Pakolaisuus

Vastenmielistä.

Tajuaakohan nämä polttopullo"leikittelijät" miten väkivaltaisesti huoneistopalo etenee? Pieni liekki esim. verhojen alla tarkoittaa että koko huone on minuuteissa usein kunnon inferno. Tuhopoltto (sekin erittäin raskas rikos, vielä ihmiset sisällä) lienee näiden suunnitelmissa, mutta siitä on todellisuudessa mahdotonta tehdä mitään rajausta niin ettei kyseessä ole pian murhapoltto. Ei sieltä välttämättä karkuun ehdi.

Minuuteissa inferno ja huonessa olleet ovat kuolleet jo ennen sitä.
 
Kieltämättä vetää hiljaiseksi kun lukee noista screen shotteja - niitä on käytännössä mahdotonta enää ohittaa tuumaamalla, että "avohoidon seurausta" vaikka joukossa on sellaisiakin joiden paikka olisi psykiatrisessa hoidossa. Näiden takia minusta on äärimmäisen vastenmielistä edes viitata lähtennä MV-lehteen, uutismaailmaan tai mihinkään muuhun vaihtoehtomediaan joiden sivuilla julkaistaan uutisia joiden taustoja ei ole tarkistettu ja josta ovat - hyvin suurella todennäköisyydellä - sairaan mielen kehittämää fiktiota. Tai itse asiassa se mieli on hyvin harvoin suoranaisesti sairas, se elää sen kokemassa todellisuudessa jota ruokkivat sille todellisuudelle sopivat ja soveliaat uutiset ja aukkopaikkoja paikataan erinäisin salaliittoteorioin. Ei siis suoranaisesti psyykkisesti sairas mutta herkkäuskoinen taipumaan uskomaan mitä tahansa oikeaksi uskomaansa totuutta - ja tässä kohdin on ehdottomasti täsmennettävä, samaa lujaa uskoa löytyy myös sieltä vastakkaiselta laidalta.

Toisaalta kun etenkin keskityinnimin kirjoitettuja viestejä (ja uutisia) lukee niin niihin olisi syytä suhtautua todella suurella varauksella, kas kun niiden taustalla voi olla henkilö jonka tarkoitusperät voivat olla jotain aivan muuta mitä me haluamme ja toivomme. Ja monissa tapauksissa samainen henkilö paukuttaa useammalla nimellä tekstiä samalle tai eri foorumeille, ja toisinaan jopa useammassa roolissa (näistäkin on esimerkkejä). Eli osa näistä kuvottavimmista viesteistä voi olla selkeän tarkoitushakuisia ja perimmäinen ajatus voi olla se, että a) hajoitetaan yhteiskuntaa b) saadaan joku tekemään jotain, joka hajoittaa yhteisöä c) kumpaakin edellisistä. Viestien tarkoitus on siis yksikertaisesti manipuoloida ihmisiä ja välittää viestiä, jonka mukaan nyt on korkea aika toimia tai...

Mielenkiintoisinta olisikin tietää, että kuinka moni henkilö kirjoittaa viestejä niin anarkistifoorumeille ja sitten rasistifoorumeille provosoiden kumpiakin ryhmiä toisiaan vastaan. En todellakaan pidä mahdottomana etteikö tätäkin saattaisi esiintyä ja tiettyyn kuvioon se sopisi mitä parhaimmalla tapaa.

vlad.
Saisiko esimerkin rasistifoorumista perusteluineen?
 
rasistit(???) = ylilauta

Ylilautalaisten, kuten kaikkien muidenkin "chan"-tyylisten lautojen, yhdistävä tekijä on jokin ihan muu kuin rasismi. Ajankohtaisten uutiskeskusteluiden ulkopuolella maahanmuuttoasiat ovat ylilaudalla kovin marginaalisia. Toki sieltä löytyy rasistista porukkaa siinä missä muiltakin foorumeilta. Se huumorin tyyli mitä Ylilaudalla, tai millä tahansa 4chan -ripoff laudalla, viljellään on usein poikkeuksellisen mautonta ja härskiä. Jos ei ymmärrä "lautakulttuuria" ja ihmisiä sen takana niin sen huumorin sekoittaa herkästi vihapuheeseen. Myönnettäkööt kuitenkin että niitä mieleltään järkkyneitä tai muuten vain sairaita kusipäitä pesiytyy anonyymilaudoille muita foorumeita enemmän.
 
Saisiko esimerkin rasistifoorumista perusteluineen?

Mikäli lukija ei ymmärrä kyseisenkohdan lukiessaan käytetyn vertauskuvallista tyylikeinoa, jotta syntyisi mahdollisimman suuri kontrastiero ryhmien välille niin minä en ryhdy lukijalle kertomaan sitä mitä vertauskuvallinen tyylikeino tarkoittaa.

vlad.
 
Yle olisi kyllä pystynyt käsittelemään tätä "vastamedia" -aihetta paljon valistuneemmin ja kattavammin, jos olisi halunnut. Nyt kaikesta paistaa että esiin nostetaan nimenomaan MV-lehti ja jopa siitä valmiiksi kilometrin korkuista lähdekritiikkimuuria vaativasta kontekstista kaivetaan esille muutama höyrypäistäkin höyrypäisin artikkeli. Tällä metodilla tietysti saadaan asetelma, jossa jopa Ylen pahin unelmahöttöjournalismi ylittää tämän "verrokkimateriaalin" journalistisen tason (hehheh) niin reippaasti, että kilpailuasetelma näiden välillä on kuin pääsisi potkimaan maassa makaavaa vastustajaa vapaasti.

Jos Yle olisi sivuuttanut MV-lehden "vakiolukijat" jotka lienevät taipuvaisia uskomaan ihan mitä soopaa tahansa jos se tukee heidän maailmankuvaansa, ja keskittynyt siihen oletettavasti isompaan vierailijajoukkoon joka liikkuu niiden harvinaisempien oikeiden, mutta Ylellä uutisoimatta jäävien juttujen (esim. "Firasgate") perässä ja vahvemmalla lähdekritiikillä, oltaisiin päästy jo mielenkiintoiseen, jopa ehkä tervettä itsekritiikkiä ruokkivaan journalismiin! Ja vielä parempi jos olisi otettu mukaan myös kokonaisuutena vähemmän epäilyttävää kriittisempää ääntä: Blogipuolella on monia laadukkaita ja nimekkäitäkin kirjoittajia, printtilehdissä paikallisissa ja maakuntalehdissä on ollut YLEä kriittisempi sävy, jne. Myös ulkomainen lehdistö ei ole ollut läheskään niin fiksoitunut #unelmaan kuin YLE / HS.

Mutta kun ideana oli selvästi osoittaa, että Yle on hyvä ja totuus, ja kaikki muu on salaliittoteoreetikoiden foliohattukakkaa, niin oikein onnistunut juttusarja siinä viitekehyksessä.

Ollos huoleton' nettis valveil on!

Kiitos YLE:n MV-lehti sai nyt niin paljon huomiota, että tämän päivän klikkaukset tulevat lyömään kaikki vanhat ennätykset. Siellä käy äitis, anoppis ja naapurin vanhapiika, joka on aiemmin paheksinut jopa viheltämiäsi härskejä lauluja. Voi siitä kauhistelua, jeesustelua ja yleistä hämminkiä, HV imee vielä pitkään tätä namua. Toisaalta, ehkä joku innostuu aiempaa kriittisemmin suhtautumaan kaikkeen mediaan, ja sehän on vain hyvä, eikö?
 
Viimeksi muokattu:
Ollos huoleton' nettis valveil on!

Kiitos YLE:n HV-lehti sai nyt niin paljon huomiota, että tämän päivän klikkaukset tulevat lyömään kaikki vanhat ennätykset. Siellä käy äitis, anoppis ja naapurin vanhapiika, joka on aiemmin paheksinut jopa viheltämiäsi härskejä lauluja. Voi siitä kauhistelua, jeesustelua ja yleistä hämminkiä, HV imee vielä pitkään tätä namua. Toisaalta, ehkä joku innostuu aiempaa kriittisemmin suhtautumaan kaikkeen mediaan, ja sehän on vain hyvä, eikö?

No en mä nyt olisi toivonut ihan tuotakaan. Pientä ryhdistäytymistä tarvitsevalle valtamedialle oikea "janan toinen pää" ei ole nämä foliohattu-klikkihuoraus hommelit. Mutta ymmärrän tosiaan miksi asiallisempia kritiikkejä ei ole innoissaan esille nostettu. Eiköhän Yle jatka samoissa uomissaan, mikä tarkoittaa myös että Venäjä-asiantuntijana on edelleen pahimmillaan Kangaspuro ja parhaimmillaan Kivinen.
 
Alkuperäinen Geneven pakolaissopimus taidettiin tehdä sellaisissa tunnelmissa, että joku epäsuosioon ja kaltoinkohdelluksi joutunut kirjailija tai joku muu tunnettu henkilä saisi suojaa. Tämän ainoan todellisen pakolaismääritelmän mukaisia turvapaikka-anomuksia hyväksytään Suomessa vuosittain muutamia, korkeintaan kymmeniä. Valitettavasti jonkinlaista inflatoitumista on ollut soveltamisessa viime vuosina. Oliko sitten myöhemmin syntyneiden "kansainvälisen turvan" takaavien sopimusten tarkoitus toimia nykyisissä kansainvaellus -tyyppisissä, jopa organisoiduissa väestönsiirroissa. Ei todellakaan. Kun jonnekin Saksaan vyöryy jopa miljoona tulijaa ja jokaisen anomus pitää käsitellä yksilöllisesti sekä hylätyt vähintään kahdessa oikeusasteessa, niin jokainen itselleen rehellinen myöntää, että tämä ei toimi eikä ollut alkuperäinen tarkoitus.

Turvapaikka-anomusten yksilöllinen käsittely valitusprosesseineen on tuhon tie tilanteessa, missä ulkorajoja ei saada hallintaan. Ellei Eurooppa pysty "virtaviivaistamaan" prosesseja, tulee maanosan väestön rakenne muuttumaan radikaalisti huonompaan suuntaan jotenkin samaan tapaan kuin Rooman valtakunta aikoinaan luhistui kansainvaellusten seurauksena. Tuskin tapahtuu mitään todellisia oikeudenloukkauksia, jos yksilöllinen käsittely tiivistetään puoleen tuntiin ja valitustuomioistuin viereisessä huoneessa tekee lopullisen päätöksen samassa ajassa. Sitten kielteisen päätöksen saanut siirretään läheisen lentokentän tarkasti valvottuun ja suljettuun siirtoleiriin odottamaan lentoa kotimaahan tai ainakin sinnepäin.

Edelläoleva tuntuu varmaan aika ronskilta, mutta miettikää mihin johtaa Suomessakin ehkä 30.000 maahantulijan enemmän tai vähemmän keksittyjen hakemusten käsittely jopa kahden vuoden ajan. Ensi vuonna vähintään sama määrä ja seuraavana ...
 
"Ellei Eurooppa pysty "virtaviivaistamaan" prosesseja, tulee maanosan väestön rakenne muuttumaan radikaalisti huonompaan suuntaan jotenkin samaan tapaan kuin Rooman valtakunta aikoinaan luhistui kansainvaellusten seurauksena."

En nyt halua syyllistyä saivarteluun, mutta Rooman valtakunnan luhistumisen perimmäinen syy ei suinkaan ollut kansainvaellukset. Hakusanoilla löydät kyllä lähteet, jotka kuvaavat Rooman valtakunnan luhistumisen perussyyt, kansainvaellukset olivat vain seuraus.

Sama koskee Eurooppaa ja EU:ta. Jos sisäiset ristiriidat johtavat väkivaltaisuuksiin ja demokratian rappeutumiseen olemme allttita hyökkäyksille niin idästä kuin "kansainvaellukselle" etelästä.
 
Kansainvaellukset sinetöivät tapahtuneen rappeutumisen peruuttamattomaksi. Tämä on nyky-Euroopankin edessä, ellei tapahtumien kulkua pystytä muuttamaan. Nyt se olisi vielä hyvin helppoa ilman isompia sotilastoimia. Esteenä vain väärin ymmärretty "demokratia" ja tilanteeseen sopimattomat perustuslait.

Europarlamentin edustama demokratia on todellisen demokratian irvikuva.
 
Pakolaiskriisin syvetessä mielessä pyörii Venjän yllättävä ja taidokas hybridisota ja infosota joka jatkuu. Oletettavasti eivät ole tyhmiä Kremlissä. Kuinka pitkälle Venäjä on tämän nähnyt ja suunnitellut.

Selvää rahallista tukea äärioikeistolle. Saksassa pakolaisia vastustavilla marsseilla riehuu Novorussian liput.
Le Pen sai merkittävää tukea ja sitä on rakennettu pitkään venäjän rahoilla.

Tuore uutinen venäjälle perustettavasta äärioikeiston kattojärjestöstä johon suomestakin kutsuttu mm. Persut.
Lista olisi loputon kun alkaisi kaivaa.

Seuraavaksi tulee se luonnollinen vastareaktio, eli euroopan vaaleissa tapahtuva pakolaisvastaisten puolueiden ja politiikkojen nousu. Näitä venäjä on rakentanut ja tukenut jo pidemmän aikaa.
 
Erittäin ongelmallinen tilanne.

Venäjä on äärioikeistoa ja äärivasemmistoa tukenut jo monet vuodet sillä silmällä että se johtaisi EU:n hajoamiseen. Venäläinen informaatiosota elikkä psykologinen sota käy nyt kuumana Suomessa ja olemme tällä sivulla voineet seurata miten eri palat tätä sotaa viime vuosina on siirretty paikoilleen. Esimerkiksi olemme keskustelleet siitä millä lailla Suomen Vastarintaliike on kytköksissä Venäjään ja organisaation rahoituksesta. Maan puolustukseen kuuluu myös psykologinen puolustus ja vaikutusoperaatioiden torjuminen.

Silmiemme edessä Suomen puolustuskykyä nyt testataan kovassa paikassa ja pakko sanoa että pikkuisen huolestuttaa. Varusmieskoulutus ei nähtävästi ole valmistanut kansaa puolustautumaan vihollisen informaatiosodasta.

Yle on nyt pikkuhiljaa lähtenyt puolustusasemiin paljastaessaan ulkomaalaisten propagandakanavien höyryilyt ja kytkökset. Tosin antoivat näille propagandakanaville liian pitkän alkulähdön.

Monet on nyt huolestunut siitä miten Suomi pärjää pakolaiskriisissä ja haluavat tästä käydä oikeata keskustelu mutta nyt tämän aidon huolen kaappaa Ryssä joka tahallaan pilaa normaalin keskustelun aiheesta ja polarisoi kansaa siihen tilaan että näkyviin enää pääsee äärilaitojen kommentit. Täten pakottavat Suomen kansaa osoittamaan ääntään äärimmäisillä tavoilla. Ja jostain syystä ihmiset lähtee tuohon pelleilyyn mukaan.
 
Päättäjät ja media suorastaan ajavat ihmisiä ryssän kelkkaan vaikenemalla maahanmuuton haitoista ja riskeistä, leimaamalla kriittiset rasisteiksi ja toitottamalla yksipuolista propagandaa asian puolesta. Ovat itse olleet edesauttamassa ryssän tavoitteita.
 
Samalla kun antavat kielteisen päätöksen pakolaiselle?... :) "Look at what they do not what they say"
 
Viimeksi muokattu:
Sanoisin että tieto on menny perille kun kerta valuvat takaisin Ruotsiin...

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=83&artikel=6289265

Nämä ovat pieniä hyviä merkkejä, uskon kun näen todelliset lopputulokset sekä sen päästetäänkö ensi vuonna jälleen 100-150 tai jopa 1000 tp-hakijaa päivässä maahan. Montako vuotta putkeen Suomi kestää n.30000 tp-hakijaa lisää? Entä jos heitä onkin 100000? Tilanne on nyt hiukan rauhoittunut...hiukan. Mites kun kelit taas paranee kevään korvilla? Tämä saattaa olla tyyntä myrskyn edellä. Saksassa tulijoiden määrä on edelleen hurja.

Ei tämä ole millään tavalla vielä taputeltu tämä asia!

Siinä on se syy miksi ihmiset "lähtevät mukaan", ei ryssän kelkkaan vaan vastustamaan tätä kahjoa tilannetta joka ei kokonaisuudessaan paljon apua hädänalaisille tuo mutta joka nakertaa koko EU:n juuria hurjaa vauhtia. Venäjä tietysti taputtaa tästä karvaisia käsiään, mutta ei se tarkoita että pitäisi kaikin ryhtyä asialle myötäsukaiseksi. Mielestäni päinvastoin.

Infosodasta sen verran, että montako "Novorossiyan" lippua on heilunut Suomen "rajat kiinni" tai "jotain rajaa" -mielenilmauksissa? Kuinka moni tuntee ihmisiä, jotka ovat kääntyneet myönteisiksi Venäjää kohtaan turvapaikanhakijatulvan myötä? Itse en tunne yhtäkään. Kyllä minä luulen että EU-mediaaniin nähden emme ole ihan niin alttiita sille pelottavalle infosodalle kuin joku random gallialainen.

Edit: Lisäksi väitän että kyselyistä ym. tulee ihan hyvin läpi sen ison hiljaisen enemmistön kanta Suomessa. Rasisteja emme ole, sydämettömiä emme ole, polttopulloiskut ja muu on ehdottomasti äärimmäisen tuomittavaa. Mutta nykymeno on edelleen kahjoa ja sille ei enenevässä määrin löydy enää kannatusta.
 
Viimeksi muokattu:
Alan Salehzadeh on uusisuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän on työskennellyt mm. Suomen Ulko- ja Sisäasiainministeriöissä, Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella sekä eri yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa Suomessa sekä kansainvälisesti. Hän toimii analyytikkona lukuisille eri kansainvälisille televisiokanaville ja think tankeille. Alanin erikoisalaa ovat Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan liittyvät uskonnollispoliittiset teemat, maahanmuutto, ihmisoikeudet, terrorismi, rasismi sekä kulttuuriasiat. Salehzadeh on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton.

Islaminuskoisten liiallisia vaatimuksia Suomessa kannattaa jarruttaa
31lok2015
Kirjoittanut Alan Salehzadeh | 95 Kommenttia http://blogit.iltalehti.fi/alan-sal...sia-vaatimuksia-suomessa-kannattaa-jarruttaa/

Viime aikoina Helsingissä on näkynyt kaikkien uskontojen ”rekrytoijat” ja sanan levittäjät poikkeuksellisen vahvasti. Esimerkiksi äärikristityillä oli pitkään ”Aito avioliitto” –kampanja, ja heillä on muutenkin harva se päivä jäseniä esittämässä hengellisiä lauluja tai puheitakaduilla. Islamilaisilla puolestaan oli suuri ja näyttävä shiia-muslimeiden järjestämä Hussein-kulkue, joka kulki keskustan halki. Jostain syystä shiiojen suurkulkueesta ei uutisoitu mediassa. Minusta se olisi ollut erittäin tärkeää uutisoida tästä ja ottaa asia sitä kautta yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Islaminuskoisten määrä Suomessa on kasvanut voimakkaasti turvapaikanhakijoiden tulon myötä. On tärkeää voida puhua avoimesti ja kiihkotta myös uskontoon liittyvistä kysymyksistä.

Kyseisessä shiia-muslimeiden marssissa huomattava määrä shiia-muslimeja suri historiallisen uskonnollisen Hussein-johtajansa puolesta, joka kuoli 1500 vuotta sitten. Mietin vain, miksi islaminuskoiset haluavat niin paljon näkyvyyttä itselleen, vastaavan muistotilaisuuden olisi hyvin voinut järjestää vaikkapa sisätiloissa tai muualla kuin ydinkeskustassa.

Uskon, että tällaisiin marsseihin osallistuvat henkilöt haluavat aiheuttaa tietynlaista levottomuutta: me olemme täällä, ottakaa meidät huomioon, meillä on voimaa ja meitä on paljon.

En voi muuta kuin hämmästellä, miksi joku juuri Suomeen muuttanut haluaa marssia kulkueena Helsingin keskustassa ja hehkuttaa omaa uskontoaan. Maassa jossa on uskonnonvapaus, jokainen voi harjoittaa parhaaksi katsomiaan hengellisiä oppeja yksityisesti. Julkinen tila sen sijaan on kaikille yhteinen. Ranskassa ja monissa muissa maissa uskonnolliset kulkueet, puheet ja marssit ovat julkisilta paikoilta kielletty. Minusta se on hyvä, ja sitä voitaisiin soveltaa Suomessakin. Tällöin sekä islamilaiset että kristityt sananlevittäjät häviäisivät katukuvasta, ja se tekisi keskustasta viihtyisämmän.

Julkisuudessa on esitetty vaatimuksia siitä, että Helsinkiin tulisi avata peräti viisi uutta moskeijaa. Perusteena moskeijoiden rakentamiselle niitä vaatinut imaami sanoi, että niiden avulla voidaan hillitä ja kontrolloida ääri-islamilaisuutta ja radikalisoitumista. Sama imaami halusi muslimeille verotusoikeuden, valtionuskontojen tapaan.

Olen imaamin kanssa eri mieltä siitä, että moskeijoita rakentamalla voidaan vähentää radikalisoitumista. Opetettaisiinko niissä muka fysiikkaa tai ihmisoikeuksia? Tuskin, vaan niissä saarnattaisiin islamin oppeja. Koraania tulkittaessa mm. tasa-arvokysymykset, valtion rooli ja perintökysymykset ovat selkeästi erilailla kuin suomalaisessa kulttuurissa. Valtaosa imaameista rakastaa omaa uskontoaan ja saarnaa sen 100 prosenttisen noudattamisen puolesta. Tämä on omiaan syventämään kuilua valtaväestön ja islaminuskoisten välillä.

Suomessa asuu runsaasti ns. ”liberaalimuslimeja”, jotka vastustavat moskeijoiden rakentamisesta ja liiallisen tilan tai näkyvyyden antamista islaminuskoisille. Liberaalimuslimit ovat islamilaisista maista kotoisin olevia ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka eivät noudata islamin uskonnollisia oppeja eivätkä samaistu islamin uskontoon. Heidän mukaansa islam ja demokratia ovat ristiriidassa keskenään, eikä tiukka islam siksi sovi länsimaiseen hyvinvointivaltioon. Heidän mukaan pitäisi tiukemmin valvoa, mitä esimerkiksi kouluissa opetettava islaminuskonto pitää sisällään, ja myös saarnat moskeijoissa olisi hyvä kierrättää viranomaisilla. Liberaalimuslimit Suomessa ja kansainvälisesti ovatkin korostaneet, kuinka sananvapaus ei tarkoita sitä että antaa tilaa kaikille epätasa-arvoisille ideologioille, vaan yhteiskuntamme rakenteiden tulisi tukea kohti liberaalia ja tasa-arvoista maailmankuvaa. Tästä olen samaa mieltä.

Edellisissä blogikirjoituksissani olen kirjoittanut rasismista, muukalaisvihasta, suurmoskeija-hankkeesta, jihadismin kitkemisestä sekä shiia- ja sunnikonflikteista.

Alan Salehzadeh
 
Ollos huoleton' nettis valveil on!

Kiitos YLE:n MV-lehti sai nyt niin paljon huomiota, että tämän päivän klikkaukset tulevat lyömään kaikki vanhat ennätykset. Siellä käy äitis, anoppis ja naapurin vanhapiika, joka on aiemmin paheksinut jopa viheltämiäsi härskejä lauluja. Voi siitä kauhistelua, jeesustelua ja yleistä hämminkiä, HV imee vielä pitkään tätä namua. Toisaalta, ehkä joku innostuu aiempaa kriittisemmin suhtautumaan kaikkeen mediaan, ja sehän on vain hyvä, eikö?

Sitä saa mitä tilaa, olisiko kannattanut heti alusta asti kertoa myös tämän kansainvaelluksen huonotpuolet , eikä vain hehkuttaa meillä on unelma.

Propagandalla kun on ollut ja on sellainen vaikutus ihmisiin etteivät he usko siihen, eivät ihmiset ole tyhmiä kyllä he osaavat hahmoittaa syyt ja seuraukset ja osaavat myös lukea rivienvälistä, elleivät osaa kun puhuvat kavereiden kanssa niin saavat tietää mitä rivienvälissä luki.

Suomettumisenaika opetti Suomalaiset lukemaan mediaa oikein ja puhumaan paskaa julkisuudessa kun kysytään mielipidettä yksityisesti voidaan sitten se todellinen mielipide sanoa.
 
Back
Top