloukkaussyyte. Olemme jo tässä pisteessä Suomessa, ja se näkyy toisenväristen kokemusten mukaan jo selvästi siinä, että kaduilla huudellaan asioita joita vielä muutama vuosi sitten ei olisi huudeltu. Tai tässä Abdin tapauksessa. (Toki on mahdollista, että tämä olisi tapahtunut ilmankin. Mutta tapausten yleisyys kasvaa huolestuttavasti.)
Historiallisesti väkivalta ei ole ollut tälläisestä eskalaatiosta ihan hirveän kaukana. Kun mikään määrä solvaamista ei varsinaisesti ratkaise ongelmia tai muuta mitään. Sitten se Gaussin käyrän vasemmalta puolelta löytyvä mouhottajaryhmä alkaa pikkuhiljaa miettimään, että mikä olisi se seuraava teko jolla voisi repäistä.
Jos tämä mekaniikka kuulostaa tutulta, niin juuri tuolla tavalla toimii myös koulukiusaaminen ja juuri tuolla tavalla se eskaloituu naljailusta - siitä vakava kiusaaminen alkaa lähes aina - fyysiseen väkivaltaan. Ja kiusaamisen hyväksyvät ja sitä jopa kannattavat ovat tässä aika tärkeässä asemassa, vaikka sen varsinaisen kurkuttamisen tekisikin se luokan vähä-älyisin vajakki. Koska useimmiten se ei kovin pitkään jatkaisi kiusaamista, ellei kokisi viiteryhmänsä hyväksyvän ja jopa kannattavan sitä.
Sikäli siis on vähän tekopyhää kauhistella Abdin kohtelua ja toisella puolen huudella, että jokainen muslimi tai maahanmuuttaja on vihollinen tai potentiaalinen sellainen. On vähän kuin kauhistelisi natsien tekosia samalla kun huutelisi, että juutalaiset ovat kaiken pahan takana.
